10 vinkkiä: Brisbane – vilkas ja vehreä suurkaupunki

Brisbane, Australian kolmanneksi suurin kaupunki, sijaitsee Australian länsirannikolla, Tyynen valtameren rannalla. Se on Queenslandin osavaltion pääkaupunki, ja kaupungissa on noin kaksi miljoonaa asukasta. Brisbane on portti Queenslandin suosituille matkailualueille, mutta myös itsessään tutustumisen arvoinen kaupunki.

Brisbane on vilkas ja vehreä suurkaupunki rennolla meiningillä. Brisbane sijaitsee joenmutkaan muodostuneella niemellä, ja joella onkin merkittävä rooli kaupungissa.

Brisbanen rento tunnelma syntyy pilvenpiirtäjien lomassa lymylevästä pikkukaupunkimaisesta ilmeestä, vilkkaasta keskustasta ja subtrooppisista puutarhoista. Kaupungin kulttuurianti on monipuolinen, ja puolen tunnin ajomatkan päässä on etelässä Gold Coast eli Kultarannikko ja pohjoisessa Sunshine Coast.

Brisbanen ympäristö on australialaisen alkuperäiskansan aboriginaalien asuinsijoja. Eurooppalaiset saapuivat alueelle 1700-luvun lopussa, ja vakituiset asukkaat Brisbanen alue sai 1800-luvun puolivälissä. Kaupunki perustettiin vuonna 1823 ja nimettiin skotlantilaisen sir Thomas Brisbanen mukaan.

1) South Bank Parklands

Streets Beach Brisbanen South Bank Parklandsissa. Kuva: © Martin Valigursky | Dreamstime.comStreets Beach Brisbanen South Bank Parklandsissa. Kuva: © Martin Valigursky | Dreamstime.com

South Bank on Brisbanen vapaa-ajanviettokeskus, jonne kokoonnutaan iltaisin ja viikonloppuisin kuuntelemaan elävää musiikkia, nauttimaan taiteesta ja erilaisista tapahtumista. Alueella on hyvät ostosmahdollisuudet ja laaja valikoima erilaisia ravintoloita.

Alueen keskuksessa on Street Beach -ranta-alue. Kirkasvetinen laguuni, valkoinen hiekkaranta, suihkulähteet kutsuvat rantaelämän viettoon, ja aurinkoa voi mennä halutessaan piiloon subtrooppiseen puutarhaan tai palmun alle. Uimapukua ei siis parane unohtaa ottaa mukaan, kun suuntaa South Bankiin.

South Bankin alue on muodostunut paikalle, missä pidettiin vuoden 1998 maailmannäyttely.

2) Fortitude Valley

Fortitude Valley. Kuva: © Joseph Burnett | Dreamstime.comFortitude Valley. Kuva: © Joseph Burnett | Dreamstime.com

Fortitude Valley, eli paikallisten kielessä pelkkä Valley, on monipuolinen ja -kulttuurinen alue keskustan läheisyydessä.

Valleyhyn mennään pubikierrokselle, nauttimaan elämästä, syömään ja tanssimaan yökerhoihin. Valleyssa on myös erikoisliikkeitä, pikkuputiikkeja ja erityisesti paikallisten suunnittelijoiden nimikkoliikkeitä.

3) Story Bridgelle kiipeilemään

Story BridgeStory Bridge

Brisbane-joen jyrkässä mutkassa on kaupunkikuvaa hallitse Story Bridge -silta. Silta rakennettiin viisi vuotta, ja se valmistui vuonna 1940. Story Bridge on Australian suurin terässilta, ja huimapäisimmät seikkailijat voivat lähteä opastetulle siltakiipeilylle.

Kahden tunnin aikana noustaan 80 metrin korkeuteen, ja kiipeilyn aikana saa aimo annoksen tietoa sillan historiasta ja rakentamisesta. Ylhäältä on hienot näkymät Queenslandin sademetsiin!

4) Kasvitieteelliset puutarhat

Brisbane Botanic GardensBrisbane Botanic Gardens

Kaupungissa on kaksi kasvitieteellistä puutarhaa: Botanic Gardens ja Mt Coot-tha Gardens.

Botanic Gardensin alkuperä juontaa juurensa 1850-luvulle, ja sen erikoisuutena ovatkin jyhkeät ja iäkkäät Moreton Bay fig -viikunapuut ja palmut. Puiston trooppisessa tunnelmassa viihtyy tunnin jos toisenkin: linnut livertävät, sirkat soittavat säveliään ja joenuomalle voi istahtaa nauttimaan jokimaisemasta.

Mt Coot-tha Gardens on uudempi kasvitieteellinen puutarha. Se on jaettu useaan osaan: sademetsään, yrtteihin, japanilaiseen puutarhaan, bonsai-metsään ja autiomaan kasveihin keskittyneeseen alueeseen. Puutarhassa on myös Brisbanen kaupungin perustaneen Sir Thomas Brisbanen nimikkoplanetaario.

5) Taiteen ystäville

Queensland Art Gallery. Kuva: © Tktktk | Dreamstime.comQueensland Art Gallery. Kuva: © Tktktk | Dreamstime.com

Queenslandin taidegalleria ja modernin taiteen galleria QAGOMA ovat vierailun arvoisia kohteita nykytaiteen ystäville. QAGOMAn kokoelma koostuu yli 17 000 taideteoksesta, ja galleriassa on myös monipuolinen näyttelyohjelma. Molemmat galleriat sijaitsevat South Bank -joen varrella.

6) Rannikon saarille

Moretonin saari Brisbanen edustalla.Moretonin saari Brisbanen edustalla.

Brisbanen rannikolla on useita, idyllisiä saaria, joista Moretonin saari on tunnetuin suljetun vankilansa vuoksi. Suurin osa saaresta on kansallispuistoa, lumoavia hiekkarantoja ja kauniita laguuneja, ja saari on myös sukeltajien ja snorklaajien suosiossa.

Moretonin saari sijaitsee reilun tunnin lauttamatkan päässä Brisbanesta.

7) Roma Street Parkland -puutarha

Roma Street ParklandRoma Street Parkland

Roma Street Parkland on 16 hehtaarin kokoinen subtrooppinen puutarha kaupungin keskustassa. Puutarhassa on yli 100 000 pensaskasvia, yli tuhat puuta ja 350 palmua. Puutarhassa voi tehdä subtrooppisen kävelyn sademetsän, palmulehdon ja vesiputousten lomassa.

Puutarha on mukava paikka pienten lasten kanssa matkustaville, sillä sieltä löytyy useita leikkipuistoja, laajoja nurmialueita ja kiertääpä suurta puistoaluetta vielä liikkumista helpottava junakin.

8) Heritage Trail

Heritage Trail -kävelyreitin aloituspiste on Brisbanen kaupungintalo. Kuva: © Martin Valigursky | Dreamstime.comHeritage Trail -kävelyreitin aloituspiste on Brisbanen kaupungintalo. Kuva: © Martin Valigursky | Dreamstime.com

Brisbanen keskustassa kiertävä Heritage Trail on merkitty katuun upotetuilla metallinuolilla. Kävelyreitti alkaa italialaistyylisen kaupungintalon, City Hallin, edestä.

City Hallin tunnistaa sen korintilaispylväistä, kellotornista ja rakennuksen hunajanvaaleasta väristä. City Hallin 92 metrin korkeaan torniin voi kiivetä ihailemaan maisemia.

Reitti jatkuu Brisbanen vanhimmalle rakennukselle, Old Windmillille. Sen jälkeen ohitetaan Postiaukio ja St. Stephenin katedraali, tullirakennus Customs House ja parlamenttitalo. Esitteen reitistä voi noutaa matkailuneuvonnasta.

9) Lone Pine Koala Sanctuary

Lone Pine Koala SanctuaryLone Pine Koala Sanctuary

20 hehtaarin kokoisella suojelualueella Brisbane-joen varrella on ainutlaatuinen eläinpuisto, missä elelee 80 lajia Australian eläimistöä, muun muassa koalakarhuja, kenguruja, emuja, vompatteja ja lentokyvyttömiä kasuaareja.

Yksinäisestä männystä nimensä saanut alue on kasvanut vuosien saatossa maailman suurimmaksi koalapuistoksi.

10) Glambingia sademetsässä

Elbanan vesiputous Lamingtonin kansallispuistossa.Elbanan vesiputous Lamingtonin kansallispuistossa.

Brisbanesta käsin on helppo tutustua Queenslandin luontoon ja sademetsiin. Lamingtonin kansallispuistoon on noin tunnin ajomatka, ja sen kupeessa voi viettää yön trendikkäästi luxusteltassa, jossa on kaikki mukavuudet, mutta samalla yhteys luontoon.

Glambing eli 'glamourous camping' on ympäri maailman levinnyt telttailumuoto.

Milloin mennä Brisbaneen?

Brisbane sijaitsee subtrooppisella vyöhykkeellä. Kesät, eli Suomen talviaika, ovat kuumia ja kosteita, talvi puolestaan yleensä lauhkea ja kuiva.

Kuumin aika ajoittuu yleensä tammi-huhtikuulle, jolloin trooppisilla alueilla on sadekausi. Kesällä elohopea voi kivuta pitkälle päälle 30 asteen, talvella lämpötila voi lähennellä nollaa.

Miten mennä Brisbaneen?

Brisbaneen voi lentää useilla reittilentoyhtiöillä joko Aasian tai Keski-Euroopan kautta. Sujuvin yhteys kulkee Singaporen kautta, missä vaihdetaan konetta.

Keski-Euroopan kautta lennettäessä koneenvaihtoja tulee vähintään kaksi. Lentomatkaan saa varata aikaa vähintään vuorokauden verran.

Lue myös: 5 vinkkiä: Valtava Australia vie sydämen

Teksti: Miia Manner | Kuvat: Dreamstime.com

Lue lisää kohteesta: Brisbane


Julkaistu 26. syyskuuta, 2017

Pieni hetki, sivua ladataan.