matkakokemukset ja vinkit: Sivu 531

Kaikki matkavinkit ja -kokemukset (8136)
Hotellit (2837)
Ostokset (497)

Todella ystävällinen henkilökunta

Vieras    08.04.2008    Dubain hotellit    Dubai
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2000 | Hotelli: Palm Beach Hotel

Olen asunut ko. hotellissa v. 1998-2008 10 eri kertaa, joskus viikon, joskus 2 viikkoa kerrallaan. Olen käynyt Dubaissa 11 kertaa, Palm Beachissa oltuani en enää muualle haluakaan. Olen matkustellut melko paljon, tämä on kyllä ehdoton ykköskohde ja -hotelli. Olen asunut puitteiltaan tasokkaimmissa hotelleissa, mutta viihtynyt täällä parhaiten. Hotelli on siisti, se merkitsee minulle paljon enkä kaipaa luxusta. Kun menin sinne toista kertaa, olin tosi yllättynyt siitä, miten hyvin minut muistettiin ja miten lämmin oli vastaanotto. Sanon, että minut otetaan vastaan kuin kaukana asuva isoäiti, joka ikäni puolesta voisin monelle ollakin. Sijainti on myös melko keskeinen, iltaisin on mukava kuljeksia kaupungilla, naisrauha on ehdoton. Liikkeissäkin palvellaan ystävällisesti, mutta tyrkyttämättä. Olen silloin tällöin käynyt muuallakin, Madeiralle, josta myös pidän, Alanyassa viikko sitten ym. Palm Beach on ehdoton.

Arvosana hotellille:

Think twice...

Vieras    08.04.2008    Lontoon hotellit    Lontoo
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2008 | Hotelli: ROYAL CAMBRIDGE HOTEL

Plussat

+ hyvä sijainti Paddingtonin aseman ja tuben lähellä; esim. nopea yhteys Heathrowlle

+ mukava henkilökunta

+ powershower

+ suhteellisen siisti

Miinukset

- kuvat ja kuvaukset hotellista eivät vastaa todellisuutta

- huone pieni ja kulahtanut

- äänieristys olematon

- kylpyhuone jäätävä

Sopii matkaajalle, jolle riittää halpa nukkumispaikka. Ei ainakaan lapsiperheille.

Arvosana hotellille:

viinituvat!

Vieras    08.04.2008    Moselin laakson ravintolat ja baarit    Moselin laakso

Rohkeasti sisään vain, näissä paikallisissa viinituvissa pääset maistameen viinejä tosi edullisesti ja monissa myydään aivan kotitekoista ruokaa myös tosi edullisesti, muutamalla eurolla saat varmasti vatsasi täyteen.Valitettavasti ne eivät mainosta asiasta erikseen vaan ruokaa saa yleensä kysymällä tai saattaa sisällä olla johonkin liitutauluun kirjoitettuna päivän ruoka annos.

Rauhallinen ja ihana hotelli

Vieras    07.04.2008    Goan hotellit    Goa
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2008 | Hotelli: Santana Beach Resort

Hotelli on lähellä merenrantaa. n.100m kävelymatkan päässä. Hotellissa on toimivat ja hyvät ilmastoinnit. Hotellin henkilökunta on aivain upea, ystävällisiä ja huomaavaisia. Siivoojat ovat ihania. Hotellin minibaari täytetään säännöllisesti ja joka päivä siivoojat tulevat ja siivoavat huoneet. Hotellissa on myös ravintola samassa, joten kannatan tätä hotellia. :)

Arvosana hotellille:

Paikalliset palvelut

Vieras    07.04.2008    Sveti Vlasin ravintolat ja baarit    Sveti Vlas

heinäkuussa 2006 lomailimme 2 viikkoa sveti vlasissa.

Opas (finnmatkat) kertoi kylästä löytyvän jonkunlaisen kaupan, muita palveliiuta halutessa kannatti kuulemma mennä sunnu beachiin.

Ekana iltana löysimme 5 hyvän valikoiman omaavaa ruokakauppaa, 3 apteekkia, lukuisia raviintoloita/baareja, kyros- ja jäätelökioskeja. Oli kampaamo/kauneudenhoitoloita, rahanvaihtokioskeja, vaate- ja laukkumyymälöitä, rantavarusteita sai iseammasta paikasta. Pesuloitakin löysin 2. Reilun viikon pykit pesetti 10 eurolla.

Mainitsin asiasta oppaalle parin päivän päästä, hän ei ollut löytänyt edes pääkatua... Sveti vlas on hyvä lomanviettopaikka. Älkää luottoko oppaisiin sokeasti. Bussi kulki usein sunny beachin suuntaan, takseja oli saatavilla (25min nessabariin). Ravintoloista ei ollut pulaa, saattoi syödä eri paikassa joka ilta. Kaupoista sai kaiken mitä tarvitsi, myös 2 vuotiaalle pikku-miehelle. Ihmiset olivat ystävällisiä ja iloisia.

Kheopsin pyramidi ja muut nähtävyydet

Vieras    07.04.2008    Kairon nähtävyydet    Kairo

Kheopsin pyramidissa kävimme sisällä ja se oli aivan mahtava kokemus! Kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa pyramidit ja sfinxi. Näköalapaikalta pyramideilla on mahtavat näköalat. Aivan huikaisevaa! :)

Parque de Taoro

Jos haluat nauttia kauniista näköalasta, suihkulähteistä ja vesiputouksista yms. kiipeäppä "Bel Air" rakennuksen läheltä olevia rappusia ylöspäin niin huipulta on tosi komeat näkymät.

"Jorma´s bar LaGuagua

Suomalaisten suosima paikka. Paikan pitäjä Jorma on Suomesta. Tosi hyvää ruokaa, ja kohtuu hintaista. Perunamuusikin maistui samalle kuin kotona. Esim. jauhelihapihvi+ muusi maksoi noin. 7 €. Suosittelen paikkaa ja siellä saa myös Suomalaista kahvia.

Löytö viikoksi

Vieras    06.04.2008    Antalyan hotellit    Antalya
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2008 | Hotelli: Ozkaymak Falez Hotel

Saavuttiin kyseiseen hotelliin aivan maaliskuun loppuna 08,hotelli on yksi suuri hotelli komplexi kävelymatkan päästä vanhasta kaupungista.

Itse huone on aika tavallinen turkkilainen huone,mutta altaat olivat mukavat ja sekä illallinen että aamupala on aivan mahtavan hyvät,jollei siellä löydä itselleen syötävää niin ei missään löydä sitä!Henkilökunta ystävällistä,tosin ei kovin henkilökohtaista(tosin hotelli on niin iso ettei sitä ehkä odota kovin persoonallisia kohtaamisia) ja se sopi meille aivan hyvin,oli oma rauha.Olimme ostaneet lennot erikseen ja hotellin löysimme netistä,löytö sillä maksoimme viikosta vain 300euroa johon sisältyi sekä aamupala sekä illallispöydät!!Hotellissa on Spa,joka on kyllä hinnoiltaan aika korkea jos ajattelee yleistä hintatasoa hamameissa...Löytyy pieni punttisali jota ei kylläkään keritty kokeilla,samoin kävi tenniksen kanssa,kenttiä löytyyy 4.Muut hotellin asiakkaat olivat saksalaisia,ranskalaisia sekä turkkilaisa suurilta osin,jokunen englantilaine tottakai mahtuu mukaan,venäläisiä ei ollut(ainakaan meidän viikon aikana,mistä olimme tyytyväisiä..)

Hotelli huoneen minibaarissa oli aika laaja valikoima muuta hintoja ei näkynyt lainkaan,joka päivä oli siivous ja wcssä oli shampoo,hoitoaine,suihkugeeli sekä saippuat .Altaille oli tarkoitus saada pyyhkeet hotellista mutta ikävä kyllä ne olivat loppu joka päivä meidän aikana,siinä pikku miinus hotellille.Suosittelen hotellia jos saatte hyvän hinnan,mitään superhintoja en maksaisi,hotelli on joka tapauksessa melkein 20v vanha ja se alkaa pikkuhiljaa näkyä ja uudet hotellit ottavat yli 5-tähden leiman.

Arvosana hotellille:

hotelli keskeisellä paikalla

Vieras    06.04.2008    Rooman nähtävyydet    Rooma

Olimme tammikuussa 5 päivää Roomassa Finnmatkojen hotelli Patria Coloseumille vain 800 metriä, Fontana Treville kilsa, vatikaaniin meni bussi hotellin läheltä. Kävelimme paljon melkein kaikki nähtävyydet lähellä. Rautatieasema myös noin 10 min. kävelymatka. Kokeilimme eri ruokapaikkoja, kolme viimeistä päivää söimme hotellin lähellä paikallisten suosimassa ravintolassa, hinnat vähän alle Suomen tasoa. Roomalaiset erittäin kohteliaita ja osasivat hyvin englantia, hotellin info auttoi myös kartan kanssa jos tuli ongelmia. 5 päivässä ehtii hyvin nähdä nähtävyydet, oltiin jo klo 9 aamulla liikenteessä. Suosittelen lämmöllä Roomaa kaikille.

suomi tarve.

Vieras    04.04.2008    Maspalomasin hotellit    Maspalomas
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2007 | Hotelli: THe Koala Garden Suites

Hotelli oli muuten kiva. Mutta siellä ei ollut yhtään suomalaista toimintaa eikä suomea edes puhuttu. Muuten oikein kiva. lähellä kaikkea.

Arvosana hotellille:

Luxorissa kannattaa käydä ehdottomasti!

Vieras    04.04.2008    Luxorin nähtävyydet    Luxor

Hei Egyptiin menijät!

Kaksi kertaa olen käynyt Egyptissä ja v. 2005 matkani yhteydessä kävin Luxorissa.

Matka Hurghadasta Luxoriin on aika pitkä, mutta turistibussit ovat hyvin ilmastoituja ja ja matka on (oli) turvallinen poliisisaattueessa moitteeton.

Luxorissa kävimme mm. Karnakin temppelissä, faaraoitten haudoilla sekä Kuninkaiden laaksossa.. Aivan uskomattomia paikkoja. Sitten Niilin risteilyt Lootus -aluksella hyvine aterioineen.. Paras hotelli Luxorin keskustassa hygieniasyiden vuoksi. Niin paljon olisi kerrottavaa, että sitä ei voi kirjoittaa vaan parasta mennä paikan päälle katsomaan.

Tietty puutteitakin oli. Mm. "kerjäläisiä" ja jopa puhtaan juomaveden pyytäjiä Kuninkaiden laaksossa. lämpöä oli n. 50 astetta, joten juomavettä pitää olla mukana.

Lähtisin Egyptiin vaikka heti, jos olisi siihen tilaisuus. Ja hintataso on/oli mielestäni kohtuuullinen, etten sanoisi Suomen hintoihin nähden halpaa. Kannattaa harkita matkaa!!!

Ihan asiallinen

Vieras    03.04.2008    Prahan hotellit    Praha
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2008 | Hotelli: Ariston Hotel

HInta-laatu kohdallaan. Siistit huoneet, hyvä aamupala, paljon turisteja Italiasta ja Saksasta myös paljon suomalaisia. Sijainti aika lähellä rautatieasemaa, helppo hypätä raitiovaunun kyytiin jos haluaa keskustaan, mutta kävellen näkee enemmän ja Prahan keskusta on erittäin laajalle levittynyt, joten suosittelen, että kävelet hotellilta muuallekin kuin vanhaan kaupunkiin päin. Kannattaa tutustua Mondon Praha-oppaaseen ennen Prahaan lähtöä. Siitä saa todella hyviä vinkkejä.

Arvosana hotellille:

mukava

Vieras    03.04.2008    Goan hotellit    Goa
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2008 | Hotelli: sea breeze beach

mukava kaksikerroksinen hotelli jossa hyvä ravintola,ystävällinen henkilökunta.syrjässä pääkadusta .rannalle 500 metriä.suosittelen

Arvosana hotellille:

Madeiran kokemuksia

Vieras    02.04.2008    Madeiran aktiviteetit ja harrastukset    Madeira

Hei! Olimme mieheni kanssa Madeiralla syyskyyssa 2006. Valitsemme yleensa lomakehteeksemme maan jossa on sekä lämpöä että nähtävää ja ¨mahdollisuuksia omatoimiretkeilyyn. Madeira oli tässä suhteessa napakymppi valinta. Kahden viikon lomallamme ehdimme kierrellä saarella sekä matkatoimiston järjestämillä retkillä että omatoimisesti.

Suuri saarikierros oli mahtava kokemus.. Saman päivän aikana ehdimme olla auringossa, sateessa sekä pilvessä. Tämä on juuri Madeiralle ominaista, suuret korkeuserot ja vaihtelevat ilmastotyypit tekevät sen mahdolliseksi. Retkellä saimme kattavaa tietoa saaren historiasta, tutustuimme pikkukyliin ja saimme nauttia saaren upeasta luonnosta.

Kävimme myös levadaretkellä. Tämä on myös ehdottomasti itse koettava, tunnetta ei voi sanoin kuvata.

Liikunnallisina ihmisinä kävelimme päivittäin tutustumassa saaren pääkaupunkiin ja sen nähtävyyksiin; kirkkoon, kauppahalliin, museoihin jne.

Retki näköalahissillä Monten huipulle ja tutustuminen kasvitieteelliseen puutarhaan oli myös todella upea. Nähtävää puutarhassa todella paljon, kauniita kukkia, erilaisia puita tuhansia, papukaijoja jne....

Tuntuu, että ihan hengastyn kuvaillessani matkamuisteloitani. Paljon jäi näkemättä ja kokematta joten olemme jo varanneet matkan tämän vuoden syyskuulle. Sillon jatkamme tutkimusretkeämme.

Madeira saarena, sen ihanat ihmiset ja kiireetön elämäntapa lumosivat meidät totaalisesti. Sinne haluamme ehdottomasti mennä uudestaan! :)

Uudet seikkailut mielessä SUOSITTELUNI ! satunnainen matkailija

Oletko vieraillut ?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.