Matka-artikkelit

10 vinkkiä: Saarihyppelyä sadunhohtoisella Havaijilla

Romanttisten elokuvien myötä Havaijista on kasvanut lähes synonyymi paratiisille. Kukapa ei olisi joskus haaveillut noille Tyynenmeren saarille matkaamisesta, värikkäiden cocktailien kippistelystä huojuvien palmujen katveessa ja lei kaulassa auringonlaskua katsellen?

Havaiji koostuu useasta saaresta. Niistä keskeisin on Oahu, jonka pääkaupunkiin Honoluluun suurin osa saarten ulkopuolelta tulevista lennoista saapuu. Oahua kutsutaankin nimellä “The Gathering Place”, koska se kerää niin ulkoisilta kuin sisäisiltäkin lennoilta saapuvat matkaajat kainaloonsa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kultahiekkainen Goa

Goa on tullut tunnetuksi eritoten hippien matkakohteena, mutta nykyisin alue on enemmän pakettimatkailijoiden suosima. Kauniit rannat, huokea hintataso ja runsas majoitusvalikoima vetävät kuitenkin puoleensa myös edelleen omatoimimatkailijoita, ja joogaajat suuntaavat alueelle nauttimaan rennosta elämänmenosta.

Portugalilaisia vaikutteita täynnä oleva Goa on herkullinen matkakohde, tarjoten niin perinteisiä intialaisia ruokaelämyksiä kuin eurooppalaisia vivahteitakin. Intialaiselle ruokakurssille osallistuminen on suosittua, ja antaa hyvän kurkistuksen alueen herkkuihin. Lue lisää...


10 vinkkiä: Rantalomalaisen paratiisi – Kap Verde

Kap Verde on saarivaltio Atlantin valtamerellä, noin 450 kilometrin päässä Afrikan rannikolta ja 200 kilometrin päässä Kanarian saarista. Saaristoon kuuluu yhteensä 15 saarta, joista kaikki ovat vulkaanista alkuperää, mutta tulivuorista vain yksi, Pico de Fogo, on edelleen aktiivinen. Kap Verden pääkaupunki Praia sijaitsee Santiagon saarella, joka on saariryhmän suurin. Suosituimmat lomailusaaret Kap Verdellä ovat Sal ja Boa Vista. Lue lisää...


10 vinkkiä: Hiekkadyynien Fuerteventura

Erään tarinan mukaan saari on saanut nimensä espanjankielisistä sanoista "el viento fuerte", joka tarkoittaa suomeksi voimakasta tuulta, ja nimitys pitääkin paikkansa. Alavalla ja muita Kanariansaaria autiommalla Fuerteventuralla tuulee melkein aina, ja tuliperäinen maa on karu ja aavikkomainen. Päiväntasaajalta puhaltavat pasaatituulet myös hajottavat pilvilauttoja, ja niiden ansiosta saarella paistaa aurinko lähes aina. Sateisia päiviä ei kesällä ole juuri lainkaan, talvella sataa keskimäärin kolmena päivänä kuukaudessa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Karun kaunis Lanzarote

Kanariansaarten Lanzarote tunnetaan pääasiassa lukuisista rannoistaan, mutta sillä on myös omaleimainen luonteensa tuliperäisyytensä ansioista. Saaren karu, mutta kaunis maisema on muotoutunut tuhansien vuosien saatossa useiden tulivuortenpurkausten muokkaamana. Saaren rannikko on pääosin sekoitus karua laavakalliota ja rantapoukamia, sisämaan maisemaa hallitsevat puolestaan tulivuoret, kraatterit ja tuhkakentät. Metsää vähäsateisella saarella ei ole lainkaan ja kasvusto on niukkaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Monipuolinen ja aurinkoinen Malta

Turkoosinsininen Välimeri, noin 300 aurinkoista päivää vuodessa ja mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa muodostavat Maltasta monipuolisen ja omaleimaisen lomailukohteen. Lomahotellit, ravintolat, ostoskeskukset ja klubit ovat keskittyneet Maltan saarelle, Gozolla puolestaan nautitaan leppoisasta lomatunnelmasta. Pieni Comino on tunnettu Sinisestä Laguunistaan. Lue lisää...


10 vinkkiä: Värikäs, herkullinen, unohtumaton Tokio

Tokiossa on kaikkea. Sen loppumaton kuhina ja täpötäydet metrovaunut voivat joko hurmata, tai tuntua ylivoimaisilta. Ostoskaupunkina se on vailla vertaa - ostoskeskuksia ja katuja, outoa ja värikästä tyyliä, merkkivaatteita sekä elektroniikkaa - täältä on mahdoton lähteä tyhjin käsin kotiin.

Julkinen liikenne on sujuvaa, tehokasta ja turvallista - kunhan ensin keskittyy hetken tulkitsemaan karttaa, joka hämmentää laajuudellaan. Lue lisää...


10 vinkkiä: Hollywood ja Los Angeles - viihdettä ja glamouria

Yhdysvaltain toiseksi suurin kaupunki, Los Angelesina tunnettu, valtavan kokoinen hässäkkä on melkoinen haaste vierailla, koska laajalle levittäytyneessä kaupungissa liikkuminen ei ole lainkaan niin helppoa kuin vaikkapa New Yorkissa.

Los Angelesin metropolialue koostuu Hollywoodin ja varsinaisen Los Angelesin keskustan (Downtownin) lisäksi useasta kaupungista, kuten rannalla sijaitsevasta Santa Monicasta sekä eteläisestä Long Beachista. Vuokra-auto onkin täällä lähes pakollinen hankinta. Lue lisää...


10 vinkkiä: Monikulttuurinen, rento ja tapahtumarikas Toronto

Monelle voi tulla yllätyksenä, että Toronto on yksi maailman monikulttuurisimmista kaupungeista. Noin puolet asukkaista on alunperin kotoisin muualta kuin Kanadasta, ja tästä johtuen kaupunki on täynnä monipuolisia kulttuurielämyksiä, ravintoloita sekä tapahtumia.

Sen iltaelämä on vilkasta ja varsinkin kesäisin kaupunki herää eloon lukuisilla festivaaleilla höystettynä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Merellinen Split

Kroatian Split on viehättävä ja persoonallinen kaupunki Adrianmeren rannalla. Splitin historia ulottuu vuoteen 295, jolloin Rooman keisari Gaius Aurelius Valerius Diocletianus rakennutti palatsin lapsuudenkotinsa lähettyville meren rantaan, Splitin Vanhaankaupunkiin. Vanhankaupungin lisäksi palmuilla reunustettu rantabulevardi ja Marjanin kukkula ovat kaupungin kiintopisteitä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Pattaya - aurinkoa ja kaupungin vilinää

Vain noin 150 kilometrin päässä Thaimaan pääkaupungista Bangkokista sijaitseva Pattaya on ollut pitkään tunnettu Thaimaan viihdekeskuksena. Se on kuriositeetti, johon liitetään helposti mielikuva Aasiaan suuntautuvan turismin ikävämmistä lieveilmiöistä kuten seksiturismista. Kaiken hälinän alta löytyy myös palanen aidompaa Thaimaata ja nykyisin pintaansa siistinyt Pattaya pyrkii myös houkuttelemaan lapsiperheitä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Turku – Suomen vanhin kaupunki

Maamme entinen pääkaupunki suorastaan uhkuu historiaa, mannermaista kaupunkikulttuuria pienoiskoossa sekä läheistä saaristoluontoa. Suomen Turku on tuhansien tarinoiden kaupunki, jonka kadut ja puistot johdattavat aikamatkalle vuosisatojen halki aina keskiaikaan saakka. Kukaan ei tiedä, milloin Turku on perustettu. Lue lisää...


10 vinkkiä: Frankfurt - omenaviiniä ja pilvenpiirtäjiä

Frankfurt on yhdistelmä pilvenpiirtäjiä ja liike-elämää, kulttuuria ja saksalaista kaupunkikuvaa. Se on epätyypillinen ulkoasultaan - korkeat rakennukset tuovat enemmän mieleen Manhattanin kuin keskieurooppalaisen kaupungin. Frankfurt am Main on liike-elämän keskus, lukemattomien messujen kotikaupunki - matkailijoiden virta on loppumaton. Kansainvälisyytensä vuoksi se on helppo matkakohde, vaikka perinteisiä nähtävyyksiä kaupunki ei tarjoakaan suurissa määrissä Lue lisää...


10 vinkkiä: Kreeta - rantaelämää, antiikin ajan ihmeitä ja aktiviteetteja

Kreikan suurimmalla saarella, Kreetalla, ei tule aika pitkäksi. Lukuisat hiekkarannat, pikkukaupungit, maalaismaiset, vuoristot ja antiikin ajan ihmeet luovat otollisen ympäristön sekä ranta- että kulttuurilomalle, aktiviteetteja ja luontoa unohtamatta. Kreetan saaren vaiherikas historia ulottuu kivikaudelle asti, ja se on nähtävissä edelleen saaren arkkitehtuurissa ja kansanperinteissä. Saari on idästä länteen mitattuna noin 250 kilometriä pitkä, ja sen leveys vaihtelee 10-60 kilometrin välillä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Ystävällinen Dominikaaninen tasavalta ihastuttaa luonnollaan ja rannoillaan

Dominikaaninen tasavalta on tuttu kauniista hiekkarannoistaan, kirkkaista vesistään sekä vehreän kauniista luonnosta. Sen historia on mielenkiintoinen ja täynnä tarinoita merirosvoista ja Kolumbuksen tutkimusmatkoista, joka tekee maasta hyvän kohteen myös kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille. Lue lisää...


10 vinkkiä: Historiallinen, ihastuttavan erilainen Kuuba

Yksi maailman nopeimmin suosiotaan kasvattavista matkakohteista on Kuuba. Sen eristäytyneisyys, erikoinen historia ja kulttuuri tuovat mukanaan elämyksiä joita ei muualla kohtaa. Museot kertaavat maan poliittista historiaa, kun taas musiikki tuo mukanaan tuttuja letkeitä kaikuja siitä Kuubasta jonka luulemme tuntevamme.

Kuuba on yhdistelmä kauniita rantoja ja rentoa menoa, herkullista ruokaa ja vallankumouksellista historiaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Rentoa menoa paratiisirannoilla, suuntana Trinidad ja Tobago

Karibianmerellä unohtaa kiireen. Useista pienistä saarista koostuva Trinidad ja Tobago on yhdistelmä letkeää menoa, hyvää musiikkia ja unohtumattomia rantoja.

Trinidad tarjoaa musiikkia ja menoa, kauniita rantoja sekä paratiisin lintubongareille. Se on hauska yhdistelmä snorklausta ja juhlimista, herkullisia ruokia ja hyviä pyöräily- sekä vaellusreittejä.
 Lue lisää...


10 vinkkiä: Ylellinen Mauritius

Intian valtamerellä, päiväntasaajan eteläpuolella sijaitsevaa Mauritius on trooppinen ja tyylikäs lomailuparatiisi. Loputon rantaviiva, lämmin merivesi ja koralliriutan suojaamat rannat muodostavat rauhallisen ja leppoisan lomailukeitaan. Saarivaltio on tunnettu ylellisestä hotellivalikoimastaan, mutta majapaikan löytää pienemmälläkin budjetilla helposti. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kiehtova, historian sävyttämä Delhi

Delhi on kaaosmainen mutta kiehtova kokonaisuus, jossa kaksi maailmaa sekoittuvat kaupungiksi jonka tutkiminen voi tuntua toisinaan ylivoimaiselta. Sen iän patinoimat nähtävyydet kertovat tarinaa menneistä ajoista, mutta samalla uudemmasta osasta kaupunkia löytyy suuria ja ylellisiä ostoskeskuksia, kun taas muutaman kilometrin päässä basaarikojut houkuttelevat halvoille ostoksille. Lue lisää...


10 vinkkiä: München – teknologiaa, olutta ja historian havinaa

Baijerin pääkaupunki on maailmankuulu olutfestivaali Oktoberfestistaan sekä teknologiastaan -sijaitseehan automerkki BMW vierailukeskuksineen juuri Münchenissa. Kaupungilla on myös rikas historia ja katujen varret tulvivat sekä vanhaa ja kaunista arkkitehtuuria että futuristista tulevaisuuden muotoilua. Lue lisää...


10 vinkkiä: Jamaika - lomailuparatiisi kaikilla mausteilla

Reggae-musiikin ja rastafari-uskonnon kehtona tunnettu letkeä lomailusaari hurmaa huikaisevan kauniilla luonnollaan, omaperäisellä kulttuurillaan ja tietysti myös kauniilla ja rannoillaan ja kristallinkirkkaalla merivedellään. Rantalomailun ja vesiurheilun lisäksi Jamaika on erinomainen kohde myös aktiivilomalle. Vehreät vuoristot kutsuvat patikoimaan huikaiseviin maisemiin ja sademetsät tarjoavat oivan ympäristön luontomatkailijalle. Lue lisää...


10 vinkkiä: Romanttinen vesiurheilun paratiisi Malediivit

Malediivit on kuin täydellinen postikortti. Valkoisia hiekkarantoja silmänkantamattomiin, kirkkaita vesiä jotka houkuttelevat snorklaamaan, laiskasti huojuvia palmuja, hemmottelua ja hyvää ruokaa.

Sadoista pienistä saarista koostuva Malediivit tarjoaa laiskottelijalle kylpylöitä ja rantatuolin, aktiivilomailijalle sukeltamista ja surffaamista. Lue lisää...


10 vinkkiä: Vehreä Sri Lanka on Intian valtameren helmi

Sri Lankan kauneus on maailmankuulua. Marco Polo on aikoinaan todennut sen olevan maailman kaunein saari. Se tarjoaa hienohiekkaisia rantoja, eksoottisia rauniotemppeleitä, kansallispuistoja täynnä kasveja ja eläimiä sekä aktiiviselle matkaajalle täydellisen kohteen vesiaktiviteetteineen ja vaellusreitteineen.

Suurin kaupunki Colombo tarjoaa matkalaisille sekä luksusta että budjettimatkailuun sopivaa majoitusta, tyylikkäitä ravintoloita sekä herkullista katuruokaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Boheemi ja monipuolinen San Francisco

Pohjois-Kaliforniassa sijaitseva San Francisco on eri maata kuin etelämpänä sijaitseva osavaltiokumppaninsa Los Angeles: se on maanläheisen boheemi ja kaupunkina erittäin helposti lähestyttävä. Varsinainen San Franciscon keskusta on kompakti kokonaisuus San Franciscon niemen kärjessä, mutta kaupunki lähiöineen levittäytyy laajemmalle San Francisco Bayn alueelle muodostaen lähes 9 miljoonan asukkaan keskittymän. Lue lisää...


10 vinkkiä: Smaragdinvihreä Madeira

Madeiran saari on tunnettu upeasta luonnostaan ja patikointireiteistään. Urbaani pääkaupunki Funchal, jylhät vuoristot, aarnimetsät, tuoksuvat puutarhat ja syvänsininen Atlantti tarjoavat monipuolisen ympäristön aktiivilomailijalle, lapsiperheelle tai pariskunnalle.

Madeiran saariryhmä sijaitsee Atlantin valtamerellä 580 kilometrin päässä Afrikan mantereesta ja tuhannen kilometrin Lissabonista. Saariryhmä koostuu seitsemästä tuliperäisestä saaresta, joista kaksi, Madeiran ja Porto Santon saaret ovat asuttuja. Lue lisää...


10 vinkkiä: Euroopan hurmaavat pääkaupungit

Suunnitteletko seuraavaa kaupunkilomaa? Arvotko kaupunkien välillä, minne olisi mielenkiintoisinta lähteä? Tässä poimimamme 10 tuttua ja upeaa pääkaupunkia Euroopassa, joihin kaikkiin pääsee Suomesta muutamissa tunneissa lentäen. Jokaisen alla olevan kaupungin hulinaan sulautuu helposti viikonloppureissulla, mutta kaikissa on tekemistä ja nähtävää ehdottomasti myös pidemmäksi aikaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Vietnamin helmet

Uteliaalle matkailijalle Vietnam tarjoaa mitä erikoisimpia elämyksiä täynnä unohtumattomia maisemia. Kaaosmainen liikenne Hanoissa satojen mopojen joukossa vaihtuu hetkessä lumoaviin hiekkarantoihin ja jylhiin maisemiin. Pienet kylät ovat täynnä elämää ja kätkettyjä aarteita, joka kulmalta löytyy toinen toistaan herkullisempia ruoka-annoksia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Muodin ja taiteen Milano

Italian toiseksi suurin kaupunki on muodin, taiteen ja kulttuurin Milano. Milanon taideaarteita sisältävät museot houkuttelevat vuosittain miljoonia kävijöitä, minkä lisäksi kaupunki on yksi maailman muotipääkaupungeista kaksi kertaa vuodessa järjestettävine muotiviikkoineen.

Upeaa arkkitehtuuria, taide-elämyksiä, italialaisen keittiön herkkuja ja mainioita shoppailumahdollisuuksia -Milano on loistava kaupunkikohde vaikkapa pidennetylle viikonloppumatkalle. Milano toimii myös erinomaisena välietappina muualle Italiaan, sillä esimerkiksi kuvankaunis Como-järvi sijaitsee vain noin 50 kilometrin päässä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Monimuotoinen, omalaatuinen, ihana: Berliini

Berliinin maine suosittuna matkakohteena pitää kutinsa vuodesta toiseen. Sen rajattomat mahdollisuudet tarjoavat jokaiselle matkailijalle omanlaatuisen elämyksen. Berliinin museot, ravintolat, musiikkitapahtumat, kaupat ja ulkoilualueet takaavat sen, että suuremmallekin joukkiolle löytyy tekemistä jokaisen oman maun mukaan. Berliini on myös äärettömän lapsiystävällinen kaupunki, sillä puuhaa löytyy puistoista ja museoista myös perheen pienimmille. Myös tämän artikkelin vinkeistä suuri osa soveltuu lapsiperheille. Lue lisää...


10 vinkkiä: Espanjan taivaalliset herkut

Espanja ei ole pelkkää aurinkoa ja Pedro Almodóvarin elokuvia, se on myös suussasulavan herkullisia makuja niin lautasella kuin lasissakin. Keittiössä loihdittujen, värikkäiden annosten lisäksi kasvisten tuoreus ihastuttaa: Espanjassa espanjalaiset tomaatit maistuvat suorastaan taivaallisilta verrattuna suomalaisen lähikaupan tarjontaan. Lue lisää...


10 vinkkiä: Espanjan ihastuttavat hiekkarannat

Suomalaisten suosikkikohteessa Espanjassa on kymmenittäin toinen toistaan upeampia hiekkarantoja. Biitsikausi Espanjassa jatkuu käytännössä koko vuoden, sillä eteläisessä manner-Espanjassa ja Kanariansaarilla paistatellaan myös talvella, kun taas pohjoisemmilla rannoilla ihmislaumat luonnollisesti vähentyvät kelien lähtiessä putoamaan lähelle "talvista" +10 astetta. Lue lisää...


10 vinkkiä: Ostoksilla Espanjassa

Ostoksilla käyminen tarkoittaa eri ihmisille hieman eri asioita, mutta vaatteista ja ruuasta kiinnostuneita hemmotellaan ympäri Espanjaa monin eri tavoin – kiitos espanjalaisten vaatemerkkien sekä ihastuttavien torien. Sijaintinsa vuoksi Espanja on täynnä marketteja, kojuja ja herkullisia elämyksiä ympäri vuoden.

Espanjan kaupungit ja kylät tarjoavat monipuolisesti tuotteita niin merkkitavaroita suosivalle kuluttajalle, kuin persoonallisempia matkatuliaisia etsivälle matkaajallekin. Lue lisää...


10 vinkkiä: Aktiivisen matkailijan Mallorca

Tutkimusten mukaan suomalaiset haluavat kuntoilla ja harrastaa aktiivisesti myös lomamatkoillaan. Kun suunnaksi ottaa Mallorcan saaren, saa samalla rahalla rantaa ja aurinkoa, mutta samalla myös erinomaiset mahdollisuudet liikunnallisemmalle lomalle. Välimeren saari, joka aikoinaan oli tunnettu pääasiallisesti pohjoiseurooppalaisten auringonpalvojien lomasaarena, on viime vuosina kunnostautunut ja nostanut profiiliaan erityisesti aktiivimatkailijoiden keskuksena.

Mallorca on ollut pitkään tunnettu laadukkaista golfkentistään, mutta viime vuosina erityisesti saaren pohjoisosasta on kasvanut merkittävä pyöräilyn ja monen muun aktiiviurheilulajin keskus. Lue lisää...


10 vinkkiä: Historiaa henkivä Edinburgh

Edinburgh on Skotlannin pääkaupunki ja maan toiseksi suurin kaupunki, heti Glasgown jälkeen. Tämä historiallinen kaupunki seisoo Skotlannin itärannikolla, Forthin vuonon rannalla ja sitä vartioi kukkulan rinteeltä jylhä, 1100-luvulla valmistunut linnoitus. Edinburgh jakautuu keskeisimmän kauppakadun Princes Streetin jakamana uuteen ja vanhaan kaupunkiin, jotka molemmat on liitetty UNESCOn maailmanperintölistalle.

Edinburghissa historia huokuu harmaakivisistä rakennuksista ja kaikuu mäkisillä mukulakivikaduilla, minkä vuoksi kaupungista kehkeytyy kiehtova sekoitus satoja vuosia vanhaa ja nykyaikaista kulttuuria. Lue lisää...


10 vinkkiä: Euroopan lumoavat linnat

Euroopan sotaisa, sekä kuninkaallisilla ripoteltu historia takaa sen, että maanosa on täynnä komeita linnoja joihin tutustua. Suuri osa linnoista ja linnakkeista on kokenut vuosien aikana kovia, mutta ahkera entisöinti on tehnyt näistä suosittuja sekä vaikuttavia vierailukohteita. Useissa linnoissa on opastettuja kävelykierroksia, osaan saa tutustua itsenäisesti aluetta tutkimalla.

Paitsi että linnat ovat historiasta kiinnostuneille erinomainen vierailukohde, tarjoavat useimmat linnat ohjelmaa myös lapsille. Lue lisää...


10 vinkkiä: Yllätyksellinen Ibiza

Espanjan Ibiza on suosittu etenkin kesäaikaan nuorten juhlijoiden keskuudessa, mutta saari on ihanteellisen lomailukohde myös rauhallisempaa ranta- tai aktiivilomaa hakevalle: sen paratiisimaiset rantapoukamat, pitkät hiekkarannat, kirkas merivesi ja monipuolinen luonto houkuttelevat myös perheitä ja pariskuntia lomanviettoon.

Kauniiden rantojen vastapainoksi saari tarjoaa kivikkoisen, mutta vehreän maiseman; puolet saaren pinta-alasta on pinjamäntymetsän peitossa ja siellä viljellään muun muassa oliiveja, viikunoita ja manteleita. Maaperä on pääosin punaista hiekkakiveä ja väri antaakin kauniin kontrastin pinjamäntymetsien vehreydelle ja pikkukylien valkoisiksi kalkituille asuinsijoille. Lue lisää...


10 vinkkiä: Menorca – Mallorcan tyylikäs pikkuserkku

Baleaarien toiseksi suurin saari erottuu monella tavalla saariryhmän muista jäsenistä. Menorcalla tunnelma on tyylikäs ja saari on täynnä kaunista luonnon rauhaa. Korkeat vuoristot puuttuvat kokonaan ja saari soveltuu erinomaisesti pyöräilyyn, vaeltamiseen ja ratsastusretkiin.

Menorcalla on vain vähän täyteen ahdettuja turistirantoja ja suuria hotelleja. Sen sijaan saarella asutaan enimmäkseen loma-asunnoissa ja viihdytään kymmenillä pienillä hiekkarannoilla sekä poukamilla. Välimeri hehkuu vihreän ja turkoosin sävyissä vaaleaa hiekkaa ja kalkkikiveä vasten. Lue lisää...


10 vinkkiä: Lasten kanssa Thaimaassa

Thaimaan lämpö, tasokkaat hotellit, herkullinen ruoka, iloiset ihmiset sekä hurmaavat valkeat hiekkarannat ovat tehneet maasta monien suomalaisten suosikkikohteen. Yhä useammat lähtevät matkaan myös pienten lasten kanssa, ja miksipä eivät lähtisi! Thaimaalaiset rakastavat lapsia ja he saavatkin Thaimaassa todellista vip-kohtelua.

Leppoisasta rantaelämästä pystyy nauttimaan pienenkin vauvan kanssa, kunhan reissuun on vain osannut varautua asianmukaisesti. Olemme koonneet yhteen listan asioista, joihin kannattaa varautua ennen matkaan lähtemistä. Näillä käytännön vinkeillä lasten kanssa matkaavat pääsevät reissuun turvallisin ja iloisin mielin! Lue lisää...


5 vinkkiä: Skotlannin luontokohteet ja linnat

Britannian pohjoisosassa sijaitseva Skotlanti sopii matkakohteena erityisesti luontomatkailijoille, retkeilijöille sekä historian ystäville. Skotlantiin pääsee helposti jopa suorilla lennoilla Edinburghiin, mutta myös vaikkapa yhdistelemällä mukaan Lontoon – juna Lontoosta Edinburghiin tai Glasgow’hun läpi Englannin maaseudun kestää viitisen tuntia.

Pohjoinen ja karu Skotlanti ei kuitenkaan ole helpompia valloitettavia matkailun näkökulmasta – yhden kerran kun tässä kauniissa maassa käy, sinne tekee mieli matkata pian uudelle tutkimusmatkalle. Vaikka se ei ole pinta-alaltaan suuren suuri, rikkinäinen rannikko ja pitkät järvet tekevät välimatkoista ajallisesti yllättävänkin pitkiä. Lue lisää...


5 vinkkiä: Viskinystävän Skotlanti

Viinialueilla matkailu ja viinitiloilla vierailu on maailmalla ollut jo pitkään kovassa kurssissa. Skotlantiin ei kuitenkaan matkata viinejä maistelemaan vaan siellä tutustutaan maan kansallisjuomaan eli mallasviskiin. Viskin gaelinkielinen nimi uisge beatha tarkoittaa elämän vettä ja vettähän Skotlannissa riittää -meren keskellä, järvien ja vuonojen halkomassa pohjoisessa maassa nimittäin myös sataa paljon.

Skotlannin sääolosuhteisiin tutustuessaan ymmärtää hyvin viskin suuren merkityksen maan kulttuurissa: kylmässä ja sateisessa säässä ärhäkkä alkoholi lämmittää sisuksia mukavasti. Lue lisää...


10 vinkkiä: Tv:stä tuttu Miami ympäristöineen

Miami ja yleisemmin koko Florida on suorastaan täydellinen matkakohde niin pariskuntana tai kaveriporukassa matkustaville kuin lapsiperheillekin: siellä on yksinkertaisesti kaikkea kaikille ikään katsomatta. Hiekkarantaa ja huvipuistoa, luontoa ja etelän eksotiikkaa, värikästä yöelämää ja mahtavat shoppailumahdollisuudet, populaarikulttuuria ja arkkitehtuuria. Ja aurinkoa!

Turistien suosima Miami Beach on varsinaisesta Miamin keskustasta erillinen alue Atlantin rannalla, mikä yhdistyy mantereeseen muutaman lahdukan ylittävän valtatien kautta. Miamin keskusta -Downtown Miami- on liike-elämän keskus, jonka korkeiden rakennusten rytmittämä siluetti on tuttu lukuisista Floridaan sijoittuvista tv-sarjoista. Lue lisää...


10 vinkkiä: Rytmikäs Rio de Janeiro

Pelkkä Rio de Janeiron nimen kuuleminenkin luo mielleyhtymän värikkäisiin sambakarnevaaleihin ja tanssittaviin rytmeihin. Brasilian toiseksi suurin kaupunki on kuitenkin myös paljon muuta, ja se tarjoaa maailmankuulujen maamerkkiensä juurella elämyksiä niin rantalomailijoille, luontomatkailijoille kuin kaupungin humusta nautiskelevillekin. Lue lisää...


10 vinkkiä: Sinisen meren Zákynthos

Joonianmeren Zákyntos on Kreikan mantereen länsipuolen saarista eteläisin ja kolmanneksi suurin. Saari tunnetaan vaaleahiekkaisista, matalista rannoistaan, kauniin sinisestä vedestään, vehreästä luonnostaan ja hedelmällisestä maaperästään, valekarettikilpikonnia unohtamatta. Saarta asuttivat vuosisatojen ajan venetsialaiset, ja heidän kädenjälkensä on edelleen nähtävissä saarella muun muassa venetsialaistyyppisissä kirkontorneissa. Lue lisää...


10 vinkkiä turvalliseen matkailuun!

Tottahan se on: matkailu on vaarallista, mutta kyllä pieni seikkailu aina kotona vaaroilta piilottelun voittaa! Hyvällä suunnittelulla ja pienillä varotoimilla voit nimittäin itse vaikuttaa paljonkin matkasi turvallisuuteen. Lue lisää...


10 vinkkiä: New York – kulttuuria ja historiaa

Kulttuurin ja historian ystävälle New York on todellinen aarreaitta, josta eivät nähtävyydet lopu yhden eikä vielä kahdenkaan vierailukerran jälkeen. Teatterit, museot, tai ihan vain paikalliskulttuurin seuraaminen kaduilla ja puistossa herättävät eloon väsyneimmänkin matkalaisen, kun jokaiselta kulmalta löytyy jotain mielenkiintoista. New Yorkiin palaa mielellään aina vain uudestaan. Lue lisää...


10 vinkkiä: Luonnonystävän Azorit

Yhdeksän Atlantilla sijaitsevaa saarta muodostavat Portugalille kuuluvan, autonomisen Azorien saariryhmän. Ihastuttavat tuliperäiset saaret, suurimpana ja suosituimpana matkakohteena näistä São Miguel, tarjoavat ainutlaatuisen kauniin luonnonläheisen matkakohteen.

Lauhkea meri-ilmasto on täydellinen varsinkin luonnossa liikkumisesta nauttiville, sekä saarten runsaasta ja monipuolisesta kasvistosta kiinnostuneille. Tarjolla on kaikkea kuumissa lähteissä ja altaissa rentoutumisesta patikointiin, valasretkiin sekä vesiputouksiin. Matkailijamääriä Azoreille rajoitetaan lailla, jotta saarten omalaatuisuus ja luonto pysyvät mahdollisimman turmeltumattomina. Lue lisää...


10 vinkkiä: Sardinia - Välimeren leppoisa helmi

Vitivalkoiset hiekkarannat, viehättävät pikkukaupungit, monipuolinen luonto ja jylhät vuoristot muodostavat Sardiniasta mielenkiintoisen matkakohteen. Itärannikon vuoristojen kainaloissa piileskelevät, eristäytyneet paratiisirannat ovat oivallisia täydelliseen rantapäivään, rannikon pikkukylien ympärille muodostuneet lomailukohteet soveltuvat erinomaisesti perinteisen rantaloman viettoon ja maan keskiosan luonnonpuistot ja maaseutu tarjoavat luonnon rauhaa ja silmää hiveleviä maisemia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Pori – jazzin rytmejä, kulttuuria, luontoa ja rantaelämää

Selkämeren rannikolla Kokemäenjoen suistossa sijaitseva Pori on monelle tuttu Yyteristä ja Pori Jazzista. Niiden lisäksi Porilla on tarjota matkailijalle paljon muutakin! Porista löydät niin kulttuuritarjontaa, ainutlaatuisia luontokohteita kuin urheilumahdollisuuksia lenkkipoluista surffaukseen. Veneilijälle joen ja meren Pori on mainio vierailukohde, sillä vierasvenesatamia löytyy niin Kokemäenjoesta aivan keskustan tuntumasta kuin Selkämeren rannikolta ja saarista. Lue lisää...


10 vinkkiä: Koukuttava Kalymnos

Sanotaan, ettei Kalymnokselle koskaan mennä kahdesti. Siellä käydään joko kerran, tai sitten sinne tullaan uudestaan ja uudestaan vuosi toisensa jälkeen.

Rauhaisa Kalymnoksen saari kohoaa Egeanmerestä karuna ja kallioisena puolen tunnin venematkan päässä paremmin tunnetusta Kosin saaresta. Kalymnos ei ole saavuttanut Kosin kaltaista suosiota turistien keskuudessa, mutta juuri siinä piilee sen salaisuus - Kalymnoksella voi yhä maistaa palan aitoa Kreikkaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Savonlinna – järvensininen kesäkaupunki

Saimaan helmeksikin kutsuttu Savonlinna houkuttelee niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin matkailijoita Olavinlinnaan, risteilemään, maistelemaan muikkuja ja lörtsyjä sekä viettämään rentoa kesälomaa keskellä Järvi-Suomen kaunista luontoa. 1400-luvun lopulla alun perin kehittynyt Savonlinna sai kaupunkioikeudet Pietari Brahen aloitteesta vuonna 1639. Pari vuosisataa sitten se alkoi kasvaa teollisuuskaupungiksi, ja keräsi myöhemmin mainetta myös kylpyläkeskuksena. Lue lisää...


10 vinkkiä: Särmikäs Sisilia

Sisilia on omaleimainen ja monipuolinen kohde, joka soveltuu monenlaiseen lomanviettoon. Sisilia hurmaa värikkään historian leimaamilla kylillään ja kaupungeillaan, idyllisillä pikkusaarillaan, hyvällä ruoallaan ja jylhillä maisemillaan, joita aktiivinen tulivuori Etna hallitsee. Lue lisää...


10 vinkkiä: Ranskan Rivieran elegantti kolmikko - Nizza, Cannes ja Monaco

Vanhan maailman charmia huokuvalla Ranskan Rivieralla ovat käyneet muumitkin. Alue sijaitsee Etelä-Ranskassa Välimeren rannalla ja siihen lasketaan kuuluvaksi myös minivaltio Monaco. Aikoinaan Euroopan rikkaiden kansoittamana, ylellisenä lomakohteena tunnettu ”sininen rannikko” -Côte d'Azul- on edelleen tyylikäs ja vaurautta henkivä kohde, joka vetää puoleensa myös lukuisia kuuluisuuksia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Napoli – makuja, historiaa ja maisemia

”Nähdä Napoli ja kuolla” kuulostaa pahaenteiseltä, mutta todellisuudessa se viittaa kaupungin uskomattomaan kauneuteen ja elämäniloon. Etelä-Italian aurinkoinen pääkaupunki levittäytyy esikaupunkeineen Napolinlahden ympäriltä sisämaahan lähes neljän miljoonan asukkaan metropoliksi. Nykyisin myös hurjasta maineestaan tunnettu Napoli on seikkailunhaluisille ehdoton käyntikohde, joka tarjoaa aidon pizzan ja erinomaisten kalaruokien ohella runsaan annoksen taidetta, historiaa ja toinen toistaan upeampia maisemia. Turistien usein unohtamassa kaupungissa pääsee kokemaan Italian aidoimmillaan. Joitakin esikaupunkialueita on kuitenkin syytä välttää, sillä paikallinen mafia, Camorra, on siellä yhä voimissaan. Lue lisää...


10 vinkkiä: Ihastuttava Santorini

Santorinia kutsutaan Kreikan kauneimmaksi saareksi, eikä suotta. Saaren jylhät maisemat, vitivalkoiset pikkukylät, taianomaiset auringonlaskut ja hienot laavakivirannat tekevät saaresta erilaisen ja omaperäisen lomailukohteen. Santorini on Egeanmerellä sijaitsevan Kykladien saariryhmän eteläisin saari ja sitä kutsutaan myös Theraksi muinaisen valloittajan mukaan.

Saari poikkeaa maaperältään muista lähialueiden saarista sammuneen tulivuorensa vuoksi, ja suurin osa saaren maaperästä onkin peittynyt tuliperäisellä aineksella. Muinoin muodoltaan pyöreän saaren keskellä on syvä kraatteri, jonka yläpuolelle saari kohoaa. Kraateri syntyi suuren tulivuorenpurkauksen seurauksena yli 3 500 vuotta sitten. Lue lisää...


10 vinkkiä: Tukholma lapsiperheelle

Tukholma on täynnä kiinnostavia ja viihdyttäviä kohteita lapsiperheille. Djurgårdenin saarella Tukholman keskustan tuntumassa on lukuisia lapsille soveltuvia käyntikohteita kuten huvipuisto, eläinpuisto ja Skansenin ulkoilmamuseo. Kaupungin lukuisissa leikkipuistoissa ja ulkoilualueilla on mukava viettää päivää lasten kanssa, ja keskustan tuntumassa on myös useita uimarantoja, joilta voi pulahtaa uimaan. Tukholman museoissa on panostettu perheiden viihtymiseen ja lapsille on tarjolla omaa, vuorovaikutteista ohjelmaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Euroopan huikeat kansallispuistot

Euroopan ihastuttaviin kansallispuistoihin voi suunnata vuodenajasta riippumatta. Parhaimmat puistot tarjoavat elämyksiä ympäri vuoden, alueet on merkitty selkeästi ja useissa puistossa yöpymismahdollisuuksia löytyy jokaisen lompakolle. Useimpiin kohteisiin pääsee helposti omalla autolla, bussilla tai junalla - varsinkin kesäaikaan junalla matkustamien luonnon keskelle voi olla huikea elämys.

Vuoristojen ja huimien maisemien kansallispuistot ovat ainutlaatuinen elämys luontoa arvostaville, kuntotasosta riippumatta. Ne ovat erinomainen kohde muillekin kuin patikoinnista ja liikunnasta kiinnostuneille, sillä alueiden kauneudesta pystyy nauttimaan hyvin pienelläkin vaivalla esimerkiksi ohjattujen retkien muodossa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Uusi-Seelanti vie luonnonystävän sydämen

Kahdesta pääsaaresta ja pienestä Stewart Islandista koostuva Uusi-Seelanti maapallon toisella puolella on luonnonystävän paratiisi. Se on maa, josta kymmenen mielenkiintoisimman luontokohteen valinta on suorastaan mahdotonta – mihin päin tahansa saarivaltiota matkaa, aina siellä odottaa jotain ihanaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kos – Kreikan kestosuosikki

Kos on Kreikan tunnetuimpia ja suosituimpia lomailusaaria. Kos kuuluu Dodekanesian saaristoon, joka on saanut nimensä kreikan kielestä, dodeka nisia eli kaksitoista saarta, vaikka saaria onkin enemmän kuin tusina. Kosin historia ulottuu antiikin ajoille, ja saari onkin tunnettu lukuisista mielenkiintoisista nähtävyyksistään ja nykyaikaisen lääketieteen isänä pidetyn Hippokrateen synnyinsaarena. Lue lisää...


10 vinkkiä: Laatuhotellien reunustama rantakohde Belek hellii golffareita ja lapsiperheitä

Pikkuruinen rantakaupunki Belek Turkissa on monen matkanjärjestäjän listoilla erityisesti all inclusive -matkojen muodossa. Antalyasta noin 40 kilometrin päässä, kauniiden ja rauhallisten hiekkarantojen reunalla sijaitseva Belek tarjoaa perinteisestä, Turkkiin usein liitetyistä mielikuvista eroavan kokemuksen. Belekin laadukkaat hotellialueet tarjoavat aamuun asti kestävän mekkalan sijaan rauhallisen pikkukylän rentoutta. Lue lisää...


10 vinkkiä: Interrail lasten kanssa

Lasten kanssa reissaaminen on oma taitolajinsa ja usein valmis pakettimatka houkuttelee kaikessa vaivattomuudessaan. Seikkailunhaluisille Interrail on kuitenkin erinomainen vaihtoehto sen tarjoamien elämyksien ja hinnan vuoksi. Huolellisella suunnittelulla junamatka Euroopassa voi olla ainutlaatuinen kokemus, sekä täysin uudenlainen tapa viettää lomaa koko perheen tai ystäväporukan kesken. Lue lisää...


10 vinkkiä: Junalla rantalomalle Eurooppaan?

Euroopan paras biitsikausi on juuri alkamassa. Lämpimin aika suunnata kohti rantoja alkaa toukokussa ja jatkuu eteläisessä Euroopassa jopa lokakuulle. Perinteinen tapa siirtyä Suomesta rantalomakohteeseen on lentämällä, mutta mitäpä jos tänä kesänä nauttisit maisemista ja tunnelmasta jo koko matkan ajan, ja matkustaisit kohteeseen junalla?

Interrail on verraton tapa matkustaa, kun haluat matkalla nähdä useampia kohteita kerralla, fiilistellä erilaisia kulttuureja, maistella aitoja makuja ja kokea kaiken tämän edullisesti. Lue lisää...


10 vinkkiä: Interraililla makumatka Eurooppaan

Matkat ovat elämyksiä täynnä. Kulttuuria, kohtaamisia, makuja – joskus toki myös omia kommelluksia – mutta ikimuistoisia hetkiä joka tapauksessa. Euroopan kaupungit ovat pullollaan aitoja ja alkuperäisiä ruoka-annoksia, joita kannattaa ehdottomasti matkalla maistella. Ruokakulttuuri kohteessa on iso osa matkakokemusta ja uusiin makuihin kannattaakin tutustua ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.

Ruokamatkan Euroopan monipuoliseen makumaailmaan voi helposti tehdä vaikka lähtemällä interrailille. Euroopassa junalla matkustaminen on kätevää, sillä välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä ja lipputyypistä riippuen voit halutessasi päättää seuravan päivän kohteesta ilman sen kummempia ennakkosuunnitelmia ja -varauksia. Interrail-lipulla matkustat edullisesti, junalla matkustaminen on ihanan ekologista ja kirsikkana kakun päällä: reilaus on aina trendikästä! Lue lisää...


10 vinkkiä: Interrailin suunnitteluun kannattaa panostaa

Interrailin kuvitellaan usein olevan ainoastaan nuorille reppureissaajille sopiva matkustustapa. Eurooppa aukenee kuitenkin lukuisine mielenkiintoisine kohteineen helposti ja vaivattomasti myös aikuisreissaajille sekä lapsiperheille. Euroopan laaja rataverkosto takaa lukemattomien kohdeyhdistelmien mahdollisuuden - jokaisen oma unelmareissu tarvitsee vain suunnittelua ja seikkailumieltä.

Parasta reilaamisessa on vapaus, seikkailun tuntu sekä mahdollisuus kattaa useita kohteita lentolippuja halvemmalla. Matkaan voi lähteä myös yksin; varsinkin varttuneemmalle ja kokeneelle reissaajalle Interrail voi tarjota tutuistakin kohteista uusia elämyksiä kun asioita tarkastelee junan kyydistä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Riika lapsiperheille

Riian kaupungissa ja sen ympäristössä on paljon nähtävää ja mukavaa ajanvietettä myös lapsiperheille. Keskustan puistoalueet, nukketeatteri, tiedepuisto, lähialueen kansallispuistot ja erilaiset aktiviteettipuistot tarjoavat lapsiperheille monenlaista puuhaa useammaksikin päiväksi. Lue lisää...


10 vinkkiä: Nuuksion kansallispuiston helmet

Nuuksion kansallispuisto monimuotoisine luontoineen tarjoaa elämyksiä kiireisille kaupunkilaisille aivan pääkaupungin läheisyydessä. Jylhät järvimaisemat, vehreät laaksot, purot, kukkulat, suot, jyrkät rotkot ja luolat kutsuvat nauttimaan ulkoilusta, erilaisista aktiviteeteista ja kauniista luonnosta. Kansallispuistolla on myös tärkeä tehtävä alueen luontoarvojen säilyttäjänä. Lue lisää...


5 vinkkiä: Mallorcalla pyöräily on uusi golf

Mallorca, Baleaarien suurin saari Välimeressä on aurinkomatkojensa lisäksi ollut pitkään tunnettu laadukkaista golfkentistään. Viime vuosina aktiivisemmat urheilulajit ovat kuitenkin alkaneet nakertaa jalansijaa golfilta. Edelleen Mallorca houkuttaa golffareita pelaamaan parinkymmenen kentän voimin, mutta samalla saaren pohjoisosasta on kasvanut merkittävä pyöräilyn ja monen muun aktiiviurheilulajin keskus. Lue lisää...


5 vinkkiä: Valtava Australia vie sydämen

Australia on kenguruita, koaloja ja krokotiilejä, käärmeitä ja hämähäkkejä, hiekkarantoja ja rentoja surffareita, punaista autiomaata ja trooppista sademetsää, ystävällisesti hymyileviä ihmisiä ja kylmää olutta auringon laskiessa. Meistä katsottuna maapallon toisella puolella sijaitseva, 1700- ja 1800-luvuilla Britannian vankilasiirtolana toiminut Australia tarjoaa nykymuodossaan rennolla maanläheisyydellään varmasti jokaiselle jotakin. Lue lisää...


10 vinkkiä: Tyylikäs ja rakastettava Melbourne

Victorian osavaltiossa, Australian eteläisessä osassa sijaitseva Melbourne on tyylikäs kulttuurikaupunki, joka silti henkii australialaisille ominaista maanläheistä rentoutta. Melbournen asukkaat rakastavat ravintoloitaan ja trendikkäitä kattobaarejaan, mutta eivät kaihda intoutumista täysillä mukaan suosituissa urheilukilpailuissa.

Kuten missään päin Australiaa, matkaajan ei kannata jäädä pelkästään kaupungin keskustaan, sillä lähiympäristöt tarjoavat valtavasti mielenkiintoisia kokemuksia. Melbourne on myös näppärä lähtöpiste retkelle esimerkiksi pitkin historiallista Great Ocean Roadia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Rento ja ystävällinen Sydney

Australian suurin kaupunki Sydney sijaitsee maan kaakkoisosassa, eikä se ole koostaan huolimatta Australian pääkaupunki vaikka sen helposti sellaiseksi voisikin mieltää. Pääkaupunki Canberra sijaitsee nimittäin 300 kilometriä Sydneystä Melbourneen päin. Sydney on monelle Australian-matkaajalle ensimmäinen kosketuspinta kengurumaahan, mutta vaikka kaupunki itsessäänkin on viehättävä vierailukohde, ei Australian vierailuaan kannata rajoittaa pelkkään Sydneyyn. Lue lisää...


10 vinkkiä: Aktiivilomailijan Slovenia

Kahden miljoonan asukkaan Slovenia on aktiivilomailijan vehreä keidas, joka houkuttelee monipuolisuudellaan. Slovenian alpit tarjoavat erinomaisen maaston sekä patikointiin, pyöräilyyn ja talvella lasketteluun, ja turkoosinsinisellä Soča-joella pääsee nauttimaan vauhdikkaista vesilajeista.

Upeat luolastot kutsuvat uumeniinsa ja lukuisat keskiaikaiset linnat kertovat tarinoita menneestä maailmasta. Adrianmeren rannalla pääsee nauttimaan italialaisvaikutteisista pikkukylistä ja hiekkarannoista, aktiivisen päivän jälkeen rentoutuminen luonnonkylpylässä kruunaa päivän. Lue lisää...


10 vinkkiä: Näppärän kokoinen ja viehättävä Malaga

Välimeren rannalla sijaitseva Malaga tarjoaa niin merenrantakaupungin charmia kuin kulttuuria ja historiaakin, puhumattakaan suussasulavasta ruoasta ja viinistä. Myös lasten kanssa matkaaville kompakti Malaga toimii yllättävän hyvänä kaupunkikohteena. Kesäkuukausina toki myös rannat vetävät puoleensa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Päivä (tai mieluummin kaksi) Gibraltarilla

Britannialle kuuluva Gibraltar on monen Espanjan Aurinkorannikolla vierailevan turistin päiväretken kohde, eikä lainkaan ihme, sillä pikkuruinen (reilu 6 km2) niemimaa on täysin oma maailmansa. Se on kiehtova sekoitus eri kulttuureja, mutta brittiläisyys näkyy vahvana. Etenkin luontoihmisille Gibraltar on viehättävä matkakohde ja myös historian havinasta kiinnostuneille se tarjoaa elämyksiä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Lontoo – kulttuuria ja historiaa

Kulttuurihistoriallisesti Lontoo on suorastaan unelma, sillä se tarjoaa jotain kaikenlaiseen makuun. Koska kaupunkiin pääsee Suomesta niin näppärästi parin tunnin suorilla lennoilla, moni matkaa meiltäkin käymään Lontoossa esimerkiksi ihan vain teatterissa. Historian ystäville Lontoossa on upeita museoita, näyttämötaiteen ystäville tarjolla on maailmanluokan tekijöiden näytelmiä ja musikaaleja, elävästä musiikista nauttiva voi pistäytyä vaikka Camdenissa kuuntelemassa rokkia -ja kulttuuriahan se on ruoka- ja pubikulttuurikin. Lue lisää...


10 vinkkiä: Hampuri – kiehtova hansakaupunki

Ylväs ja vapaa hansakaupunki on maineensa ansainnut – Hampuria, Saksan toiseksi suurinta kaupunkia ja suurinta satamaa, pidetään maan porttina muualle maailmaan. Elbe-joen rannoille levittäytyvä kaupunki on laajentunut yli aikojen saatossa yli neljän miljoonan asukkaan metropoliksi, jossa ei nähtävä ainakaan lopu kesken. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kuvankaunis Valencia

Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki Valencia on kaunis sekoitus historiallista ja modernia arkkitehtuuria. Sijainti Espanjan itärannikolla on tehnyt Valenciasta yhden Espanjan tärkeimmistä satamakaupungeista ja näin ollen luonut siitä vilkkaan keskuksen hyvällä kulttuuritarjonnalla, loistavilla shoppailumahdollisuuksilla ja herkullisella ruokakulttuurilla. Ja rantakaupunkina sillä on tietenkin myös loistavat puitteet rantaelämälle – niin ilmaston kuin hiekkarantojenkin johdosta. Lue lisää...


10 vinkkiä: San Sebastián tarjoilee kulttuuria ja herkkuruokaa

Kauniit maisemat, useat festivaalit, paljon nähtävää ja erityisen herkullinen ruoka houkuttelee väkeä kaikkialta maailmasta ihailemaan Espanjan pohjoisrannikolla sijaitsevaa San Sebastiánia. Tänä vuonna käyntiin on erityisen hyvä syy, sillä kaupunki on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2016. 200 000 asukkaan kaupunki on juuri sopivan kokoinen viikonloppureissuksi, mutta tekemistä riittää pidemmäksikin aikaa. San Sebastián – tai Donosti, kuten nimi baskin kielellä kuuluu – on ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki Baskimaan sydämessä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Baskimaata kaikilla herkuilla – Bilbao

Baskimaan sydämessä, pohjois-Espanjan rannikolla sijaitsee Bilbao. Kaupunkia ympäröi kaunis luonto – vehreät vuoret ja Atlantin valtameri. Bilbao on nouseva kulttuurikohde, eikä vähiten – mutta ei missään nimessä ainoastaan – vuonna 1997 avatun Guggenheim-museon johdosta. Baskimaata on ylistetty maailman parhaana tapaskohteena, ja paikalliset pintxos-herkut ovat lähestulkoon yksinään jo hyvä syy lähteä tutustumaan Bilbaoon. Lue lisää...


10 vinkkiä: Häämatkalle Euroopan aurinkoon?

Täydellinen auringonlasku, lumoava merimaisema. Unelmien uima-allas, hempeä kesäpäivä. Eurooppa on täynnä aivan upeita kohteita ja toinen toistaan romanttisempia hotelleja häämatkalle aikoville. Jollei matkakohde ole ollut ehdottomasti lukittuna jo aikaisemmin, saattaa valinnan vaikeus yllättää häämatkaa suunnittelevat. Tässä poimintoja ihanista kohteista ja hotelleista, jotka sovipat loistavasti erityisesti kesäkaudella häämatkalle lähteville. Kohteiksi valikoitui muun muassa Geneve, Santorini, Lido di Jesolo, Como-järvi sekä Benidorm. Lue lisää...


Käytännön vinkkejä kestävään matkailuun

Kestävä matkailu ottaa huomioon matkailun vaikutukset ympäristöön, vaalii luonnon ohella paikalliskulttuuria sekä ihmisarvoja ja edistää matkakohteensa paikallistaloutta. Reissaamalla kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti matkailija saa itselleen paremman mielen, pääsee perinteisestä “turistikuplasta” lähemmäs paikallista kulttuuria ja samalla auttaa ympäristöä sekä luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Lue lisää...


Matkalle ympäristön kannalta kestävästi!

Matkailu on ihanaa ja avartaa maailmankatsomusta, mutta jokaisen matkaajan on myös muistettava oma vastuunsa turistina. Kuten olemme kantapään kautta joutuneet oppimaan, rakas maapallomme ei kestä ihan mitä vain. Teollisen vallankumouksen jälkeen ihmislaji on osin tahallaan mutta osin myös tietämättään ja ajattelemattomuuttaan tuhonnut edeltään eliölajeja sukupuuttoon, riistänyt vieraita kulttuureita, ja nykyisin jopa valtameremme täyttyvät muoviroskasta. Lue lisää...


10 vinkkiä: Rosoisen persoonallinen Gdansk

Itämeren rannalla Puolassa sijaitseva Gdansk hurmaa matkailijan etenkin kesäisin. Entinen hansakaupunki on kulttuurihistorialtaan rikas ja sen sympaattiset kävelykadut huokuvat keskieurooppalaista tunnelmaa, mitä maustaa pieni rosoisuus ja puolalainen puheensorina. Keskustan lisäksi turistin kannattaa pyörähtää myös kaupungin ulkopuolella. Lue lisää...


10 vinkkiä: Toscana – Italian postikorttimaisema

Italian kauneimmaksi maakunnaksikin väitetty, idyllisten maalaismaisemien ja kukkuloiden Toscana on myös renessanssin kehto. Entisestä suurherttuakunnasta löytyy häkellyttävä määrä Unescon maailmanperintökohteita – enemmän kuin miltään muulta alueelta maailmassa – ja mitä erilaisempia maisemia aina Apenniinien lumihuippuisista vuorista keskiaikaisiin kaupunkeihin, viiniköynnösten peittämiin kukkuloihin ja Välimeren aaltojen huuhtomiin hiekkarantoihin. Lue lisää...


10 vinkkiä: Helsinki – Kotimainen helmi Itämeren rannalla

Itämeren rannalla sijaitseva Helsinki on tunnettu mereltä puhaltavasta tuulestaan ja muuta Suomea hektisemmästä elämänrytmistään. Kaiken kiireen keskellä Helsingissä kannattaa kuitenkin välillä pysähtyä katselemaan ympärilleen, sillä monipuolisesta pääkaupungistamme voi löytää paljon kaunista. 1800-luvulla tulipalossa tuhoutuneessa Helsingissä ei ole monen muun eurooppalaisen pääkaupungin tapaan varsinaista ”vanhaa kaupunkia”, mutta keskusta-alueella kulkiessaan on suositeltavaa nostaa katsettaan välillä myös ylöspäin – vanhojen kivirakennusten seiniltä löytää mielenkiintoisia yksityiskohtia! Lue lisää...


10 vinkkiä: Monipuolinen Hongkong on risteymä modernia ja vanhaa kulttuuria

Pitkään Britannian osana ollut Hongkong on nykyisin virallisesti osa Kiinaa, mutta autonomisesti toimivalla kaupungilla on mm. oma valuuttansa ja lainsäädäntönsä. Matkailijalle reilun seitsemän miljoonan asukkaan Hongkong avautuu kiinnostavana sekoituksena itää ja länttä sekä vanhaa ja modernia kulttuuria. Myös luonto on tässä suurkaupungissa yllättävän lähellä ja sen vesillä on mahdollista nähdä jopa uhanalaisia vaaleanpunaisia delfiinejä (Sousa chinensis). Lue lisää...


10 vinkkiä: Leppoisa ja lämmin Rodos

Kreikkalainen Rodoksen saari Välimeressä pitää pintansa suomalaisten turistien keskuudessa vuodesta toiseen. Mutta vaikka karun kaunis pieni saari turkoosin värisen meren keskellä vetääkin vuosittain puoleensa joukoittain matkalaisia, voi sieltä niin halutessaan löytää myös rauhallisempia kolkkia. Rodos tarjoaakin yllättävän monipuolisesti tekemistä ja näkemistä niin turvallista seuramatkaa kaipaavalle matkaajalle kuin kokeneemmallekin maailmanmatkalaiselle. Lue lisää...


10 vinkkiä: Brasilian parhaat palat

Etelä-Amerikan jättiläismäisin valtio tunnetaan muun muassa Amazonasin alueen sademetsistä, jalkapallohulluudesta, vuosittaisista näyttävistä karnevaaleista, sambasta, capoeirasta ja Iguaçun mahtavista vesiputouksista. Myös upeat hiekkarannat, vilkkaan persoonalliset kaupungit ja kulttuurielämykset ovat mainioita syitä valita Brasilia lomakohteeksi. Maasta löytyy 16 Unescon maailmanperintökohdetta. Lue lisää...


10 vinkkiä: Eloisa ja riehakas – São Paulo

Brasilialaiset tunnetaan eloisista ja riehakkaista juhlistaan. Sao Paulon asukkaat vastaavat odotuksiin, sillä New Yorkin tavoin, Sao Paulo tunnetaan kaupunkina, joka ei koskaan nuku. Lähes 20 miljoonan asukkaan kaupunki Sao Paulo on Brasilian ja koko Etelä-Amerikan suurin kaupunki. Miljoonakaupungin ruuhkaisat tiet ja täyteen pakatut jalkakäytävät toimivat useiden kulttuurien sulatusuunina, joista jokainen on antanut omia piirteitään Sao Paulon yleisnäkymään. Lue lisää...


10 vinkkiä: Aktiivisempi Gran Canaria

Usein unohdetaan, että Gran Canaria on paljon muutakin kuin tuttu ja turvallinen Puerto Rico ja Playa del Inglés. Vaikka Gran Canarian saari ei ole suuri, se on monipuolinen. Gran Canarian pääkaupungissa Las Palmasissa voi nauttia teattereista, museoista ja konserteista, vilkkaasta yöelämästä sekä tasokkaista ravintoloista. Luontoa rakastavalle lomailijalle löytyy paljon koettavaa saaren keskiosasta, patikointi- ja kiipeilyretkien muodossa. Saaren eteläosassa onnistuu vesiurheilulajit ja auringonotto. Tehtävää, nähtävää ja aurinkoa siis riittää! Lue lisää...


10 vinkkiä: Monipuolinen Teneriffa

Teneriffa sopii loistavasti niin aktiivimatkailijalle kuin rentouttavaa rantalomaa etsivälle. Saarella on erinoimaisia patikointireittejä, vesiurheilumahdollisuuksia ja kaunista luontoa. Biitsilomaa kaipaaville rantoja löytyy niin kallioisia, tumma- kuin vaaleahiekkaisiakin. Biletystä kaipaavien kannattaa ottaa suunnaksi Playa de las Americas, Los Cristianos tai Puerto de la Cruz.

Teneriffa on Kanariansaarista suurin, mutta silti hotellin sijainnista riippumatta mihinkään ei ole pitkä matka. Lue lisää...


10 vinkkiä: Houkutteleva Sevilla

Andalusian itsehallintoalueen pääkaupunki tunnetaan flamencon rytmeistä, tapaksista, juhlistaan ja polttavasta auringosta. Sevillasta löytyy kapeita kujia, historiaa, rauhallisia puistoja ja erityisesti eloisia asukkaita. Nykyisin puolentoista miljoonan asukkaan metropolin arkkitehtuuri sen upeasta katedraalista Alcazaresin palatsien loistoon lukeutuu maailman tunnetuimpiin. Etelä-Espanjan kulttuurin, taiteen ja kaupan keskus tarjoaa vierailijalle kaupunkilomaa parhaimmillaan. Kaupunki tunnetaan myös kuuluisien oopperoiden, kuten Don Juanin ja Sevillan parturin, tapahtumapaikkana. Lue lisää...


10 vinkkiä: Raikas ja lämminhenkinen Costa Tropical

Costa Tropical on Andalucian hyvin varjeltu salaisuus. Se on viereistä Costa del Solia huomattavasti tuntemattomampi rannikko. Espanjalaiset itse lomailevat siellä mielellään. Ilmasto on lempeän subtrooppinen läpi vuoden. Heti rannikolta kohoava Sierra Nevadan vuoristo takaa, että Afrikasta saapuva lämmin ilma ei karkaa pidemmälle. Costa Tropicalilla vuoden keskilämpötila on noin 20 astetta. Sanotaan, että siellä on koko Euroopan terveellisin ilmasto. Lue lisää...


10 vinkkiä: Pitsinen Bryssel

Brysselillä on kahdet kasvot. Samalla kun se on helposti lähestyttävä ja kaunis historiallinen kaupunki, pidetään sitä myös Euroopan epävirallisena pääkaupunkina ja tunnetaan siellä sijaitsevista Euroopan Unionin instituuteistaan. Vaikka Bryssel on melko laajalle levinnyt kaupunki, turistien suosimat kohteet sijaitsevat näppärästi keskustassa tai aivan sen läheisyydessä. Tässä pääkaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa. Belgialaiseen kulttuuriin pääseekin helposti sisälle Brysselin vanhankaupungin pienillä kujilla kulkien, ravintoloissa simpukoita nauttien tai kahviloissa belgialaista olutta siemaillen. Lue lisää...


10 vinkkiä: Islanti – jään ja tulen maa

Satujen saari lumoaa luonnonkauneudellaan. Jahka Reykjavík on nähty, onkin luontevaa siirtyä kohti sisämaata, jossa Islanti näyttää parhaat puolensa. Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen rajalla sijaitseva tuliperäinen maa on täynnä kuumia lähteitä, jäätiköitä, vuonoja, tulivuoria, vesiputouksia ja vaikuttavia laavamuodostumia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Suuri mutta idyllinen Boston

Boston on kompakti ja siisti kaupunki, jossa on helppo liikkua. Kaupunkimatkailusta kiinnostuneelle Boston tarjoaa paljon. Sen keskustaan voi vaivattomasti tutustua kävellen, sillä kaikki tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat parin kilometrin säteellä ydinkeskustasta. Luonnollisesti keskustasta löytyy myös paljon hyviä ravintoloita ja kauppoja.

Bostonin historialliset rakennukset ovat tällä hetkellä USA:n parhaiten kunnostettuja ja ne luovat huolitellun ja siistin kuvan kaupungista vehreiden puistojen kruunatessa kokonaisuuden. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kypros – Afroditen saari

Kypros on tärkeä näyttämö monissa mytologisissa tarinoissa. Afrodite ja hänen lapsensa ovat syntyneet Kyproksella. Edelleenkin pääsemme vierailemaan Afroditen kylpypaikalla saaren luoteisosassa, lähellä Latchin kylää. Siellä Adonis rakastui tulisesti vesiputouksessa peseytyvään jumalattareen, maailman kauneimpaan naiseen. Paikka sijaitsee Akamasin niemimaalla ja siitä lähtee noin kahdeksan kilometrin pituinen Afroditen vaellusreitti. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kauniin vehreä Korfu

Monimuotoisen historian vuoksi Korfulla on paljon mielenkiintoisia kohteita: linnoja, luostareita ja kirkkoja. Saarella on suuret korkeuserot, joten maisemat ovat hulppeita. Tekemistä riittää rannalla makailun lisäksi. Eikä kreikkalainen keittiö petä koskaan. Ruoka on erinomaista. Lue lisää...


10 vinkkiä: Turvallinen, moderni, historiallinen: Soul

Soul on miljoonakaupunki, joka pursuaa näkemistä ja tarjoaa kosolti uusia kokemuksia! Soulissa vanhan kulttuurin perinteet vanhoine temppeleineen ovat syvälle juurtuneet, kun taas viimeisemmät trendit tuovat neonvalojen värisen modernin vivahteen huipputeknologiastakin tunnettuun kaupunkiin. Nämä vastakohdat täydentävät toisiaan ja Soulissa pääsee nauttimaan eri aikakausien parhaista paloista. Soul ei ole turistikohde, jossa kaikki tuttavat ovat jo käyneet – hyvä näin! Lue lisää...


10 vinkkiä: Reykjavík – savujen lahti

Satujen saaren värikäs pääkaupunki lepää lahdenpohjukassa kuin maalattuna karuun maisemataustaansa. Nimensä Reykjavík on saanut kuumien lähteiden vesihöyryistä, jotka Islannin asuttajat näkivät jo kaukaa yli tuhat vuotta sitten, kun viikinkilaivat lipuivat pitkin saaren karua rannikkoa. Nykyisin laajalla kaupunkialueella asuu yli 210000 ihmistä eli yli puolet koko Islannin väestöstä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Jylhän kaunis Pohjois-Norja

Maisemat muuttuvat tyystin, kun ylittää Lapissa Norjan vastaisen rajan. Lumihuippuiset vuoret, kiemurtelevat tiet ja vuonomaisemat tekevät vaikutuksen kokeneeseenkin matkailijaan. Alueelta löytyy niin koskematonta erämaaluontoa kuin kalastajakyliä, historiaa ja korkeakulttuuriakin. Jokaisen Pohjois-Norjaan matkaavan tulisi kokea ainakin Tromssan nuorekas ilmapiiri, Altan muinaiset kalliopiirrokset, keskiyön aurinko Nordkappissa, tiettömät erämaat sekä hyinen pulahdus Jäämereen. Lue lisää...


10 vinkkiä: Chiang Mai – Pohjois-Thaimaan ruusu

Pohjois-Thaimaan vehreät vuoret, mielenkiintoiset ihmiset, hyvä ruoka ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet houkuttelevat luokseen yhä useampia turisteja. Silti paikallisten hymy tuntuu vielä aidolta, hintataso on eteläistä Thaimaata edullisempi ja värikkäät vuoristoheimokulttuurit tuovat tunnelmaan oman eksoottisen lisänsä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Garda – Italian järvimaisema

Gardajärven sininen pinta ja lähellä kohoavat lumihuippuiset vuoret ovat näky, joka piirtyy syvälle sieluun. Italian suurimmalla järvellä on pituutta hieman yli 50 kilometriä ja syvyyttä enimmillään noin 350 metriä. Järveä ympäröivät pikkukaupungit olivat matkailijoiden suosiossa jo ennen varsinaisen matkailubuumin alkua, eikä Gardan lumo vieläkään tunnu haihtuvan. Aktiivilomavaihtoehdot seudulla vaihtelevatkin talvisesta laskettelusta kesän uintiin, patikointiin ja pyöräilyyn. Lue lisää...


10 vinkkiä: Romanttinen Venetsia

Mielikuvien mukaisesti Venetsia on ollut rakastuneiden parien romanttinen matkakohde jo vuosisatojen ajan. Sitä ennen 118 saarelle rakennettu, 354 sillan yhdistämä kaupunki oli kuitenkin Välimeren alueen loistavin merimahti, jonka laguunista lähti kauppa- ja sotalaivoja joka puolelle silloista tunnettua maailmaa. Vanhakaupunki on yhä samannäköinen kuin 600 vuotta sitten, mikä tekee sen ilmapiiristä erityisen kiehtovan. Vastaavanlaista arkkitehtonista ihmettä, kelluvaa kaupunkia, on vaikea löytää mistään muualta. Keskusta täyttyy kesäaikaan matkailijoista, mutta aitoa italialaista tunnelmaa löytyy kaupungin syrjäkaduilta ja saarilta. Lue lisää...


10 vinkkiä: Dubrovnik – Adrianmeren helmi

Dubrovnikin vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja yksi Kroatian suosituimmista turistikohteista. Se on erityisesti historiasta ja rantalomailusta kiinnostuneille mainio lomakohde, josta pääsee helposti päivän tai parin retkelle Bosnia-Hertsegovinan tai Montenegron puolelle. Mainioita luontoretkikohteita on läheisillä Korčulan, Lokrumin ja Mljetin saarilla, joista viimeksi mainittu on myös kansallispuisto. Parhaat näköalat avautuvat Srđin kukkulalta, jonne johtaa muutaman kilometrin pituinen patikointireitti. Vanhankaupungin puolella ei juuri ole hiekkarantoja, mutta Lapadin niemen alueelta löytyy suosittu Copacabanan hiekkaranta. Kallionkielekkeiltä mereen hyppiminen on sekin suosittua huvia. Auringonlaskun seuraaminen illallista nauttien on tunnelmallisinta vanhankaupungin näköalaravintoloissa, joissa paikalliset kalaherkut ovat maistamisen arvoisia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Pyöräillen Ahvenanmaalla

Itsehallinnollinen Ahvenanmaa tarjoaa suomalaista tunnelmaa ulkomaan eksotiikalla höystettynä. Maisemat, maut, tuoksut ja tunnelmat ovat tuttuja, mutta ruotsin kielen ja mantereelta eristäytymisen ansiosta välillä unohtuu, että ollaan Suomessa.

Sanotaan, että Ahvenanmaalla on eniten aurinkotunteja Pohjolassa. Lisäksi saari on juuri sopivan kokoinen pyöräilyyn. Jo muutaman päivän aikana ehtii nähdä paljon. Silti saaristossa riittää tutkittavaa pidemmäksikin aikaa.

Ihastuttavissa saaristomaisemissa tekee mieli pitää taukoja usein ja nauttia kauniista ympäristöstä. Matkan varrella näkee vanhoja tuulimyllyjä, kauniita hyvin hoidettuja pihoja ja taloja, kotieläimiä, kukkaniittyjä, siltoja ja tietenkin kallioisia merimaisemia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Bali – jumalten saari

Hyviä syitä matkustaa Indonesiaan on useita. Näin on järkeillyt moni muukin matkaaja. Yli kolmen miljoonan asukkaan hindulaisenemmistöinen Bali on Indonesian suosituin turistikohde, jonka tarjonta kattaa niin hiekkarantoja, temppeleitä, luontoelämyksiä kuin satoja vuosia vanhaa kulttuuriakin. Kooltaan pienehköä saarta kutsutaan usein ”paratiisiksi” tai ”jumalten saareksi”. Kauniiden maisemien ja vieraanvaraisten hymyjen tyyssijasta löytää mitä uskomattomampia paikkoja ja kokemuksia, kunhan vain jaksaa etsiä. Hintataso on suomalaisittain erittäin edullinen ja maittavaa ruokaa löytyy laajin valikoimin niin lihan- kuin kasvissyöjillekin. Annos nasi gorengia ja indonesialaista Bintang-olutta auttaa jaksamaan auringonpaahteessa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Aurinkoinen Alicante

Rento ja nuorekas Alicante on yksi Costa Blancan helmiä, jossa voi tehdä paljon muutakin kuin palvoa aurinkoa. Costa Blanca on nimensä mukaisesti valkeiden hiekkarantojen täyttämä rannikko. Alicanten alueella rantaviivaa riittää 20 kilometrin verran. Hiekkarannoista San Juan ja Postiguet täyttyvät kesäkuumalla lomailijoista. Kaupunki on erityisen sopiva kohde lapsiperheille, sillä lähiseudulla riittää nähtävää ja koettavaa perheen pienimpienkin makuun. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kreikan kaunottaret Skiathos ja Skopelos

Kreikan itäpuolelle Egeanmereen on ”siroteltu” joukko vehreitä kukkulaisia pikkusaaria. Sporadien saarilla matkailijaa odottavat Välimeren upeimmat rannat, turkoosi vesi, punatiilikattoiset valkoiset rinteisiin rakennetut talot ja tyylikäs tunnelma yhdistettynä konstailemattomaan kreikkalaiseen ruokaan.

Sporadien saariryhmän suurimmilla saarilla Skiathoksella, Skopeloksella, Alonnissoksella ja Skyroksella on asutusta. Niiden lisäksi siroteltujen saarten joukkoon kuuluu joitakin asumattomia saaria. Saarilla on kuvattu mm. elokuva Abba-musikaalista Mamma Mia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Mahtava Moskova

Moskova, Euroopan suurin kaupunki, on itäisen naapurimaamme historiallinen, uskonnollinen ja poliittinen keskus. Näyttävässä arkkitehtuurissa ei ole ruplia säästelty. Kaupungin ruuhkat ovat aivan toista luokkaa kuin Länsi-Euroopassa ja kulttuuriannin saralla vain Pietari kykenee tasapäisesti kilpailemaan Moskovan kanssa. Jo pelkät metroasemat ovat taidenähtävyyksiä sinänsä, mutta viimeistään lukuisat taidemuseot, upeat kirkot ja legendaarisen Bolshoi-teatterin baletti- ja oopperaesitykset kruunaavat matkan. Samalla reissulla kannattaa alla esiteltyjen kohteiden lisäksi pistäytyä myös esimerkiksi mahtavassa Voitonpuistossa, Pushkinin taidemuseossa ja Bulgakovin kotimuseossa sekä tehdä päiväretki läheiseen Sergiev Posadiin, jonka ortodoksiluostari on monien mielestä koko maan kaunein. Lue lisää...


10 vinkkiä: Euroopan parhaat vaelluskohteet

Maanosamme on täynnä mitä erilaisempia luontokohteita. Tarjonnasta on vaikea valita edes 20 parasta, saati sitten kymmentä. Listalta onkin jäänyt pois monta upeaa kohdetta, esimerkiksi Plitvicen kansallispuisto Kroatiassa, Kreikan ja Albanian vuoristoseudut, Mont Blancin retkeilyreitit Italian ja Ranskan rajalla sekä Sveitsin alppimaisemat. Alla esitellyt kohteet pyrkivät antamaan mahdollisimman monipuolisen käsityksen koko Euroopan parhaista patikointimaastoista. Jokainen vaellusreissu on aina erilainen. Vinkeissä on kukin kohde esitelty tämän vuoksi yleisluontoisesti reittiehdotuksia kuitenkaan unohtamatta. Mukana on niin monen viikon kuin parin päivänkin vaelluskohteita, joista jokainen löytää varmasti hyviä ideoita seuraavalle aktiivilomalleen. Lue lisää...


10 vinkkiä: Hurmaava Dublin

Vihreän Irlannin saaren asukkaita verrataan usein suomalaisiin. He ovat ystävällisiä, mutta joskus hiukan vaikeasti lähestyttäviä. Huumoria heiltä ei sen sijaan puutu. Ehkä kelttiläiset juuret vaikuttavat. Irlantilaiset arvostavat maansa monipuolista luontoa ja nauttivat perinteiden ylläpitämisestä. Kansantanssit ja -laulut elävät edelleen arjessa ja juhlassa. Niistä pääsee nauttimaan turistikin vaikkapa maan pääkaupungissa Dublinissa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Tiibet – vuorten valtakunta

Maailman katolle levittäytyvän Tiibetin alueen parasta antia ovat sen henkeäsalpaavat vuoristomaisemat sekä buddhalaisen uskon kultaisina kimaltelevat pyhätöt. Tiibet on pitkän historiansa aikana ollut vuoroin itsenäinen, vuoroin valloitettu maa. Nykyisin se on vuonna 1950 tapahtuneen miehityksen seurauksena osa Kiinaa. Moni tiibetiläinen onkin vuoden 1959 epäonnistuneen kansannousun jälkeen paennut ulkomaille, sillä uudet isännät pitävät maassa yllä kovaa kuria. Tiibetin poliittinen asema on yhä kiistanalainen. Maanpaossa elävän 14. dalai-laman johtama pakolaishallitus pitää Kiinan miehitystä laittomana. Lue lisää...


10 vinkkiä: Alppinautintoja Matterhornilla – Cervinia

Pohjois-Italiassa aivan Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä lepää Länsi-Euroopan ja Alppien mahtavimpien huippujen suojelussa. Toblerone-vuoreksikin kutsuttu jylhä Matterhorn hallitsee maisemaa. Se sijaitsee Italian ja Sveitsin rajalla ja kohoaa 4478 metrin korkeuteen meren pinnasta. Italiassa Matterhorn tunnetaan nimellä Cervino. Näköetäisyydellä on myös 4634 metriä korkea Monte Rosa ja 3883 metriin kohoava Klein Matterhorn, jolle pääsee nousemaan valtavalla kabiinihissillä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Firenze – renessanssin kehto

Kukkuloistaan ja maalaismaisemistaan tunnetun Toscanan maakunnan pääkaupunki Firenze on yksi maailman suosituimpia turistikohteita. Alle puolen miljoonan asukkaan kaupungissa käy vuosittain noin seitsemän miljoonaa matkailijaa ihailemassa renessanssin kehtona tunnetun Firenzen mittaamattoman arvokkaita taideaarteita. Niissä piilee myös omat vaaransa. Täältä sai alkunsa Stendhalin syndrooma, kun sillä nimellä tunnettu ranskalaiskirjailija 1800-luvun alussa vieraili Firenzessä ja kertoi saaneensa sydämentykytyksiä ja huimauskohtauksia kaupungin liiallisesta taiteesta ja kauneudesta. Lue lisää...


10 vinkkiä: Sadunhohtoinen Istanbul

Kaikkien kaupunkien kuningattareksikin kutsuttu Istanbul kietoo matkaajan tarinoiden ja maagisen lumon maailmaan. Se on ainoa kaupunki koko maailmassa, joka sijaitsee kahden maanosan alueella. Bosporinsalmi jakaa seitsemälle kukkulalle rakennetun kaupungin osaksi Eurooppaa ja Aasiaa.

Strategisesti merkittävä paikka idän ja lännen sekä pohjoisen ja etelän välissä näkyy, kuuluu ja maistuu miljoonakaupungissa. Tuhannen ja yhden yön sadut heräävät eloon ja tuntuu kuin kaupungin yllä voisi oikeasti lentää itämaisella matolla. Lue lisää...


10 vinkkiä: Viehättävä Vilna

Liettuan pääkaupunki on mainio kohde vaikkapa viikonlopun reissulle. Tapahtumarikas historia ja kaunis vanhakaupunki hurmaavat vierailijan välittömästi, ja mieli tekisi jäädä pidemmäksikin aikaa.

Asukkaita Vilnassa ei ole sen enempää kuin Helsingissäkään, siisteys on merkillepantavaa ja tunnelma on mukavan kodikas. Arkkitehtuurisesti kaupunki on mielenkiintoinen sekoitus keskiaikaista kaupunkikuvaa, neuvostoajan betonihirvityksiä ja bisneskeskustan pilvenpiirtäjiä. Keskiaikainen keskusta on suurehko, ja kapeille kaduille kätkeytyy monta mukavaa putiikkia, kahvilaa ja ravintolaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Keisarien Wien

Itävallan kauniissa pääkaupungissa tuntuu usein siltä kuin aika olisi pysähtynyt keisarivallan loiston päiviin. Klassinen musiikki ja Habsburgien hallitsijasuku liittyvät kaupungin historiaan ja nykypäivään niin vahvasti, että harva siellä käynyt muistaa Wienistä muuta. Vaikka kaupungista toisen maailmansodan pommituksissa tuhoutui lähes kolmasosa, ei moderneja rakennuksia sen ytimessä juuri näy. Keskustaa ympäröivä Ringstrasse on näkemisen arvoinen – ehdottomasti yksi maailman kauneimpia katuja. Koko historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde, jonka kaduilla ja museoissa pääsee näkemään paljon yllättävänkin lyhyessä ajassa. Lukuisat kirkot edustavat eri aikakausia eikä historian lehtien havinalta välty ravintoloissa ja kahviloissakaan. Lue lisää...


10 vinkkiä: Maisemallinen Oslo

Vuonon pohjukkaan kätkeytyvä tuhatvuotinen Oslo on ihmisen kokoinen kaupunki, jossa asukkaita on vain hieman enemmän kuin Helsingissä. Näitä kahta pohjoista pääkaupunkia yhdistää meren ja luonnon läheisyys sekä tietynlainen rauhaisa ilmapiiri. Oslon edustalla on lukuisia saaria ja kaupungin alueella yli 300 järveä. Vaikka Osloa usein nimitetäänkin maailman kalleimmaksi kaupungiksi, ei kaikki kuitenkaan maksa maltaita. Monet nähtävyyksistä ovat ilmaisia ja edullista majoitustakin löytää kyllä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Moderni ja eksoottinen Singapore

Siistiin ja turvalliseen Singaporeen on helppo ihastua! Tässä kaupunkivaltiossa pääsee tutustumaan Aasian kulinaariseen kirjoon, asiointi on helppoa Englanniksi ja liikkuminen sujuu paikalliseen tapaan edullisesti ja joustavasti metrolla. Tämä yksi maailman tiheimmin asutetuista kaupungeista on merkittävä talouden keskus ja hyvin länsimaalainen sijainnistaan huolimatta. Ihmiset ovat palvelualttiita, iloisia ja aidosti kiinnostuneita auttamaan turisteja saamaan maassa vietetystä ajastaan kaiken irti. Maan historia ja sen kehitys näkyy hyvin arkkitehtuurissa, joka vaihtelee brittityylisestä aasialaiseen ja huipentuu hulppeisiin pilvenpiirtäjiin. Lue lisää...


10 vinkkiä: Rooma – ikuinen kaupunki

Italian kaunis pääkaupunki on yksi maailman suosituimmista matkakohteista, eikä syyttä! Kolmen miljoonan asukkaan Rooma on kuin valtava ulkomuseo, jonka lähes 3000-vuotiseen historiaan mahtuu enemmän kuin matkailija voi edes käsittää. Viikkokin on liian lyhyt aika Roomassa. Monet sanovat, että tämän seitsemän kukkulan päälle levittäytyvän kaupungin kiertämiseen menee elinikä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Unohtumaton Budapest

Unkarin upea pääkaupunki Budapest on täynnä mielenkiintoista historiaa. Sen voi nähdä ja aistia kaikkialla. Buda ja Pest olivat aikoinaan kaksi eri kaupunkia. Ne ovat nähneet monenlaista yhdessä jo paljon ennen yhdistymistään. 1200-luvulla mongolit valloittivat ja tekivät tuhojaan kaupungeissa. 1300 ja 1400 -luvuilla Budassa ja Pestissä elettiin kuninkaallisessa loistossa. 1600-luvulla muutoksia tekivät turkkilaiset valloittajat, mutta jälleen 1800-luvulla loisto palasi Itävalta-Unkarin aikaan. Buda ja Pest yhdistettiin yhdeksi kaupungiksi vuonna 1873. Lue lisää...


10 vinkkiä: Paratiisi Meksikossa: Jukatanin niemimaa

Rakastatko paratiisirantoja, joissa palmut huojuvat ja aallot hyväilevät valkoista hiekkaa? Nautitko mielenkiintoisista historiallisista nähtävyyksistä ja uskomattomista tarinoista tuhansien vuosien takaa? Oletko kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja haluat syödä hyvää paikallista ruokaa? Vietätkö mielelläsi aikaa shoppaillen ja arvostat hyviä palveluja lomakohteessa? Kenties haluat saada matkalta muistoja elämyksellisistä aktiviteeteista; vaijerin varassa liukumisesta, delfiinien kanssa uimisesta tai koralliriutalla snorklaamisesta? Kaikista näistä ja monista muista asioista pääsee nauttimaan, kun suuntaa lomalle Meksikoon Jukatanin niemimaalle. Lue lisää...


10 vinkkiä: Pietari – metropoli naapurissa

Pietari on viiden miljoonan ihmisen asukasluvullaan Euroopan neljänneksi suurin kaupunki ja maailman pohjoisin miljoonakaupunki, todellinen metropoli vain 300 kilometrin päässä Helsingistä. Tsaari Pietari Suuren vuonna 1703 Neva-joen suulle perustaman kaupungin historiallinen keskusta on jo itsessään nähtävyys ja lukeutuu Unescon maailmanperintökohteisiin. Pääkatu Nevski Prospekt on kilometrejä pitkä ja täynnä luksushotelleja, ravintoloita ja muotiliikkeitä. Lukuisat sillat ja toinen toistaan kauniimmat kirkot lumoavat kauneudellaan. Venäjän suuren kulttuurikaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin ehtii tutustua muutamassa päivässä, mutta kiireettömään kiertelyyn kannattaa varata jo lähes viikon verran aikaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kesäinen Kööpenhamina

Tanskan pääkaupungilla riittää tarjottavaa vaativallekin matkailijalle. Suurin osa nähtävyyksistä on kävelyetäisyyden päässä toisistaan, joten Kööpenhamina soveltuu hyvin vaikkapa viikonloppureissun kohteeksi, mikäli pidempään vierailuun ei ole mahdollisuutta. Vehreän kaupungin tunnetuimmat nähtävyydet ovat epäilemättä Tivolin huvipuisto, Pienen merenneidon patsas sekä Christianian vapaakaupunki, mutta se kätkee sisäänsä paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Vuonna 1043 perustettu Kööpenhamina on mielenkiintoinen yhdistelmä pohjoismaista ja keskieurooppalaista kaupunkikulttuuria, jonka annista nauttivat niin historiasta, shoppailusta kuin lapsiperheelle sopivista kohteista kiinnostuneet matkailijat. Lue lisää...


10 vinkkiä: Mieletön Chicago

Michiganjärven rannalla sijaitseva Chicago on väkiluvultaan Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kaupunki heti New Yorkin ja Los Angelesin jälkeen. The Windy Citynäkin tunnettu kaupunki on kuuluisa talven tuulisesta säästään, herkullisesta pannupizzastaan sekä blues- ja jazz-musiikistaan. Se on myös mm. mediamoguli Oprah Winfreyn sekä presidentti Barac Obaman kotikaupunki. Chicago on monen muun miljoonakaupungin tavoin mahdollisuuksia ja yllätyksiä täynnä ja aivan ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki! Lue lisää...


10 vinkkiä: Tuttu ja tunnelmallinen Tukholma

Ruotsin kaunis pääkaupunki, 14 saarelle rakennettu ja 56 sillan yhdistämä Tukholma on suomalaisille tuttu, lähellä sijaitseva kohde. Sinne lähdetään risteilyreissulle, töihin, opiskelemaan, sukuloimaan ja ostoksille. Entä nähtävyydet? Kaikkihan nyt tuntevat ja tietävät kuninkaanlinnan ja Gamla Stanin, Tukholman vanhankaupungin.

Bilettäjille ja shoppailijoille on Östermalmin kaupunginosa tuttu. Jotkut ovat varmasti jo ehtineet katsastaa myös SkyView’n, kaupungin uusimman näköalanähtävyyden, sekä viime vuonna avatun Abba-museon. Lue lisää...


10 vinkkiä: Pisa – kalteva kaupunki

Pisa tunnetaan maailmalla lähinnä kaltevasta tornista, yliopistostaan ja Galileo Galileista. Se on paljon muutakin – pieni suuri kaupunki, jossa yhdistyvät keskiajan merimahdin loistokas historia ja nykyinen kaoottisen ihana elämänmeno. Turistilaumoja on helppo paeta, toisin kuin esimerkiksi Firenzessä. Pisan omaleimaisen luonteen voi aistia kaupungin syrjäkatujen kahviloissa ja viehättävissä pikkupuistoissa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Takuuvarma valinta – Costa del Sol

Espanjan Aurinkorannikko herättää jo nimellään monenlaisia tunteita suomalaisissa. Alueelle on tehty turistimatkoja jo 1950-luvulta lähtien ja nykyään Costa del Solilla myös asuu paljon suomalaisia. Toisten mielestä kyseessä on suurten massojen pilaama turistirysä. Toiset taas arvostavat alueen monipuolisia palveluita ja helppoa tapaa viettää takuuvarmasti onnistunutta lomaa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Huikeat Dolomiitit!

Dolomiitit ovat ainutlaatuinen vuoristoalue Koillis-Italiassa. Ne lasketaan kuuluvaksi osaksi Alppeja ja Etelä-Tirolia. Vuoristo on muodostunut normaalista kalkkikivestä poiketen punertavasta, osittain vulkaanisesta kivestä, jota kutsutaan dolomiittikiveksi. Koko maisema Dolomiiteilla on kivilaadun vuoksi täysin erilainen kuin muualla Alpeilla. Jyrkät rosoiset seinät kohoavat vanhan ja rapautuneen näköisinä kohti taivasta. Etenkin auringon laskun ja nousun aikaan punertavat kiviseinämät hehkuvat mitä kauneimmissa väreissä. Lue lisää...


10 vinkkiä: Eloisa Sunny Beach

Bulgaria on ruusujen ja jogurtin maa. Siellä on paljon kaunista luontoa ja historiallisia nähtävyyksiä sekä hienoja valkohiekkaisia rantoja Mustanmeren syleilyssä. Sunny Beach on loistava rantakohde. Se on noussut erittäin suosituksi lomakohteeksi etenkin nuorten ja lapsiperheiden keskuudessa. Sunny Beachia on rakennettu jo pitkään turistialueeksi ja sen tärkein elinkeino onkin matkailu. Lue lisää...


10 vinkkiä: Vaikuttava Berliini

Berliini tarjoaa matkailijalle monipuolisesti mahdollisuuksia. Kesällä joen rantaan Mitteen avautuu varsinainen Berlin Beach baareineen, rantatuoleineen ja palmuineen. Jouluisin kaupungin monet aukiot täyttyvät joulumarkkinoista. Lisäksi Berliinissä on aina mahdollisuus nauttia maailman luokan musiikista ja teatterista. Lue lisää...


10 vinkkiä: Maistuva Madrid ei jätä kylmäksi

Madrid jää turistin mielessä liian usein Barcelonan varjoon. Kaupunkeja ei kannata verrata keskenään. Molemmilla on erilaiset vahvuutensa. Madrid on aidosti espanjalainen. Siellä ei hienostella turhia, mutta ihmiset ovat oman arvon tuntevia ja ylpeitä kaupungistaan. Turistillekin opetetaan tärkeimmät sanat ja sanonnat espanjaksi. Vanhat talot, upeat palatsit, kauniit aukiot ja viihtyisät puistot luovat miljöön, jossa riittää tekemistä ja näkemistä vuorokauden ympäri. Lue lisää...


10 vinkkiä: Seikkailijoiden Lissabon

Vanhassa löytöretkeilijöiden kaupungissa tuntuu seikkailun henki ja suunnattoman suuren meren läheisyys kaikkialla. Lissabon on rakennettu seitsemälle kukkulalle ja sen eri kaupunginosat tarjoavat toinen toistaan mielenkiintoisempia nähtävyyksiä ja tunnelmia. Alakaupungissa on tyylikästä ja kadutkin kulkevat piikkisuoraan ruutukaavassa. Yläkaupungissa puolestaan villit latinorytmit ottavat valtaansa ja tunnelma kapeilla sokkeloisilla kujilla on kuin Brasiliassa. Toisella puolella kaupunkia kohoaa Alfama, joka on kaupunginosista vanhin. Se on rakennettu maurien aikaan ja sieltä koko Lissabon on saanut alkunsa. Alfaman monissa ravintoloissa kuunnellaan aitoa portugalilaista Fadoa. Alkuperäisiä vaniljaleivoksia kannattaa lähteä maistelemaan kauniiseen Belemin kaupunginosaan. Samalla pääsee nauttimaan upeista Unescon suojelemista rakennuksista. Lue lisää...


10 vinkkiä: Lumoudu Ljubljanasta

Ljubljana on yksi maailman pienimmistä pääkaupungeista. Siellä on ihanaa vain nauttia kauniista ympäristöstä, hyvästä ruuasta ja ystävällisestä ilmapiiristä ilman stressiä pakollisista nähtävyyksistä. Ljubljanassa kaikki on kävelymatkan päässä ja sinne lentää Helsingistä reilussa kahdessa tunnissa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Bad Gastein

Alpit kohoavat jylhinä korkealle vanhan kylpyläkaupungin ympärillä. Bad Gastein ei ole mikään perinteinen alppikylä, vaan vaikuttavien, jyrkkiin rinteisiin rakennettujen jugendtyylisten kivirakennusten muodostama vanha kylpyläkaupunki. Jugend-talot kertovat 1800-luvun loistosta kaupungissa. Silloin Bad Gasteiniin tulivat kaikki rikkaat ja kuuluisat nauttimaan kylpylöistä sekä radon- ja mineraalipitoisen veden terveysvaikutuksista.

Bad Gasteinin ympäristössä on useita kuumia lähteitä, joista thermal-vesi johdetaan nykyäänkin hotelleihin ja kylpylöihin. Sanotaan, että kuuma vesi ja radon saavat aikaan ainutlaatuisen terveellisen ilmaston, jota ei ole missään muualla maailmassa. Lue lisää...


Häämatka hakusessa?

Yksi elämän ikimuistoisimmista matkoista: Häämatka. Romanttinen, ylellinen, aikuiseen makuun oleva loma, joka tuo rauhan kaiken häähössötyksen jälkeen. Useimmiten tuo rauha löytyy hiekkarannalta, auringosta ja muutamista drinkeistä nauttien, mutta häämatkaa voi viettää myös kaupungissa tai vaikkapa sademetsässä seikkaillen. Kaikille suotakoon juuri omannäköinen, -pituinen ja -oloinen häämatka! Lue lisää...


Tunnelmaa joulutorilla!

Eurooppa on täynnä joulunodotusta, usein jo marraskuun puolella viritettävien joulutorien johdolla. Mitä jos tänä vuonna kävisit maistelemassa paikallisia jouluherkkuja, ihastelemassa upeita käsitöitä ja nauttisit tunnelmasta ja joulun odotuksen ilosta joulutorilla? Kaunista joulutoria ei tarvitse välttämättä kovin kaukaa etsiä. Ehkä nyt sen verran kuitenkin, että voi sanoa suuntaavansa ulkomaille... Lue lisää...


10 vinkkiä: Aurinkoinen Alanya

Alanyasta on varmasti kaikilla oma mielikuvansa oli siellä sitten käynyt tai ei. Usein kuulee väittämiä ja kysymyksiä tyyliin: Basaarimyyjät ovat todella rasittavia. Onko Alanyassa muutakin tekemistä kuin rakastua ja juoda itsensä humalaan? Kaikki turkkilaiset taitavat olla epärehellisiä? Syödäänkö Turkissa vain kebabia?

Ennakkoluulot kannattaa heittää romukoppaan. Lue lisää...


10 vinkkiä: Thaimaan ihanimmat rannat

On äärettömän vaikea tehtävä valita 10 parasta beachia Thaimaasta, maa on täynnä toinen toistaan upeampia rantoja. Kaikissa on jotain hyvää, mutta useimmissa niistä on myös joitain puutteita. Parhaan rannan valinta riippuu siis siitä, mitä siltä haluaa. Tähän artikkeliin on koottu valikoima hyvin erilaisia rantoja. Jotkut ovat lapsiystävällisiä, toiset taas vaikeasti saavutettavia autiorantoja, joillakin rannoilla on villi meno ja toisilla taas ei ole muuta tekemistä kuin rentoutuminen.

Moniin Thaimaan rantalomakohteisiin tehdään nykyään pakettimatkoja ja ne ovat turistien kansoittamia, mutta silti ne voivat olla upeita paikkoja viettää helppoa lomaa. Thaimaasta löytyy varmasti vielä nykyäänkin myös salaisia paratiiseja, joihin osaavat mennä vain erityisen onnekkaat etsiskelijät. Lue lisää...


10 vinkkiä: Tallinnaa ristiin rastiin

Entistä useampi suomalainen matkaaja löytää nykyään myös Tallinnan modernin ja trendikkään puolen. Kaupunki on kehittynyt huimasti uudelleen itsenäistymisensä jälkeen eli reilun 20-vuoden aikana. Suomen kieltä puhuvat enää vanhemmat ihmiset. Nuorten kanssa tulee hyvin toimeen englannilla. Palvelu on parantunut aivan eri tasolle, kun kommunismin jälkeisessä Tallinnassa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kreetan upeat rannat

Kreikan suurin saari Kreeta on yksi suomalaisten suosituimmista kevään ja kesän matkakohteista. Eikä ihme, sillä lentomatka Helsingistä Haniaan tai Heraklioniin on vain neljä tuntia, ja määränpäässä odottavat lämpö ja aurinko, kuvankauniit maisemat sekä herkulliset Välimeren antimet.

Parhaiten ilon irti Kreetan saaresta saa vuokra-autolla huristellen ja ihaillen saaren upeita maisemia. Seuraavassa onkin listattu ehdottomasti vierailemisen arvoisia rantoja, joita Kreetalla on mistä valita! Lue lisää...


10 vinkkiä: Löydä kuumin Bangkok

Bangkokissa on jotain todella lumoavaa. Siellä voi nähdä, kuulla ja tuntea ihan mitä vaan. Tarjolla on huippuluokan luksushotelleja spa-hoitoineen, kuin myös halpoja retkeilymajoja reppureissareille. Valtavat markkinat käsitöineen ja piraattituotteineen houkuttelevat tuhansia turisteja päivittäin ja ruoka maistuu parhaimmalle tuoreena suoraan katukeittiöstä. Kadunkulmassa istuu kerjäläinen ja nurkan taakse voi livahtaa lähes kissan kokoinen rotta. Samaan aikaan sisällä ilmastoinnin viilentämissä ostoskeskuksissa hankitaan merkkiaurinkolaseja ja luksussilkkituotteita. Lue lisää...


10 vinkkiä: Ihana Barcelona!

Trendikäs, siisti ja mielikuvituksellinen kaupunki on täynnä upeita nähtävyyksiä, hyvää ruokaa, vauhdikasta yöelämää ja raukeaa rantaelämää. Katalonian pääkaupunki on Espanjan toiseksi suurin, heti Madridin jälkeen. Kaupungissa on lukuisia viihtyisiä puistoja, joissa paikallisetkin viihtyvät hyvin. Jo helmikuun loppupuolella saattaa aurinko paistaa niin lämpimästi, että takin voi ottaa pois puiston penkillä istuessa. Kesälläkään ilma ei kuumene tukahduttavaksi ja lämpöä riittää aina syys-lokakuulle saakka, joskus jopa pidempäänkin. Kesäkuukausina kaupunkilomalla pääsee myös ottamaan aurinkoa ja uimaan Välimeren aaltoihin aivan Barcelonan keskustan tuntumassa. Lue lisää...


10 vinkkiä: New York, New York

Time Squaren valtavat valomainokset ja keltaisten taksien jonot ovat usein ensimmäisiä mielikuvia New Yorkista. Ja totta se on, vaikka olisi kaupungissa ensimmäistä kertaa, tuntuu se jotenkin tutulta. Pilvenpiirtäjät, Keskuspuisto ja Broadway ovat painuneet verkkokalvoillemme TV-sarjojen, elokuvien ja lehtien välityksellä.

Frank Sinatra lauloi aikanaan ”If I can make it there, I’ll make it anywhere”. Se kuvaa hyvin New Yorkia. Kaupunkiin on aina tultu etsimään parempaa elämää. Jo 1600 luvun alussa hollantilaiset saapuivat intiaanien asuttamalle saarelle, joka tunnetaan nykyään Manhattanina. He löysivät sieltä paljon turkiseläimiä ja ymmärsivät niiden kaupallisen arvon. Siitä lähtien on kaupunkiin valunut ihmisiä joka puolelta maailmasta. Nykyään asukkaita on yli 8 miljoonaa ja heistä noin 40 % on syntynyt ulkomailla. New Yorkin viehätys muodostuukin suurelta osin eri kulttuurien ja kansalaisuuksien tuomasta monipuolisuudesta. Lue lisää...


10 vinkkiä: Uskomaton Dubai

Dubaissa kaikki uskomaton on totta: seitsemän tähden luksushotelli, maailman korkein – lähes kilometrin korkuinen rakennus, palmun muotoiset tekosaaret luksushotelleineen, sisälaskettelukeskus ja yli 350 aurinkoista päivää vuodessa. Kun siisteyteen, loistoon ja luksukseen lisätään ripaus beduiinien perinteitä ja idän mystiikkaa voidaan puhua todella eksoottisesta lomakohteesta. Lue lisää...


Thaimaan tavoista ja uskomuksista

Thai tarkoittaa vapaata eikä Thaimaa olekaan – kaikista naapurimaistaan poiketen – ollut koskaan minkään suurvallan alaisuudessa. Sisäistä kuohuntaa valtiossa on tämän tästä, mutta ulkoisesti on tärkeää säilyttää kasvonsa. Thaimaalaiset hymyilevätkin aina ja kaikkialla. Hymy suojaa hankalissakin hetkissä ja jopa katastrofin sattuessa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Amsterdam!

Amsterdam on ihana. Iloinen, eloisa, söpö. Se on kaunis mihin vuodenaikaan tahansa. Lämpimänä pysyminen on varustekysymys. Kaduilla kulkiessa ja vinoja, historiaa huokuvia taloja ihastellessa tekee mieli vain hymyillä. Amsterdamiin on siis helppoa ihastua. Sen ystävällisiin ja puheliaisiin ihmisiin, jotka puhuvat täydellistä englantia, puistoihin, shoppailuun, ravintoloihin ja loputtomaan määrään värikkäitä tulppaaneja. Lue lisää...


10 vinkkiä: Aktiiviloma Thaimaassa

Thaimaa on upea aktiivilomakohde. Tarjolla on monipuolisesti tekemistä ja turvallisuustekijät ovat pääsääntöisesti otettu hyvin huomioon. Maassa on helppo liikkua paikasta toiseen, ja valmiille safareille ja kursseille voi osallistua vaikka olisi yksin liikkeellä. Mukana on aina englanninkielinen, asiantunteva opas. Joidenkin aktiviteettien kohdalla oppaat ovat jopa suomalaisia. Lue lisää...


10 vinkkiä: Pariisin pakolliset

Pariisia on tituleerattu maailman romanttisimmaksi kaupungiksi. Eikä syyttä, etenkin keväällä kaupungissa suorastaan väreilee romanttinen tunnelma. Jo ajatus Pariisista saa croisanttien ja kahvin tuoksun leijailemaan sieraimiin. Korvissa alkaa soida accordion eli ranskalainen harmonikkamusiikki ja mieleen tulee hauskat illat hyvässä seurassa maukasta ruokaa ja mutkatonta viiniä maistellen. Lue lisää...


10 vinkkiä: Kaunis, kauniimpi, Praha

Kun kävelee kapeilla sokkeloisilla kujilla keskiaikaisten vanhojen rakennusten välissä, vierailee upeissa barokki- ja goottilaistyylisissä rakennuksissa, levähtää kauniilla puistoalueilla, syö tukevan annoksen tšekkiruokaa, istuu ystävien kanssa oluttuvassa ja ostaa tuliaisiksi böömin kristallia, alkaa ymmärtää miksi Prahaa kutsutaan ”kaikkien kaupunkien äidiksi”. Praha on todella kaunis ja usein sanotaan, että se on Euroopan kaupungeista eurooppalaisin. Sen rakennuksissa ja kaduilla on eletty monenkirjavia historian tapahtumia useiden satojen, jopa tuhansien vuosien ajan. Lue lisää...


10 vinkkiä: Koe Shanghai ja sen upeat valot

Jo Song Dynastian aikaan (vuosina 960 – 1279) oli Jangtse-joen suistossa pieni kylä nimeltään Shanghai. Nimi tarkoittaa ”meren yläpuolella tai merellä”. Kaupungiksi Shanghai muuttui 1500-luvun puolivälissä, kun kaupungin muuri rakennettiin. Varsinainen kehitys on kuitenkin alkanut vasta 1800-luvulla, jolloin kaupunki avattiin länsimaiselle kaupalle. Kehityksessä on otettu jättiläisen askeleita 1990 luvulta lähtien, jolloin Shanghain läpi virtaavan Huangpu joen alle rakennettiin tunneli. Vanha ränsistynyt köyhien asuttama jokisuisto on lyhyessä ajassa muuttunut pilvenpiirtäjien ja värivalojen ihmemaaksi. Lue lisää...


10 vinkkiä: Riika ja Jurmala

Latvian kaunis pääkaupunki Itämeren rannalla, Daugavan eli Väinäjoen suulla, on Baltian suurin kaupunki. Riikaa kutsutaan myös Baltian Pariisiksi tai Baltian Prahaksi ehkäpä juuri kauniiden rakennusten, viehättävien puistojen, upeiden aukioiden ja monikulttuurisen ilmapiirinsä vuoksi. Lue lisää...


10 vinkkiä: Ikimuistoinen Peking

Peking kuuluu ehdottomasti sarjaan "Koettava ainakin kerran elämässä”. Kaupungin ja sen ympäristön nähtävyydet ovat sellaista luokkaa, että niiden äärellä menee aivan sanattomaksi. Kyllä ihminen on aikojen saatossa saanut aikaiseksi vaikka mitä. Mielikuvat lähtevät lentoon miettiessä entisaikojen Keisareita hoveineen Kielletyssä Kaupungissa tai Kiinan Muurilla vartioineita sotilaita tähyilemässä vuoriston kätköihin. Lue lisää...


10 vinkkiä: Ystävällinen Mallorca

Mallorcalle tehtiin ensimmäisiä pakettimatkoja jo 1950 – luvulla. Se ei ole menettänyt viehätyksestään mitään tähän päivään mennessä, vaikka Baleaarien saariryhmän suurimpaan saareen liitetään usein huonolta kalskahtava sana ”massaturismikohde”. Eikä muuta voi väittää, sillä nykyään Palma de Mallorcan lentokenttä on koko Espanjan kolmanneksi vilkkain. Sitä käyttää yli 20 miljoonaa ihmistä vuosittain. Lisäksi Mallorcalle saapuu tuhansia ihmisiä lomailemaan vesiteitse. Turistien määrä kertoo jotain.

Kyseessä on ainutlaatuisen hieno ja monipuolinen matkailukohde, joka on myös monien maailman julkkisten lempipaikka. Lue lisää...


10 vinkkiä: Valloittava Parga

Parga on pieni kaunis kylä Kreikan mantereen länsirannikolla lähellä Albanian rajaa. Maasto on hyvin vuoristoista ja Joonianmeren aallot lyövät kauniille hiekkarannoille. Oliivinviljely on tärkeä tulonlähde, niinpä alueella on paljon kauniita oliivilehtoja. Rennon aurinkoloman lisäksi Pargassa saa mukavasti hyötyliikuntaa korkeuserojen vuoksi. Patikointi on suosittua useilla merkityillä reiteillä vuoristossa ja oliivilehdoissa. Lue lisää...


10 vinkkiä: Superkaupunki Lontoo

Lontoosta on sanottu, että se on maailman paras kaupunkikohde. Mielipiteeseen on helppo yhtyä, sillä Lontoossa on kaikkea mitä ihminen tarvitsee, paitsi hiekkarantaa ja jatkuvaa auringonpaistetta. Eikä niiden puute haittaa lainkaan. Kaupungissa voi käydä vaikka kuinka monta kertaa ja aina on mahdollisuus löytää uudenlainen Lontoo. Se on oikeastaan kokonaisuus, joka koostuu useasta pienestä kylästä. Kyseessä on suurkaupunki, mutta tunnelma on usein kuin pienemmällä paikkakunnalla. ”Kylien” välillä on helppo liikkua, sillä julkiset kulkuneuvot toimivat moitteettomasti, taksit ovat maailman parhaita ja kävellenkin pääsee moneen paikkaan. Lue lisää...


10 vinkkiä: New Yorkiin shoppailemaan? Yes, please!

New York on shoppailijan unelmakaupunki. Ostoksia voi tehdä tunnelmallisissa pikkuputiikeissa, valtavissa tavarataloissa, kalliissa merkkiliikkeissä, edullisilla outlet alueilla ja hyvän valikoiman erikoismyymälöissä. Lue lisää...


Pieni hetki, sivua ladataan.