Onko teillä mitään kivoja muitoja lapsuusajalta??Juhlista syntymäpäivistä??

Minulle rakkaimpia lapsuusmuistoja on yhteiset hillaretket perheen kanssa.
Melkein joka aamu kahden viikon ajan nousimme tunturiin ja suuntasimme jollekin monista lähijängistä.
Evästauolla isä teki nuotion puron varteen, istuimme mättäillä ja söimme lohileipiä, makkaraa, kotona leivottua leipää ja muuta hyvää. Sitten taas poimimme kunnes oli aika lähteä kotiin.
Reissuhiet pestiin pois Tenojoessa ja illalla oltiin mukavan raukeita, katseltiin telkkua ja lueskeltiin :-)

Noilla retkillä syttyi myös rakkauteni ja kiinnostukseni luontoon. Oli jännittävää nähdä mättäiden välissä vilahtava sisilisko... ottaa pikkuinen sammakko kämmenelle... kuunnella kapustarintojen haikeata huutelua... joskus oikein säikähdin, kun kumisaappaan vierestä lehahti lentoon riekko äänekkäästi sadatellen!

  Ilmoita asiaton vastaus

Onhan niitä muistoja paljonkin, mutta tulee mieleeni ne kesäiset lauantai-illat, kun savusaunan jälkeen saimme serkkuni kanssa pullolliset Pommacia...silloin ei juotu limpparia muulloin kuin lauantaisin.

  Ilmoita asiaton vastaus

Asuimme kaupungissa olin jotain 4-5v.tta, meitä 8 henkeä.Meillä ei ollut talossa pesumahdollisuutta. Äitini vei meidät osan mukanaan yleiseen saunaan ,muistaakseni pienimmät.Hänellä rahasta teki tiukkaa ja se maksoi jonkin verran, ei paljoa.Mutta maksaa piti. Silloin sain valita sauna limsan . Oli mahtavan makuista makeaa juomaa. Oli hyvää pienen mielestä. Saunan lämmöstä kanssa tykkäsin olla,ei tarvinnut palella. Tuohonaikaan palelin aina.

  Ilmoita asiaton vastaus

Oi paljon muistoja löytyy.
Muista tuon1959 Isojoen-Honkajoen metsäpalo noin 1 700 ha..
fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4palo

Olimme juuri silloin isäni kotona Honkajoella käymässä, siellä oli myös silloin paljon suklaisia perheineen myös, nukuimme vintillä patja patjan vieressä perheettäin.
Kun tuo palo oli alkanut haettiin kylistä kaikki miehet paloa sammuttamaan ( polkupyörillä nuo lähtivät), siinä me naisväki kuin lapset jäätiin mummolaan, vaikka itse olin vasta 4 vuotias muistan tuon todella hyvin.
Siinä meni useampi päivä ensin tuli pappa takaisin, valitteli että miks hän sieltä pois joutui kun hieman ol sohassut jalkaansa kirveen kanssa, kumisaappat kun jalasta otettiin oli todella pahaa jälkeä tuo kirves tehnyt..( pappa sairaalaan tikattavaksi)
Isäni tuli sitten, ja voi sitä riemua minä taas hyppäsin pyörän selkään ja kas kummaa jalkani meni pinnojen väliin, no taas oli sairaalaan meno nyt minä jalkani vuoksi..
Isäni taas joutui paloa sammuttamaan, mutta minä olin aina papan tyttö, siellä mummolan pihan penkillä istuimme jalka paketissa kummallakin..

Vuotta myöhemmin Honkajoella vietettiin paljon häitä ja naapurit jotka ei kutsua saaneet menivät kuokkimaan häitä se oli ihan yleistä!
Ja minä kun halusin myös päästä häitä kuokkimaan kun muutkin menivät (5v), joten pappa sanoi että me mennään sinne yhdessä ja minä laitoin mekon päälle ja eikun pyörän selkään, pappa kuljetti mua ympäri kylää pyörällä ja sanoi että kyllä sen täälläpäin pitäis olla hän muistaa...
Joten palasimme takaisin ja ei mua enää mokomaan mieli tehnytkään.
Papan kanssa paljon paljon muistoja tässä niistä 2 ikinä en niitä unhoita...
Papan menetin jo 12 vuotiaana...

  Ilmoita asiaton vastaus

Ihan mielettömän paljon. Näitä nauraa kätkätämme yhdessä rakkaan lapsuuden kaverini kanssa aika-ajoin.

  Ilmoita asiaton vastaus

No tiedä siitä hauskuudesta, mutta muistissa on ja pysyy pari juttua mitä rakkaat serkkupoikani saivat minut tekemään. Syömään puruja ja laskemaan pyllymäkeä pärekatolta.

  Ilmoita asiaton vastaus

Olin 4- tai 5-vuotias, kun olimme sukulaisten kesähäissä. Häät pidettiin maalaistalossa, jossa navetan takana oli kanoilla oma tarhansa. Me lapset menimme kanoja katselemaan ja jotenkin siinä aidan yli könytessä juuttui mekkoni aitaan ja minä humpsahdin väärälle puolelle eli sinne lantalan puolelle ja niin oli koko tyttö yltä päästä lehmänpaskassa. Oli siinä äidillä naurussa pitelemistä, kun kiikutti minua pihasaunaan, jossa haalella vedellä koetti saada minusta hajun pois. Loppupäivän vietinkin maalaistalon ullakolla, kun ei ollut varavaatteita mukana ja piti pukeutua serkkutytön liian suuriin kamppeisiin. Yhä edelleen tämä on kestopuheenaine kaikissa sukujuhlissamme. Se vaan ihmetyttää, ettei episodista ole yhtään valokuvaa.

  Ilmoita asiaton vastaus

Rakkaimpia retkiä ovat isän kanssa tehdyt marjaretket. Ja linnunmetsäsätyksen aikaan hän otti minut mukaan aamuvarhain teerenkuva kainalossa. Metsänsitutuksella hänen kanssaan sai ensimmäisen
rannekellonkin.kalasteltiin paljon , silloin vedettiin paljon pitkääsiimaa.
kaipa niitä syntymäpäivämuistojakin on ollut, mutta ovat unohtuneet kaikki jo
pitkän matkan varrella.

  Ilmoita asiaton vastaus

Kyllähän niitä mukavia, valoisia muistoja on vaikka kuinka paljon. En tiedä mitä niistä kertoisin.
Yksi tulee mieleen eli isäni kanssa tehdyt kalastusreissut eli veneellä Pohjanlahdelle, uistamaan harjusta. Ja myös se kun joulun alla eräänä varhaisena aamuna, taisi olla aattoaamu, kävelimme kuun valossa äitini synnyinkotiin viemään jotain... oli varmaan joulutervehdys. Se rauha, hiljaisuus, kuu loisti taivaalla, pakkaslumi narskui kenkien alla. Onneksi on näitä kokemuksia, uskon että ne kantavat elämässä, vaikka ympäristö on muuttunut.
Muuan tarina liittyen hevoseen, tulee mieleen. Oli joskus 50-luvulla, ajetiin isäni kanssa enon hevosella jostain metsätöistä. Hevonen säikähti jotain risahdusta metsässä, alkoi laukata hurjaa vauhtia kotiaan kohti ilman mitään elettäkään pysähtymisestä kunnes oltiin piha-alueella ja tallin edessä. Vauhtia oli todella siinä ajossa, aluksi toki pelkäsin mutta isäni kait rauhoitteli. Syy hevosen pelästymiseen oli se että ko. hevonen , Valo nimeltään, oli ollut sodassa mukana ja saanut trauman siellä eli saattoi joskus säikähtää äkillisiä ääniä Se ominaisuus hävisi kyllä ajan mittaan. Hevonen oli tosi komea kaikin puolin.

  Ilmoita asiaton vastaus