Sailor Apart hotel

Valitse sopivin hotelli.
kaupunki / hotellin nimi
tulopäivä
lähtöpäivä
huoneita
aikuisia
lapsia
ikä

Kokemuksia tästä hotellista

Törkeää kohtelua

Vieras    20.04.2015    Alanyan hotellit    Alanya
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2015 | Hotelli: Sailor Apart hotel

Sailor Apart Hotel kohteli minua mielestäni erittäin törkeästi ja syrjivästi, vaikka maksoin heille koko hinnan heti käteisenä kun saavuin. Jouduin turvautumaan Alanyassa paikallisen poliisin apuun, joka ohjasi minut kuluttaja-asiamiehelle ja vaihdoin toiseen hotelliin. Sain takaisin vain osan maksamastani summasta.

Huoneistohotelli oli jääkylmä eikä lämmintä vettä tullut kuin vasta kolmantena päivänä. Minulle väitettiin, ettei lämmitys/tuuletin toiminut. Yritin nukkua saavuttuani kaksi tuntia, mutta heräsin siihen, että kehoni oli aivan jäässä enkä pystynyt edes puhumaan, olin ihan turtana kylmästä.

Respa toi makuuhuoneeseeni avoterassilämmittimen, pelkäsin, että se sytyttää tekokuidut yön aikana palamaan. Kaksi päivää valitettuani, he suostuivat laittamaan lämmityksen päälle, se siis toimi, mutta he halusivat vain säästää sähkössä. He sanoivat, että koska olen Suomesta, olen tottunut kylmään, enkä tarvitse lämmintä. Törkeää.

Minulla ei ollut lakanoita. Vaadin kaksi lakanaa, sillä päiväpeite oli käytetty, kova ja pölyinen. Patjat olivat tosi vanhoja ja haisivat. Huoneistossa oli hometta. Tulin todella sairaaksi.

Olin varannut kahden hengen huoneistohotellin ja maininnut että turkkilainen ystäväni tulee käymään siellä toisinaan, olemme 43-vuotiaita ja tunteneet toisemme 1,5 vuotta. Kun hän tuli ilmoittautumaan tiistai-iltana kahdeksan aikaan illalla, hänet heitettiin ulos hotellin aulasta. Hänelle oli sanottu, että hänen oleskelunsa hotellissa on laitonta. Vaadin respalta selitystä. Sitä ei tullut eikä hän suostunut soittamaan turistipoliisille.

Menin itse käymään poliisiasemalla. Sieltä sanottiin, että heillä olisi pitänyt pyytää mieheltä henkilöllisyystodistus ja pyytää häntä rekisteröitymään, jos hän jää yöksi. Poliisi ihmetteli hotellin asennetta. Vielä enemmän he ihmettelivät kun kuulivat että miesystäväni on vartija, Turkissa ei pääse vartijaksi ellei ole nuhteeton taustaltaan.

Hotellin terassialueella ei voinut oleskella, siellä oli vaarallinen työmaakuvio käynnissä koko ajan. Rakennuspauke oli hirveän äänekästä aamusta iltaan ja laastia sekä rakennuspölyä yms tippui terassille. Alussa kysyin että onko työmaa käynnissä, mutta respa valehteli ettei ole. Otin kuvia todisteeksi.

Sailor Apart hotel vaaransi terveyteni ja turvallisuuteni toistuvasti ja heitti ystäväni ulos hotellin aulasta perusteetta.

Törkeintä kohtelua oli se, että he syrjivät minua suomalaisena. Ruotsalainen pariskunta samasta hotellista oli maksanut viikon oleskelustaan vähemmän kuin minä, siis kaksi henkilöä yhteensä vähemmän kuin minä.

Onneksi sain paikallisilta viranomaisilta apua. Harkitsen, että vaadin kaikki rahani takaisin kyseisestä hotellista. Otin kuvia terassilta ja uima-altaalta. Ei mitään suojaverkkoja rakennustyömaan takia ja pauke oli ihan älytöntä. Hitsasivatkin.

Ei koskaan enää tähän paikkaan. Valitin paikasta myös Alanyan turisti-infoon kirjallisesti.

www.alanyasailor.com

Arvosana hotellille:

Oletko yöpynyt tässä hotellissa? Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.