10 vinkkiä: München – teknologiaa, olutta ja historian havinaa

Baijerin pääkaupunki on maailmankuulu olutfestivaali Oktoberfestistaan sekä teknologiastaan -sijaitseehan automerkki BMW vierailukeskuksineen juuri Münchenissa. Kaupungilla on myös rikas historia ja katujen varret tulvivat sekä vanhaa ja kaunista arkkitehtuuria että futuristista tulevaisuuden muotoilua.

München on loistava paikka niin perinteiselle kaupunkimatkalle kuin myös aloituspaikaksi laajempaan, Alppien kupeessa sijaitsevaan ja luonnoltaan kauniiseen Baijeriin tutustumiseen. Se toimii myös oivallisena keskuksena vuoristoon suuntaavien hiihtoretkien aikana, sillä Münchenista matkaa ympäröiviin hiihtokeskuksiin näppärästi jopa junalla. Esimerkiksi läheisessä Garmisch-Partenkirchenissa sijaitseva Zugspitze (2100m) on vain vajaan tunnin junamatkan päässä Münchenista.

10 vinkkiä Müncheniin:

1) Turistien suosima Marienplatz

Münchenin goottityylinen kaupungintalo, Neues Rathaus.Münchenin goottityylinen kaupungintalo, Neues Rathaus.

Münchenin sydämessä, Vanhassa kaupungissa sijaitseva Marienplatz on vilkas, 1600-luvun alkupuolella rakennettu aukio. Aukion ympäriltä löytyy lukuisia arkkitehtonisesti kauniita kirkkoja sekä keskeisimpänä vetonaulana 1800-luvun lopussa rakennettu, goottityylinen raatihuone (Neues Rathaus) koristeellisine torneineen. Turistinähtävyytenä toimiva Rathaus-Glockenspiel soi päivittäin klo 11 ja sen historialliset nukkehahmot esittävät reilun kymmenen minuutin mittaisen tarinan kellojen soidessa. Huomioi, että esitys on valtavan suosittu, joten paikalle kannattaa tulla ajoissa!

Marienplatzin ympäristössä on myös lukuisia perinteistä baijerilaista ruokaa tarjoilevia ravintoloita.

2) Uniikki Eisbach

Münchenin keskustassa pystyy surffaamaan!Münchenin keskustassa pystyy surffaamaan!

Tiesitkö, että lainelautailuun ei välttämättä tarvita suuria valtameren aaltoja vaan homma hoituu myös pienemmässä ympäristössä? Eisbach on Münchenin keskustaan rakennettu parin kilometrin mittainen joki, jossa yhdessä kohtaa muodostuu jopa metrin korkuinen aalto.

Virallisesti uinti Eisbach-joessa on kielletty, muttei se estänyt paikallisia kehittämästä jokisurffausta. Nykyisin lainelautailu joessa on sallittu, mutta sitä suositellaan ympäristön haastavuuden vuoksi vain kokeneille surffareille. Jännittävä näky tämä kuitenkin on!

3) Historiallinen Olympiapuisto

Münchenin Olympiapuisto stadionin tornista kuvattuna.Münchenin Olympiapuisto stadionin tornista kuvattuna.

München toimi kesäolympialaisten isäntäkaupunkina vuonna 1972. Tuolloin Lasse Viren teki 10 000 metrin juoksun maailmanennätyksen, mutta urheilua paremmin kyseiset kisat muistetaan silti verilöylystään. Münchenin Olympiapuisto ja stadion ovat yhä yli 40 vuoden jälkeenkin kiehtova nähtävyys mm. arkkitehtuurinsa vuoksi.

Nykyisin siellä pidetään konsertteja ja muita viihdetapahtumia, ja stadionin katolle järjestetään opastettuja kiipeilyretkiä.

4) Romanttinen Nymphenburgin linna

Nymphenburgin linnaNymphenburgin linna

Romanttisia linnoja rakastavat varmasti kaikki. Baijerin hallitsijoiden kesäasuntona aikoinaan toiminut, 1600-luvun puolivälissä rakennettu Nymphenburgin linna laajoine puistoalueineen on täydellinen kohde vaikkapa romanttisille kävelyretkille. Linna on myös erityisen tunnettu taidokkaasta posliinistaan, sillä sen yhteydessä on toiminut 1700-luvun puolivälistä saakka posliinitehdas.

5) Maailmankuulu baijerilainen olut

Tunnelma katossa maailmankuuluilla Oktoberfesteillä.Tunnelma katossa maailmankuuluilla Oktoberfesteillä.

Baijerilainen weissbier eli vaalea vehnäolut on maailmankuulua ja Münchenin keskustassa sijaitseva, 1500-luvulla rakennettu Hofbräuhaus (Platzl 9) varmastikin yksi maailman tunnetuimmista olutravintoloista ja myös yksi Münchenin keskeisimmistä turistinähtävyyksistä.

Olutkulttuurin ystäville vuoden kohokohta Münchenissä on syys-lokakuussa kaksi viikkoa kestävä olutfestivaali Oktoberfest, joka houkuttelee kaupunkiin vuosittain jopa yli kuusi miljoonaa vierailijaa.

6) Katse autoteollisuuden tulevaisuuteen: BMW Welt

BMW WeltBMW Welt

Münchenissä sijaitsevan Baijerin moottoritehtaan valmistama BMW on yksi autoteollisuuden kuninkaallisista. Aivan Münchenin keskustan läheisyydessä sijaitseva, arkkitehtonisesti futuristisen näköinen BMW Welt on erityisesti autoja ja tekniikkaa harrastavalle mielenkiintoinen vierailukohde, jossa esitellään autotekniikan uusimpia tuulia.

Vierailukeskuksessa on mahdollista päästä opastetulle kierrokselle, minkä lisäksi keskuksen vieressä on myös vuonna 1916 perustetun automerkin ja autojen valmistuksen historiaa kertaava museo.

7) Pieni ja kaunis Asamkirche

AsamkircheAsamkirche

Pikkuruinen Asamkirche on kaunis tilankäytön mestariteos, jonka ovat suunnitelleet barokin mestareina tunnetut Asamin veljekset. Vain 8x22 metrin kokoinen, asuinrakennusten keskelle rakennettu kirkko jää helposti turisteilta huomaamatta, minkä vuoksi siitä on tullut paikallisten asukkaiden suosikki. Kirkko sijaitsee Münchenin keskustassa Sendlinger Strassella.

8) Tekniikan ystäville: Deutsches Museum

Deutsches MuseumDeutsches Museum

Kaupungin läpi virtaavan Isar-joen keskellä sijaitsevalla saarella seisoo valtava Deutsches Museum, joka on yksi maailman suurimpia tieteen ja tekniikan museoita. Esillä on useassa kerroksessa niin kaivostekniikkaa, laivoja kuin lentokoneitakin -ja kaikkea tekniikkaa siltä väliltä. Suuren museon näyttelyihin tutustumiseen uppoaa helposti kokonainen päivä, joten varaa jalkaasi kävelyyn sopivat kengät!

9) Hetkeksi luonnon helmaan: junalla järville

Starnberger SeeStarnberger See

Münchenin eteläpuolella sijaitsee useita kauniita järviä, joiden rannoille myös paikalliset kesäisin matkaavat viettämään vapaa-aikaa. Baijerin upean luonnon keskellä sijaitsevien järvien (mm. Ammersee ja Starnberger See) läheisyyteen pääsee kaupungin keskustasta näppärästi myös S-Bahn -paikallisjunalla, joten vuokra-autoa ei välttämättä tarvita.

10) Kaupungin ulkopuolella: Dachaun keskitysleirimuseo

Dachaun keskitysleirimuseoDachaun keskitysleirimuseo

Vajaan puolen tunnin junamatkan päässä Münchenin keskustasta voi vierailla Saksan ikävämpää historiaa muistelevassa Dachaussa, jossa sijaitsee Saksan ensimmäisellä keskitysleirillä kärsineitä ja teloitettuja vankeja kunnioittava museo.

Keskitysleirimuseolle pääsee Dachaun päärautatieasemalta bussilla. Münchenistä saapuvia suositellaan ostamaan koko päivän kestävä julkisen liikenteen lippu, joka kattaa sekä junamatkan että bussin museolle.

Milloin mennä Müncheniin?

Münchenin turistisesonki on kesän lämpimien säiden vuoksi kesä-elokuussa ja Oktoberfestin lisäksi syys-lokakuussa. Mikäli suunnittelet matkaa suosituille Oktoberfesteille, majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin -jopa vuosi- etukäteen. Myös majoituspaikkojen hinnat nousevat Oktoberfestin aikaan.

Miellyttävin vierailuaika on loppukeväästä, jolloin kesän turistisesonki ei ole vielä alkanut, mutta ulkosalla tarkenee jo istuskella. Auringon jo alkaessa lämmittää ja kevään kukkiessa ympärillä paikallinen olut maistuu terassilla suorastaan taivaalliselta!

Lennot Müncheniin löydät Napsun lentohaulla.

Teksti: Päivi Laajalahti | Kuvat: Dreamstime.com


Julkaistu 26. lokakuuta, 2016

Pieni hetki, sivua ladataan.