Tämä kuva on napattu ennen kuin Bergünin kylässä päätettiin kieltää kuvaaminen.
Tämä kuva on napattu ennen kuin Bergünin kylässä päätettiin kieltää kuvaaminen.

Sveitsiläiskylä on niin kaunis että siitä ei saa ottaa enää valokuvia

Sveitsiläinen kylä on tullut kuuluisaksi siitä, että se on kaunis. Todella kaunis. Bergün/Bravuogn kylä on tehnyt melko dramaattisen päätöksen, eikä anna turistien enää ottaa kuvia kuvauksellisesta ulkoasustaan.

Kyläläisten päätös on hieman yllättävä.  Heidän mukaansa kuvista tulee ihmisille, jotka eivät asu paikan päällä, yksinkertaisesti paha mieli.

"On tieteellisesti todistettu, että kauniit lomakuvat sosiaalisessa mediassa tekevät katsojan onnettomaksi koska he eivät itse ole paikan päällä kokemassa kauneutta", toteaa kylän virallinen turistitoimisto.

Tietenkään tämä ei ole estänyt ihmisiä napsimasta kuvia ennenkään, mutta kylä on asettanut valokuvaukselle 5 euron rikemaksun, jos matkailija saadaan kiinni itse teosta. Kylän pormestari kutsuukin kaikki matkaajat kokemaan itse paikan kauneus paikan päälle, eikä ihailemaan sitä kuvista.

Kylän Facebook-sivuilla päätöstä kritisoidaan, mutta todetaan myös sakon olevan ainutlaatuinen tapa mainostaa kylää. Kuten se onkin. Keino toimii, sillä nyt kylästä puhuvat kaikki - kuten mekin.

Lähde: Travel & Leisure

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.