Vastaukset
Käyttäjien valitsema paras vastaus
Ensimmäiset asukkaat 8000 - 6500 eKr.
Vanhimmat merkit ihmisen liikkumisesta maassamme ovat 10 000 vuoden takaa. Ensimmäiset asukkaat ovat saapuneet tänne idästä ja etelästä. Metsissä oli runsaasti riistaa, kuten hirviä, karhuja ja majavia. Vesistöt tarjosivat mahdollisuuden kalastukseen ja hylkeenpyyntiin. Myös linnustus oli tärkeää. Täällä on asututtu kautta vuoden. Kirkkonummen luinen tuura kertoo talvikalastuksesta ja Heinolan reenjalas talvisesta liikkumisesta. Esineistön raaka-aineena olivat paikalliset kivilajit ja kvartsi. Itä-Karjalasta ovat peräisin Äänisen viherliuskeesta valmistetut taltat ja kirveet. Osa käyttöesineistä oli tehty luusta, sarvesta, puusta, tuohesta tai nahasta. Ne eivät yleensä ole säilyneet meidän päiviimme.
Vuonna 1914 tutkittiin Karjalan kannaksella, Antrean pitäjässä verkkolöytö. Pajun niinestä tehdyn verkon jäänteet 18 männynkaarnaista kohoa, 31 painokiveä, kivi-, sarvi- ja luuesineet kertovat ruuhella tehdystä kalastusmatkasta 10 000 vuotta sitten. Ruuhi on kaatunut, ja siinä olleet kalastus- ja metsästysvälineet ovat vajonneet muinaisen meren pohjaan, mikä on tehnyt mahdolliseksi orgaanisen materiaalin säilymisen. www.google.fi/url?sa=t&s...4QPGQPVtiQ
Lähteet:
google > suomen ensimmäiset asukkaat www.google.fi/url?sa=t&s...4QPGQPVtiQ
Ilmoita asiaton vastaus
Muut vastaukset
Jos Pohjanmaalta esiin kaivetun Karijoen Susiluolan löydöt on tulkittu oikein, Suomessa on asunut neandertalinihmisiä jo paleoliittisella kivikaudella 130 000 vuotta sitten, ennen edellistä jääkautta.[15] Vanhimmat varmat todisteet ihmisasutuksesta Suomen alueella ovat Lahden Ristolasta ja Orimattilasta noin vuodelta 8700 eaa.
Lähteet:
wiki
Ilmoita asiaton vastaus
Ammoisina aikoina.Tarkoittaa tuota vähäviisas on laittanut.
Ilmoita asiaton vastaus
Vastaa kysymykseen
Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!Rekisteröidy
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
Ohjeita vastaajalle
- Vastaa esitettyyn kysymykseen.
- Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei". - Noudata Napsun sääntöjä.
- Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
- Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
- Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
- Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.