Matkakokemukset - Vaarat ja ongelmat : Sivu 10

Viipuri, Suomen kaunein kaupunki

Vieras    12.12.2012    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

Saavuimme ränsistyneeseen hotelli Druzhbaan ja saimme huoneet henkilökunnan hitaudesta ja ynseydestä huolimatta. Hotellihuoneesta oli näkymä asemalle, jonka rautatietavaraliikenne olikin vilkas. Jalkapatikassa kiersimme lahukan ja kohta olimmekin taskuvarkaiden ja muiden rosvojen miehittämällä torilla Pyöreän Tornin juurella. Varkaat tekivät ahkerasti töitään turistien taskuilla myyntikojujen väleissä ja lompakot vaihtoivat vilkkaasti omistajaa. Paluumatkalla hotelliin rosvojoukko seurasi meitä "tappituntumalla" yrittäen myydä paitoja lähes väkisin. Yleisvaikutelma Viipurista jäi ahdistavaksi ja päätinkin, etten palaa kaupunkiin ennenkuin se on suomalaisten omistuksessa ja valtaajat on ajettu omille alueilleen.

hiukan turvaton olo

kylällä kävellessä tuntui että silmät pitää olla selässäkin, illalla ei suositeltu poistumista vartioidulta hotellialieelta jossa toki oli ohjelmaa, isossa Porlamarin kaupungissa kehotettiin välttämään määrättyjä alueuta

Siisti ja luotettava sairaala Hurghadassa.

Vieras    02.10.2012    Hurghadan vaarat ja ongelmat    Hurghada

Mikali vatsavaivat tai jokin vakavampi ongelma ilmaantuu lomanne aikana Hurghadassa niin suosittelen lampimasti ALHAYA HOSPITALIA. Sairaala sijaitsee Mubarak 6 -nimisella alueella, suurimpien hotellien laheisyydessa ja on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Paikka on erittain siisti, palvelu ystavallista seka asiantuntevaa. Mikali lapsipotilas joutuu vuodeosastolle, vanhempi paasee ilman eri maksua samaan huoneeseen. Sairaalasta loytyy paivystys, terveyskeskuspalvelut, erikoislaakareiden vastaanotot, leikkaussalit, ambulanssipalvelut, hammaslaakari seka fysioterapiapalvelut.

Huoneet ovat siisteja ja ruokailut voi tilat ruokalistalta, josta loytyy myos turopuristettuja mehuja. Palvelu toimii kuten ravintoloissa. Hinnat ovat kaikkinensa hyvin kohtuulliset.

Tassa viela yhteystiedot:

Red Sea Medical Services

AL HAYA Hospital

107 Intercontinental area

Hurghada-Red Sea-Egypt

P.O Box 26 (Elmina Post)

Hotline: 002 0100 6966 123

Tel.no: 002 065 920 38 91 – 4

Fax.no: 002 065 34 64 132

e-mail: [email protected]

www.alhayahospital.com

VAROKAA!!!

Vieras    24.09.2012    Budapestin vaarat ja ongelmat    Budapest

Kesän ja syksyn 2012 aikana on tiedossani jo kaksi tyrmäystippatapausta Budapestista. Älkää kulkeko yksin, älkää menkö baareihin tai ravintoloihin koskaan yksin, älkää istuko vieraiden ihmisten - edes siistien - kanssa samaan pöytään, älkää jättäkö juomaanne silmistänne hetkeksikään! Henkilö sai syyskuussa 2012 yleisesti Budapestissa tyrmäystippoina käytettävää lääkeainetta bentsodiatsepiinia juomaansa sillä aikaa, kun käväisi vessassa. Seuraavaksi hänet poimittiin porttikongista ambulanssiin 13 tuntia baariin menon jälkeen. Huumattiin ja ryöstettiin. Baari oli Sellö Cafe Jozsef Körut-kadulla.

Välttäkää 8. ja 9. kaupunginosia illalla ja yöllä. Niin kuulemma unkarilaisetkin tekevät.

T. Ei enää Unkariin...

Sairaanhoito Haikoussa

Vieras    16.09.2012    Hainanin vaarat ja ongelmat    Hainan

Jouduin turvautumaan Travel Guard Sos International matkahätäpalveluun matkalla sattuneen tapaturman vuoksi. Matkavakuutus oli MasterCard Goldin kautta.

Sairaala, johon paikallinen terveysasema kirjotti lähetteen, oli provinssin people`s hospital Haikoussa. Sairaala oli uskomaton haiseva läävä, jossa juoksenteli ja lenteli eläimiä sisätiloissa. Hygieniataso oli äärimmäisen kaukana länsimaisista standardeista. Vuosikymmenten pesemätön lika löyhkäsi kaikkialla, ihmisten eritteitä oli pitkin lattioita, vessat eivät vetäneet levittäen kuvottavaa hajua ja kaikkialla hirveä siivottomuus. Varustetasoltaan sairaala oli niin köyhä, ettei siellä ollut ensiapuun tarvittavia kipulääkkeitä ja leikkauksia ei voi tehdä puuttuvien välineiden takia.(onneksi).

Hoitohenkilökunta puhui pelkästään kiinaa. Jokaisesta toimenpiteestä piti maksaa etukäteen ja hinta vetäistiin hatusta.

Jatkohoidon saaminen vakuutusyhtiön kautta oli äärimmäisen työlästä. Hoitopäätökset viipyivät luvattoman kauan ja asioiden eteneminen oli liian paljon omassa varassa. Euroopassa ei uskota, ettei Hainan ole paratiisisaari vaan kehitysmaa suurimmalta osin.

Tarinan opetus: Tarkista vakuutuksesi !

Mieluiten- älä sairastu, älä loukkaa itseäsi, vastassa voi olla mitä vain!

Huono matkanjärjestäjä

Vieras    13.08.2012    Saarenmaan vaarat ja ongelmat    Saarenmaa

Ei kannata matkustaa Saarenmaalle Linda Linen kautta. Otimme netin kautta Lindan tarjousmatkan Saarenmaalle to-su. Toki tarjouksessa luki, että paketti on 2 hengen huoneisiin, mutta teimme kokeeksi varauksen, jossa lapsemmekin oli mukana. Usein kahden hengen huoneisiin saa lisävuoteen lapselle. Nettivaraus näytti onnistuvan, vahvistuksessa kaikki kolme henkilöä mainittu matkoille, lisävuode mainittu. Maksoimme tietysti saman tien. Sitten, kun matkaan lähtö koitti, ei meitä ensinnäkään päästetty laivaan, koska lapsen osalta ei bussimatkaa Tallinna-Kuressaari oltukaan veloitettu. Maksoimme äkkiä, ja pääsimme laivaan. Lapsen laivamatka puolestaan oli kummallista kyllä veloitettu jo nettivarauksen yhteydessä. Myöhemmin Kuressaaren hotellissa (Vals) ilmeni, että heillä ei ollut tietoa lisävuodetoivomuksesta. Huoneeseen ei mahtunut lisävuodetta, jolloin meidät siirrettiin toiseen hotelliin. Lisävuoteesta piti maksaa, vaikka luulimme sen jo maksetuksi. Tallinnan Lindan toimistossa Kyllikki-niminen virkailija(päällikkö) oli aiemmin päivällä Saarenmaa bussia odottaessamme meille TODELLA epäystävällinen, ja sanoi, että olimme varanneet kahden hengen paketin. Ei pidä paikkaansa, tarjous oli kyllä kahden hengen huoneeseen, mutta teimme varauksen myös lapselle, ja tämä näkyi vahvistuksessa. Virkalija suhtautui meihin kuin kaikki olisi meidän syytämme ja olisimme jotain pihejä kieroilijoita. Väärin, me vain luulimme, että varausjärjestelmä oli varannut meille toivomammekaltaisen matkan, jolle lapsikin pääsi mukaan, ja että olimme maksaneet sen. Varausjärjestelmä ei missään vaiheessa ilmaissut, että olisi mitään ongelmaa. Miten Lindalla voi olla noin surkea varausjärjestelmä! Virkailija myös sanoi silmiä pyörittäen, että meidän olisi pitänyt varauksen jälkeen soittaa ensin heille toimistoon, ja sen jälkeen vielä hotelliin. Mikä tämä tällainen sähköinen varausjärjestelmä oikein on?! Ja miten Lindalla voi olla noin epäkohteliasta ja ammattitaidotonta väkeä töissä?

varkaat ynnämuut

Vieras    10.08.2012    Sunny Beachin vaarat ja ongelmat    Sunny Beach

yksin ei kannata liikkua eikä umpikännissä. riski et kaikki tavarat lähtee on silloin suuri. pimeään taksiin ei kannata astua. pysy siellä missä liikkuu paljon ihmisiä aina. älä anna rahaa kerjääjille tai muille kusettajille. koko mestassa oli sellasta rahastuksen makua turistisesongin ollessa huipussaan. esim pizza maksaa sen saman 5-7 euroa kun suomessa. pihvit enemmän. yökerhot on niin täys et sekaan ei mahdu ja musa vitun kovalla. Itse ranta on hieno ja kannattaakin kävellä useimmiten.

Talvella Pärnussa

Vieras    07.08.2012    Pärnun vaarat ja ongelmat    Pärnu

Olen käynyt kerran keskellä kylmää talvea tuulisessa merenrantakaupungissa ja suosittelen sinne mukaan ehdottomasti hyvät ja kunnon pohjallisella varustetut talvikengät koska jalkakäytäviä ei ole mitenkään kunnossapidetty ja myös autotiet joita pitkin joutuu välillä kävelemään ovat myös kehnossa kunnossa niin autolla ajessa kuin kävellessä. Varovaisuutta liukkaille keleille tai paluu jalka paketissa voi olla surullinen loman loppu.

Parkkipaikat hotelleissa

Vieras    07.08.2012    Pärnun vaarat ja ongelmat    Pärnu

Käyn noin kerran kesässä omalla autolla Pärnussa (keskustassa).

Kehottaisin huomioimaan että monissa hotelleissa ei ole vartioitua parkkipaikka aluetta.

Liikenne/suojatiet

Vieras    30.07.2012    Kiovan vaarat ja ongelmat    Kiova

Vaikka kävelet vihreillä,kannattaa katsoa ympärillesi ,sillä todennäköisesti nenäsi edestä kiilaa suojatien yli muutama auto tuhatta ja sataa päin punaisia..

Suojateiden vihreissä/punaisissa valoissa on näkyvä sekunttilaskuri ,josta voi kätevästi arvioida oman kadun ylitykseen tarvittavan ajan...

Ja taas vietiin KAIKKI turistilta!

Vieras    13.07.2012    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

Palailimme iltaruualta ja huvituksilta yöllä hotelliin. Respassa tuskin jaloillaan pysyvä suomi-turisti räyhäsi respan henkilökunnalle, että lompakko on varastettu, viinat viety ja turpaankin on tullut. Ei muistanut kyllä missä. No, tää sama tyyppihän istuskeli aulabaarissa alkuillasta. Myöhemmin bongasin hänet istumasta ympäripäissään lähellä hotellia kivimuurilla. Muovikassi vieressään, liekö ollut se kuuluisa kadonnut viinapullo. Kun kirjauduimme hotellista ulos seuraavana aamuna respan tyttö naurahti, että sen öisen räyhääjän lompsa oli löytynyt aulabaarin lattialta ja tuotu respaan. Osaskohan tuo pölvästi edes krapulaltaan hävetä?!

noista mahakivuista ripuleista yms

Vieras    09.07.2012    Alanyan vaarat ja ongelmat    Alanya

myöntäkää että suomalaisten ruokatottumukset ovat hieman yksin kertaisia.. pottumuussit nakkikastikkeet eivät ole läheskään sitä samaa ruokaa mitä turkissa on.. ja jos sellaseen perus suomalaiseen ruokaan on tottunut nii ei ihme että mahaa vääntää!

Bengtskärin jokiveneet turvariski.

Vieras    08.07.2012    Bengtskärin vaarat ja ongelmat    Bengtskär

Tuuli puhaltaa 10m/s Lähtö Bengtskäristä alkaa. Kippari lähtee myöhässä olleen aluksen perään kiireellisesti ja heti miltei jokivene alkaa heittelehtiä. Kippari ottaa suuntaa nastaa laudassa ja korkea pomppaus aallon harjalle ja jotkut kiljuu riemusta ja nauraa . Hei- mitäs tää nyt? Ollaanko jossain huvipuistossa? Ilonkiljahdukset hyytyy kun matkamme etenee. Ristiaallokossa ollaan. No kiva teille joilla hauskaa? Mustat aallot lyö kummaltakin sivulta pienen jokiveneen laitaan ja potkurin pyrskeet syöksevät valkoisenaan vaahtopäätä auratessaan merta. Pieni alus kallistuu ja kallistuu, hei- mitä tää nyt on? Kohtako ollaan merenpohjassa? Alus nousee ja kippari ohjastaa aallon harjalle, pieni vene ottaa vettä alleen ja hetken olemme aallon harjalla ja taas mustien syövereiden keskellä. Etenemme syvää mustaa vanaa aaltojen keskellä. Katson majakkaa ja ollaan tosi syvissä vesissä. Majakan taivas näyttää mustalta , valkoiset vaahtopärskeet lyövät luodolle ja matka jatkuu helvetissä noin puolisen tuntia. Mietin vaan että kokeineille kippareille ja merenkävijöille tämä oli varmasti arkipäivää mutta tavallisia pullisia riittää turisteiksi ja olettaisin että tälläiset kokemukset saavat ihmisen pelkäämään, tottumatonta. Jokivene kun olisi kiperässä tilanteessa todellakin kaatunut, se olisi heti hörpännyt vettä ja menoa olisi ollut. Kippari ehkä pelastanut liki olevan köytensä avulla itsensä?Ja taas voivat muut nauraa ja kiljahdella riemusta.

Viipurin ja Kannaksen kokemuksia

Vieras    25.06.2012    Viipurin vaarat ja ongelmat    Viipuri

Olen tässä kierrellyt Viipuria ja Kannasta nyt pari viikkoa. Lähdin reissuun täysin avoimin mielin ja ilman ennakkoluuloja. Tähän astisen kokemuksen perusteella täytyy sanoa, että tuskin enää koskaan tulen uudestaan Venäjälle. Henkilökunta on pääsääntöisesti hyvin töykeää niin hotelleissa, ravintoloissa kuin kaupoissakin. Jopa taksin tilaaminen saattaa muodostua hyvin vaikeaksi tapahtumaksi. Juuri mikään ei ole sitä mitä puhelimessa tai kuvissa luvataan (mutta se nyt oli tiedossakin). Hintataso ravintoloissa ja hotelleissa alkaa olla yhä lähempänä Suomen hintoja ja esim. moni hotelli on hinta-laatu-suhteeltaan suorastaan surkea.

Sääntö numero yksi on, että jos aiot kysyä jotain joltakulta, tulee se tehdä hyvin yksinkertaisesti. Näin siis, vaikka osaisit venäjääkin. Kahta asiaa ei pidä lähteä kysymään kerralla, yhdessäkin riittää tukailtavaa paikalliselle väestölle aivan liikaa. En muuten enää ihmettele, että venäläiset ovat vielä pahempia juoppoja kuin meikäläiset. Ei tätä ilmapiiriä nimittäin selvin päin oikeasti montaa viikkoa kestäisi.

Lopuksi vielä totean, että muutamia poikkeuksiakin on, mutta pääsääntöisesti ilman sarvia ja hampaita voin sanoa, että jos on matkaan lähdössä, niin kannattaa suunnata aivan muualle kuin Venäjän lähialueille.

Phuketista on tullut vaarallinen mesta turistille

Vieras    25.06.2012    Phuketin vaarat ja ongelmat    Phuket

Raaka turistin puukotus Phuketissa

--------------------------------------------------------------------------------

www.iltasanomat.fi/matkat/ar...01830.html

Oletko vieraillut ?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.