Onko käynyt näin puolukkametsässä?
Tapasin veturinkulettajan kesällä ja kysyin oletko ajanut ihmisen päälle?
Kertoili että vei tavarajunaa Hyvinkään suunnasta Hakoon ja jossakin liki Lohjaa mummo työsi polkupyörää radalle. Pyörässä oli ämpärit molemmissa sarvissa.
HR12 diesel veturissa on pitkä nokka että tie näkyy vasta kilometrin päästä. Antoi äänimerkin ja toivoi ettei tulisi tielle. Peilistä näki että polkupyörä ja ämpärit lensi.
Aloitti jarrutuksen ja soitti hätäpuhelun että ei saa lähettää junia radalle läden kävelemään paikalle,
Juna pyähtyy vasta kilometrin päähän jarrutuksen aloittamisesta.
Paikalle päästyään näki mummon ojassa makaamassa yltäpäältä punaisena. Elonmerkkejä etsiessä mummo kapusi pystyyn ja aloitti haukkumisen; "Katsokaa vähän miten ajelette ja ainakin satte maksaa sen polkupyörän".
Oli tönäissyt pyörän junan eteen ja heitäytynyt itse sivuun mutta kyllä puolukat punasi hänet.
Tulihan ne poliisit ja ambulanssi ym paikalle ja kuskilla oli mieli tenyt vetää mummoa päin pläsiä. Sai hillittyä itsensä ja VR oli myöhemmin ostanut mummolle uuden pyörän.
Mitä me tästä opimme?
Niinhän se Mannekin poliisille; Hai sie konstaapel se juna ikään kuin koukkas!
Avainsanat: junat
Ilmoita asiaton kysymys
Vastaukset
Käyttäjien valitsema paras vastaus
Muut vastaukset
Älä aja puolukoita fillarilla kuskaavan mummon päälle,mummo saattaa tulistua ja vaatia fillari-ja puolukkakustannuksia sulta takas!Hyväs lykys tulee lisäksi pesulalasku tuhraantuneesta nutusta ;-)
Ilmoita asiaton vastaus
metsässä olen käynnyt,
ei ole junat eikä junailijat ahdistelleet
mutta enhän mä olekkaan mikään mummo
Ilmoita asiaton vastaus
En ole onneksi mesään mennyt puolukkaan..ostin torilta puolukat..eikä mikää vaara vaaninut..
Ilmoita asiaton vastaus
Vastaa kysymykseen
Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!Rekisteröidy
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
Ohjeita vastaajalle
- Vastaa esitettyyn kysymykseen.
- Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei". - Noudata Napsun sääntöjä.
- Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
- Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
- Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
- Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.