Mitä mieltä olet 2012-vuoden ennustuksesta? Pistääkö pelottamaan? Odotatko innolla? Mitä mitä?
Mayakalenterin (Tzolk'in) 13. (nykyinen) baktun loppuu laskentatavasta riippuen joko 21. tai 23. päivä joulukuuta 2012. Baktun on suurin sykli mayojen ajanlaskussa. Tapahtumaa on spekuloitu paljonkin popkulttuurissa mm. "maailmanlopun" ajankohtana.
Ilmoita asiaton kysymys
Vastaukset
Käyttäjien valitsema paras vastaus
kuuluu samaan luokkaan kuin nämä muutkin uskonnoista ja uskomuksista poikivat maailmanlopun odotukset
itse en usko sellaista näkeväni vaikka kaiken järjen mukaan jatkankin elämämääni 2012 jälkeenkin
________
Maailmanloppu liitetään tavallisesti
Raamatun kuvaamaan Antikristuksen valtaan (ks. Harmageddon), joka päättyy Jeesuksen takaisin tulemiseen (tai joidenkin ei-kristillisten näkemysten mukaan jonkun muun messiaan tulemiseen)
7-vuotiseen vihan aikaan, joka on ennustettu mm. Raamatun Danielin kirjassa
maailmanpolitiikkaan (mm. Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Israelin valtio)
Harmageddonin taisteluun tai kolmanteen maailmansotaan
muihin sotiin ja levottomuuksiin
ulkoavaruudesta tuleviin vieraisiin
Raamatusta tai muista lähteistä johdettuihin numeroihin
Raamatusta tehtyihin laskelmiin maapallon iästä
kalenterin tasavuosiin (vuodet 1000 ja 2000)
luonnonkatastrofeihin, meteoriitteihin ja muihin taivaankappaleisiin
muihin luonnonilmiöihin, mm. auringonpimennyksiin tai planeettojen asemaan
nälänhätiin
kulkutauteihin (mm. rutto eli Musta surma, sikainfluenssa, ja lintuinfluenssa)
teknologiseen kehitykseen tai tietokoneohjelmien toimintaan
Maailman tuhon ja ikuisen paluun myytit ovat tuttuja myös monista muista kuin kristillisistä uskonnoista. Aasialaiset uskonnot pyrkivät ennustamaan maailmanloppua lähinnä astrologian keinoin. Erityisesti komeetat ovat aiheuttaneet maailmanlopun hysteriaa.
Lähteet:
wiki
Ilmoita asiaton vastaus
Muut vastaukset
Ennustuksia tulee ja menee. En ole aikonut muuttaa mitään niiden suhteen.
Ilmoita asiaton vastaus
"vähäviisaan" vastaus on niin täydellinen, että mitäpä siihen lisäämään tai siitä pois ottamaan.
Ilmoita asiaton vastaus
Koulukaverini oli jehovantodistaja-perheestä ja erään kerran kun maailmanlopun piti tulla, aika sattui viikonlopuksi. Heillä oli pieni tehdas ja kun työväki maanantaina saapui työpaikalle, odotti heitä yllätys, sali oli täysin tyhjä. Kaikki irti lähtevä oli myyty, sillä tehdastahan ei maailmalopun jälkeen pitänyt tarvita. Paikalliset jehovat olivat kuulemma riidelleet kuka saa muuttaa paikkakunnan hienoimpiin taloihin, sillä niiden asukkaathan piti temmattaman helvettiin ja oliko se joku tietty määrä jehovista, jotka saivat jäädä maan päälle jatkamaan elämää ja jakamaan kaiken pakanoilta jääneen omaisuuden.
En pistä pahakseni, vaikka ette uskoisi, en uskoisi itsekään, mutta nyt uskon juuri ja juuri, kun toinen kaverini oli ko. tehtaassa töissä ja kertoi asian tuoreeltaan.
Tähän ikään mennessä sitä on jo ehtinyt kuulla jos jonkinmoista profetiaa, eikä yksikään ole toteutunut, joten vastaus kysyjälle kuuluu, ei todellakaan pelota.
Ilmoita asiaton vastaus
Olen kuullut monta kertaa maailmanlopun ennustuksista mutta ne eivät ole toteutuneet.Mutta tällä kertaa ennustuksiin on paljon selityksiä.Mutta sitä ei nyt kannata alkaa miettimää.
Ilmoita asiaton vastaus
Ei pistä pelottamaan, katsotaan mitä huominen tuo.
Ilmoita asiaton vastaus
En kietoudu valkoiseen lakanaan ja lähde ryömimään kohti hautausmaata. Muutkaan eivät tunnu siihen uskovan, kuten esim. Juutalaisuuteen ei maailmanloppu kuulu, ei myöskään joutuminen helvettin tai paratiisiin, kaikki menee samaan paikkaan kuoleman jälkeen. Budhalaiset ja Hindut ei myöskään tunne termiä, niille elämä on samaa kiertämistä näissä sielunvaelluksissa kerta toisensa jälkeen. Taivaan niskaan putoaminen.....eiköhän se ole ihan Eurooppalainen juttu gallialaisista Asterixissa ja Obelixissä. Eli kyllä tänne vielä porukkaa jää venaamaan parempia ennustuksia? .........Mutta mikähän eläin sitä olisi vuonna 2013?
Ilmoita asiaton vastaus
Voi apuva! Se tulee liian äkkiä. En kerkee mitään ennen sitä...
Ilmoita asiaton vastaus
Miksi pelätä? Jos pelkää niin jatkuvasti saa olla peloissaan se "elokuun viiminen päivä koittaa jokaiselle joskus" SE mitä sen jälkeen niin eipä kukaan ole tullut kertomaan.
Lähteet:
Että se siitä
Ilmoita asiaton vastaus
Monet kerrat kuka kulloinkin ennustanut maailmanloppua.Ei hätkäytä tämäkään ennustus.
Ilmoita asiaton vastaus
Minunkin ikääni on jo muutama ehtinyt varmuudella tulemaan. Tässä sitä kuitenkin napsuttelen. Mikä tulee on tullakseen - ei surra huomisen auringon vuoksi joka ei ole edes noussut vielä.
Ei siis pelota.
Ilmoita asiaton vastaus
Yksi maailmanlopun ennustus ei maatani kaada :-D
Ilmoita asiaton vastaus
en pelkää enkä mieti mitään maailmanloppuja , noita ennustuksia on kautta aikan ollut ja tulee aina olemaan , vuosiluvut vain muuttuvat....
Ilmoita asiaton vastaus
Jos se silloin tulee, niin olkoon tullakseen. Eipä siinä muuta. Muistan yhden ennustuksen, kun olin alle kymmenvuotias kauan kauan sitten. Odotimme siskoni kanssa ennustettua mailmanloppua ja kotimme vieressä oli pieni metsä. Söimme sieltä mustikoita pois, että ehdimme syödä niitä mahdollisimman paljon ennen kaiken loppua. Vieläkin tässä olla elelemme...
Ilmoita asiaton vastaus
Eipä tulevaa tautia kannata sairastaa etukäteen. Muistelen, että jossain sanotaan....Isä ainoastaan tietää milloin on tämän ajallisen menon loppu. Jos uskomme kaikkiin ennustuksiin, pelkäämme kohta varjoammekin.
Ilmoita asiaton vastaus
Ei nuo ennustukset ole ennenkään toteutuneet, siispä ei pelkoa että nytkään toteutuisi. Muistan minäkin ajan, kun maailmanloppua odottelin tätini talon pihamaalla joskus nuorena tyttönä. Oli oikein tarkka kellonaikakin mainittu. Ei vaan loppunut maallinen vaellukseni, kun ei tullut sitä maailmanloppua.
Ilmoita asiaton vastaus
Maailmanlopun piti tulla jo vuonna 2000 mutta niin sitä vaan täällä möllötetään, ja ihan varmasti myös vielä vuonna 2020...
Ilmoita asiaton vastaus
Vastaa kysymykseen
Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!Rekisteröidy
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
Ohjeita vastaajalle
- Vastaa esitettyyn kysymykseen.
- Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei". - Noudata Napsun sääntöjä.
- Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
- Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
- Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
- Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.