10 vinkkiä: Reykjavík – savujen lahti

Satujen saaren värikäs pääkaupunki lepää lahdenpohjukassa kuin maalattuna karuun maisemataustaansa. Nimensä Reykjavík on saanut kuumien lähteiden vesihöyryistä, jotka Islannin asuttajat näkivät jo kaukaa yli tuhat vuotta sitten, kun viikinkilaivat lipuivat pitkin saaren karua rannikkoa. Nykyisin laajalla kaupunkialueella asuu yli 210000 ihmistä eli yli puolet koko Islannin väestöstä.

Reykjavík koostuu pienestä värikkäiden talojen maalaamasta keskustasta ja laajalle levittäytyvistä esikaupunkialueista. Keskustassa on helpointa liikkua jalkaisin, sillä päänähtävyydet sijaitsevat varsin lähellä toisiaan. Reykjavík alkoi kehittyä merkittäväksi keskukseksi vasta 1700-luvulla, ja Islannin itsenäistyttyä siitä tuli maan pääkaupunki.

Kaupungissa kannattaa käydä katsomassa ainakin sen tärkeimmät maamerkit: Perlan, Hallgrímskirkja ja Kulttuuritalo. Päiväretkille pääsee helposti esimerkiksi bongaamaan valaita, ihastelemaan veikeitä lunneja, kylpemään Sinisen laguunin kuumissa altaissa ja tutustumaan Thingvelliriin, jossa mannerlaatat kohtaavat ja jossa Islannin käräjät kokoontuivat aina 1900-luvulle saakka.

10 vinkkiä Reykjavíkiin

1) Perlan

PerlanPerlan

Reykjavíkin kenties tunnetuin maamerkki on 25,7 metriä korkea näyttelykeskus Perlan. Tämä Ingimundur Sveinssonin luomus vuodelta 1991 kätkee sisäänsä kuumavesisäiliöiden ja näyttelytilojen lisäksi kolme liikettä, suositun (mutta kalliin) näköalaravintolan sekä mahdollisuuden ihailla kaupunkia ylhäältä käsin.

Näköala ei jätä kylmäksi, kuten ei myöskään rakennuksen erittäin mielenkiintoinen geoterminen lämmitysjärjestelmä. Kukkulalle istutetussa metsikössä pääsee halutessaan Islannissa harvinaiselle metsäretkelle. Alue onkin paikallisten lenkkeilijöiden suosiossa.

2) Tuomiokirkko ja Hallgrímskirkja

HallgrímskirkjaHallgrímskirkja

Reykjavíkin kirkoista kannattaa käydä katsomassa ainakin 1700-luvulla rakennettu ja sittemmin useaan otteeseen korjailtu tuomiokirkko sekä kukkulan päällä kaupunkia katseleva Hallgrímskirkja.

Jälkimmäinen on Islannin suurimpana kirkkorakennuksena erityisen vaikuttava. Sen edustalla kohoaa Yhdysvaltojen Islannille vuonna 1930 lahjoittama patsas, joka esittää ensimmäisenä Amerikan mantereelle seilannutta viikinkiä, Leif Erikssonia. Kirkon torniin voi kavuta ihailemaan maisemia maksua vastaan.

3) Imagine Peace Tower

Upeat revontulet ja taustalla Imagine Peace TowerUpeat revontulet ja taustalla Imagine Peace Tower

Yoko Ono rakennutti vuonna 1980 murhatun miehensä, Beatles-legenda John Lennonin muistolle valkean kivimuistomerkin Viðeyn saarelle, lähelle Reykjavíkia vuonna 2007.

Lähinnä myöhään syksyisin 10 metriä leveästä toivomuskaivosta kohoaa prismojen heijastama 15 lampun pystysuora valoseinämä, joka yltää pilviin saakka. Monumentti toimii geotermisellä energialla. Sen kylkeen on kaiverrettu 24 eri kielellä sanat 'Kuvittele rauha' viittauksena Lennonin tunnetuimpaan soolojulkaisuun. Syksyn pimeyden halkaiseva sininen valopylväs on huikea näky.

4) Saga-museo

Saga-museoSaga-museo

Islannin historia ja viikinkiaika heräävät eloon Saga-museon hienoissa näyttelytiloissa, joissa historiallisiin lähteisiin perustuvat vahahahmot ja esineet kertovat maan loistokkaasta menneisyydestä ja sen sankareista.

Museo on erityisesti historiasta kiinnostuneille ohittamaton käyntikohde, mutta sieltä löytyy paljon mielenkiintoista myös lapsiperheille. Vinkki: museo on avoinna joka päivä.

5) Kaupunginmuseo

KaupunginmuseoKaupunginmuseo

Reykjavíkin kaupungin historiaan ja maaseudun elämään pääsee kätevästi tutustumaan tässä laajassa ulkoilmamuseossa. Kun kaupungin keskustaa rakennettiin, siellä sijainneet vanhat talot siirrettiin nykyisen museon alueelle maatilalle.

Lopputuloksena on vanhoista rakennuksista koostuva kylä, jossa perinteisiin asuihin pukeutuneet oppaat johdattavat vierailijat entisaikojen elämän saloihin. Paikan päällä on mahdollisuus tutustua myös vanhoihin kädentaitoihin.

6) Kulttuuritalo (Safnahúsið)

Tässä entisessä kansalliskirjastossa kannattaa käydä katsomassa kahta maailmanluokan näyttelyä. Katutasossa säilytetään yhtä maailman merkittävimmistä keskiaikaisten käsikirjoitusten kokoelmista, johon sisältyvät myös vanhimmat tunnetut islantilaiset saagapergamentit.

Yläkerran interaktiivinen näyttely esittelee upeasti tuliperäistä Surtseyn saarta ja Islannin ainutlaatuista geologiaa kokonaisuudessaan. Vinkki: sisäänpääsy on keskiviikkoisin ilmainen.

Mikäli vulkaaninen toiminta kiinnostaa enemmänkin, kannattaa pistäytyä myös ilmaisessa Volcano House -museossa.

7) Käy valasretkellä

Käy valasretkelläKäy valasretkellä

Islanti on maailman parhaita paikkoja valaiden bongaamiseen. Opastettuja veneretkiä järjestetään keväästä syksyyn. Valtavan kokoisen valaan näkeminen luonnossa on sykähdyttävä kokemus, jonka jälkeen edes retken korkeahko hinta ei jää harmittamaan.

Retket kulkevat yleensä myös Lunnisaaren kautta, joten samalla reissulla on mahdollisuus nähdä myös sympaattisia lunneja. Reykjavíkista järjestetään myös delfiini- ja hyljeretkiä.

8) Shoppaile

ShoppaileShoppaile

Pienet putiikit ja maailman mittakaavan liikkeet kutsuvat ostoksille. Keskustan ostoskaduista Laugavegur on tunnetuin ja hintavin, mutta jo siltä lähtevällä Skólavödustígurilla voi tehdä todellisia löytöjä. Mukavia kotiinviemisiä on tarjolla Kringlanin ostoskeskuksessa.

Mitä tyypillisesti islantilaisia tuliaisia kannattaa tutkailla? Esimerkiksi perinteisiä villapaitoja, lämpimiä huopia, paikallista paloviinaa (Brennivín) ja eri kivilajeista tehtyjä koruja.

9) Tutustu Reykjavíkin yöelämään

Konserttitalo Harpa iltavalaistuksessaKonserttitalo Harpa iltavalaistuksessa

Usko tai älä, Reykjavík on tunnettu vilkkaasta yöelämästään. Paikallisen kaavan mukaan ilta lähtee käyntiin porukalla jonkun asunnosta, josta siirrytään puolenyön jälkeen baarikierrokselle Laugavegurin alueelle keskustaan. Kaupunki on täynnä mitä erilaisempia baareja ja tanssipaikkoja, joiden humussa ujoilta vaikuttavat islantilaiset viimeistään pääsevät juhlatunnelmaan.

Useimpiin paikkoihin ei ole sisäänpääsymaksua, paitsi jos tarjolla on elävää musiikkia. Musiikkia on jokaiseen makuun, ja islantilainen olut on erinomaista. Vaikka baarikierros tuleekin väistämättä kalliiksi, kannattaa se kokea Reykjavíkissa.

10) Sininen laguuni (Blue Lagoon)

Sininen laguuni (Blue Lagoon)Sininen laguuni (Blue Lagoon)

Islannissa pääsee nauttimaan kuumien lähteiden kylvyistä. Reykjavíkin kaupunkialueen tunnetuimpia uimaloita ovat mainio Laugardalslaug sekä kesäisin Nautholsvík, jossa voi uida Atlantin valtameressä. Tunnetuin geoterminen kylpylä maassa on kuitenkin reilun puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista sijaitseva Sininen laguuni.

Vuonna 1992 yleisölle avatun kylpylän mineraalipitoisissa vesissä polskimisesta on apua erityisesti ihosairauksista kärsiville. Veden lämpötila vaihtelee altaasta toiseen, mutta keskimäärin se on 38 asteen paikkeilla. Kuuma kylpy hellii koko kehoa, ja ympärillä avautuvat luonnonmaisemat tekevät kokemuksesta ainutlaatuisen.

Lue myös: Suuntana Islanti? Tässä vinkkejä vierailuun kuuluisassa Blue Lagoonissa

Lue myös: Islantiin kuumille lähteille? Tässä viisi vinkkiä, joista yksikään ei ole se kuuluisin Blue Lagoon

Milloin mennä Reykjavikiin?

Islantiin kannattaa lähteä kesäaikaan tai alkusyksystä, jolloin turistinähtävyydet ja patikkareitit ovat avoinna.

Talvet ovat kylmiä ja kosteita, joskin heinäkuun keskilämpötilakaan ei hätyyttele hellelukemia. Sää voi äkillisesti vaihdella päivän mittaan, joten varminta on varautua pukeutumisessa kaikenlaisiin olosuhteisiin. Mukaan kannattaa varata ainakin tuulenpitävät päällysvaatteet ja sateenvarjo.

Miten mennä Reykjavikiin?

Finnair ja IcelandAir lentävät Helsingistä Reykjavíkiin. Muut kuin suorat lennot kulkevat yleensä Kööpenhaminan kautta.

Teksti: Mikko Vesterinen, Ketunmieli | Kuvat: Dreamstime.com

Lue myös: 10 vinkkiä: Islanti – jään ja tulen maa

Lue lisää kohteesta: Reykjavik

Päivitetty 15.9.2017


Julkaistu 30. tammikuuta, 2015

Pieni hetki, sivua ladataan.