Matkakokemukset - Lennot & liikenne : Sivu 22

Jännittävä lentomatka

sadey80    23.06.2008    Soussen lennot & liikenne    Sousse

Jos kaipaa jotain jännitystä elämään yläilmoissa, suosittelen lämpimästi käyttämään tunisialaista lentoyhtiötä, Karthago Airlinesia. Täytyy myöntää, etten ole vielä eläissäni niin paljoa pelännyt lentokoneessa kun tällä matkalla. Varsinkin laskuvaiheessa täytyi puristaa penkkiä rystyset valkoisina, taisi alkaa huulestakin veri tihkua kun piti niin kovasti hampaita iskeä alahuuleen.

Mutta hengissä sitä vaan tältäkin lennolta selvittiin :)

henkilökunta

ahmed heikki    23.06.2008    Soussen lennot & liikenne    Sousse

deturilla on todella hyvä palvelu koneissa

Sanyan lentokenttä

sannimanni    21.06.2008    Hainanin lennot & liikenne    Hainan

Olin jäädä loman päätteeksi Sanyaan kun lentokentällä ei tunnistettu elektronista matkalippua. Pyysivät vaan koko ajan huonolla englannilla matkalippua. Kerroin lipun elektronisen lipun olevan matkalippu mutta työntekijät eivät sitä ymmärtäneet vaan hokivat koko ajan että näytä lippu. Lopulta pyörittivät vain päätään ja sanoivat, että:"mene sitten" ja nauroivat päälle. Hiki meinas tulla...

Lento

mpiil    19.06.2008    Sunny Beachin lennot & liikenne    Sunny Beach

Lento oli Bulgarian airlines, eli aika kehno pikku kone... Ruoaksi saimme koneessa sämpylät!!! Oli kamala nälkä ja ei oikein maittanut sämpylä missä oli paksu siivu kinkkua ja pari senttiä voita...

lentokenttä byrokratia

aapeli    18.06.2008    Hurghadan lennot & liikenne    Hurghada

Älä tuskastu! Kun vihdoin pääset Egyptin maan kamaralle, niin varaudu siihen, että hermoja raastava lentokenttä "meininki" on vielä edessä! Aikaa kaikkine viisumin odotuksineen ja tarkastuksineen saattaa kulua jopa tunteja. Pelkästään viisumijonossa meni meillä viimeksi yli tunti. Mutta mitäpä sitä ei tekisi sen vuoksi mitä odottaa lentokentän ulkopuolella! :)

ihana ilmastoitu sky train

matkalainen    17.06.2008    Bangkokin lennot & liikenne    Bangkok

Bangkokin keskustassa voit kulkea ruuhkassa seisovien taksien sijaan myös supernopealla ja ilmastoidulla Skytrain-luotijunalla. Nopean, ruuhkattoman ja mukavan kulkuneuvon matkaliputkin ovat kohtuuhintaisia (15-40 baht).

reipasta menoa

valperi    17.06.2008    Shanghain lennot & liikenne    Shanghai

Lentokentältä pääsee kaupunkiin tosi rivakasti junalla (The Maglev, with a top speed of 431 km/h). Maailman nopein julkisessa käytössä oleva juna, väittivät isännät ylpeinä.

Vaikka hinta olikin kolme kertaa bussitaksan verran (n. 15€) niin sen maksoi mielellään salamannopeasta matkasta, siistissä, ilmastoidussa ja tosi mielyttävässä junassa. Säästyihän matka-aikaakin vissiin tunnin verran. Ei ollut ruuhkaa, tungosta eikä korvia huumaavaa meteliä.

loma Fuerteventuralla 2003

Olimme Fuerteventuralla 2003 keväällä. Saari ei ole kovin iso, joten jos vuokraa auton, saaren kiertää ja oppii 'tuntemaan' jo parissa päivässä. Siellä ei ole ruuhkaisia teitä ja tiestö on melko hyvä. Autoilijat oli ihan rauhallisia ja varmaan puolet ajajista oli muita turisteja :-) Joten siellä olii hyvä harjoitella 'ulkomailla ajoa'.

Autoilu Maltalla

tim1970    17.06.2008    Vallettan lennot & liikenne    Valletta

Olimme viime vuoden marraskuussa Maltalla. En uskaltanut vuokrata autoa ja opetella ajamaan 'väärällä' puolella tietä. Tyydyimme halpaan bussikyytiin. Autoilijat ovat aika hurjapäitä, eikä säännöistä juurikaan piitata...kuitenkaan en viikon aikana nähnyt kuin pari kolaria, joten kaippa he osaavat siellä ajaakin.

suora lento!

aapeli    15.06.2008    Phuketin lennot & liikenne    Phuket

Olimme itse todella tyytyväisiä Finnmatkojen Thaimaan matkaan, koska Jumbolla pääsimme lentämään suoraan Phuketiin ilman ensimmäistäkään välilaskua. Muutenkin tukala lentomatka menee paljon joutuisammin ilman pysähdyksiä. Suosittelen.

Halpalennot yhdestä osoitteesta

matkalainen    13.06.2008    Helsingin lennot & liikenne    Helsinki

Euroopan halpalentoyhtiöiden tarjontaan voi netissä helposti tutustua alla olevassa osoitteessa.

www.euroflights.info/

Ei muuta kuin hyvää matkaa!

Myöhäiset Ryanair lennot...

shanghai    13.06.2008    Frankfurtin lennot & liikenne    Frankfurt

Turvallinen nukkumapaikka...

Vaihtolento Malagasta Frankfurtin kautta Helsinkiin

tim1970    13.06.2008    Frankfurtin lennot & liikenne    Frankfurt

Olimme perheen kanssa matkalla keväällä 2007 Costa Des Solissa (Mijas Costa). Saimme Samsungin tv:n ostamalla majoituksen ilmaiseksi, mutta lennot piti itse hommata.

Saimme sopivat lennot SAS/Lufthansan lennoille. Lennot piti järjestää jatkolentoina, koska suoria lentoja emme saaneet.

Meno onnistui Kööpenhaminan kautta ihan ok. Paluu piti järjestää Frankfurtin kautta. Siellä saimme huomata ikäväksemme, että meitä kaikkia ei laskettukaan koneeseen (2 aikuista ja 2 lasta). Heillä oli sattunut pieni ylibuukkaus, ja paikkoja olikin vain kolmelle henkilölle. Virkailijoiden lupausten turvin minä sitten sanoin voivani jäädä odottelemaan seuraavaa lentoa (noin 10 tuntia). Minulle luvattiin korvauksia, mahdolliset majoitukseen ja ruokailuun liittyvät kulut korvattaisiin ym. Mutta annas olla, kun portit lentokoneeseen suljettiin - kaikki lupaukset kiistettiinkin. Ei mitään kuluja korvattaisikaan. Ite saisin kaikki maksaa. Pikkusen kiistelin heidän kanssaan, mutta en jaksanut alkaa riehumaankaan. Hotelliin en viitsinyt sitten koittaa edes mennä. Varaukseen (lentokentältä käsin) olisi pitänyt olla jokin luottokortti, ja minullahan oli vain pari sataa euroa käteistä lomareissun jäljiltä jäljellä eikä minkäänlaista luottokorttia. Nukuin ja torkuin sitten yleisessä aulassa odotellen seuraavaa lentoa. Eivät siis päästäneet edes minkäänlaiseen Lounge-tilaan mua...grrr...

Aamulla sitten pääsin lennolle ja se meni ihan ok. Perillä Suomessa jouduin vielä selvittelemään missähän meidän matkatavarat sitten ovat ja koska tulevat....Ne tuli saman päivän iltana sitten kotiin kuljetettuina.

Töihin päästyäni (lue: ilmainen netti) selvittelin sitten oikeuksiani kuluttajaviraston kautta. Sain kuin sainkin 250 Euron korvaukset Lufthansalta muutamien faksien, puheluiden ja sähköpostien jälkeen. Se oli minimikorvaus tällaisissa tapauksissa.

Olisin vielä voinut vaatia lisää rahaa kuluttajaviraston päätösten mukaan mm.ruokakuluista ja siitä syystä, että tämä matka oli juuri ja juuri yli 1500 km, jolloin kulukorvaus olisikin pitänyt olla 400 Euron suuruinen.

Olin kuitenkin jo sopinut Lufthansan virkailijan kanssa 250 Euron korvausen olevan ihan ok, joten en jaksanut enään kiusata Lufthansaa.

Tarinan opetus: jos joku joutuu vastaavaan tilanteeseen lentokentällä, ota kaikki virkailijan puheet ja lupaukset kirjallisena paperille (tai äänitä/nauhoita), jotta saat mitä he lupaavat.

taksit ja bussit kultahietikolla

ovet melkoisen halpoja meidän kukkarolle.

Busseissa on lippujen myyjä. Olisi syytä varata pientä rahaa matkaa varten, jotta lipun osto olisi helppoa.

Taksien hinnat on syytä 'kilpailuttaa', koska naapurikuski saattaa ollakin halvempi kuin ensimmäinen kyydin tarjoaja...tingi!!

Junalla Saimaalle

Uusi oikorata vie vauhdilla suoraan Saimaalle. Matka Helsingistä Lappeenrantaan junalla kestää nyt vain noin 2 tuntia ja Imatralle 2,5 tuntia.

Oletko vieraillut ?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.