Matkalle ympäristön kannalta kestävästi!

Matkailu on ihanaa ja avartaa maailmankatsomusta, mutta jokaisen matkaajan on myös muistettava oma vastuunsa turistina. Kuten olemme kantapään kautta joutuneet oppimaan, rakas maapallomme ei kestä ihan mitä vain. Teollisen vallankumouksen jälkeen ihmislaji on osin tahallaan mutta osin myös tietämättään ja ajattelemattomuuttaan tuhonnut edeltään eliölajeja sukupuuttoon, riistänyt vieraita kulttuureita, ja nykyisin jopa valtameremme täyttyvät muoviroskasta.

Tutkimustiedon lisääntyessä olemme kuitenkin saaneet käyttöömme työkaluja ja keinoja vähentää toimiemme ympäristö- ja kulttuurivaikutuksia. Matkalle kannattaakin ottaa nämä työkalut mukaansa ja lähteä reissuun kestävän matkailun asenteella!

Kestävä matkailu ottaa huomioon matkailun vaikutukset ympäristöön, vaalii luonnon ohella paikalliskulttuuria sekä ihmisarvoja ja edistää mahdollisuuksiensa mukaan matkakohteensa paikallistaloutta. Vanhaa kunnon maalaisjärkeä ei kannata jättää kotimaan lentoterminaaliin, vaan myös lomamatkalla tulee käyttäytyä ympäristöä, luontoa ja ihmisiä kohtaan yhtä kunnioittavasti kuin kotonamme.

Kestävä matkailu ei tarkoita tiukkapipoista kieltäytymistä hauskanpidosta tai luopumista rentoutumisesta vaan sitä, että suhtaudumme matkakohteeseemme, sen luontoon ja ihmisiin arvostaen, emme tuhlaa luonnonvaroja ylimäärin, huolehdimme roskistamme, emmekä riko paikkoja. Kun käyttäydymme fiksusti ja niin kuin toivoisimme vieraiden käyttäytyvän omassa kotimaassamme, jätämme jälkipolvillekin mahdollisuuden nauttia kauniista maisemista ja upeista kulttuurikohteista.

Ympäristöystävällinen käyttäytyminen on kultaa niin kotona kuin matkaillessakin!

Säästä vettä ja energiaa

Pyöräillen pääset lähemmäs paikallista luontoa ja kulttuuria!Pyöräillen pääset lähemmäs paikallista luontoa ja kulttuuria!

Lentäminen synnyttää valtavasti päästöjä, mutta etenkin pitkillä matkoilla se on lähes ainoa vaihtoehto siirtymisessä paikasta toiseen. Suorat lennot ovat ympäristön kannalta fiksumpi vaihtoehto kuin useita välilaskuja sisältävät matkat, sillä suhteessa lennettyihin kilometreihin suora lento tuottaa vähemmän haitallisia päästöjä ja kuluttaa vähemmän energiaa. Juna on kuitenkin edelleen ekotehokkain matkustusmuoto ja paikan päällä kannattaa suosia julkista liikennettä taksien ja vuokra-autojen sijaan.

Muista myös, että kävellen ja pyöräillen pääset lähemmäs paikallista luontoa ja kulttuuria!

Nykyisin useat hotellit pyytävät vieraitaan käyttämään pyyhkeitä useampia päiviä putkeen ennen pesua. Pyyntö on ymmärrettävä, sillä isossa hotellissa saattaa olla satoja huoneita, jokaisessa huoneessa useita pyyhkeitä – näiden pesemiseen kuluvan veden, pesuaineen ja energian määrä päivittäin on valtava. Harva meistä kotonakaan vaihtaa pyyhettä uuteen joka päivä, joten kuormitetaan ympäristöä tällä valinnalla vähemmän myös matkaillessamme!

Minimoi jätteet

Kotona Suomessa olemme jo tottuneet kierrättämään ja lajittelemaan jätteemme, joten samaa käyttäytymismallia kannattaa jatkaa myös matkalla. Valitse tuotteita, joita voit käyttää useammin kuin kerran ja joista jää jälkeen mahdollisimman vähän roskaa. Esimerkiksi vesipulloista kertyy päivittäin valtava määrä jätettä, minkä vuoksi kannattaa juoda hanavettä aina kun se on turvallista. Kaikkialla maailmassa vesijohtovesi ei kuitenkaan ole juomakelpoista. Tällöin vettä voi hankkia ison, suhteessa vähemmän jätettä tuottavan kanisterin, josta täyttää pienemmän vesipullonsa päiväksi. Ota vaikka oma, monikäyttöinen vesipullo tyhjänä kotoa mukaan ja täytä sitä matkan varrella.

Sama koskee ostoskassia – ohut kangaskassi mahtuu pieneen tilaan, kulkee näppärästi aina mukana ja vähentää monia seutuja piinaavaa muovipussisaastetta.

Erityisesti täysihoitoa tarjoavissa lomakohteissa turistiin iskee helposti runsauden pula ruokapöytien notkuessa herkkuja ja oma lautanen tulee täytettyä ääriään myöten. Ruokajätteen minimoimiseksi kannattaa ruokaa kuitenkin ottaa lautaselleen ensin pienempi määrä ja käydä myöhemmin niin halutessaan hakemassa lisää.

Suojele eläimiä ja luontoa

Kauniit ovat maisemat pohjois-Norjassakin.Kauniit ovat maisemat pohjois-Norjassakin.

”Kerää vain muistoja, jätä jälkeesi vain jalanjälkiä” on tuttu sanonta kaikille matkailun ystäville. Se tarkoittaa sitä, että matkalta ei tulisi kerätä mukaansa matkamuistoja luonnosta tai rakennetusta ympäristöstä, vaan niiden muistoa tulee vaalia mielessään vaikkapa valokuvien kautta. Mietelause tarkoittaa myös sitä, että kaikki mitä viet retkelle mukanasi, myös kulkeutuu mukanasi takaisin eikä jää roskana matkasi varrelle luontoon. Vaikka omat jäljet olisivatkin kotiin palattua ”poissa silmistä, poissa mielestä”, muista, että jälkeesi tulee vielä monia muita.

Ostaessasi matkamuistoja tarkista, ettei joukkoon eksy uhanalaisista kasveista ja eläimistä valmistettuja tuotteita. Näin autat luonnon monimuotoisuuden säilymistä.

Suosi vastuullisia matkanjärjestäjiä ja valitse sellaisia retkiä, joita järjestetään luonnon ehdoilla. Vastuulliset tapahtumajärjestäjät eivät esimerkiksi safareilla ja valasretkillä häiritse luonnon eläimiä vaan niiden elämää seurataan kunnioittavan etäisyyden päästä. Omatoimisilla retkillä kannattaa pysytellä merkityllä polulla ja ottaa etukäteen selvää alueen eliöstöstä, jotta osaa varoa biodiversiteetiltään herkkiä alueita ja esimerkiksi joutumasta vahingossa uhanalaisten lintujen pesimäseudulle.

Kunnioita paikallista kulttuuria ja ihmisiä

Matkailuun tärkeänä osana liittyy mietelause ”maassa maan tavalla”. Paikallisia ihmisiä ja heidän tapojaan tulee kunnioittaa, vaikka tavat eroaisivat kovastikin siitä, mihin olemme kotimaassamme tottuneet. Toki omista eettisistä vakaumuksistaan tulee voida pitää kiinni, mutta esimerkiksi pukeutumissäännöt pyhissä paikoissa pitää jokaisen vierailijan ottaa huomioon. Ota matkakohteesi keskeisimmistä tavoista selvää jo ennen matkaa, jolloin ne eivät tule yllätyksenä perillä.

Röyhkeydellä ja ylimielisellä asenteella ei yleensä saa myöskään hyvää palvelua, mutta ystävällisellä hymyllä ja jo muutaman paikallisen sanan opettelulla voi palvelu olla aivan eri tasoa!

Suosi paikallista

Kreetan saarelta löytyy näinkin sympaattisia tavernoja.Kreetan saarelta löytyy näinkin sympaattisia tavernoja.

Matkailu on nykymaailmassa tärkeä elinkeino valtavalle määrälle ihmisiä ja moni pienyrittäjä saa elantonsa turismista. Pyri siis tukemaan paikallista yrittäjyyttä syömällä pienissä, paikallisissa ravintoloissa suurten monikansallisten ketjujen sijaan ja ostamalla matkamuistoksi paikallisten tekemiä tuotteita, käsitöitä ja ruokia.

Etenkin jos kielen kanssa ei ole ongelmaa, kannattaa valita paikallisten järjestämiä retkiä ja liikkumismuotoja. Omatoimimatkoilla kestävää matkailua on suosia paikallisia majoitusvaihtoehtoja suurten hotelliketjujen sijaan.

Lue myös: Käytännön vinkkejä kestävään matkailuun

Teksti: Päivi Laajalahti, Asterion | Kuvat: Dreamstime.com


Julkaistu 18. maaliskuuta, 2016

Lisää valmismatkoja
Pieni hetki, sivua ladataan.