Toinen Mooseksen kirja kiehtoo edelleenkin tutkijoita. Mitähän uutisissa kerrotaan tänään?
Kyllähän sitä tuhoa syntyi Astan päivänä, mutta en tunnusta meriteitä raivanneeni. Olen lukenut Raamattua erittäin hyvänä historiankirjana joka kertoo sen aikaisista tapahtumista. Kaikki asiat ovat ihan järjellä selitettäviä ja niin, kuin hyvissä romaaneissa konsanaan pikkuisen siellä on liioittelua ihmisten kokemuksista ja näyistä.
Avainsanat: raamattu koraani
Ilmoita asiaton kysymys
Vastaukset
Kysyjän valitsema paras vastaus
Kahdentoista tunnin myrskytuuli
Amerikkalaistutkijat ovat muinaisten karttojen perusteella löytäneet paikan, jossa Raamatussa kuvatut tapahtumat ovat voineet sattua.
Niilin suistoalueella aivan Välimeren eteläpuolella joen muinainen haara on aikoinaan virrannut Tanis-järvenä tunnettuun rannikkolaguuniin. Tutkijat käyttivät arkeologisia arkistoja, satelliittimittauksia ja karttoja arvioidakseen laguunin veden virtauksen ja syvyyden 3 000 vuotta sitten. Sen jälkeen he loivat tietokonemallin simuloimaan voimakkaan, yön yli kestäneen tuulen vaikutusta kaksi metriä syviin vesiin.
Kahdentoista tunnin ajan noin 30 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli olisi voinut jakaa veden ja luoda maasillan, joka olisi ollut noin kolme kilometriä pitkä ja viisi kilometriä leveä. Tuulen laannuttua vedet olisivat virranneet paikoilleen vuoksiaallon lailla.
Lähteet:
www.iltalehti.fi/ulkomaat/20...5_ul.shtml
Kysyjän kommentti
Ilmoita asiaton vastaus
Muut vastaukset
Kuinka punaiseen mereen syntyi kangas, jota pitkin Moses jatkoi pakoa Egyptin arjemeijakunnasta.
Ilmoita asiaton vastaus
Kahdentoista tunnin myrskytuuli jakoi veden!
Lähteet:
www.iltalehti.fi/ulkomaat/20...5_ul.shtml
Ilmoita asiaton vastaus
No tälläisiä teorioita putkahtaa aina silloin tällöin esiin.
Toinen Mooses 14 luku jakeet 21-vaikka 30 kertoo aiheesta. Kyllähän Raamattukin mainitsee, että Mooses kohotti kätensä merta kohden ja tuli anakara itätuuli, joka puhalsi koko yön, jne.
Henkilökohtaisesti minua ei nyt hetkauta se, mikä sen aiheutti en edes vaivaa päätäni sillä ajatuksella.
Löydän paljon tärkeämpää pohdittavaa sieltä. Tiede ja usko taistelevat koko maailman sivun kaikesta asiasta. On toki kristittyjä tiedemiehiäkin ja kirjan kirjoittajia, jotka uskovat Raamatun sanaan.
Nyt lopetan, etten pidä saarnaa Teille, ei ole tarkoitus, mutta oman mielipiteeni haluan sanoa.
Minulle riittää viimeisellä portilla, että syntisenä ihmisenä armo riittää minullekin.
Maallinen passikin vanhenee ensikuussa, uutta en hanki, edes muuttaessani täältä uuteen Jerusalemiin,
minulta ei kysytä passia eikä kansalaisuutta, näin uskon.
Lähteet:
oma hartaushetkeni
Ilmoita asiaton vastaus
Aika kauan tuon myrskytuulen selville saaminen ottikin.
Ilmoita asiaton vastaus
Myrskytuuli jakoi meren,näin kirjoitti Etelä-Saimaa tänäaamuna.
Ilmoita asiaton vastaus
Asta myrsky kävi punaisen meren kierroksella. Kaatoi puut ja teki ison ojan. Ei siellä enää puita olekkaan ja muutama ojakin vain jäljellä.
Ilmoita asiaton vastaus
Tutkijathan tutkivat koko ajan ja mikseisitten raamattuakin ja koraania.
Ilmoita asiaton vastaus
Vastaa kysymykseen
Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!Rekisteröidy
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
Ohjeita vastaajalle
- Vastaa esitettyyn kysymykseen.
- Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei". - Noudata Napsun sääntöjä.
- Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
- Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
- Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
- Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.