Kysytty: 17.06.2011 - 20:36

Löysin kirjoituksen netistä ?

Asmo 12.1.2004 12:46 0 Aloitin 20:vuotiaana perjantai pullolla.
Sitten meni jo lauantaikin ryypäten.
Ei aikaakaan olin sunnuntaina krapula kaljalla.
No kun olin autonkuljettaja eräänä maanantaina meni ajokortti, jonka myötä työpaikka. No sitten oli aikaa ryypätä täysipäiväisesti. Sitten lähti akka 4v tyttömme kanssa. Sitten loppui rahat jota touhusin lisää laittomin keinoin. Siitä seurasi 11kk linna tuomio. Sitten ryhdistäydyin ja avioiduin ja saatiin lapsi ja olin töissä. Sitten tuli perjantai pullo. Ja tarina toisti itsensä ja olin taas linnassa. Sitten todettiin pikkuaivojen koordinaatti häiriö alkoholi oli rasvoittanut ne ja minusta oli tullut eläkkeellä oleva tikku kävelijä. Sitten pitkän putken jälkeen olin taas kerran pidätettyjen putkassa. Elimistöni huuti viina jota siellä en saanut. Tuli harhat ja juoppohulluus veivät hullujen huoneelle viikoksi. Ja tarina toistaa taas itseään ja olin taas hullujen huoneella uudestaan. Sitten lääkäri totesi rasvamaksan ja myöhemmin maksakirroosin. No juominen jatkuu, saas nähdä mitä tapahtuu jos en kuole sitä ennen. PS älä arvostele oikein kirjoitustani se on väsätty juopon aivoilla ja vapisevin sormin.
Nyt nuo on voitettu mutta uudet murheet nykyään terveyteni kanssa.


Lisätty: 17.06.2011 - 20:51

Hän on minun mieheni / Lettupinoni / ukkoni ja ollut hyvä ukko 17vuotta

 
  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Käyttäjien valitsema paras vastaus

Vastattu: 17.06.2011 - 22:55

Hyvä muistutus monelle joka vielä ei ole aloittanutkaan. Ei mitään iloista tarinaa. Alkoholistihan menettää oman elämänsä ja läheisetkin kärsii. Joka kerran alkoholisti, aina sitä. Jos lopettanut niin ei koskaan pitäisi enään ottaa viinaa missään määri . Kierre alkaa heti uudestaa,.


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 17.06.2011 - 20:43

Oliko tuo kysymys vai vastaus?
Niitä on paljon juopon geenit saaneita perinnöksi maailmassa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.06.2011 - 23:08

Monille hyvä kertomus opetuksena..
Mutta kumminkin toivon kirjoittajalle voimia ja jaksamista jokaiseen uuteen päåivään..
Miten AA kerho suosittelen, isäni veli oli siinä vuosikymmenet..kunnes....


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 17.06.2011 - 23:13

Aika karua luettavaa....


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 18.06.2011 - 05:06

Kierre syntyy niin helposti!
Voi olla myös syömishäiriö/paino ongelmat, lääkkeet ym.
Viestin opetus: voi selviytyä, mutta myös kannettava seuraukset mukanaan.
Voimia molemmille!!


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 18.06.2011 - 06:35

Voimia!


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 18.06.2011 - 11:15

Ikävää, mutta totta. Alkoholi vie mennessään ja siitä kyllä pääsee mitä ilmeisemmin eroon, mutta se vaatii taistelua ja elämän uusiksi laittamista. Harmi sinänsä, että terveys on jo monelta siinä vaiheessa mennyt. Aurinkoista kesää ja elämää teille molemmille.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 18.06.2011 - 13:28

Ikävää surullista, totta ollakseen, mutta huominen voi muuttaa kaiken.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 18.06.2011 - 14:46

Surullinen tarina. Onnellista Lettupinolle, että hänellä on sinut, Isomyy tukenaan.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 18.06.2011 - 22:03

Pullon korkki narahtaa
vaimo parka parahtaa
"joko taaskin viinaa maistat,
kotityösi sillä laistat?"

Ukko siihen takaisin
"Miksi aina makaisin,
jotain tässä tehdä täytyy,
viinahammas muuten räytyy"

-------------------------
Ongelma tää monen perheen
juodessansa tekee erheen
viinan orja tahtoo lisää
syyllistämme perheenisää?

Sanotaan, on sairaus
viinapulloon hairahdus
niinkö aina juttu lienee?
seurako vain siihen vienee?


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 19.06.2011 - 10:33

Herää kymysys, mistä on kymysys.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 19.06.2011 - 16:16

onneksi hänellä on sinut ja sinä jaksat häntä rakastaa ... kaikestakin huolimati .. mut vaarana on , jos vielä juomista jatkaa .. et elonne luhyeen loppuu .. jos jo kirroosi ym vaivat ... toivotan kuitenkin pitkää ja kivutonta ikää teille molemille ...sekä onnea yhteiselle tiellene ...joka toivottasti ois pitkä ja rakkauden myönteinen ..


  Ilmoita asiaton vastaus
Ida
Vastattu: 21.06.2011 - 23:00

Suo anteeksi, mutta heti yhdistin hänet Lettupinoon - en sinuun. Ei ole helppoa ollut sinullakaan. Voimia tarvitset - ja paljon.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.