Matkailu palautuu nyt ryminällä - Varaa reilusti aikaa lentokentälle
Lentomatkailu palautuu nyt nopeasti ja aiheuttaa hetkittäin ruuhkaa lentokentillä. Finavia kehottaa matkustajia saapumaan kentälle hyvissä ajoin ennen lentoa. Kesästä odotetaan kiireistä.
Lentomatkailun selkeä piristyminen sekä koronapandemiasta johtuneet henkilöstömuutokset aiheuttavat ruuhkaa Helsinki-Vantaan lentokentällä. Matkalle lähtevien kannattaa varata reilusti aikaa lähtöselvitykseen, matkatavaroiden jättöön sekä turvatarkastukseen.
Finavian kehitysjohtaja Sami Kiiskinen kertoi Helsingin Sanomille, että yleisellä tasolla matkustajamäärä Helsinki-Vantaalla on noin kaksi kolmasosaa pandemiaa edeltäneestä tasosta, mutta hetkittäiset matkustajapiikit voivat olla jopa suurempia kuin vuonna 2019. Finavialla henkilökuntaa on riittävästi, mutta osalla lentokentällä toimivista yrityksistä on henkilöstövajetta. Korona-aikana alaa vaihtaneiden työntekijöiden tilalle koulutetaan uusia henkilöitä, mutta koulutus kestää oman aikansa ja osaan työtehtävistä liittyy viranomaisvaatimuksia. Lisäksi koronasta johtuvia sairauspoissaoloja on vielä paljon.
Myös Euroopan kentillä ruuhkaa
Helsinki-Vantaa ei ole ainut ruuhkien kanssa painiva lentokenttä. Ruotsissa Arlandan lentokentän turvatarkastus on ollut poikkeuksellisen ruuhkautunut jo viikkojen ajan. Amsterdamin Schipholissa turvatarkastusjonot ovat ulottuneet termainaalin ulkopuolelle saakka.
Dublinissa yli tuhat matkustajaa myöhästyi lennoltaan viikonloppuna ruuhkautuneen turvatarkastuksen takia. Alkuviikosta Lontoon suurimmalta lentokentältä Heathrow'lta lähteneitä lentoja peruttiin hyvin lyhyellä varoitusajalla ruuhkien vuoksi.
Mallorcalla puolestaan lentokenttähenkilökunta on ollut äärirajoille työllistettyä Britanniasta saapuvien turistien passintarkastusten vuoksi.