Helsingin ja Amsterdamin välinen lentoliikenne lisääntyy tänä vuonna useilla vuoroilla. Lisäksi Amsterdamiin pääsee kesäkuusta alkaen suoralla reittilennolla myös Rovaniemeltä.
Helsingin ja Amsterdamin välinen lentoliikenne lisääntyy tänä vuonna useilla vuoroilla. Lisäksi Amsterdamiin pääsee kesäkuusta alkaen suoralla reittilennolla myös Rovaniemeltä.

Näin Suomen lentoyhteydet paranevat – Katso Finavian jättilista!

Finavia kokosi vuoden 2017 lentoreittiavaukset yhteen nippuun. Uusien lentoyhteyksien avulla satavuotias Suomi on entistä tiukemmin kiinni maailman sykkeessä.

Finavian lentoasemilta uutuuskohteita on luvassa muun muassa Yhdysvaltoihin, Intiaan ja ympäri Eurooppaa. Eniten reittejä avaavat Finnair ja Norwegian, mutta mukana on myös kokonaan uusia lentoyhtiöitä.

– Ensimmäiset kesäkauden reitit avataan jo maaliskuussa ja avajaisia vietetään tiheästi kesäkuulle saakka. Aktiivinen ja pitkäjänteinen työ Suomen lentoliikenteen eteen tuottaa tulosta ja nyt laitetaan lisää pökköä pesään, sanoo reittikehityksestä Finaviassa vastaava johtaja Petri Vuori.

Suomen kiinnostavuus turvallisena ja eksoottisena matkakohteena sekä Helsinki-Vantaan rooli tärkeänä vaihtolentoasemana tarkoittavat, että Suomen lentoliikenne voi kasvaa tulevina vuosina jopa hieman nopeammin kuin Euroopassa yleisesti.

Tässä uudet lentoreitit Suomesta maailmalle:

Finnairin uudet reitit Helsinki-Vantaalta

  • Espanja, Alicante alkaen 26. maaliskuuta. Lennot neljästi viikossa kesäkaudella.
  • Islanti, Reykjavik alkaen 11. huhtikuuta. Lennot neljästi viikossa ympäri vuoden.
  • Espanja, Ibiza alkaen 7. toukokuuta. Lennot kerran viikossa kesäkaudella.
  • Espanja, Menorca alkaen 8. toukokuuta. Lennot kerran viikossa kesäkaudella.
  • Kreikka, Korfu alkaen 9. toukokuuta. Lennot kerran viikossa kesäkaudella.
  • Kazakstan, Astana alkaen 18. kesäkuuta. Lennot kahdesti viikossa kesäkaudella.
  • Dominikaaninen tasavalta, Puerto Plata alkaen 23. marraskuuta. Lennot kerran viikossa talvikaudella.
  • Intia, Goa alkaen 29. marraskuuta. Lennot kahdesti viikossa talvikaudella.
  • Kuuba, Havanna alkaen 1. joulukuuta. Lennot kahdesti viikossa talvikaudella.
  • Finnair myös kasvattaa operointia Helsinki-Vantaalta Tokioon neljällä lisävuorolla viikossa ja Hongkongiin kolmella lisävuorolla viikossa.

Norwegianin uudet reitit Helsinki-Vantaalta

  • Hollanti, Amsterdam alkaen 20. huhtikuuta. Lennot kahdesti viikossa ympäri vuoden.
  • Kosovo, Pristina alkaen 22. kesäkuuta. Lennot kerran viikossa kesäkaudella.
  • Bulgaria, Varna alkaen 1. heinäkuuta. Lennot kerran viikossa kesäkaudella.
  • Helsingin ja Oslon sekä Helsingin ja Kööpenhaminan väliset lennot lisääntyvät 13 viikoittaiseen lähtöön.

Uudet lentoyhtiöt Helsinki-Vantaalla

  • Transavia aloittaa lennot Amsterdamiin 20.huhtikuuta alkaen. Lennot neljästi viikossa ympäri vuoden.
  • Croatia Airlines aloittaa lennot Kroatian Zagrebiin 23. toukokuuta. Lennot kolmesti viikossa kesäkaudella.
  • Blue Air aloittaa lennot Romanian Bukarestiin 16. kesäkuuta. Lennot kolmesti viikossa ympäri vuoden.
  • Royal Wings aloitti lennot Jordanian Akabaan helmikuussa.

Uudet reitit verkostolentoasemilta tänä vuonna

  • Air Balticin Tampere–Riika alkaen 26. maaliskuuta. Lennot kuudesti viikossa ympäri vuoden.
  • Finnairin Kittilä–Frankfurt alkaen 12. joulukuuta. Lennot kerran viikossa talvikaudella.
  • Finnairin Kittilä–Pariisi alkaen 12. joulukuuta. Lennot kerran viikossa talvikaudella.
  • Finnairin Ivalo–Lontoo alkaen 14. joulukuuta. Lennot kahdesti viikossa talvikaudella.
  • Finnairin Kittilä–Zürich alkaen 16. joulukuuta. Lennot kerran viikossa talvikaudella.
  • Germanian Rovaniemi–Berliini alkoi 29. tammikuuta. Lennot kahdesti viikossa talvikaudella.
  • Finnairin Tampere–Kittilä alkoi 4. helmikuuta. Lennot kerran viikossa talvikaudella.
  • Finnairin Turku–Kittilä alkoi 4. helmikuuta. Lennot kerran viikossa talvikaudella.
  • Lisäksi SAS lisää lentoja Vaasan ja Tukholman välille maaliskuun lopussa.
  • Lentoliikenne Porin ja Helsingin välillä on alkamassa uudelleen huhtikuussa.
  • Hollantilainen Voigt Travel aloittaa kesäkuussa matkat Amsterdamista Rovaniemelle.

Vuoden 2016 reittiavaukset

  • Germania: Kittilä–Düsseldorf, Saksa
  • Lufthansa: Ivalo–Frankfurt, Saksa
  • Germania: Rovaniemi–Zürich, Sveitsi
  • Norwegian: Rovaniemi–Lontoo, Britannia
  • Monarch: Kittilä–Lontoo, Britannia
  • Monarch: Kittilä–Manchester, Britannia
  • Qatar Airways: Helsinki–Doha, Qatar
  • Norwegian: Helsinki–Palma de Mallorca, Espanja
  • Norwegian: Helsinki–Nizza, Ranska
  • Norwegian: Helsinki–Dublin, Irlanti
  • NextJet: Helsinki–Västerås, Ruotsi
  • Finnair: Helsinki–Uumaja, Ruotsi
  • Finnair: Oulu–Hania, Kreeta
  • Finnair: Oulu–Gazipasa, Turkki
  • Finnair: Helsinki–Pula, Kroatia
  • Finnair: Helsinki–Fukuoka, Japani
  • Finnair: Helsinki–Guangzhou, Kiina
  • Finnair: Helsinki–Edinburgh, Skotlanti
  • Finnair: Helsinki–Billund, Tanska
  • Czech Airlines: Helsinki–Praha, Tshekki

Lähde: Finavia

Päivitetty:

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.