Kysytty: 13.05.2011 - 08:27

Mikä on apostolin tankkaus?

Ainakin minä olen havainnut tämän ajoneuvon kulutuksessa, että oktaaniluku korreloi negatiivisesti kulutuksen kanssa - lähes lineaarisesti. On kuitenkin huomattava, että parhaaseen tulokseen koneiston kannalta päästään, kun käytetään erilaatuisia polttonesteitä. Matalaoktaanisissa (4 - 10) on paljon energiaa ja vääntöä, eli näitä kannattaa tankata ainakin pitkällä matkalla.
Matalaoktaaniset nesteet ovat myös happopitoisia ja pitävät koneiston vetreässä kunnossa, kun taas korkeaoktaaniset (40 tai yli) antavat mojovan voitelupulssin sekä huiman tehopotkun, kun siirrytään urheilullisempaan ajoon. Ne kuitenkin rasittavat koneistoa enemmän, ja siksi olen kokenut korkeaoktaaniset polttoaineet optimaalisiksi lähinnä boulevard cruisingissa ja parkettikiihdyttelyssä.

Huomionarvoisaa on vielä, että aivan yhtä tärkeää kuin raaka teho on puhdas palaminen. Erityisesti silloin, kun on seuraavana aamuna tarkoitus tehdä kylmäkäynnistys, on edullista, jos koneistoon on iltakruisailujen jäljiltä jäänyt mahdollisimman vähän karstaa. Kuten tunnettua, karsta tukkii apostolin koneiston ja saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jopa vuorokauden kestävää suorituskyvyn puutetta, nikottelua ja epävakautta ajo-ominaisuuksissa. Myöskään vakavat käynnistymisvaikeudet eivät ole tavattomia runsaan karstoittumisen yhteydessä. Kaameimmillaan koneen sisällä oleva karsta voi heikentää myös ajokin esteettisiä ominaisuuksia, mikä on ikävää, jos on tarkoitus lähteä peräkkäisinä iltoina boulevard cruisingiin ja kuminpolttoon.

Tarkennettakoon vielä, että pieniä eroja kulutuksessa on eri mallien välillä. Apostolit, joissa ruisku on integroituna runkorakenteisiin, ovat kulutukseltaan pääsääntöisesti hieman ulkoisen ruiskun malleja ekonomisempia ja niiden käynti on tasaisempaa. Lisäksi on havaittu, että integroidun ruiskun malleissa esiintyy herkästi käyntihäiriöitä ja ylikuumenemista, mikäli lähistöllä kierrätetään apostoleja korkeaoktaanista polttoainetta käyttäen. Tämä ikävä tyyppivika kannattaa muistaa, ainakin mikäli mielessä on kuminpoltto

Apostolihan on siitä kummallinen ajoneuvo, että ruiskun mallista riippuu, millaisia renkaita käytetään. Ulkoisella ruiskulla varustettujen mallien kumeissa tuppaa vieläpä yleensä olemaan laatuongelmia, kun normaalin kuminpoltteluillan aikana voi joutua vaihtamaan useammankin rengaskerran. Tietysti kulunuttakin kumia voi periaatteessa poltella, mutta tällaiseen säästäväisyyteen saattaa sisältyä turvallisuusriskejä. Isot pojat ovat tosin kertoneet, että integraalimallien muutenkin taloudellinen luonne lyö tässäkin läpi: kilometritulos on huomattavasti parempi. Oma epäilyni on, että integraalimallin pyöräkotelo on umpioitu, joten tämän vuoksi samalla nakilla voi yleensä huoletta heittää useammankin kruisailukeikan. Tosin lantin kääntöpuolena on jälleen integraalimalleille ominainen tyyppivikojen runsaus: öljypannun tiivisteen pettäminen ja jäteöljyn valuttelu suoraan lokasuojaan ja takakumille on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Rengasongelmat ovat eräs apostolien suurimpia yleisiä tyyppivikoja. Toki kaikkein rämäpäisimmät kuskit ajelevat pelkillä vanteilla, mutta varsinkin satunnaisessa käytössä olevan ennalta tuntemattoman apostolin ajaminen ilman kunnollista rengasvarustusta voi olla suorastaan terveydelle vahingollista, joskaan keuliminen ei sinänsä ole rengastuksesta kiinni.

Näin on, keulimiseen vaikuttaa pääsääntöisesti aerodynaaminen muotoilu, sekä katteet. Paras keulimistulos on useimmiten saavutettavissa classic-tyyppisillä malleilla, joissa katteita on vähän tai ei ollenkaan. Nykyään Integraaliapostoleita on innostuttu, jopa kustomoimaan erilaisin lisäpalikoin (vrt. Apostol el Lola), joiden tehtävänä on yleensä saada jämäkkyyttä muiden apostoleiden etupäähän.

Juups, isot pojat ovat kertoneet, että iän myötä integraaliapostolin etupään joustovarat tuppaavat löystymään, eikä kontaktin puutteen vuoksi kunnollista ajotuntumaa tahdo enää saada. Minä en noita veteraaniajokkeja ole itse harrastanut, mutta jousituksen voi kuulemma tosiaan uusia. Ja tekeväthän ne noita etupään remontteja uudempiinkin yksilöihin, jos malli ei muuten ole sellainen mutkaiseen ajoon tarkoitettu sporttimalli.

Apostolin karstoittumista pahentaa se jos kruisailuillan aikana tankkiin laitetaan monenlaisia ja paljon toisistaan poikkeavia polttoaineita. Tämä voi myös aiheuttaa jo loppuillan aikana köhimistä joka ilmenee karstan ja osittain palaneen polttoaineen roiskumisena imusarjasta takaisin kaasariin. Kotitekoinen polttoaine taas voi aiheuttaa pakoputkeen pauketta ja jopa huonosti palaneen polttoaineen lentämistä pihalle. Tämä ilmenee etenkin silloin jos kotipolttoainetta käytetään keskeneräisenä, suositeltava valmistusaika on vähintään viikko lämpimässä paikassa.

 
  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Kysyjän valitsema paras vastaus

Vastattu: 13.05.2011 - 08:39

Ei kai vaan ottopohjaoyllä ole jääneet nyt lääkkeet ottamatta.



Kysyjän kommentti

Lääkkeet.....lääkkee..lääkkeet!!!!!!!!!!!!!


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 13.05.2011 - 08:33

Plää plää...


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 08:58

ha-hah-haaaaa ... nauraa .. jaa et mix ? :)


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 10:31

Minulla ei kovin suurta ajokokemusta eri ajokeista ole, mutta kyllä hyvin ajettavilta näyttävät nuo veteraanimallisetkin. Ja toisaalta jotkut uudemmat ei herätä kiinnostusta yhtään. Olen kuullut, että ajofiilistä ei ulkonäön perusteella voi mitenkään arvioida? Ja pelimies keulii laitteella kuin laiteella..


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 11:14

Vai niin. Lieköhän se on sittenkään totta. Nyt on puurot ja vellit menneet sekaisin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 12:29

No, apostolin tankkaus on, kun apostoli nauttii särvintä ja lähtee sen jälkeen apostolin kyydillä viemään sanaa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 12:57

Leipä se on joka miehen kuin naisenkin tiellä pitää...


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 15:24

apostolin tankkaus on apostolin tankkaus...


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 16:32

Apostoli vois olla jalan iltaa muualla kuin kotonaan viettämään lähtemyt Matti tai Maija Meikäläinen ja apostolin tankkaus hänen matkan aikana nauttimansa juomat joiden alkoholipitoisuus voi vaihdella suurestikkin ja aiheuttaa erilaisia askelkuvioita ja pyörähdyksiä riippuen siitä millaiset renkaat, eli kengät apostolilla on jaloissaan. Tämä on puhdas arvaus apostolin tankkauksesta.. Todellista tietoa asiasta ei ole...


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 16:38

Apostolin tankkaus jääkööt omaan arvoonsa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 16:48

Lienee apostolitkin aikoinaan viintä hörpänneet ja peukalokyydillä reissunneet.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 19:45

Jep, jep apostolit tankkailkoot kaikessa rauhassa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 13.05.2011 - 20:16

mun pelissä ainakin polttoaineen kulutus korreloi suoraan ajettuihin kilometreihin ja kun niitä kilometrejä tulee aika hillityn vähän niin ei niistä oktaaneistakaan suurta surua ole


  Ilmoita asiaton vastaus
Ida
Vastattu: 17.05.2011 - 13:00

Eikös Apostoli kulkenut jalan, joten tankkaus oli varmaan hörppy punaviinia Oliivipuun alla.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.