Terveiset metsästä. Koskas napsulaiset ovat olleet viimeksi tulilla tai mikä on paras retkimuistosi?

Isäni on hurja metsämies. Jo ollessani lapsi olin ahkerasti isäni keralla jänismetsällä. Kerrankin lähdimme jo aamulla, mukana vanha ajokoira ja pentu oli tämän tytär. Päivä kallistui iltaan ja ilta pimeni. Pentu oli hakeutunut läheisyyteen jo varhain, vanha ajoi edelleen välillä hukaten ikäänkuin todistaen kokeneen paremmuutta. Pikkuinen kun olin, alkoi vaapi olla pahasti jäässä. Isä laittoi tulet tervaskannosta hakkaamillaan puilla. Kääri viluiset varpaani sanomalehtiin ja sitten eväspusseihin ja laittoi kengät jalkaan. Onneksi oltiin köyhiä, ja kengissä oli runsaasti kasvunvaraa. Teräsmukiin kaadettiin jo päivän aikana kovasti kylmennyttä termoskaakaota ja lämmitettiin nuotion loimussa. Pikku-hauvakin jo sitä riensi lipittämään, ei haitannut, vaikka jaoimme kupin keskenämme. Alkoi olla jo kova huoli vanhasta, pitkään oli ollut hiljaista. Tuli sudet, karhut ja ilvekset mieleen. Itku jo silmää kostutti, mutta sitten yhtäkkiä nuotion loimun valoon ilmestyi vanhan huuruinen pää. Voi sitä riemua! Paras muisto nuotioretkestä, vaikka niitä nykyiselläänkin paljon teemme. Lasten kanssa ilman jahtia.

  Ilmoita asiaton vastaus

Ehdottomasti kesä Ahvenanmaalla. Kalastimme ja saimme isohkon lohen, jonka grillasimme nuotiolla auringon laskiessa. Perkaaminen ja suomustaminen veden äärellä ja kalan syöminen sormin suoraan ritilältä, ei ole koskaan maistunut niin hyvältä. Huomenna vois suunnata kohti Nuuksiota jos säät sallivat. Tänään oli hyvä päivä pestä ikkunat, huomenna luontoon.

  Ilmoita asiaton vastaus

Kerronpa yhden retkimuiston:
Tästä on jo yli 30 vuotta aikaa kun hiihdimme Pohjois-Karjalassa pienen lammen rannalle pilkille. Isä teki tervaskantoon tulet, jossa kävimme välillä lämmittelemässä ja paistamassa makkaraa. Tervas oli etelärinteessä lammelle päin. Lampi oli noin 3 metriä syvä ja kirkasvetinen. Ahveniahan sieltä tuli, jotka pistimme pussiin ja reppuun. Silloin minulla oli vielä sellaiset metrinmittaiset puusukset, kun en itsekkään ollut vielä kovin pitkä. Lammesta minulla ei ei ole nykyään mitään tietoa, missä olimme silloin.

  Ilmoita asiaton vastaus

Metsässä tulee käveltyä melkein joka päivä, mutta tulilla olosta on jo muutama vuosi. Kesäisin ja syksyisin olen metsässä monet tunnit, eväät ovat mukana. Tulee raitista ilmaa, ja kunto kohenee. Ja luonto on niin kaunis, ettei kauniimpaa voi kokea.

  Ilmoita asiaton vastaus

Mökkinuotiolla keväästä syksyyn, parasta syyspimeillä. Herkästi kuluu aika aamuyöhön turistessa (itsekseenkin), laulellessa (karmeasti mörköjen peloksi) ja paistatellen omassa ja nuotion hehkussa... nyt jo muistoissa kultaantuneet armeijanuotiotkin, jotka tuolloin joskus "harmituksen" kohteina.

  Ilmoita asiaton vastaus

opiskeuaikana olimme usein iltatulilla makkaran paistossa, ei kauhiast ole sen jälkeen tullut oltua

  Ilmoita asiaton vastaus

Paljon olen lapsena ja vähän vanhempana isäni mukana saaria kolunnut,kaloja on ongittu ja savustettu,nokipannulla kahvia keitelty,makkaraa tikun nenässä paistettu,yövytty saaressa,ihanaa oli ja hauskaa.

  Ilmoita asiaton vastaus

Olemme retkeilleet paljon ja murrosikäisten lasten kanssa tehty viimeinen retki on jäänyt mieleen. Pojallamme oli jo tyttöystävä, mutta hän lähti vielä mukaan vaellukselle. Viisaana miehenä hän pakkasi rinkkaansa höyhentyynyn.

Vaelsimme Kevon kanjonissa. Meiltä loppui ruoka. jota menikin laskettua enemmän. Lisäksi rupesi satamaan. Lasten vauhdilla meillä meni kolme päivää reitillä. Viimeisenä päivänä puhkesi raju ukkosilma. Tuntui kuin ukkosrintama olisi tullut kolmelta suunnalta. Pakkauduimme kaikki samaan telttaan. Me aikuiset olimme nälissämme ja vaatteet märkinä. Puolisoni kuivatteli koko yön tulilla jalkineitamme. Ankarassa ukkossäässä tunsin olevani kuin kirppu luonnonvoimien armoilla syvässä kanjonissa. Taisin ihan pelätä.
Mutta poika se nukkua posotti höyhentyynyllään syvässä unessa.

  Ilmoita asiaton vastaus