Matkakokemukset - Lennot & liikenne Saksassa

Finnlinesin laivalla Travemündesta Helsinkiin

maria    28.11.2017    Travemunden lennot & liikenne    Travemunde

Laivamatka Saksan Travemündesta Helsinkiin (Vuosaaren satamaan) oli mielestäni suht kivuton. Laivaan pääsi myöhään illalla - lastaaminen alkoin n. klo 23, laiva lähti matkaan klo 03.

Aamupala oli hyvä (skumppaakin oli tarjolla ;), päivän aikana jonkin verran järjestettyä ohjelmaa oli tarjolla, mutta itse kävimme pyörähtämässä pienessä putiikissa, kuntosalilla ja nautittiin vain olemisesta pitkän automatkan päätteeksi. :) Päivällinen buffetista oli myös ihan kelpo.

Toisena yönä keikutti ehkä hieman enemmän, olisiko siinä ollut enemmän avomerta - vähän meinasi olla hankalaa nukahtaa.

Seuraavana aamupäivänä saavuttiin Suomeen. Eli matka kestää reilun vuorokauden (n. 30h).

Meillä oli 4 hengelle 16m2 kokoinen hytti (ikkunallinen A4-hytti), jossa parivuode ja lapset nukkuivat tyytyväisesti kerrossängyssä. Tämä hytti soveltuu Finnlinesin mukaan erityisesti perheille, ja samaa mieltä olen. :)

Huom! Travemünden satamassa on pieni myymälä, josta voi halutessaan vielä viinavarastoja (oikeastaan muuta siellä ei myydä) päivittää suht edullisesti. Ruokailua ei kannata jättää satamaan, sillä siellä on vain yksi to-del-la vaatimaton ravintola, josta saa lähinnä mauttomia schnitzeleitä (kaikki muu oli loppu, en tiedä mistä makuelämyksistä jäimme paitsi). En suosittele lainkaan...

Joukkoliikenteestä Bremenissä

Sinisara    12.08.2013    Bremenin lennot & liikenne    Bremen

Joukkoliikenteen käyttö oli helppoa. Bremeniin tullessa lentoasemalla lipun voi ostaa lähtöpysäkin automaatista tai raitiovaunun automaatista. Valittavissa oli englanninkielinenkin valikko, mutta kyllä ostos oli helppo myös saksankielellä. Kertalippu maksoi 2.40, lapsi ilmaiseksi aikuisen mukana. Kolikoita piti latoa ilmoitettu summa, palautusraha ja lippu kolahtivat oitis. Myös setelit kelpasivat, mutta käsitin että vain yksi kpl seteleitä. Paikalliset maksoivat jollakin vihreällä kortilla, lienee paikallinen matkakortti. Luottokortilla ei käsittääkseni voinut maksaa.

Jos matkusteli yhtään enemmän niin päivän lippu (tagesticket), jolla sai aikuisen lisäksi matkustaa kaksi muistaakseni alle14-vuotiasta, oli edullinen 6.80, ja kelpasi vielä seur pnä klo 03:een.

Lippujen yksityiskohtia, ks kohta tickets

Sivuilta selviää myös millä bussilla/ raitovaunulla pääset määränpäähäsi

www.bsag.de/eng/index.php

Lippuja sai myös turisti-infosta. Lentoasemalla info oli hieman kaukana Ryanairin E -terminaalista, löytyi pääterminaalista etsiskelyn jälkeen. Tämä kertalippu piti taittaa pitkittäin kahtia ja leimata punaisessa automaatissa.

Ostin ensimmäisen päivälipun rautatieaseman infosta. Sieltä myytiin hieman erilainen tageskarte, joka maksoikin 9.50 , oli voimassa vain sen päivän klo 18aan, mutta oikeutti joihinkin alennuksiin joita en tarvinnut. Harmitti vähän.

Raitiovaunu - ja bussilinjasto löytyy Bremenin kartan kääntöpuolelta. Tällaisen kartan sairautatieasemen infosta ja varmaankin useista hotelleista.

Suosittelen etenkin raitiovaunumatkailua. Tasaista ja mukavaa. Pysäkeillä näyttötaululta näki montako minuuttia seuraavan lähtöön. Sisällä selkeä näyttö ja myös kuulutus pysäkeistä.

Hyvää palvelua Lufthansalla

Palasimme Heidelbergin matkalta yölennolla Frankfurtista Helsinkiin. Kone oli täynnä ja kolmihenkinen ryhmämme sai hajapaikat koneesta. Ystävällinen virkailija lupasi tehdä kaikkensa, että saisimme vierekkäiset paikat, jottei 9 v tyttö joudu istumaan yksinään. Tämä järjestyikin, kun kaksi matkustajaa siirrettiin business-luokkaan, nämäkin olivat varmaan siirrosta tyytyväiset. Ilmainen ruoka tosin ei ollut kehuttavaa meno- eikä paluulennolla.

Viihde lentokoneessa

ekku71    06.07.2013    Frankfurtin lennot & liikenne    Frankfurt

Lufthansan sivuilla katsottiin viihde tarjontaan lennon aikana mm. mainittiin konsoli lapsille pelien pelaamiseen kuinka ollakkaan koneeseen kun päästiin ja siis kyseessähän Airbus A380 niin eipä ollutkaan konsoleita koko koneessa vaan henkilökunta myös ihmetteli niiden puuttumista olimme pettyneitä tosin elokuva tarjonta oli kattava mutta ei se ihan korvaa kuitenkaan kaikkea.

Franfurt-Hahnista Franfurtiin

hurjatta    09.10.2011    Frankfurtin lennot & liikenne    Frankfurt

Matkustin kokeeksi Tampereelta RyanAirilla Frankfurt-Hahniin, sillä listassa ollut hinta 9 € houkutteli todella. EN ollut aikaisemmin kyseistä yhteyttä käyttänyt, mutta se osoittautui paitsi edulliseksi, myös käteväksi. Sain lisäksi jatkolennonkin halpalentoyhtiöltä, tosin Frakfurtista, joten ehdottomasti halvin yhdensuuntainen matka tuli löydettyä tällä kertaa.

Linja-autoyhteys Frankfurt-Hahnista Frankfurtiin oli varsin mutkaton, maksoikin vain 13 €. Matka kesti noin puolitoista tuntia, ja ajossa oli ykkösluokan bussi. En tosin tiedä, oliko vessaa, mutta muuten ihan hieno kokemus.

Paikallisliikenne lentokentältä

Helsingistä Müncheniin pääsee mm Lufthansalla edullisesti ja nopeasti. Palvelu Lufthansan koneissa on laadukkaampaa kuin Finnairin, mutta henkilökunta harvoin puhuu Suomea. Taasen Munchenin kentällä on Finnairin koneen lähtöportteilla Tax Free josta saattaa aika ajoin saada Suomenkielistä palvelua. Munchenin kenttä on suuri, mutta selkeä. Lentokentältä pääsee keskustaan kätevästi ja edullisesti paikallisjunalla/metrolla. Lentokentälle kulkee 2 eri junaa, jotka ajavat hiukan eri reittejä. Liput junan saa kätevästi ostettua automaateista, joissa on Englannin kieliset ohjeet ja usein myös henkilökuntaa, jotka avustavat lipun valinnassa ja ostossa. Myös lentokentälle saapuneet Saksalaiset myyvät usein käyttämäänsä junalippua muutamalla eurolla. En ole koskaan törmännyt käytettyä lippua ostaessa minkäänlaiseen turistien vedätykseen, tosin itse täytyy olla tarkkana minkä lipun ostaa.

Lentomatka HEL-TXL

PateT    28.09.2009    Berliinin lennot & liikenne    Berliini

Berliini on oiva matkakohde,lähellä ja suunnattomasti nähtävää;kahden tunnin lentomatkan päässä.Matka kivuton,tuskin ehdit juoman ja tarjotun sämpyn syödä,kun olet keskellä Eurooppaa,keskeisellä lentoasemalla,josta helppo siirtyä hyvien,helppojen ja halpojen julkisten kulkuyhteyksien Berliiniin.

FINNLINESILLA SAKSAAN

kuonokas    03.02.2009    Travemunden lennot & liikenne    Travemunde

Finnlinesin yhdistää reittilinjoihinsa kätevästi risteilyhenkeä. Laivalla pääsee Helsingistä Travemundeen reilussa vuorokaudessa ja matkan hintaan voi sisällyttää jo valmiiksi kaikki ateriat seisovasta pöydästä matkan aikana. Silloin kun et ole syömässä tai lepäämässä, aika kuluu esim. saunassa ja poreammeessa

lento ja taksi

Vieras    14.10.2008    Moselin laakson lennot & liikenne    Moselin laakso

Lensimme 5.10.08 Treelta Hahniin ja takaisin 12.10. Lennot ja muu

siihen liittyvä OK, paitsi minä tyhmänä pakkasin liikaa matkatavaroita ja vähältä piti, etten joutunut maksamaan ylipainosta. Taksilla mennessä

Bernkastel-Kuesiin, hinta 46 e, tullessa Zellistä Hahniin , hinta 32 e.

Joukkoliikenne

Hencca    04.07.2008    Berliinin lennot & liikenne    Berliini

Liikkuminen on edullista Berliinissä. Mikäli olet esimerkiksi pidennetyllä viikonloppumatkalla, kannattaa ostaa seitsemän päivän metrokortti. Metroverkosto on nimittäin kattava, ja metrot ja lähijunat kulkevat yli puolenyön. Tämän jälkeen yöbussit korvaavat metrot ja sama lippu käy myös yöbusseissa. Taksia ei siis juuri tarvi käyttää. Ja mikäli joutuisi käyttämään, ei sekään ole kallista esimerkiksi Suomen hintatasoon verrattuna.

Kannattaa muistaa, että metrossa pätee samat perussäännöt kuin kaikkialla muuallakin. Lippu on leimattava laiturialueella ennen junaan astumista. Berliinin liikenteessä kulkee paljon tarkastajia, jotka ovat pukeutuneet normaaleihin vaatteisiin, Heillä ei siis ole uniformuja, joista heidät voisi tunnistaa. Eli osta lippu niin pääset paljon vähemmällä :)

Ja esimerkiksi metron linja U2 on hyvin kattava, sillä pääsee melkein kaupungin päästä päähän. Esimerkiksi Alexanderplatzilta Potzdamer Platzin kautta tavaratalo KaDeWen viereen länsipuolelle.

Myöhäiset Ryanair lennot...

shanghai    13.06.2008    Frankfurtin lennot & liikenne    Frankfurt

Turvallinen nukkumapaikka...

Vaihtolento Malagasta Frankfurtin kautta Helsinkiin

tim1970    13.06.2008    Frankfurtin lennot & liikenne    Frankfurt

Olimme perheen kanssa matkalla keväällä 2007 Costa Des Solissa (Mijas Costa). Saimme Samsungin tv:n ostamalla majoituksen ilmaiseksi, mutta lennot piti itse hommata.

Saimme sopivat lennot SAS/Lufthansan lennoille. Lennot piti järjestää jatkolentoina, koska suoria lentoja emme saaneet.

Meno onnistui Kööpenhaminan kautta ihan ok. Paluu piti järjestää Frankfurtin kautta. Siellä saimme huomata ikäväksemme, että meitä kaikkia ei laskettukaan koneeseen (2 aikuista ja 2 lasta). Heillä oli sattunut pieni ylibuukkaus, ja paikkoja olikin vain kolmelle henkilölle. Virkailijoiden lupausten turvin minä sitten sanoin voivani jäädä odottelemaan seuraavaa lentoa (noin 10 tuntia). Minulle luvattiin korvauksia, mahdolliset majoitukseen ja ruokailuun liittyvät kulut korvattaisiin ym. Mutta annas olla, kun portit lentokoneeseen suljettiin - kaikki lupaukset kiistettiinkin. Ei mitään kuluja korvattaisikaan. Ite saisin kaikki maksaa. Pikkusen kiistelin heidän kanssaan, mutta en jaksanut alkaa riehumaankaan. Hotelliin en viitsinyt sitten koittaa edes mennä. Varaukseen (lentokentältä käsin) olisi pitänyt olla jokin luottokortti, ja minullahan oli vain pari sataa euroa käteistä lomareissun jäljiltä jäljellä eikä minkäänlaista luottokorttia. Nukuin ja torkuin sitten yleisessä aulassa odotellen seuraavaa lentoa. Eivät siis päästäneet edes minkäänlaiseen Lounge-tilaan mua...grrr...

Aamulla sitten pääsin lennolle ja se meni ihan ok. Perillä Suomessa jouduin vielä selvittelemään missähän meidän matkatavarat sitten ovat ja koska tulevat....Ne tuli saman päivän iltana sitten kotiin kuljetettuina.

Töihin päästyäni (lue: ilmainen netti) selvittelin sitten oikeuksiani kuluttajaviraston kautta. Sain kuin sainkin 250 Euron korvaukset Lufthansalta muutamien faksien, puheluiden ja sähköpostien jälkeen. Se oli minimikorvaus tällaisissa tapauksissa.

Olisin vielä voinut vaatia lisää rahaa kuluttajaviraston päätösten mukaan mm.ruokakuluista ja siitä syystä, että tämä matka oli juuri ja juuri yli 1500 km, jolloin kulukorvaus olisikin pitänyt olla 400 Euron suuruinen.

Olin kuitenkin jo sopinut Lufthansan virkailijan kanssa 250 Euron korvausen olevan ihan ok, joten en jaksanut enään kiusata Lufthansaa.

Tarinan opetus: jos joku joutuu vastaavaan tilanteeseen lentokentällä, ota kaikki virkailijan puheet ja lupaukset kirjallisena paperille (tai äänitä/nauhoita), jotta saat mitä he lupaavat.

halpoja junalippuja

matkalainen    27.05.2008    Berliinin lennot & liikenne    Berliini

saksasta löytyy monenlaisia halpoja lippuvaihtoehtoja junalla reissaajalle, katso www.db.de

Loma wurzburgissa

Kävimme tervehtimässä tytärtämme joka opiskelee yliopistossa Wurzburgissa. Toukokuun 15.päivä lähdimme matkaan lentäen ensin Frankfurtiin.Lentokenttä oli valtava,käytävää käveltiin 20 min ennenkuin saimme matkatavaramme ulos.Juna wurzburgiin lähti lentoasemalta ja kesti noin puolitoista tuntia. Hotelimme sijaitsi aivan keskustassa.Hyvin nukutun yön jölkeen läahdimme tutustumaan kaupunkiin.Aivan ihana paikka.Vanhoja taloja,ravintoloita,aukioita joissa kahviloita,kauppoja ylenmäärin.Ihana nähtävyys Residenssi, jossa vietimme pari tuntia ihaillen upeita maalauksia ja vielä upempia huoneita.Kannattaa käydä katsomassa.Marienbergin linna jäi katsomatta,mutta se on yksi parhaimmista nähtävyyksistä.Laivaristeily Mainilla oli mahtava.Nähtävää riittää vaikka kuinka paljon.Ehdimme käydä vain osassa koska matkamme kesti vain kolme päivää.Jos joku majoittuu Novotell-hotellissa,kannattaa tutustua sen saunaa.Se ei sitten ole tarkoitettu ujoimmille.Miehillä ja naisilla on sama pukuhuone ja siellä ollaan alasti kaikki samoissa tiloissa,samoin uimassa osa kävi täysin ilkosillaan..Löylynheitto oli kokemus sinänsä : )

Kaupoissa oli edullisia kenkiä ja vaatteita,eikä ruokailukaan ollut yhtä kallista kuin Suomessa.

Ravintoloiden terassit kaduilla olivat ihania.Viinejä oli mukava maistella.Siideriä ei ollut kuin ehkä joissain irkkububeissa mutta olutta sitten senkin edestä.

Raatikellarin ravintolassa maistoin aitoa saksalaista bratwurstia hapankaalin kera, hyvää!

Saksalaisten kanssa pärjää hyvin englannilla,tosin tyttäreni kertoi että palvelu on parempaa jos osaat saksaa.Saksalaiset osoittavat avoimesti tunteensa,myös negatiiviset.Nauravat avoimesti turistienkin hölmöilyille.

Kaikki loppuu aikanaan ,niin myös matkamme.Toisenkin kerran menisin.

Oletko vieraillut Saksassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.