Minkälaisia kokemuksia paniikkihäiriöstä?

Minulla diagnosoitiin vuosi sitten paniikkihäiriö. Syön edelleen lääkkeitä ja käyn terapiassa. Joskus se rajoittaa elämää esim. ruuhka-aikaan kaupassa. Saatan kohtauksen saatuani joutua jättämään ostokset siihen ja lähtemään ulos kaupasta. Nyt kun tiedän ja tunnen taudin kulun ei se enää pelästytä. Mutta aluksi kuuma olo, tutina ja äänien etääntyminen, hengenahdistus ja ympäröivien ihmisten pelko saivat minut joksikin aikaa välttämään yleisiä paikkoja. Nyt tiedän, että se menee ohi kunhan löydän rauhallisen paikan ja saan hetken olla yksin. Toki lääkkeet ovat auttaneet ja kohtaukset eivät ole enää niin rajuja. Minulla paniikki liittyy sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Sitä nyt pohdin mikä laukaisi sairauden kun olen koko elämäni ollut ulospäin suuntautuva ja ihmisten kanssa toimeen tuleva. Mutta ehkä tämäkin oli elämän keino saada minut pysähtymään ja miettimään haluanko koko loppuelämääni hössöttää eteenpäin ;)

  Ilmoita asiaton vastaus

minulla alkoi paniikkihäiriö vasta isoäitini kuoleman jälkeen , vanhemmiten en haluaisi koskaan aloittaa kakkua ensimmäisenä, ennen olin suulas ja vastasin kysymymyksiin suusanallisesti. lääkäri neuvoi puhalla paperipussiin niin kyllä se siitä sitten. lääkkeitä minulla ei siihen ole, jokaisen pitää hakea oma tapansa hoitaa asia, mullakin kahvikuppi tärisee niin paljon että pyydän perheeltä apua.eikä mulla ainakaan ole tapana puhetta ensimmäisenä aloittaa.----veljeni on toista maata, tyttärensä pyysi kauniin palan keskeltä kakkua hän myös sai sen.

  Ilmoita asiaton vastaus

Työuupumuksen yhteydessä minulla oli myös paniikkihäiriö. Minullakin jäivät ostokset kauppaan ostoskärryyn kun piti rynnätä ulos keskenkaiken. Paniikkikohtaus saattoi laueta jopa nukkuessanikin. Heräsin hiestä vesimärkänä ja vapisevana kauhuissani.

Vuosien mittaan olen toipunut hyvin ja isoonkaan väkijoukkoon meneminen ei tuota enää vaikeuksia. Muistaakseni viimeisestä kohtauksesta on jo toistakymmentä vuotta.

Paniikkihäiriö on kurja ja elämää kovin rajoittava sairaus. Toipumiseni välineinä olivat terapia, lääkkeet ja hidas totuttautuminen minulle vaikeisiin tilanteisiin.

  Ilmoita asiaton vastaus

Itsellä ei ole ollut, mutta olen päässyt ihan vierestä seuraamaan. Kaverilla oli kyseinen vaiva (en tiennyt etukäteen) ja kun epähuomiossa jätin hänet yksin Casablancassa basaariin yksin, niin sitten niitä seurauksia yritettiin korjailla melkein viikko (ensin poliisiasemalla ja sitten sairaalassa). Tulin siihen tulokseen ettei vaivaa pitäisi salailla (häpeillä) vaan ottaa ihan tosissaan ja hommata myös hoitoa.

  Ilmoita asiaton vastaus