hurjatta: Omat matkat

Matkan ajankohta: Maaliskuu 03, 2009
Ostin pelkän menolipun Hurghadaan, kun ei koskaan tiedä, kauanko viihtyy. Ainakin kuukauden ajattelin olla. Eikä saa kadehtia, sillä olen kyllä matkani ansainnut. Palasin 20.4., sain vasta silloin sopivan paluulennon. Sää oli ihanteellinen pohjoismaalaiselle, ei liian kuumaa eikä öisin kylmää. Parvekkeeni on meren puolelle ja varjossa lähes koko päivän. Siinä oli mukava istuskella ja syödä ateriat. Koko aikana olin vain noin kaksi viikkoa lähes yksinäni, naapurissa oli kyllä juttuseuraa joka päivälle. Kävin meriretkillä, El Gounassa, torilla ja basaareilla useampia kertoja. Kävelin paljon, vaikka taksilla-ajelu olisi tosi halpaa. Naapurin pojan kanssa järjestimme palmusunnuntaina suomalaisen virpomisperinteen muille asukkaille, luutana oli taatelipalmun pitkä oksa, jonka päässä oli taatelitertun viuhka. Paikallinen harava tai luuta näköjään. Olisi luullut, että pääsiäinen ei näy kovin hyvin Egyptissä, mutta päinvastoin. Koristeita myytiin kaupoissa ja ostinkin monta virpomavitsaa kotini koristukseksi. Tämä olikin kolmas kerta, kun samana talvena matkustan Egyptiin. Ensi talvena pyrin saamaan matkat kahteen, säästyy vähän siinäkin soita euroja, joita ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi.

Lähtö: Lokakuu 13, 2005
Paluu: Lokakuu 25, 2005
Olin nähnyt kauniita kuvia Pamukkalesta ja kuullut kerrottavan siitä, kuinka siellä on ihanaa. Siksi halusin minäkin nähdä tuon "Pumpulivuoren". Koska olemme nuukia, niin varasimme matkan kadunvarren matkatoimistosta Marmariksessa. Lähtö oli aikaisin aamulla, joskus viiden-kuuden aikaan. Silloin oli jo syksy pitkällä ja aamut olivat viileitä, sillä Turkissa alkoi talvikausi. Muistan, kuinka oppailla oli aamuisin jo käsineet kädessä. Olimme varustautuneet paitsi uimavaatteilla, niin myös tietenkin lämpimillä asusteilla matkaan, niinkuin opasvihkonen meitä kehotti. Jotkut eivät olleet vihkoa joko saaneet tai sitten olivat jättäneet kokonaan lukematta, koska matkalla oli myös henkilöitä shortseissa ja t-paidoissa. Palelivat raukat sitten ensimmäisessä pysähdyspaikassamme aamulla kahdeksan aikoihin. Onneksi huiveja myytiin kioskissa. Jatkoimme matkaa läpi vuoristomaisemien, kunnes valkoinen vuori alkoi näkyä. Bussi vei meidät ylös saakka ja siellä meille annettiin aikataulu sekä kerrottiin niistä mahdollisuuksista, joita alueella oli. Opas myös pahoitteli sitä, että alas valuva vesi ei ollut sitä oikeaa Pamukkalen vettä, vaan se oli täytynyt johtaa kokonaan muualle, sillä se oli kuulemma saastunut turistien jätteistä ja uhkasi värjätä koko nähtävyyden ruosteenruskeaksi. Siis nähtävyys olikin vain nähtävyys, altaissa ei voinutkaan uida, niinkuin postikorteissa ja alueen esitteissä annettiin ymmärtää. No, ei se nyt niin vakavaa ollut. Ylimpänä oli Kleopatran kylpylä, allas täynnä tummaa vettä, jossa ui monia turisteja. Vesi näytti iljettävältä, ja koska olimme Turkissa, niin siihen veteen en uskaltanut mennä uimaan. Onneksi se ei kuulunutkaan lipun hintaan. Siis Pamukkale ei enää ole sitä mitä luvataan. Valkoinen vuori, mutta onhan noita. Altaat vuoren rinteillä tyhjät, tuotti kyllä pettymyksen, kun niin pitkän matkan päästä lähdimme sitä katsomaan.