Kysytty: 01.09.2011 - 15:25

Millä nimellä muinais-suomalaisia kutsuttiin 700-1100 luvulla? Entä mikä oli tuohon aikaan (viikinki-aikaan) Suomen silloinen nimi?

 
  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Käyttäjien valitsema paras vastaus

Vastattu: 03.09.2011 - 07:48

En tiedä, rautaiset hevosenkengät otettiin silloin käyttöön.Lähinnä arkeologisten tutkimustulosten mukaan suomalaisten kehitys näyttää seuraavanlaiselta:

1. Jääkauden jälkeen Suomeen tuli asukkaita: europideja etelästä Baltian kautta ja kaakosta sekä väestöä myös kauempaa idästä. Täällä eri ryhmät sekoittuivat vähitellen toisiinsa. Lapissa jäi eteläinen aines vähäiseksi, mutta sinne tuli väestöä myös Länsi-Euroopasta Norjan rannikkoa pitkin.

2. Suomalais-ugrilainen kieli levisi Suomeen Keski-Venäjältä viimeistään tyypillisen kampakeramiikan mukana.

3. Vasarakirveskulttuuri toi Lounais-Suomeen uutta europidista ainesta, joka kieleltään oli ilmeisesti balttilaista. Väestöjen sekoittuessa suomalais-ugrilainen kieli alkoi muuntua kantasuomeksi. Sisä- ja Pohjois-Suomessa, vasarakirvesalueen ulkopuolella, missä balttilaisvaikutus oli vähäistä, kieli kehittyi kantalapiksi.

4. Pronssikaudella rannikon yhteydet länteen ja skandinaavinen siirtolaisuus vahvistivat väestön europidisuutta ja toivat kieleen germaanisia aineksia. Tämä ei näkynyt sisämaassa eikä pohjoisessa. Silloin suomalaisia ja lappalaisia voidaan pitää eri ryhminä. Näitä lappalaisia ei kuitenkaan voi samaistaa nykysaamelaisiin.

5. Rautakauden alkupuolella vilkastuneet suhteet Itämeren alueella toivat rannikolle siirtolaisia, jotka näyttävät nopeasti sulautuneen entiseen väestöön. Kalmistoja on yhä syvemmällä sisämaassa, mikä merkitsee lähinnä maanviljelyksen omaksumista myös Etelä-Suomen lappalaisten parissa, joista ainakin pääosa lienee suomalaistunut.

6. Ennen rautakauden päättymistä voidaan jo erottaa eri heimoja: (varsinais)suomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset sekä saamelaiset.

7. Ahvenanmaa ruotsalaistui lopullisesti viikinkiajalla. Sen sijaan mantereen ruotsalaisväestö sai alkunsa vasta varhaisella keskiajalla. Vuosisatojen kuluessa tapahtuneen kanssakäymisen seurauksena suomenruotsalaisten geeneistä 75 % on suomalaisille tyypillisiä.



  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 01.09.2011 - 17:16

Itämerensuomalaiset

fi.wikipedia.org/wiki/Viikin...%C3%A4ntie


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 01.09.2011 - 23:19

Saamilaisten asuttama Kokkotulienmaa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 03.09.2011 - 09:22

Ei aavistustakaan.Huonosti olen historian läksyni ilmeisesti lukenut.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.