Rannalta kerättyjen simpukoiden kotiin vieminen ei ole kaikista kohteista sallittua.
Rannalta kerättyjen simpukoiden kotiin vieminen ei ole kaikista kohteista sallittua.
· Päivi Laajalahti

Olethan vastuullinen! Käärmeviini ja muut vältettävät tuliaiset

Nykyisin suurin osa turisteista jo osaa välttää norsunluusta tai tiikeristä valmistettuja tuotteita ja matkamuistoja. Mutta aina tuliaisten vastuullisuudesta huolehtiminen ei ole yhtä yksinkertaista. Matkatavaroiden joukkoon voi joutua tuotteita, jotka on valmistettu laittomasti uhanalaisista eläimistä tai paikallisluontoa tuhoten.

Nykyisin myös matkayhtiöt ovat alkaneet kampanjoida laittomien villieläintuotteiden kuljetusta vastaan. Joillakin lentoyhtiöillä pyörii opetusvideoita ja esimerkiksi Karibialla toimivat risteilyalukset kouluttavat niin henkilökuntaansa kuin asiakkaitaan, jotta nämä osaisivat olla hankkimatta laittomia tuotteita.

Matkamuistoa ostaessa kannattaa kysyä kolme tärkeää kysymystä:

  • Mistä tuote on valmistettu?
  • Mistä se on kotoisin, missä valmistettu?
  • Tarvitsenko luvan sen viemiseksi kotimaahani?

Esimerkiksi seuraavien tuotteiden kohdalla punaisen lipun pitäisi nousta:

Merikilpikonnista tehdyt tuotteet

Jopa kuusi merikilpikonnalajia seitsemästä on uhanalaisia! On siis parasta välttää kaikkia merikilpikonnista tehtyjä matkamuistoja kuten koruja, soittimia, kilpikonnakeittoa, kilpikonnan nahkasta valmistettuja tuotteita ja kaikkea mikä määritellään "kilpikonnan kuoreksi" (engl. tortoiseshell).

Käärmeviini

Kaakkois-Aasiassa voi löytää myynnissä viinipulloja, joissa on sisällä kokonaisia käärmeitä. Niillä uskotaan olevan lääketieteellistä arvoa, mikä ei ole totta. Lisäksi toiminta on julmaa ja epäinhimillistä, sillä käärmeviini tehdään usein hukuttamalla elävä käärme alkoholiin. Tässä piilee myös muita vaaroja, sillä käärmeessä voi olla tappavia loisia. Aina käärme ei myöskään olekaan kuollut ja voi herätessään purra.

Lintujen höyhenet ja sulat

Värikkäiden linnunsulkien tuominen matkamuistona voi olla houkuttelevaa, koska ne ovat niin kevyitä. Monissa paikoissa sulkien tuonti maahan on kuitenkin kielletty. Sama koskee täytettyjä ja eläviä lintuja sekä linnunpesiä.

Korallit ja simpukat

Rantakohteiden läheisyydessä on usein myynnissä korallia ja simpukankuoria. Monet korallit ovat kuitenkin uhanalaisia juuri siksi, että niitä on kerätty liikaa niiden arvokkuuden vuoksi. Tämän vuoksi monet maat ovat kieltäneet korallin viennin maasta. Tarkista tilanne myös rannalta keräämiesi simpukankuorien osalta!

Lähde: National Geographic

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.