Matkakokemukset - Nähtävyyksiä : Sivu 34

Montjuïc-kukkula ja Font Màgica

Karhu-äiti    11.01.2011    Barcelonan nähtävyydet    Barcelona

Barcelonassa on paljon nähtävää, mutta useimmissa tuppaa olemaan melko hintavat pääsymaksut. Montjuïc-kukkulan tanssivaa suihkulähdettä pääset kuitenkin katsomaan ilmaiseksi. Aivan mielettömän hieno show: suihkulähde suihkuttelee mitä erimuotoisimpia ja -värisimpiä suihkujaan musiikin tahtiin! Tätä ei kannata missata, vaikka tekisikin mieli jäädä vain hotellille köllöttelemään tai ravaamaan Ramblaa edestakaisin. Parhaiten pääset kukkulalle köysiradalla, mutta mikäli tulet paikalle metrolla Espanya-asemalle, näet kansallispalatsin eli Palau Nacionalin paremmin. Asemalta nouset ylös kukkulalle liukuportaita! Espanya-asemalle pääset metroilla L1 and L3.

Aukioloajat vaihtelevat: kesäaikaan torstaista sunnuntaihin iltayhdeksästä puoli kahteentoista ja muina aikoina perjantaisin ja lauantaisin iltaseitsemästä yhdeksään. Kannattaa mennä paikalle ajoissa, sillä paikalla on todella paljon ihmisiä. Ja missä on paljon ihmisiä, on myös varkaita.

Asiaa penangista

Vieras    10.01.2011    Penangin nähtävyydet    Penang

Batu ferringi on saaren ainoa oikea paikka rantalomailuun ja varsinkin Bayview beachresortin alue. "Keskustassa" aika moinen hälinä illalla ja keskustan kupeessa olevat hotellit ei ole ihan rannalla. Guesthouset jotka sijaitsee rannalla ei ole mielestäni tarkoitettu perheille vaan "reppumatkailijoille", likaiset rannat ym ym ym Halpaa syödä ravintoloissa ja hyvää ruokaa.

Trooppisten hedelmien tarha oli todella kiva paikka käydä. Oppaat jotka ovat paneutuneet hedelmiin osaavat hommansa vaikka unissaan. Kymmeniä hedelmiä kasvaa puissa ja pensaissa, ja viimeiseksi saa hedelmä välipalan,Nam!

Penang butterflyfarm oli toinen mukava nähtävyys.Satoja perhosia lentelee "vapaana" ympärilläsi maailman kaikissa väreissä.Näkemisen arvoinen paikka.

Monkey beach, veneretki sademetsän kupeeseen jossa apinoita voi syöttää, ja eri rahasta saa ihanan barbequeillallisen, avotulella tehtynä. Mieletön kokemus.

Mielestäni turvallinen paikka lomailuun.

Jos vertaa Langkawia ja Penangia niin Langkawi on rauhallisempi paikka.

krokotiilipuisto

oliivi    04.01.2011    Torremolinosin nähtävyydet    Torremolinos

Krokotiilipuisto - Crocodile park Torremolinos

Käymisen arvoinen kohde. Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää krokotiileistä. Lisäksi saat pitää vauvakrokotiilia sylissä ja nähdä krokotiilien ruokinnan.

Hinnat

aikuinen 12€

lapsi 6€ (4-12v.) alle 4 vuotiaat ilmaiseksi

*hinnat kesältä 2010

Näköala oli vuoristolle.

liisukka    30.12.2010    Alanyan nähtävyydet    Alanya

Kale kukkula on hieno paikka..missä kannattaa käydä..ja muutkin vuoristot siellä..Markkinoilla oli paljon kaikenlaista mukavaa...sai hyviä hedelmiä sietä ostettua..Alanya hoteliin katolla oli auringon otto paikka..Rannatkin olivat ihan hyviä..

Globenin SkyView näköalahissi

Leo-setä    19.12.2010    Tukholman nähtävyydet    Tukholma

Tukholman Globen hallin kylkeen valmistui 2010 SkyView näköalahissi. Kaksi lasiseinäistä, pallon muotoista hissiä kulkee kiskoilla pallohallin ulkoseinää hallin huipulle. Matka edestakaisin kestää 20 minuuttia ja lähtöjä on n. 10 minuutin välein. Hissiin mennään pienen videoteatterihuoneen kautta, jossa on ennen lähtöä n. 5 minuuttia kestävä esittely Globen-hallista. Lippu maksaa 130 kruunua. Globen hallille pääsee Tukholman keskustasta kätevimmin metrolla HagSätran suuntaan. 40 kruunun metrolippu on tunnin voimassa, joten samalla lipulla ehtii ajelemaan jopa edestakaisin, jos aikataulut sattuvat täsmäämään.

Kulttuurimatka Wieniin

kimmowi    17.12.2010    Wienin nähtävyydet    Wien

Itäväaalan pääkaupunki säilyi toisen maailmansodan hävbityksiltä, jotyen siellä on paljon upea rakennskantaa 1800-luvulta ja aikaisemmltakin, keisarivallan ajalta. Suurenmoisia nähtävyyksiämm. Museokortteli, jossa uusi Moderni museo, useita eri aloihin erikoistuneita museoita. Tuomiokirkko, Srefansdom keskellä kaupunkia on käynnin arvoinen. siinä o lähellä Dorotheum, joka tunnetaan taidehuutokauppakamarina, mutta jossa on loistavaa antiikkia siitä kiinnpstuneille myös ostettavana. Yloipisto ja kaupungintalo edustavat 1800-luvun alun arkkitehtuuria. Konserteista kiinnostuneille Filharmonikkojen kotisali, kultainen sali on vierailun arvoinen. Keisarillinen palatsi museoineen, Bevedere puistoineen ovat ainutlaatuisia Euroopassa.

Wieniä ei opi tuntemaan yhdellä käynnillä vaan siellä on syytä vierailla vaikka vuosittain, jolloin aina löytyy uutta.

onsen Kuumat kylvyt

Vieras    15.12.2010    Beppun nähtävyydet    Beppu

Onsen ja ofuro Japanilaisia kylpyjä. Bepussa on tosi paljon Japanilaisia onseneja ja osa on täysin ilmailsia osa maksaa 2-4 euroa osa 10 euroa. Löytyy kaiken laisia perinteisiä kuumia kylpyjä vaatimattomissa paikoissa, muta kylpyja, hiekka kylpyjä josta voit katsella merelle todella hieno kokemus ja ilmailsia vuoren rinteellä olevia kuumia lähteitä paras ikinä kokemani ja katseltavia kuumia lähteitä löytyy myös.

Beppu on Japanilainen turisti kaupungi ja se on aikuisviihteen keskus tosin ei sitä kovin selkeästi huomaa.

Meno Bepussa on rentoa ja ruoka hyvää hinta vaihtelu 10-20euroa riippuen mitä haluaa syödä, esim. tapehoodai paikat jossa voi syödä niin paljo kuin haluaa 17 euroa.

Aso kansallis puisto/tulivuori löytyy myös 2 tunnin junamatkan päästä suosittelen.

joki

DoubleV97    10.12.2010    Zimbabwen nähtävyydet    Zimbabwe

hieno rantaviiva. Ei kuitenkaa uida.

Pysähtynyt kaupunki

erklait    09.12.2010    Trapanin nähtävyydet    Trapani

Trapani on kukoistanut menneinä vuosikymmeninä, mutta ne ovat jääneet jo miltei unholaan. Koko läntistä Sisiliaa leimaa sama ilmiö, joka johtuu siitä, että Välimeren kalansaaliit, varsinkin tonnikala on voimakkaasti vähentyneet ja siihen liittynyt teollisuus on kuollut.

Niinpä Trapanista on tullut rauhallinen ja viehättävä pikkukaupunki, joka on varsin mukava vierailukohde. Mitään erityistä "äksonia" sieltä ei löydy, mutta kiinnostavia paikkoja sitäkin enemmän. Vanhassa kaupungissa on jännittävä kuljeskella kapeita kujia pitkin. Tori satamassa on vilkas. Pääkadun yläpäästä saa viiniä 1€/litra omaan astiaan. Se tuntui kohtuullisen laadukkaaltakin. Majoittumiseen voi suositella Ai Lumi BB-majoitusta. Alakerrassa on michelin-ravintola. Polkupyörä kannattaa vuokrata. Ympäristössä on mm. suola-altaita, joiden toimintaa voi käydä seuraamassa etäämmältä. Kohde sopii rauhaa hakeville ja elämän tutkistelijoille.

Erice on vanha linnoituskaupunki Trapanin kupeessa olevalla vuorella. Sinne pääsee cabiini-hissillä. Ericessä on vain vanhoja rakennelmia, mukulakivikatuja ja puolustusvarustuksia. Niillä on ikää useampi sata vuotta. Todella kiinnostava ja kiehtova paikka.

Favignana on saari vajaan tunnin lauttamatkan etäisyydellä Trapanista. Se on mielenkiintoinen hiljainen ja perhaat päivänsä nähnyt kalastajakylä. Sitä leimaa myös lopettanut kalatehdas. Polkupyöra on erinomainen kulkuneuvo saaren tutkimiseen

Trapaniin ei tehdä seuramatkoja. Yksi tapa päästä sinne on lentää RyanAirilla Milanoon ja sieltä edelleen Trapaniin.

Huikeita näkymiä ja kokemuksia Plitvicessä

syyssonaatti    05.12.2010    Plitvicen nähtävyydet    Plitvice

Olimme huhtikuussa sekä lokakuussa Kroatiassa vapaaehtoistöissä ja samalla kävimme myös Plitvicessä. Veden kohina putouksissa, joita oli pitkin matkaa korkeampia ja pienempiä. Mutta veden kohinaa ja solinaa ja räiske sekä huikean turkoosi vesi kaloineen, kapeat polut ja pitkokset, jyrkät vuorenseinämät kaikkineen valloittivat meidät aika totaalisti. Mahtavaa, että omassa maanosassamme on näin huikea käyntikohde.

Ainoa pieni ikävyys oli keväällä turistien paljous, koskapa niin kapeilla kulkuväylillä oli pakko kulkea virran mukana, vaikka olisi tehnyt mieli vähän väliä pysähtyä kuvaamaan. Nyt syksyllä oli kiva kulkea siellä, kun ei ollut kovin paljoa turisteja. Erittäin suositeltava matkakohde.

Hieno rotkolaakso ja kylä Teneriffalla nimeltään Masca

Matkanjärjestäjät tai Suomiretket tai Suomalaisten retket järjestävät retkiä Mascan rotkolaaksoon Teneriffalla. Pieni paikallinen kylä rotkojen välissä. Sinne pääsee myös paikallisbussilla TITSALLA nro 355 (kannattaa vielä tarkistaa)

Hienot maisemat ja kiva tunnelma. Tuoreita leivonnaisia (kakkuja) saa viimeisestä ravintolasta korumyyntikauppojen jälkeen mutkantakaa. Viikunoita ja paikallisia manteleita kannattaa myös maistaa. Kaktuksista tehtyä hilloakin löytyy ja muuta paikallista. Meillä oli vain lyhyt pysähdys, mutta kannattaa varata aikaa useampi tunti, kylältä on myös vaellusretki alas meren rantaan ja takaisin ylös, jäi kokematta. Serpentiinitie on kiva...pitkällä bussilla ei pääse...

Ihana Samui

Vieras    29.11.2010    Koh Samuin nähtävyydet    Koh Samui

Olimme Koh Samuilla ensimmäisen kerran jo 1998 häämatkallamme. Ajankohta oli kesäkuu, ja ilmasto oli silloinkin mitä upein. Sadekuurot oli täsmällisiä, samaan aikaan päivästä 10 min. kuuro.

Menetimme paikalle sydämemme jo tuolloin.

Menimme saarelle uudestaan vuonna 2005 isommalla porukalla, meitä oli kaksi perhettä ja yhteensä 10 henkeä.

Saari oli tietysti muuttunut siitä kun olimme edellisen kerran, olihan turismi kasvanut moninkertaiseksi.

Porukassamme oli golffaajia, ja he kävivätkin saaren ainoalla kentällä Santiburissa pelaamassa n. joka toinen päivä. Kehuivat kenttää upeimmaksi missä ovat pelanneet, ja ovat kyllä pelanneet pitkin poikin maailmassa. Santiburi oli ylhäällä vuorilla ja väylät olivat suhteellisen haastavia.

Me muut oltiin tietysti auringonottopuuhissa sillä välin.

Mieleenpainuvin retki sillä reissulla oli, kun vuokrasimme privaatisti meidän porukalle burmalaisen Junk-boatin miehistöineen päiväksi. Päivä merellä onkin meidän poppoolle aina matkoillamme se kohokohta. Päivän agendassa oli snorklausta, kiertelyä saarella, lounasta, uimista, kaikkea ihanan rentouttavaa. Suosittelen!! www.fareastoriental.com.

Hotellimme oli Muang Kulaypan Chawengin pohjoisosassa. Sijainti oli paras mahdollinen, se ei ollut Chawengin hulinaosassa, vaan juuri sen pohjoispuolella, mutta kuitenkin niin, että kaikki palvelut ja muut olivat aivan vieressä.

Tämän reissun jälkeen olemme matkanneet samalla porukalla joka talvi Thaimaassa, Vietnamissa, Dominikaanisessa, ja nyt olemme joulun välipäivinä lähdössä Langkawille. Kuitenkin, kaikilla on edelleen kaipuu Samuille, ja uskonpa että sinne vielä tiemme vie ainakin kerran!

Nunnalaakso

Tuutikki100    21.11.2010    Funchalin nähtävyydet    Funchal

Kaunis, pieni kylä syvässä laaksossa. Paikalla on oma, sota-aikaan liittyvä historiansa, jota Nunnalaakson kauppojen ja ravintoloiden henkilökunta miellään kertoo. Kylässä on muutamia matkamuistomyymälöitä ja tavernoja. Esim. Funchalista sinne pääsee kätevästi bussilla ja koko kylän ympäristöineen voi katsastaa kävellen. Vaikka olisi lämmin sää, kannattaa Nunnalaakson retkeen varautua lämpimällä takilla, sillä siellä on yleensä melko viileää.

Dragon Gate

jumppis    17.11.2010    Älvkarlebyn nähtävyydet    Älvkarleby

Kiinan liikemies Jingchun Li löysi juosta tien taverna Alvkarleby Tukholman pohjoispuolella vuonna 2004. Koska hyvän energian alalla, hän osti maata ja alkoivat rakentaa Dragon Gate - portti onneen ja varallisuuden Kiinalaisen perinteen mukaan. Tämä Dragon Gate on keskus Ruotsin ja Kiinan taloudelliset suhteet ja Li on investoinut 15 miljardia € vuonna hankkeeseen. Keskuksessa ravintola, 300 neliömetrin kung fu kouluun, 200 terrakotta soturit, hotellissa on 56 huonetta yksilöllisesti suunniteltuja innoittamana 56 maakuntaa Kiinassa ja paljon muuta.

Loma Reunionilla

Vieras    12.11.2010    Réunionin nähtävyydet    Réunion

2viikkoa La reunion,viikko Mauritius,Touko-Kesäkuussa 2010,Lento:Helsinki-Pariisi-Mauritius-Reunion-Mauritius-Lontoo-Helsinki.Pitkä lento,n12h ahtaassa air mauritiuksen koneessa pariisista,Mutta paikka on hieno, Reunion on upea paikka,varsinkin länsirannikko koralliriuttoineen,turvallisen tuntuinen paikka,Auto kannattaa vuokrata,liikenne vilkasta..Saari on hyvin monimuotoinen,rantoja,sademetsää,vuoristoa, havumetsää,ja ylimpänä karua pensaikkoa.Kohtuu hinnat,siisti hotelli(Le Nautile)Viikko Mauritiuksella paha pettymys,täydellinen vastakohta edelliseen. Kaikki hotellialueen ulkopuolella slummia,taksikuskit päällekäyviä,kamala paikka..

Oletko vieraillut ?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.