Matkakokemukset - Vaarat ja ongelmat : Sivu 6

1986 rantabungalowissa kaksi viikkoa, yhteensä saarilla kolme ja puoli viikkoa

Vieras    26.01.2015    La Diguen vaarat ja ongelmat    La Digue

Ongelma oli että ruokaa ei tuotu toisella viikolla yhtään ja aiemmin satunnaisesti, ja vain alkeellisia hyvin outoja annoksia kuten siivu isoa siankinkkua illalliseksi, aamuisin kuppi kahvia passionhedelmäpuolikkalla joka näytti homehtuneelta sitruunalta, teetä kuppi ajoittain iltapäivällä, vesipullon saattoi saada ostetuksi, iso turistimäärä näki nälkää laDigue saarella kaksi viikkoa, epäilty tuotuja vesiannoksia myrkytetyiksi(haissut esim petrooli), ainoa annos päivässä esim saariretkellä oli mutama minikanansiipi likaisella minigrillillä ja saastaisen näköisiä limsapulloja joiden avaaja unohtunut miespalvelijan mukaan. Vaikutelma aidosta vihasta turisteja kohtaan. Kalan olisi saanut onkia rantavedestä veneellä 5000 dollarilla miljonääri joka kieltäytyi. GrandAnchella äänentoistolaitteet huutaneet pommikoneen jyrinän lailla aika ajoin korkealla ilmassa ja kopeissa klo2-4 aamuyöllä kuin nauhalta ilmasotaa ja ilmapommitusta ihmelaitteilla. Itse en syönyt palastakaan kahteen viikkoon koska ruoka oli liian outoa ja epäilty sitäkin ainoaa palasta myrkytetyksi ja selvisin hengissä. Muilla saarilla isommilla sai ruokaa mutta hotellin ruokaa ei kukaan uskaltanut syödä eikä juoda mitä myytiin. Itselleni tuotuja annoksia laDiguella lautasella valtavan iso kokonaisena keitetty kala ilman lisäkkeitä ja saastainen pullo epäselvää nestettä, toinen lautrasellinen sienilihapullia ainoastaan miniannos joita epäilin myrkkysieniksi, lopulta kellekään ei tuotu enää ruokaa ja turistit kaikista länsimaista lääkäreitä, tutkijoita,liikemiehiä, hammaslääkäriä, elokuvafilmitähtiä jne Tuttavaneurologille Irlannista tuotiin illalliseksi koko päivänä vain pienen kämmenen kokoinen muutaman millin paksuinen kokolihasiivu ja kaksi simpukkaa kuorineen minikoossa -epäilin tuotakin maailman oudointa annosta myrkytetyksi ja hänkin valvoi kaikki yöt tietysti kuunnellen pommitusta nauhalta kopissa -silmien ympärykset oloivat mustat, mies laihtunut hirveästi, sairaan näköinen kalpea ja puhumaton. Epäilimme että kommunistimaassa Venäjän tapaan nauhoitetaan kaikki puheet ja ehkä kuvataankin turistien kitumista sadistiterroristinakissa ja nautittaisiin heidän hulluksitulostaan. Annoin teekermani kissalle joka joi sen ja tuli vahvaan humalaan ja lyyhistyi rannan hiekalle eikä enää kyennyt nousemaan joten myrkytysepäily vahva. Näin kun saksalainen seurue heti tultuaan saarelle sairastui ja tulivat hulluksi -ehkä joivat petrolivettä kopissa ja paikalle riensi mustamies jota väitettiin lääkäriksi ja nuo saksalaiset vietiin pois ja mitä tahansa on saattanut tapahtua heille väärinkin hoidettuna. Kukaan kansasta ei ollut tietävinään että mitään outoa olisi tekeillä saarella. Itse päättelin terroristipesän Arabianmerellä ja peruin matkani jatkon Fregatsaarelle, vaihdoin reittiä enkä ole sen koommin suositellut "paratiisimatkoja Polarismatkatoimistolta" kellekään.

Epäilty paikan rakennuttaneen Polariksen omistajan yksityishuviksi turistien houkuttelua ja kiduttamista salaa Seychelleillä kuvatulla tavalla ja asia on poliisin tiedossa. Samalla yrityksellä on paljon matkabisneksiä ympäri maailman samalla periaatteella, mm Karibialla paratiisiristeilyt, Espanjassa Holiday Center ja lomaosakekauppaa jne Polarista epäilty omistajan omistajaksi laajemmin ja muitakin hämärähommia mieltymysten takia ja perseviasta nautintolajina taas miehellä johtuvaksi. En siis suosittele kellekään helvettimatkoja Seychelleille koska on terve järki tallella kidutuksesta huolimatta pysyvästi ja loppuun asti.

Meduusat- onko eroja matkakohteiden/ajankohdan suhteen?

Vieras    13.01.2015    Phuketin vaarat ja ongelmat    Phuket

Kuka osaisi kertoa, onko meduusojen suhteen eroja esim. Krabin ja Phuketin välillä?

Pikkumeduusat eivät ole vaarallisia, mutta 'pistely' häiritsi ainakin meidän ekaluokkalaista Phuketin rantavesissä. Krabin loman ajalta ei vastaavaa havaintoa.

Finnmatkojen mukaan minkäälaista eroa ei ole tehtävissä matkakohteen tai ajankohdan mukaan -meduusoja voi olla tai sitten ei.

Mutta mites te kokeneet Thaimaan kävijät - onko jokin paikka, jossa meduusoja ei maaliskuussa olisi? Olemme tekemässä päätöstä Krabin, Phuketin Naithon Beachin ja Khao Lakin välillä- olisi mukava jos lapsikin voisi nauttia uinnista meressä.

Finnmatkat ei tee keväällä matkoja Boa Vistalle, miksi?

Vieras    12.12.2014    Boa Vistan vaarat ja ongelmat    Boa Vista

Tietääkö kukaan, miksi Finnmatkat lopettaa lennot Boa Vistalle?

Finnmatkat on ainoa Suomalainen matkatoimisto, mikä myy matkoja Kap Verdelle.

Oltiin Marraskuussa Boa Vistalla ja opas kehui, että on niin suosittu matkakohde, että lentokone on aina täynnä. Hotellimme, Riu Touareg oli täydellinen: rauhallinen, ruoat fantastisia, hiekkarantaa kilometreittäin (18 km), omaa rauhaa löysi, jos niin halusi... Eli yritimme varata kevääksi uutta matkaa.

Matkatoimistovirkailija sanoi, etteivät tee vuoden alusta enää matkoja Boa Vistalle, muttei kertonut syytä.

Mikä voi olla syy? Toivottavasti ei terveyttä uhkaava...

Burlesque baari Tallinnassa

ViidakonMursu    06.10.2014    Tallinnan vaarat ja ongelmat    Tallinna

Tuli tällainen tapaus mieleen kesältä 2012 ja ajattelin nyt jakaa sen teidänkin kanssa: Kadun osoitetta en muista, mutta jos Tallinassa lähdette kävelemään kohti vanhan kaupungin raatihuoneen toria sieltä portilta mäkkärin kulmalta, niin vasemmalle puolelle ilmestyy jossain vaiheessa Burlesque-kyltti. ÄLKÄÄ IKINÄ MENKÖ!

Ajattelimme tosiaan mieheni kanssa käydä katsomassa burleskia livenä. Noh, tallustelimme siinä ilta kymmenen aikaan sisään... Ensin joutui kulkemaan muistaakseni jonkinlaista rappukäytävää ennen kuin pääsi maksamaan sisälle itsensä. Noh, sisäänpääsyllä pönötti kolme kappaletta järkyttävän kokoisia ukkoja, jotka veloittivat sisään pääsystä 15e per pärstä. Noh, tyhmyyksissämme, hieman ehkä peloissamme (sekä muutaman lasillisen jälkeen) päätimme kuitenkin maksaa. Eipä oikein niiden pullistelijoiden luota uskaltanut lähteä pinkomaan pakoonkaan...

Sisään päästessämme älysimme olevamme ainoat asiakkaat hämyisessä ja hieman nuhjuisessa baarissa, kaiken kruunasi se, että kaksi näistä ovella partioineista miehistä seurasi meitä sisälle ja seisoskelivat uhkaavan näköisinä pienen matkan päässä. Baaritiskillä tarjoili elämäänsä täysin kyllästynyt nuori nainen, joka ei puhunut viroa, suomea eikä englantia. Venäjäksi palvelua sai, mutta tylyä sellaista. Vichy ja Kossu-Vichy kustantivat sitten 30 tai 40euroa, enää en muista tarkkaa summaa.

Ostettuamme juomat, menimme istumaan ja odottelemaan josko nyt jonkun esityksen tässä viitsisi katsoa. Lavalle nousikin "burlseski-taiteilija"... Nainen, joka liikkeistä ja silmistä päätellen oli nauttinut paljon jotain muuta kuin pelkkää alkoholia. Noh, esitys kesti muutaman minuutin (luojan kiitos) ja tämän jälkeen esiintyjä kompuroi pois lavalta. Me joimme äkkiä juomamme ja lähdimme määrätietoisesti pois baarista. Poistuessamme saimme hyvin ilkeitä ja arvostelevia katseita, mutta se ei ollut se pahin. Pahin oli se, että nämä samaiset miehet jotka jo stalkkasivat meitä baarissa sisällä, lähtivät seuraamaan meitä Tallinnan kaduille. Noh, he jättivät meidät rauhaan kun menimme erääseen ravintolaan ihmisten sekaan ja periaatteessa tämä tarina päättyy tähän, mutta erittäin epämiellyttävä kokemus. Nyt tänä päivänä koko hässäkkä lähinnä naurattaa meitä, mietimme että kuinka tyhmä sitä pitääkään olla että piti sekin katsoa loppuun saakka, olisi joutanut kääntyä jo ovelta takaisin päin ja säästää melkein 100euroa. Noh, tarina jäi kerrottavaksi.

Vielä toistan, älkää menkö ko. kapakkaan. Burleski voi olla hieno taiteen laji ja oikein viihdyttävää kenelle tahansa, mutta tämä Tallinnassa nähty oli pohjanoteeraus :D

liikenne ongelmaista

Vieras    03.10.2014    Agia Marinan vaarat ja ongelmat    Agia Marina

Agia Marinan kylässä niin kuin muuallakin Hanian rannikon turistien kansoittamissa rantakylissä on moottoriajoneuvoliikenne aika lailla vaarallisemman tuntuista kuin Suomessa, joten siitä saatta aiheutua vaaratilanteita. Erityisesti tien ylittämisessä Agia Marinan ja Plataniaksen kylissä kannattaa olla varovainen, koska autoilijat, moottoripyöräilijät ja mopoilijat eivät paljon hidastele, eikä ranta-alueen läpi Hanian kaupunkiin kulkevalla kadulla ole juurikaan suojateitä. Kun ylittää tien silloin, kun tiellä ei ole yhtään moottoriajoneuvoja, tai ne ovat kaukana, niin mitään ongelmaa ei tule. Tien ylittämisen vuoroa voi joutua hetken odottamaan, mutta mihin sitä nyt lomalla niin hirveän kiire olisikaan!

prostituutio "laillista"

Vieras    29.09.2014    Las Vegasin vaarat ja ongelmat    Las Vegas

Nevada on USAN osavaltioista ilmeisesti ainoa, missä prostituutio on laillista, vaikka esiintyyhän sitä muuallakin maassa - tosin hieman peitellymmin. Kadulla latinot läpsyttelevät kortteja, missä luvataan 35 taalalla tyttö hotelliin vähintään 20 minuutissa. Jos soitat kortissa olevaan puhelinnumeroon, niin voit uskoa, että muut kortissa luvatut palvelut veloitetaan erikseen. Todennäköisesti joudut luovuttamaan avainkorttisi oven ulkopuolella odottavalle aluksi ystävälliselle "kuljettajalle" turvallisuussyistä. Voit arvata, mitä sen jälkeen voi tapahtua - all they want, is your money.

Toinen tapa tutustua kyseiseen palveluun, on istahtaa esimerkiksi Ceasar Palace - nimisen baarin odotustiloihin yksin juomaan vaikkapa olutta. Paikalle ilmestyy nuori kaunis nainen, joka pyytää liittyä seuraasi. Todennäköisesti kertoo olevansa näyttelijä ja esittelee sinulle kuviaan. Jos haluat keskustelun lomassa tarjota hänelle jotain, niin todennäköisesti sanoo, ettei halua rahojasi. Illan edetessä riittävän pitkälle saatat löytää hänet huoneestasi. Juuri kun olet elämäsi kunnossa valmiina todistamaan miehuutesi, kuiskaa hän korvaasi nuo maagiset sanat "kaksi tuhatta dollaria". Jos et sellaiseen suostu, alentaa taksaansa. Jos et sittenkään suostu, hän turvautuu väkivalloin ottamaan rahasi. Korkokenkä löytyy käsilaukusta ja se on kuolettavan vaarallinen ase. Ole siis varovainen, tallenna kännykkääsi hätänumero ja pidä se saatavilla. Älä sorru tällaisiin houkutuksiin ja muista tuo, että he haluavat vain rahasi - joko pelaamalla lukemattomissa kasinoissa ( missä pienemmillä panoksilla ja voitolla sinut houkutellaan ottamaan yhä suurempia riskejä ) tai sitten näillä muilla houkutuksilla. Nevadan osavaltio saa kasinoilta niin paljon tuloja, ettei asukkaiden tarvitsee maksaa veroja osavaltiolle, vaan ainoastaan liittovaltiolle.

ÄLÄ VARAA -

Trotter    14.09.2014    Ateenan vaarat ja ongelmat    Ateena

Täällä yksi "maailmanmatkaaja" varoitteli Ateenassa "maahanmuuttajista", jotka tuijottivat heitä. Voi hyvänen aika sentään, mitähän maailmanmatkaajia nämä ihmiset ovat! Olivat tulleet Omonialla 23 aikoihin hotelliin "pelko selkäpiitä karmien". OMG!

Tyrmäystipat, ryöstö, raiskaus ja pahoinpitely aurinkorannikolla

Vieras    03.09.2014    Fuengirolan vaarat ja ongelmat    Fuengirola

Tämä on vakava ongelma täällä aurinkorannikolla. Esim. Fuengirolassa underground baarien tarjoilijat laittavat tyrmäystippoja sopivien uhrien juomiin. Omien juomien tarkkailu ei siis riitä ollenkaan!

Tänne tulee jatkuvasti nuoria, jotka eivät ymmärrä tämän rikollisuuden todellisuutta. Discoihin ei voi mennä lainkaan mikäli olette liikkeellä pienellä porukalla. Pelkkä näkyvä iPhone riittää, että olet todennäköinen saman yön rikoksen uhri.

Varkaat myös nuijivat hetkessä humalaisen isonkin miehen toimintakyvyttömäksi.

Täällä yritetään jatkuvasti varoittaa tulokkaita, mutta usein varsinkin nuoret eivät usko. Raiskausilmoituksia tulee jopa 50 yhdessä viikonlopussa pelkästään Fuengirolassa. Tätä on todella vaikea uskoa itsekään todeksi, mutta nyt myös oma lapsi joutui uhriksi.

Vanhemmat, te ette saa päästää lastanne, varsinkaan tyttöjä täällä discoihin yhtä ainotta kertaa! Oma tyttäreni meni vain tämän yhden kerran. Toivomme ettei hän saanut HIV:iä. Testiin pääsyä pitää odotella useita viikkoja.

Muuten täällä on ihan turvallista, kun pysyy vilkkailla kaduilla ja selvin päin. Taksia ei myöskään saa ottaa lennosta, vaan se tilataan aina taksikeskuksesta, josta saadaan taksin tilausnumero joka kuljettajan pitää tietää. Kotiin ei koskaan kävellä, jos meni ilta pitkäksi! Älä myöskään kulje hiljaisia kujia pitkin edes päivällä.

Haluan varoittaa kaikkia nuoria ja nuorten vanhempia olemaan ottamatta riskiä. Suomessa on satunnaista, jos vastaava rikos tapahtuu. Täällä on enemmän kuin todennäköistä, että päädyt rikoksen uhriksi, jos et ole tässä asiassa ylivarovainen. Mitään poikkeuksia ei saa tehdä, vaikka tulisi iso riita nuoren kanssa!

Maahantuloviranomaiset

riittainkeri    31.08.2014    Chicagon vaarat ja ongelmat    Chicago

Sain juuri kuulla, etta Yhdysvalloissa on yleisesti tiedossa, etta Chicago on "helpoin" paikka tulla maahan, Yhdysvaltojen maahantuloviranomaisethan saattavat heittaytya todella hankaliksi - meinaan vaan, etta KOKEMUSTA ON !!! Jos eivat muuten vaikeuta tuloasi, voivat kuitenkin pitkittaa vasyneen matkalaisen paasya perille kuulustelemalla ummet ja lammet. Eilinen oli helpoin ja lyhyin kohtaamiseni takalaisen viranomaisen kanssa. Olinhan papereihini jo tayttanyt asianmukaiset kohdat ja vakuuttanut, etta en ole terroristi, en huumekauppias enka ollut natsi vuosina 1938-1945 :):):) Sormenjalkeni ja silmaterani kun olivat erilaiset kun yhdenkaan heidan etsimansa suurrikollisen kanssa, mies vain heitti jotain huulta ja antoi jatkaa matkaa. Eli jos haluatte paasta nopeasti muodollisuuksista, lentakaa maahan Chicagon ei New Yorkin kautta.

green park

Vieras    20.08.2014    Playa del Inglesin vaarat ja ongelmat    Playa del Ingles

aurinkomatkat sais poistaa green parkin tämä hotelli rosvojen hotelli huoneistojen avaimet teetetty vuosien varrella kaiken laisille kulkijoille

aasiliaiset hierojat

Vieras    09.08.2014    Rodoksen vaarat ja ongelmat    Rodos

olin 2013 rodoksella silloin siellä oli aasialaia hierojia haitaksi asti onko niitä vielä siellä olen menossa muutaman viikon päästä sinne

Plus verot... ja se tippi.

TravelerWillem    17.07.2014    Kanadan vaarat ja ongelmat    Kanada

Suomalaisittain joitakin voi hämmentää, että tavaroista tulee monissa paikoissa maksaa ilmoitetun hinnan päälle verot. Lisäksi tippi voi hämmentää, mutta se on karkeasti ottaen 10-15% taksit, 15-20% ravintolat.

Turisti-info laskuttaa ylimääräistä.

Mm. postimerkeistä (merkissä kirjain, ei rahallista arvoa). Osta kustin polkaisemat merkit suosiolla postista, niin säästät itseäsi rahallisesti ja turisti-infon toimitsijoiden vihalta.

Italian juttuja...

TravelerWillem    17.07.2014    Italian vaarat ja ongelmat    Italia

Kantamukset: pidä aina poissa tiensuunnasta. Taskut: Pidä aina mahdollisimman litteinä (ei pullottavia kameroita, lompakoita jne jne.) Pyri syömään ravintoloiden sisätiloissa (ulkona saattaa joutua maksamaan jos jonkinlaista erillismaksua, vaikka joutuu sisälläkin kyseenalaista lisuketta kustantamaan). Älä kiinnitä mitään huomiota junien kerjäläisiin (pysäkeillä romanit jakavat yleensä lappuja jos millä kielellä jokaisen matkustajan kouraan/pöydälle/jne). Älä osta ostoskatujen mustilta pojilta 'merkkilaukkuja' ellet halua riskeerata tulliin jne. (kyse ei todellakaan ole merkkilaukuista). Raflat joissa tarjotaan italialaista ruokaa halvalla ja joissa ei näy paikallisia (patsi ulkkisnaisille tarjoavia pelipoikia) tarjoavat sioille heitettävää moskaa. Etelä-Italiassa ryöstön kohteena kannattaa oikeasti antaa kaikki ne näkyvät arvotavarat rötöstäjille. Jne. Italiassa on kaikkea vinkeää aina menossa.

Taksit kusettavat, kauppiaat myös ja melkolailla kaikki muutenkin.

TravelerWillem    17.07.2014    Pekingin vaarat ja ongelmat    Peking

Taksit kannustavat ureaa erityisesti maasta poistuessa. Kuitti ja muu vastaava virallisempi pelleily ei estä moista. Menetetyt summat taksissa ovat usein suomalaiselle pieniä. Kaupoissa taas... voivat olla suurempia. Tinkaaminen on kaikkialla suotavaa ja kiinan osaaminen vielä enemmän. Lisää tietoa sopii kysellä. Asumiskokemusta on kyseisestä maasta ja visiteerattu on muutakin kuin Beijing.

Oletko vieraillut ?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.