Kysytty: 17.08.2011 - 10:20

Eikö talouskasvu olekaan hyvä asia?

Viron bruttokansantuote kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 8,0 prosenttia vuotta aiemmasta. Viimeksi maan talous kasvoi vastaavaa vauhtia vuoden 2007 alussa. Rivakka kasvutahti ylitti markkinoiden odotukset. Uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa analyytikot olivat ennakoineet 6,1 prosentin kasvuvauhtia. Viime vuoden viimeiseen neljännekseen verrattuna Viron talous kasvoi kausitasoitettuna 2,1 prosenttia. Talouskasvua vauhditti erityisesti teollisuustuotannon kasvu sekä vienti. Viron inflaatiotasoitettu vienti kasvoi vuodessa 53 prosenttia. Viro on hyötynyt maahan perustetuista uusista tehtaista, joissa valmistetaan muun muassa langatonta viestintäteknologiaa sekä tuulivoimageneraattoreita. Viro liittyi euroalueeseen tämän vuoden tammikuussa. Mutta..

Hyväntekeväisyysjärjestöjen mukaan osa Viron lapsiperheistä näkee suorastaan nälkää. Koululaiset ovat kesälomalla eivätkä saa ilmaista ruokaa. Siksi Pelastusarmeija on pystyttänyt soppakeittiöitä muun muassa Tartoon.
Inflaatio on laukannut Virossa tänä vuonna nopeammin kuin missään muussa euroalueen massa. Etenkin elintarvikkeiden hinnat ovat nouseet hurjasti.
Ruokakorin hinta on nyt yli viidenneksen kalliimpi kuin vuosi sitten. Virolaiset peruselintarvikkeet - peruna ja kaali - maksavat nyt paikoin jopa kaksi kertaa enemmän kuin viime kesänä. Sokeri on Viron kaupoissa jo niin kallista, että sitä lähdetään hakemaan Suomesta asti. Suomessa sokeri on noin puolet halvempaa.
Yhdeksän kuluttajaa kymmenestä syyttää hintojen noususta Viron kruunusta luopumista ja euron käyttöönottoa. Talousasiantuntijat tyrmäävät tämän. Heidän mukaansa pääsyyllisiä ovat maailmanmarkkinahintojen nousu sekä Viron markkinoiden pienuus.
Lähiaikoina virolaisia koettelee muun muassa sähkön hinnan nousu. Viron palkat eivät ole nousseet lamaa edeltäneelle tasolle, moni on pudonnut työttömyyskorvausten ulkopuolelle, eivätkä lapsiperheiden tuet enää vastaa hintatasoa.

(taloussanomat)



Avainsanat: talouskasvu nälkä

  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Käyttäjien valitsema paras vastaus

Vastattu: 17.08.2011 - 10:28

Ei siinä talouskasvu kaikkia auta, jos ruoan hinta tuplaantuu. Palkat kun harvoin pysyvät mukana tuollaisessa vauhdissa.
Monessa maassa on tutkittu, että euron tulo ei ole hintojen nousun syy, mutta kansat eivät oikein tahdo uskoa sitä missään.


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 17.08.2011 - 11:40

Viron kansaa koetellaan toisinaan kovin kourin.
Olen kuitenkin nähnyt kansan hyvin positiivisenä kirjoittajien kautta.
Euron tuloon en oikeastaan viitsi puuttua, meillä on jokaisella omat mielipiteet.
Mutta kurjaahan se on jos palkat laahaa niin jäljessä, että nälkäkansaksi tullaan.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.08.2011 - 11:59

Ei taida aina kulkea jutut käsikädessä..
Ruoka senkun kallistuu...


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.08.2011 - 12:17

Ei tavalliselle kansalle, joutuu "ikeen" alle tai työttömäksi ts elämään ilman tuloja.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.08.2011 - 12:19

Kyllä talouskasvua hidastaa Median jatkuva nalkutus, kuinka huonosti meillä nyt menee ja mitä kauheuksia tuleman pitää. Turhaa pakokauhun lietsontaa herkille kansalaisille....ja herkkä uskoisille. Toinen on tämä hysteria....kun talouskasvu paranee ja esim. pörssikurssit nousevat, hyppäävät kaikki kansalaiset hädissään nostamaan kaikki rahansa sijoituksiltaan pois....usein vielä tappiolla. Järkevyyttä tiedottamiseen, myös valtion ja kansanedustajien kautta.

Huom! Järjen käyttö on sallittu!


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.08.2011 - 15:20

Talouskasvu täyttää ensin ison pahan rahan taskut. Jos sattuu vielä jotain jäämään, niin muutkin voi pienen siivun saada.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.08.2011 - 15:25

Jotain pitäisi tapahtua. Palkkojen puolella nousta tai sitten verojen pudota.Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo meille uutta.Ei voi näin jatkua. Kiristää työttömien elämää ja vanhusten .Köyhät kyykkyyn ensin mistä aita matalinta.Lapsiperheet kärsii ja hoidoista supistetaan. Eläkeläiset ja hoidot.Kaikki on listalla mikä tuntuu niille helpoimmalle. Elikkä pienen ihmisen.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.08.2011 - 16:58

Köyhät köyhtyy entisestään :(


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.08.2011 - 21:06

Jokaisessa euroon siirtyneessä maassa on huomattu sama ilmiö: hinnat kallistuvat huomattavasti. Muistellaanpa vain kuinka meilläkin hinnat hilautuivat kohtalaisen nopeasti ylös, kreikkalaiset mekkaloivat todella kauan ruokansa kallistumista... joten kaikkea ei voitane selittää maailmanmarkkinahintojen muutoksilla. Se vain on niin helppoa mennä ison tuntemattoman asian taakse. Totuus on se, että jonnekin ne voitot vain sujahtavat. Mielestäni tämäkin olisi helppo selvittää, jos vain tahtoa löytyy. Suomessa ei löydy: täällä syyttävät toisiaan tuottajat, kaupan väliporras, kauppa; niin ja tietysti ne nousevat maailmanmarkkinahinnat.


  Ilmoita asiaton vastaus
amu
Vastattu: 18.08.2011 - 00:36

ottopohjaoy kertoi nykyisen taloudenpidon pähkinän kuoressa. lamat tulevat yhä nopeammalla syklillä tuon tiedottamisen takia, joka päivä luetaan lehdistä kuinka surkeaa tulevaisuus on ja miten huonosti nyt voi mennä jos menee oikein huonosti :(


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 18.08.2011 - 16:42

Kun ruoka, sähkö ja moni muu pakollinen asia kallistuu, ei tavallinen kuluttaja tiedä talouskavusta mitään vaan kituuttaa entistä kurjemmin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 23.08.2011 - 18:15

En minä mitään siitä talouskasvusta tiedä, ruoka ja energia on muutenkin jo kallista.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.