Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää...

Kysytty: 17.10.2010 - 10:07

LUKEKAA LOPPUUN ASTI; JOLLEI KYYNEL TULE SILMÄÄN NIIN MISTÄ SITTEN?

LUKEKAA LOPPUUN ASTI!!!

Lue loppuun niin ehkä opit jotain...
"Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit
minua omaksi
lapseksesi.
Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin
sinun Paras
Ystäväsi.
Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit:
Miten sä voit?
Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni
edessäsi.
Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla
kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin
haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme
yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä
jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole
koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.
Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa.
Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua
innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä.
En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja
riemuissani riehuin oma kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä
rakastuit.
Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti
tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin
onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen. Kun lapset syntyivät,
ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä.
Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin
suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa.
Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset
kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini,
kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten
rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut
elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa
heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä
lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.
Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina
lompakosta
kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta.
Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen
"Kyllä" ja vaihdoit aihetta.
En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun
aiheutin
rahanmenoa sinulle.
Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin
asumaan, mutta
kerrostaloon,
johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen.
Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika,
jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.
Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin.
Ilmassa oli koirien,
kissojen,
tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että
löydätte
hänelle hyvän kodin."
Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena.
He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski-
ikäiselle
sekarotuiselle nartulle.
Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui:
"Isä, älä anna
heidän ottaa
koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita:
ystävyys,
lojaalisuus, rakkaus
ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista.
Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut
ottamaan
kaulapantaani ja hihnaani.
Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.
Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä
tiesit
muutosta etukäteen
mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset
rapsuttivat
minua hellästi
ja kysyivät: "Miten sä voit?"
Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin,
kun näillä
aikaa kiireiltään riittää.
Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää
sitten.
Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen
vierelleen.
Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet
muuttanut mielesi
ja tämä on vain pahaa unta.
Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa
pelastaa minut.
Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta
pentujen kanssa.
Niillä ei ole vielä
hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin
häkin
takanurkkaan. Istuin ja odotin.
Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei
minut
hiljaiseen huoneeseen.
Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei
minun nyt
tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi ,
kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että
vankeuspäiväni
olivat nyt ohi.
Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle.Tiesin
hänen
liikkeensä etukäteen:
hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan
aikaan
kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän
pisti ruiskeen
suoneeni ja tunsin miten
kylmä liuos valui sisääni..Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja
sanoin hiljaa:
"Miten Sä voit?"
Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi
pahoillani"
Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan
paikkaan missä
minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei
enää tarvitse
huolehtia mistään.
Se on todella erilainen paikka.
Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten
Sä voit?" ei
ollut tarkoitettu hänelle.

SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU ISÄNTÄNI, KUN MIETIN
VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
SINUA, JA VAIN SINUA. ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ JOKU
TOINENKIN
OSOITTAA SINULLE
TÄLLÄISTA USKOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ."
- Jim Willis 2001
"Jos tämä tarina liikutti sinua, sai palan kurkkuun ja ehkä
kyyleleenkin silmään,
niin muista että tämä tarina on tosi..
Näin tapahtuu joka vuosi tuhansille eläimille, joita on joskus
rakastettu, mutta
jotka hylättyinä lopetetaan eläinklinikalla ja löytöeläintaloissa
omistajiensa
välinpitämättömuuden takia.
Haluamme tarinan kautta muistuttaa että jokaisella lopetattavalla
lemmikkillä on
joskus ollut koti ja perhe johon se on luottanut ja rakastanut.
Emme halua järkyttää emmekä tuottaa surua.
Mutta, jos tarina jättää jäljen sinun tai jonkun toisen sydämeen niin,
että sen
ansiosta yksikin tälläinen tarina saa onnellisen lopun , olemme
onnistuneet.
Kanna vastuusi ja osoita uskollisuutesi myös lemmikkillesi ja kehoita
kaikkea
muitakin tekemään niin.
On tärkeää, että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen
loppuu.
Tämä tarina voi pelastaa edes yhden eläimen."

 
  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Kysyjän valitsema paras vastaus

Vastattu: 17.10.2010 - 17:43

Tämä tarina järkytti minua sydänjuuriani myöten ja kyyneleet valuivat poskilleni.Ystäväni joutui viemään rakkaan koiransa viimeiselle piikille ja nyt on suuri suru ja tuska hänellä ja kaikilla meillä ketkä sitä koiraa rakastivat,koiralla oli parantumaton vakava sairaus ja ystäväni teki rakkauden työn,kun antoi lemmikkinsä koirientaivaaseen,lemmikillä ei ole enää kipua eikä tuskaa,mutta emäntä kärsii kovasti,olihan heillä 10 ihanaa yhteistävuotta.Ystäväni ei hylännyt rakkaintaan,hän oli viimeiseen saakka mukana.



Kysyjän kommentti

Kiitos Sinulle kuin kaikille muillekin vastaajille!


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 17.10.2010 - 10:31

Aivan hyvä luku. Näin tänä päivänä menee. Yleistä maailmalla. Lemmikki ei hylkää isäntää aina uskollinen ja nöyrä. Isäntä äkkiä lemmikin ja syyttelee sitä helposti.Syytökset voi etsiä itsestä.Ihminen on julma ja raaka monenssa asiassa.Tämä hyvä lukea kun on lemmikkiä ottamassa. Lemmikit on pitkäikäisiä.Tarvitsevat huolenpitoa.Hyvää kotia.

Lisätty: 17.10.2010 - 10:53

Kiitos toffeelle tästä julkaisusta ,Eläinten puolesta.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.10.2010 - 12:01

snif ...sanaton... pistää miettimään miten paljon täs elämäs onkaan vääryttä ...mutta kyynelsilmin nyt annan rakkauttani näille kahdelle karvaturvalle punapää onnille ja otolle :)


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.10.2010 - 15:33

En tiedä mitä sanoisin ... näitä hylkäämisiä on aivan liian paljon, itseasiassa yksikin on liikaa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.10.2010 - 19:09

Olen raskain sydämin vienyt oman Tiia marsuni pieneläinklinikalle lopetettavaksi,mutta se vaihtoehto oli
silloin paras.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 18.10.2010 - 00:45

Surullista luettavaa, olen sitä mieltä jos koiran perheenjäseneksi hankkii niin se myös pidetään kuolemaan saakka. Tuli elämän varrella sitten mitä tahansa esteitä. Eläin on perheenjäsen siinä missä ihminenkin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Ida
Vastattu: 22.10.2010 - 00:44

Kosketti liikaa. Oma rakas koirapoikani joka oli rinnallani yöt ja päivät lopetettiin hiljattain.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 22.10.2010 - 16:17

Liikuttava kertomus. Näin on ikävä kyllä.Olemme olleet nyt jonkin aikaa ilman rapisevien tassujen ääniä. Itken ja muistelen.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.