Tsekin kaunis pääkaupunki Praha on romanttinen kaupunkikohde. Kuva: Dreamstime
Tsekin kaunis pääkaupunki Praha on romanttinen kaupunkikohde. Kuva: Dreamstime

Amerikkalaistutkimus: matkailutavoilla suuri vaikutus parisuhteeseen

Amerikkalaistutkimus paljastaa, että lähes neljäsosa amerikkalaisista uskoo matkailutapojen ja -tottumusten voivan johtaa jopa parisuhteen kariutumiseen. Erityisesti tämä tulee ilmi nuorten keskuudessa.

Tutkimuksen mukaan nuorista aikuisista jopa 35% oli sitä mieltä, että matkailutottumukset voivat hyvinkin toimia määräävänä seikkana, kun päätetään jatkuuko parisuhde vai ei. Sosiaalisen median ja lisääntyneen maailmanmatkailun myötä matkailusta on tullut keskeinen osa etenkin nuorten elämää ja siksi siihen suhtaudutaan eri tavoin kuin aikaisemmin.

Tutkimuksen mukaan matkailusta on tullut jotain sellaista, mitä pidetään saavutuksena samoin kuin naimisiin menoa tai oman kodin ostamista. Tämän vuoksi syntyy helposti huoli siitä, kuinka suunnitellaan täydellinen loma. Huonojen matkasuunnitelmien vuoksi syntyvät riidat ovatkin yleisiä.

Mielenkiintoista tutkimuksessa on myös löydös, jonka mukaan ihmisten prioriteetit elämässä ovat siirtymässä materiaalisesta omistamisesta kokemusperäiseen. Jopa 22% amerikkalaisista kertoo säästävänsä mieluummin matkailua kuin omaa kotia varten.

Lähde: Lonely Planet

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.