Monesko maa Suomi on EU:ssa, jossa henkilöt ovat pisimpään työssä?
FPA
Ilmoita asiaton kysymys
Vastaukset
Kysyjän valitsema paras vastaus
Tilanne 27.1.2010
Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousi viime vuonna 59,8 vuoteen. Eläketurvakeskuksen mukaan nousu on eläkeuudistuksessa vuonna 2005 arvioidun mukaista.
Viime vuonna eläkkeelle siirtyi enemmän ihmisiä kuin koskaan eli 80 000 henkilöä. Ensimmäisen kerran eläkkeelle siirtyneistä yli puolet siirtyi vanhuuseläkkeelle. Eläkkeellesiirtymisikä nousi, koska työkyvyttömyys vei vähemmän väkeä eläkkeelle.
Suomalaisten työurat ovat Eläketurvakeskuksen mukaan EU-maiden kuudenneksi pisimmät. EU-komission teettämä tutkimus kertoo, että työurat eli työllisen ajan odote oli vuonna 2007 Suomessa 34,5 vuotta, kun esimerkiksi Ruotsissa se oli 37,6 vuotta.
Suomessa miesten ja naisten työurien pituus on EU-maista lähimpänä toisiaan. Miesten työurissa Suomi sijoittuu 11:nneksi, kun naisissa ollaan neljänsiä.
EU:n keskimääräinen elälöitymisikä oli 61,2.
Lähteet:
eläketurvakeskus
Kysyjän kommentti
Hyvin vastattu, voisiko sen tarkemmin enää perustella. Tattis.
Ilmoita asiaton vastaus
Muut vastaukset
Suomessa kokoaikaisen palkansaajan työaika – 1 661 tuntia vuonna 2000 – on puolestaan melko lyhyt EU:n keskiarvoon, 1 714 tuntiin, verrattuna.
EU15-maissa palkansaajien normaali viikkotyöaika on 30–40 tuntia.
Vuonna 2003 palkansaajien normaali viikkotyöaika – työehtosopimuksessa määritelty tai muuten sovittu työaika, jonka palkansaaja tavallisesti viikoittain tekee – oli keskimäärin 36,8 tuntia. Tehty työaika oli 35,9 tuntia.
Lähteet:
www.mol.fi/mol/fi/06_tyomini.../index.jsp
Ilmoita asiaton vastaus
Siis EU:ssa töissä vai missä maassa asukkailla on pisin aktiivityöra? Kyllä Suomi aika hyvin sijoittuu ja meillähän myös naiset ovat olleet työelämässä yleisemmin kuin monessa muussa Euroopan maassa.
Ilmoita asiaton vastaus
Vastaa kysymykseen
Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!Rekisteröidy
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
Ohjeita vastaajalle
- Vastaa esitettyyn kysymykseen.
- Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei". - Noudata Napsun sääntöjä.
- Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
- Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
- Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
- Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.