5 vinkkiä: Mallorcalla pyöräily on uusi golf

Mallorca, Baleaarien suurin saari Välimeressä on aurinkomatkojensa lisäksi ollut pitkään tunnettu laadukkaista golfkentistään. Viime vuosina aktiivisemmat urheilulajit ovat kuitenkin alkaneet nakertaa jalansijaa golfilta. Edelleen Mallorca houkuttaa golffareita pelaamaan parinkymmenen kentän voimin, mutta samalla saaren pohjoisosasta on kasvanut merkittävä pyöräilyn ja monen muun aktiiviurheilulajin keskus.

Kuumimpien kesäkuukausien ulkopuolella Mallorcan leuto ilmasto ja vivahteikkaan monimuotoiset maisemat tarjoavat mahtavat puitteet aktiiviselle urheilulle. Matkailualan ammattilaiset Mallorcalla kutsuvatkin pyöräilyä uudeksi golfiksi, sillä se vetää saarelle nykyisin vuosittain kymmeniä tuhansia lajin harrastajia. Pyöräretkiä vetävän oppaan mukaan yhä useampi keski-ikäinen hyppää Mallorcalla golfkärryn sijaan kilpapyörän satulaan ja pitääkin golfia “vanhojen ihmisten lajina”.

Kilpa- ja maastopyöräily on Keski- ja Etelä-Euroopassa kovassa kurssissa. Lajin ympärillä järjestetään ympäri maailman suuria tapahtumia, jotka haastavat ihmiset kohtaamaan itsensä hyvin samaan tapaan kuin juoksumaratonit. Lajin harrastajat reissaavat usein oma pyörä mukanaan kisaamaan sekä keskenään että itsensä kanssa jopa satojen kilometrien mittaisilla matkoilla.

Miksi Mallorca on loistava matkakohde pyöräilyyn?

1) Mallorca312

Mallorca312 on hyvin suosittu pyöräilytapahtuma.Mallorca312 on hyvin suosittu pyöräilytapahtuma.

Vuosittain huhtikuussa järjestettävä pyöräilytapahtuma Mallorca312 on kasvanut räjähdysmäisesti alkuajoistaan ja on Mallorcan turismille nykymittakaavassaan jo 10 miljoonan euron arvoinen bisnes. Vuonna 2010 ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa saarta kiertämässä oli vain 199 pyöräilijää – vuonna 2016 määrä oli kasvanut jo neljään ja puoleen tuhanteen. Eivätkä kaikki halukkaat enää mahtuneet mukaan vaan odotuslistalle jäi 1500 pyöräilijää. Vielä 2015 tapahtuma järjestettiin normaalin liikenteen seassa saaren ympäriajona, mutta osallistujamäärän kasvaessa reitti suljettiin muulta liikenteeltä kisapäivän ajaksi.

Mallorca312 on nimensä mukaisesti kisa, jossa kauniissa ja vaihtelevissa maisemissa pyöräillään 312 kilometrin mittainen matka. Lyhyempiäkin vaihtoehtoja on, mutta lajia harrastamattomalle lyhytkin vaihtoehto (vuonna 2016 167 km) voi kuulostaa valtavalta. Kisanopeudet liikkuvat kisan taittamiseen siihen varatussa 14 tunnin ajassa vaadittavasta hieman reilun 20km/h keskinopeudesta voittajien jopa 35km/h keskinopeuteen. Osallistujia tapahtumaan saapuu ympäri Euroopan – suurin osa Espanjasta, Britanniasta ja Saksasta, mutta myös muutamia suomalaisia nähdään mukana vuosittain. Moni kisaan osallistuja suuntaakin saarelle viikoksi ennen kisaa treenaamaan.

Saaren pohjoisosa Alcudian suunnalla (kisan alku- ja loppupiste) on Mallorca312:n aikana täynnä pyöräilijöitä pyörineen. Mikäli kisaan haluaa osallistua vuokrapyörällä, kannattaa varaus tehdä hyvissä ajoin – paikan päällä kaikki saattaa olla jo varattuna.

2) Hyväkuntoiset tiet

Mallorcalla tiet ovat hyvässä kunnossa ja niillä on ilo pyöräillä.Mallorcalla tiet ovat hyvässä kunnossa ja niillä on ilo pyöräillä.

Mallorcan tiet ovat pyöräilyä silmällä pitäen hyvässä kunnossa vaikka asfaltin laatu vaihteleekin. Isompien teiden reunassa kulkee pyöräteitä ja myös pientareet ovat leveitä. Pikkuteillä näitä kevyelle liikenteelle varattuja suoja-alueita ei ole, mutta tiet ovat suurimmaksi osaksi hyvässä kunnossa. Jyrkillä vuoristoteillä asfaltti voi sateella muuttua liukkaaksi, mikä kannattaa ottaa huomioon omassa vauhdissaan.

Ensikertalaisille saarella järjestetään erilaisia pyöräretkiä muutaman kymmenen kilometrin mittaisista eteenpäin. Valmiista retkistä löytyy lisää tietoa esimerkiksi täältä.

3) Huomaavainen liikennekulttuuri

Mallorcalla autoilijat osaavat huomioida pyöräilijät hyvin.Mallorcalla autoilijat osaavat huomioida pyöräilijät hyvin.

Pyöräilijöitä liikkuu Mallorcalla niin paljon, että paikalliset autoilijat ovat tottuneet heihin ja sopeuttavat oman liikennekäyttäytymisensä sen mukaan. Tämä tekee pyöräilystä Mallorcalla suhteellisen turvallista. Paikalliset autoilijat väistävät pyöräilijöitä, antavat heille reilusti tilaa tien laidassa, eivätkä kaahaa tuhatta ja sataa ohi. Tietenkin saarella autoilee myös turisteja vuokra-autoineen, eivätkä he välttämättä ole paikallisten tapaan aivan yhtä tottuneita pyöräilijöihin. Maalaisjärkeä kannattaa siis käyttää oman turvallisuutensa varmistamiseksi ja käyttää suojavälineitä kuten kypärää.

4) Sporttihotellit ja välineiden vuokraus

Alcudian Viva Blue -hotelli on kiva sporttihotelli. Kuva: booking.comAlcudian Viva Blue -hotelli on kiva sporttihotelli. Kuva: booking.com

Kesäisin saaren pohjoisosan hotellit muuntautuvat lapsiperheille suunnatuiksi lomakeitaiksi mutta varsinaisen sesongin ulkopuolella monen majoituspaikan painopiste on urheilussa. Alcudian alueella on monia sporttihotelleiksi itseään kutsuvia hotelleja, joissa on esimerkiksi vartioiudut fasiliteetit polkupyörän säilytykseen ja normaalimenun lisäksi erityisesti urheilijoille suunnattuja ruokavaihtoehtoja. All inclusiven ohella niillä on myös erittäin laadukkaat a la carte -keittiöt.

Tällaisia aktiiviurheilun ympärillä toimivia hotelleja ovat esimerkiksi Alcudian Viva Blue ja Iberostar Playa de Muro. Viva Blue korostaa urheiluhotellin mainettaan sopivana esimerkiksi triathlonisteille, sillä siellä on mm. uimaharjoittelua varten sopiva allas sekä kaiken tarpeellisen sisältävä pyöräilykeskus, josta voi vuokrata lomansa ajaksi laadukkaan kilpapyörän käyttöönsä reilulla sadalla eurolla per viikko. Apuvoimaa lihaksille kaipaaville on myös tarjolla sähköpyöriä.

5) Vaihtelevat maisemat

Mikäs näissä maisemissa on pyöräillessä...Mikäs näissä maisemissa on pyöräillessä...

Mikä olisikaan pitkää matkaa harrastavan aktiiviurheilijan kannalta tylsempää kuin maisema joka ei muutu miksikään? Mallorcalla ei tätä ongelmaa ole, sillä saari on ihastuttavan monimuotoinen maisemaltaan. Osa pitää tasaisemmasta tantereesta, osa haluaa haastaa itseään vuoristoisemmassa maastossa. Mallorcalla on tarjolla merenrantamaisemaa koko saaren ympärysmitan verran sekä saaren luoteisosassa komeaa, yli kilometrin korkeuteen nousevaa vuoristoa ja saaren keskellä on myös tasaisempaa maastoa.

Milloin mennä?

Aktiiviurheilun kannalta alkutalven ja kevään kuukaudet ovat Mallorcalla parhaita, koska sää on tuolloin kesää viileämpi. Keskikesän kuumuudessa saari täyttyy auringonpalvojista ja keskitalvella on sateisinta, mutta etenkin kevät toukokuulle saakka on erittäin optimaalista aikaa aktiiviselle lomailulle. Sää Mallorcalla on tuolloin suomalaisittain leppoisaa alkukesän keliä aurinkoineen mutta vain ajoittaisine sateineen.

Lue myös: 10 vinkkiä: Ystävällinen Mallorca

Lue myös: 10 vinkkiä: Aktiivisen matkailijan Mallorca

Teksti: Päivi Laajalahti | Kuvat: Dreamstime.com, booking.com

Lue lisää kohteesta: Mallorca


Julkaistu 12. toukokuuta, 2016
Lisää Mallorcan valmismatkoja
Pieni hetki, sivua ladataan.