Matkakokemukset - Hotelleja Virossa: Sivu 8

"Vaihtoon meni"

Vieras    25.07.2011    Pärnun hotellit    Pärnu
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2011 | Hotelli: Ranna Villa

- Autolle ei ollut paikkaa pihalta, vaikka luvattiin. Kadullakin oli ahdasta, ja auto piti jättää alakerran pubin eteen, vaikka vähän hirvitti, josko auton kattoa käytetään tuopin alusena. Onneksi niin ei käynyt.

- Portaita kiipesimme kolmanteen kerrokseen tavaroitamme retuuttaen. Hissiähän ei ollut.

- Huoneeseen päästyämme (lämpötila rapiat +30) ensimmäinen ajatus oli päästä suihkuun. Mutta; suihkusta ei tullut vettä kuin ajoittain liruttamalla, ja välillä se loppui kokonaan.(Tilanne oli kuulemma sama koko hotellissa.)Täytyi siis miettiä vetääkö vessan vai yrittääkö peseytyä ensin.

- Saippuatelineessä ollut pumppupullo ei toiminut, eikä sitä saanut edes kallistettua. Onneksi oli oma pesuaine mukana.

- Huoneessa oli suuri ikkuna/ovi suurinpiirtein lounaaseen, joten kuumuus oli melkoinen. Yritimme saada ilmaa vaihtumaan pitämällä ovea auki käytävään, mutta niinhän ei voinut tehdä koko aikaa. Ikkunakin oli yöllä suljettava, koska väsyimme hyttysten läimimiseen. Ilmeisesti suht lähellä oleva rannan kaislikko tarjoaa hyttysille sopivan lisääntymispaikan.

- Hikisen ja suurinpiirtein valvotun yön jälkeen oli aamiaisella vastassa surullinen näky. Kaksi kärpästä oli tavannut kohtalonsa jogurttiastiassa. Jäljellä olevat yksilöt sensijaan pyörivät sitäkin aktiivisemmin siinä mitä nyt tarjolla oli.

Ajatus kypsyi molemmilla samaan aikaan: heti etsimään toista hotellia, vaikka olimme maksaneet useammasta yöstä. Muutaman vesiperän jälkeen asia järjestyi, ja saimme hyvästä hotellista ilmastoidun deluxe- huoneen, suihkusta tuli vettä ja aamiainen oli hyvä.

No, tiedämmepä jatkossa mitä tahdomme.

Arvosana hotellille:

Mukava hotelli

maikkoo    25.07.2011    Pärnun hotellit    Pärnu
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2011 | Hotelli: puistotalo

Olimme 3 yötä Estonia puistotalossa.Huoneet olivat siistit ja aika uuden näköiset.Allasosasto oli siisti ja iso.Sehän on uusittu n.vuosi sitten.Hotelli on mielestäni hyvällä paikalla rannan läheisyydessä,eikä keskustaankaan ole hirveä matka.Palvelu oli ystävällistä.Aamupalalla oli tarpeeksi syötävää ja maultaan hyvää.Ainoa miinus tulee hotellin parvekkeista, joissa oli hirveän matalat kaiteet!Suomalaisia oli tietenkin paljon hotellissa.Olen valmis menemään toistekkin samaan hotelliin.

Arvosana hotellille:

Rauhallinen hotelli Vanhan kaupungin portin tuntumassa. Hyvä palvelu ja aamiainen. Kansainvälinen klassinen sisustus.

Vieras    20.07.2011    Tallinnan hotellit    Tallinna
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2010 | Hotelli: Baltic Hotel Vana Wiru

Paras kokemukseni Tallinnan hotelleista!

Arvosana hotellille:

Tekemistä koko perheelle

Tuutikki100    13.07.2011    Tallinnan hotellit    Tallinna
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2011 | Hotelli: Kalev Spa Hotel & Waterpark

Kalev Spa Tallinnassa on kiva kylpylähotelli, jossa riittää tekemistä kaikenikäisille vesipedoille ja muille kylpyläpalveluista kiinnostuneille. Sijainti hyvä eli myös shoppailunhaluisille ja yöelämää viettäville kohteet kävelymatkan päässä.

Arvosana hotellille:

Kokemuksia Pärnusta pienen lapsen kanssa

Vieras    11.07.2011    Pärnun hotellit    Pärnu
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2011 | Hotelli: Hotel Parnu

Tulimme juuri 6 päivän lomalta Pärnusta. Yövyimme Hotel Pärnussa. Meillä oli Standand Twin/Double huone, joka oli uusi, remontoitu, viihtyisä huone. Huone sijaitsi toisessa siivessä kuin suurin osa muista huoneista, ja ilmeisesti näistä huoneista ei löytynyt ilmastointia, mutta meidän uudistetusta huoneesta sellainen löytyi, mikä olikin erinomainen juttu (vaikka laite toimikin erikoisella periaatteella puhaltaa ensin todella kylmää ilmaa ja sen jälkeen kuumaa ilmaa...??). Meillä oli myös tosi iso parveke, ja remontoinnin jälkeen parvekkeet olivat vastoin monia aikaisempia arvioita kyllä turvalliset lapsillekin, kaiteita ei ollut eikä minkäänlaisia aukkoja, mistä voisi tippua. Huoneemme oli puistoon päin eikä liikenne tai muu melu haitannut. Yksivuotiaalle oli pyynnöstämme huoneessa vauvansänky, joka oli hyväkuntoinen matkasänky. Pottakin oli huoneeseen tuotu. Olimme varautuneet myös omalla matkasängyllä ja petivaatteilla lapselle, kun Suomessa vastaamme on tullut jos jonkinlaista sänkyä ja tyyny on ollut paksu kuin mikä yms., mutta tuolla ne jäivät onneksi käyttämättä. Huoneessa ollut minibaari toimi hyvin jääkaappina.

Läheltä löytyi pieniä kioskeja, Port Arturista isompi ruokamarket, josta löytyi mm. lasten purkkiruokia, vaippoja yms. Korvikejauhetta näkyi olevan. Ravintoloiden lastenannokset olivat lähinnä ranskalaisia jollain lisukkeella, joten 1v3kk lapsemme söi lähinnä omia ja ostettuja purkkiruokia. Hotellin omasta ravintolasta hänelle maistui hyvin aamiainen (tarjolla mm. puuroa, muroja, leipää, hedelmiä) sekä siellä lastenlistalta löytynyt lihapullat ja muusi. Puuron otimme kotoa mukaan (iltapuuroa varten, meillä oli oma vedenkeitin mukana) ja pieniä pillimaitoja, sillä sellaisia en paikan päällä nähnyt. Hotellin ostimme litran maidon ja ravintolasta sai tietty ostettua lasillisen maitoa ja pillin (lapsi oppinut vastikään juomaan pillillä niin se oli hänestä hienoa ;).

Vaipanvaihto ravintoloissa osoittautui hankalaksi. Suurimmassa osassa ei ollut kuin pieni aikuisten vessa ilman tasoja. Näin ison kanssa onnistuu toki seisoaltaankin paitsi jos on tullut nro 2... :/ Onneksi hotelliin oli lyhyt matka, jos tarvi vaihtaa. Port Arturista löytyi 3. kerroksesta pelkistetty lastenhoitohuone. Viimeisenä päivänä kävimme syömässä Tex Mex paikassa, joka sijaitsi Ruutlin lähellä Akadeemia-kadulla, ja sitä voin suositella etenkin pienten lasten kanssa, sillä sieltä löytyi pieni lasten leikkinurkkaus ja pallomeri! :) Ja ruokakin oli hyvää.

Asiakaspalvelu Virossa on mitä on, tarjoilijoita sai huhuilla, hakea itse menut, joskus siivota itse pöytä, ruoat tuotiin joskus ensin paljon myöhemmin saapuneelle pöytäseurueelle jne, puuh. Kannattaa siis varata aikaa ruokailuun ja vaatia palvelua. ;) Pizzeria Steffanissa ja tuossa em. tex mex -paikassa palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. :)

Ranta on oikein kiva pienen kanssa, paljon "hiekkakakkuhiekkaa", valkoinen hiekka ei polta varpaita ja vesi on piiiitkään matalaa. Leikkipuistojakin löytyy. Rannan lähellä oli kiva puisto vähän vanhemmille, Hotel Pärnun vieressä oleva puisto oli mukava myös tämänikäiselle, sieltä löytyi vauvakeinutkin.

Kaiken kaikkiaan kohde oli oikein sopiva pienen lapsen kanssa matkustettaessa, välimatkat oli lyhyet ja parin tunnin automatka Tallinnasta sujui joutuisasti. Voin suositella sekä kohdetta että hotellia.

Arvosana hotellille:

pieni ,viihtyisä hotelli

Vieras    08.07.2011    Pärnun hotellit    Pärnu
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2011 | Hotelli: Ranna Villa

ranna villa. Muuten ihan mukava paikka,mutta ei ollut ilmastointia .Yöllä oli tosi kuuma,kun ei voinut nukkua ikkuna auki.Henkilökunta ystävällistä .Ilmastointi täytyis löytyä ,jos hellettä on.

Arvosana hotellille:

Pieni, mukava hotelli

Vieras    06.07.2011    Narvan hotellit    Narva
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2011 | Hotelli: Central

Olimme Narvassa yhtenä sateisena päivänä viime syksynä (2010). Kaupungista jäi silloin synkkä kuva, joten päätimme antaa sille vielä uuden mahdollisuuden tulemalla vielä pariksi päiväksi kesäaikana 2011. Kyllä se kuva paranikin jonkin verran. Vaimo sanoi muuten kadulla kävellessämme, että meidän pitäisi kuvata kaupungista jotain kauniimpaakin eikä vain surkeutta. Sopivasti vastaan tuli n. parikymppinen Tatjana [nimi oletettu] kesämekossaan, mutta hän ei aiheena kuulemma kelvannut tähän tarkoitukseen.

Nähtävyydet (linnat, rajajoki, Balttian viimeinen Lenin-patsas) näimme jo viimeksi, joten pääsimme nyt pyörimään keskustan ulkopuolella. Samalla pääsimme kokeilemaan uusia taittofillareitamme. Ja ne kestivät Narvan-testin! Tällä on nimittäin kaikki tiet ja jalkakäytävät niin surkeassa kunnossa, ettemme ole vastaavaa kokeneet missään. Lisäksi ei esim. jalkakäytävien reunoja loivenneta, joten kaupungilla liikkuminen on erittäin hankalaa fillaristeille ja lastenvaunuja lykkiville. Pyörätuolissa istuva ei pääse omaa kortteliaan pidemmälle, montuista johtuen ei ehkä edes puoliväliinkään asti. Jo tullessamme "löysimme" pääkaudulta sellaisen montun, että selvästi tunsi kun sen reuna ylsi Fordin vanteeseen asti.

Hotel Central on ihan jees, pieni mukava hotelli keskeisellä paikalla. Takapihalla on aidattu autoparkki ja poliisiasema on vinosti vastapäätä.

Arvosana hotellille:

Epäsiisti ja halvalla rakennettu

Vieras    06.07.2011    Saarenmaan hotellit    Saarenmaa
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2011 | Hotelli: Spa Hotelli Ryytli

Matka Vekka myy kohteeseen neljän ja seitsemän päivän kylpylämatkoja luokitellen hotellin neljän tähden paikakisi. Suomessa luokittelu vastaa 2- ja siisteystaso olisi luokaton. Huoneen sänky ja kalusteet ovat halvinta mahdollista ja siiisteystaso ala-arvoista. Parveketta ei oltu siivottu varmaan vuosiin ja se oli kuvottavassa kunnossa. Hotellin pimeän käytävän ikkuna oli niin likainen etten ollut moista nähnyt sitten kahdeksankymmenen luvun neuvostoliitossa käynnin jälkeen.

Kylpyläosaston rakenneratkaisut ovat ovat halvalla ja nopeasti tehtyjä. Allasosastossa on laatoitus korvattu muovimatolla, joka on ilmeisesti päästänyt vettä petonivaluihin. Tästä seurannut homeen haju karkoittaa kyllä karskimmankin miehen porealtaasta. Kuntosalilla käydessäni kokeilin nurkassa olevaa soutulaitetta, joka oli hyvälaatuinen Consept 2, mutta sitä ei varmaan ollut huollettu sitten hankinnan jälkeen, (hotelli rakennettu vuonna 2002) se nitisi ja natisi rasvan puutteessa ja pölypallerot tuuletuskehällä olivat tosi epämiellyttävän näköisiä.

Positiivisa oli hyvä aamupala ja päivällis ruoka. Hotellin oikea nimi on Ruutli, jossa u kirjainten päällä on pisteet, mutta niitä en löytänyt koneestani

Arvosana hotellille:

Loistava hotelli, loistavalla paikalla

maria    31.05.2011    Tallinnan hotellit    Tallinna
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2011 | Hotelli: Nordic Hotel Forum

Yövyimme Nordic Hotel Forumissa kaksi yötä huhtikuussa 2011. Hotelli on siisti, kauniisti sisustettu. Allasosasto kiva, aamupala oikein hyvä, tosin väkeä piisaa, varsinkin sunnuntaisin. Huoneemme oli juniorsviitti (kts. kuvat). Hotelli on keskeisellä paikalla, satamaan lyhyt matka kävellä. Suosittelen.

Arvosana hotellille:

jOULUKUUSSA JOULUINEN TUNNELMA

Vieras    07.04.2011    Tarton hotellit    Tartto
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2009 | Hotelli: DORBAT

Siis todella mukava ja asiallinen hotelli. Ehkä Joulun odotus ja Suomen Itsenäisyyspäivä 6.12. ja sen juhla yliopistolla lisäsi viihtyvyyttä. Kannattaa tulla ehdottomasti kokeilemaan.

Arvosana hotellille:

Kylpylähotelli

Irene    21.03.2011    Pärnun hotellit    Pärnu
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2006 | Hotelli: Strand Spa And Conference Hotel

Olimme varanneet kylpylästä erilaisia hoitoja ja illallisen eli hemmottelimme itseämme kunnolla. Huone oli siisti ja moderni. Aamiaispöytä monipuolinen.

Ranta- ja hemmottelulomaa kaipaavalle ihan ok majoituspaikka. Ilmapiiriltään erilainen kuin Hotell Victoria Grand hotell keskustassa.

Arvosana hotellille:

Ihastuttava hotelli keskeisellä paikalla

Irene    21.03.2011    Pärnun hotellit    Pärnu
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2007 | Hotelli: Hotel Victoria Grand hotell

www.victoriahotel.ee/ -sivun mukaan: Hotelli Victoria sijaitsee vuonna 1926 valmistuneessa plastisella muodolla riiantapaisessa heimat-tyylisessä rakennuksessa keskustassa.

Vuonna 1931 mukautettiin liikerakennus arkkitehti O. Siinmaan suunnitelman mukaan matkustajakodiksi "Grand Hotel", jonka ensimmäisessä kerroksessa avattiin kahvila, myöhemmin ravintola. Rakennus rekonstruoitiin vuonna 1991. Hotellihuoneina otettiin käyttöön myös korkea mansardikerros.

Hotelli oli erittäin viehättävä sisältä ja ulkoa. Huone oli romanttinen ja rauhallinen. Palvelu oli hyvää ja ystävällistä.

Hotellin vieressä on Lydia Koivulan upea puisto.

Kaiken kaikkiaan muutaman vrk:n oleskelu hotellissa oli ainutlaatuinen hierontoineen huoneessa, upeine aamiaispöytineen ja tunnelmineen.

Arvosana hotellille:

Kiva paikka

Vieras    20.03.2011    Pärnun hotellit    Pärnu
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2009 | Hotelli: Tervise Paradiis

Etsiskelin täältä tietoa Pärnu Vihreästä talosta ja huomasin, että täällähän on muitakin arvosteluja. Olin Paradiisissa lokakuussa 2009. Oli tosi kiva loma. Huone oli merelle päin ja oli hauska seurata surffareita myrskyssä. Hotellista ei pahaa sanottavaa. Hotellin yhteydessä on kuntokeskus, josta ostin jumppia. Kokeilin mm. isopallojumppaa ja stepaerobicia. Oikeastaan ainoa negatiivinen asia, jonka muistan oli järkyttävä homeen haju Veekeskuksen puolella. Oisko se ollut toinen kerros. Samassa kerroksessa oli lasten leikkipaikka ja ajattelin, että eipä ole kiva leikkiä sellaisessa hajussa. Hotellin puolella ei ollut ongelmia eikä itse kuntosaleissakaan. Ruoka (=lounas) oli tavanomainen. Iltaruoka kannattaa varmaan hankkia kaupungilta. Aika pitkä kävely kaupungille, mutta muuten Paradiisin sijainti hiekkarannan eteläpäässä oli ihana. Olen menossa Pärnuun ensi kesänä, mutta en ottanut Paradiisia, koska siellä ei ole ilmastointia huoneissa. Huoneiden täytyy olla tosi kuumia kesähelteillä, koska isot ikkunat ovat kohti aurinkoa. Menen siis Vihreään taloon. Onko siitä kenelläkään kokemuksia?

Arvosana hotellille:

suuri mukava hotelli

Vieras    06.03.2011    Pärnun hotellit    Pärnu
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2011 | Hotelli: Tervise Paradiis

Olimme perheen kanssa hiihtolomaviikon 9.pärnussa. 2aik. kolme lasta,12v ja 11vuotiaat. paikka on tosi ihana ja kiva.lapset ja me aikuiset viihdyimme hyvin,kesällä varmasti vielä ihananpi paikka.liukumäkiä oli jossa me kaikki viihdyimme ja ne hoidot oli tosi ihania.varmasti menemme uudestaan,mutta kesällä.

Arvosana hotellille:

Kylpylähotelli

Vieras    06.03.2011    Tallinnan hotellit    Tallinna
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2011 | Hotelli: Meriton Grand Conference & Spa Hotel

Kävimme perheen ( 2 aik+lapset 14 ja 2 vuotta) kanssa ns. omatoimi matkalla 1 vrk . Kylpylä puoli tosi hyvä samoin ravintolat ihan ok. Henkilökunta suht ok, tarjoilijat tosi ystävällisiä mutta muulla henkilökunnalla vielä parannettavaa. Osa puhui englantia tosi huonosti ääntäen ja informaatio puuttellista. Jäi jotenkin kuva että yrittävät tarjota laadukasta palvelua, mutta kaikki jäi vähän puolitiehen ns. sinnepäin. Ei ihan paras paikka pienille lapsille esim. ei lasten leikkipaikkaa eikä ruokalistaa ihan pienemmille. Haimme taksilla jogurttia 22.00 jälkeen huoltoasemalta (onneksi taksit edullisia). Hintataso oli aika korkeahko ja kaikesta sai maksaa extraa esim. kylpytakit ja tohvelit 3:lle n.15 €. vaikka infossa kerrottiin sisältyvän huoneen varustukseen muttei ilmeisesti kaikkiin huoneisiin. Jäi vähän ristiriitainen fiilis; kylpyläpuoli ok mutta muut vähän tökki. Aikuislomailijoille varmaan toimii paremmin

T: Perheen kanssa matkalla

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Virossa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.