Bad Gasteinin matkakokemukset ja vinkit

Kävelyllä Alppimaisemissa.

Vieras    29.05.2011    Bad Gasteinin aktiviteetit ja harrastukset    Bad Gastein

Olimme syntymäpäivämatkalla toukokuun lopulla 2011 Bad Gasteinissa. Alppimatkojen hotelli sijaitsi hienolla paikalla vuoren rinteellä ja maisemat alas laaksoon olivat kuin postikortissa, kirkonkellot soivat, satakieli lauloi ja ilmat olivat juuri sopivat.

Hotellissa oli hyvä palvelu, hyvä ruoka ja matkaoppaat pitivät hyvää huolta.

Olemme vanhemmanpuoleinen pariskunta, joten emme osallistuneet patikkaretkille vuoristoon, mutta kävelimme upeissa maisemissa Sissi-keisarinnan ja Frans Josefin jalanjäljissä hyviä viitoitetuja kävelyreittejä pitkin. Kävelimme omaa vauhtia Böcsteiniin ja sieltä kolmesataa vuotta vanhalle Asten Almin karjamajalle, missä haitari soi hyppykeppi antoi soitolle rytmiä. Toisena päivänä kävelimme vuoren toisella puolella läpi kuusimetsän Gruner Baumiin. Itse Gasteinin kaupunki on rakennettu kolmelle tasolle vuoren rinteeseen, ja sen läpi virtaava joki syöksee koskissa vetensä kaupungin halki.

Kosken vieressä kulkee alas polkuja joilta on upeat näkymät, mutta on hyvä muistaa että takaisin on kivuttava ylös rinnettä. Sauvoista on hyvä apu.

Pitkä sääennustus lupasi Bad Gasteiniin +8-18 asteeseen, mutta lämmintä oli paljon enemmän. Aamulla laaksosta sumu hälveni nopeasti ja keskipäivällä aurinko paistoi liiankin kuumana. Sadettakin ripsautti välillä ja yöllä ukkosti, mutta lähtöpäivä-aamuna emme meinanneet silmiämme uskoa, kun koko laakso oli verhoutunut lumivaippaan. Maisema oli kuin joulukortissa.

Vielä joskus palaamme Bad Gasteiniin ja toivottavasti silloin keskikaupungin nyt tyhjillään olevat hienot vanhat hotellit ovat saaneet uuden elämän.

Upat maisemat hotelli Wildbadin ikkunasta

anheliina    19.02.2010    Bad Gasteinin muita vinkkejä    Bad Gastein

Olimme mekin ystävättäreni kanssa Bad Gasteinissa Hotelli Wildbadissa 30.5. alkaen viikon. Siis pakko todeta kuten muutama muukin kokemuksistaan että loistavaa oli!! En olis koskaan uskonut että matakesitteet jäävät toiseksi sille mitä saimme kokea ja nähdä. Paikka on tosi hyvä kun ei halua mitään menoa ja melskettä. Sitäkin tosin on saatavissa jos haluaa mutta itse nautin siitä että luonto on niiiin liki ja maisemaa riittää ja riittää... Palvelu Hotelli Wildbadissa oli huikaisevan hyvää, ei tunkeilevaa mutta viimeisen päälle kohteliasta ja ystävällistä. Siis meitä pidettiin kuin olisimme ainoat asiakkaat mutta oli siellä paljon muitakin. Ruoka oli hyvää ja kauniisti laitettu tarjolle. Matkatoimistolle pitää antaa kiitos erittäin hyvistä järjestelyistä, STS Alppimatkat! Jos nyt jotain huonoa voi sanoa niin sen että paikka aiheutti pääsemättömän ikävän ja aivan suunnattoman innon päästä takaisin maisemiin, no sekin on suunnitelmissa josko muutaman vuoden sisällä pääsisi uusimaan reissun!!! olimme siis 30.5.2009 alkaen... Pohjois-Karjalan maisemat ovat hienoja myös mutta, mutta....

terveisin "hurahtanut"

Jääluola

edelweiss    10.07.2009    Bad Gasteinin nähtävyydet    Bad Gastein

Olin Bad Gasteinissa 30.05-06.06.2009, paikka oli erinomainen! Idyllinen alppikylä alppien ympäröimässä laaksossa. Kaikista ilmanaloista sain nauttia, auringosta, sateesta ja jopa lumipyrystä n 1500km korkeudessa yhtenä valleuspäivänä..

Hotelli Gisela tarjosi mukavat ja viihtyisät puitteet kodikkaassa ilmapiirissä ystävällisen henkilökunnan palvelusta sekä herkullisista ruokatarjoiluista nauttien.

Suosittelen vierailua mahtavassa jääluolassa, 700 jyrkähköä porrasta sisältävässä jääluolassa oli tarunomainen tunnelma paikallisen luola- oppaan valaistessa suuria ja mitä upeimpia jääveistoksia luolan hämärässä. Talvivaatetus luolassa tarpeellinen koska asteet keikkuvat nollassa. Opastettu luolakierros käytiin läpi vain kynttilälyhtyjen valossa joka lisäsi tunnelmaa.

Kaikenkaikkiaan suosittelen lämpimästi kohdetta kaikille joille luonnon ja arkkitehtuurin kauneus sekä historian havina yhdistettynä esim päivittäisiin vaellusmatkoihin alpeille antavat toivotun lisän lomanvietolle.

PS Paljon terveisiä kivalle ruokailuseuraperheelle Giselassa!!!!!

Hieno huoneistohotelli

merjaih    14.06.2009    Bad Gasteinin hotellit    Bad Gastein
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2009 | Hotelli: Villa Orania

Todella viihtyisä huoneistohotelli, jolla ei ollut omaa vastaanottoa, vaan asiat hoidettiin läheisen Salzburger Hofin vastaanotossa. Villa Oraniassa on kellarikerroksessa mukava, suomalaisille sopiva sauna, jonka varaukset tehdään niin ikään Salzburger Hofiin. Saunasta ei veloiteta.

Talvimatkailijoille Villa Oraniassa on erikseen lasketteluvälineiden säilytys- ja kuivatustila (ei vaatteille).

Huoneissa on omat keittiöt, joten ruuatkin voi tehdä itse tarvitsematta käyttää ravintoloita.

Arvosana hotellille:

Upea perheloma Bad Gasteinissa +++++

Vieras    07.06.2009    Bad Gasteinin muita vinkkejä    Bad Gastein

Olimme Alppimatkojen kesäreissulla Bad Gasteinissa 30.5.-6.6.2009. Paikka täytti kaikki odotukset - paitsi, että maisemat olivat paljon upeammat kuin esitteissä! Viihdyimme kaikki erinomaisesti hotelli Giselassa ja suosittelemmekin, että Bad Gasteiniin menevät valitsevat yhden kolmesta (Gisela, Wildbad, Salzburger Hof), koska ne kaikki ovat yhdessä ja näin voi hyödyntää upeiden hotellien tarjontaa kätevästi. Lapsille (5v ja 9v) oli tarjolla mm. pöytätennistä, uima-altaita ja peli- sekä leikkihuoneet. Teinitytöt (13v ja 14v) saattoivat rauhallisessa ja rehellisessä kylässä kulkea turvallisesti keskenään ja kaikki nautimme erityisesti kylpylä-Felsenthermen ihanan lämpimistä altaista. Tunnelma Giselassa oli kotoisa, ruoka monipuolista ja hyvää sekä palvelu välitöntä. Pienenä pikanttina lisänä bongasimme ylimmästä kerroksesta suomalaisen saunan, jota veloituksetta lämmitimme useamman kerran viikossa. Päivittäiset oppaan johtamat kävelyt n. 1-3 tuntia, antoivat laajan kuvan Bad Gasteinin loistokkaasta historiasta keisareineen ja "Sisseineen". Oli upeaa kävellä heidän jalanjäljillään. Schlossalmbahnin laadukkaalla kondolihissillä pääsimme käymään yli 2050m korkeudessa ja lapset saivat koskettaa ylhäällä pilviä käsillään ja leikkiä lumisotaa kesäisessä auringonpaisteessa. Vehreä kasvillisuus monine kukkineen, puhumattakaan upeasta, kristallinkirkkaasta koskesta keskellä Bad Gastainia olivat myös luonnonystävälle elämyksiä. Yhden päivän vietimme Italiassa Venetsiassa. Retki oli hyvin järjestetty ja vaikka päivä oli pitkä, saimme nähdä yhden päivän aikana todella paljon aina Alppien alituksesta Italian viinitarhoihin ja gondoleihin. Suosittelemme 100% Bad Gasteinin kesämatkaa kaikille luonnonrauhaa ja ihanaa alppi-ilmaa kaipaaville - eikä muuten hyttysen hyttystä tai kärpäsen kärpästä!

Oletko vieraillut Bad Gasteinissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.