Kysytty: 20.03.2011 - 19:15

Eläkeikä lähestyy ja jo nyt tuntuu kuin aika ei kulu mitenkään vain miehen kanssa kahden....Mies vaihtoon vai onko muita neuvoja?

 
  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Kysyjän valitsema paras vastaus

Vastattu: 21.03.2011 - 11:13

Kyllä siinä oli opettelemista. Vanha mies on niin kaavoihin kangistunut, että kaikki konstit saa käyttää, jos mielii jotain vaihtelua.OLen oikeastaan aika väsynyt ainaiseen aneluun ja selittelyyn. Jos ehdotan jotain, niin ensimmäiseksi tulee aina : eikä.Odotin tältä yhteiseläkeajalta paljon mukavampia oloja. Kattia kanssa. On onni, että talomme on niin iso, että saamme olla omissa oloissamme. Sitä ei kehtaa enää tällä iällä edes lähteä mitään avioerojuttuja miettimään. Tulee turhan kalliiksi.
Miehelleni on vaikeata lähteä kanssani edes kävelemään.En tiedä miksi.Minulla on kyllä vahva ystäväpiiri, jonka kanssa kuljemme ja teemme kaikkea mukavaa. Jokaisella ystävälläni on myös kotona eläkkeelläolevaärripurri.
Niin kauan ei ole mitään hätää, kun voi kulkea ja mennä ystäväpiirin kanssa ja harrastaa kaikkea kivaa.Mutta auta armias luoja jos tulee niin sairaaksi, että tuon toisen osapuolen pitäisi toimia hoivaajana.

Nauttikaa ihmeessä yhdessäolosta eläkkeellä puolisonne kanssa, jos se on vain mahdollista.
Se on suuri lahja omistaa sellainen puoliso, joka tekee samoja asioita ja on kiinnostunut samoista asioista.
Kotityöt olen opettanut tälle miehelleni. Hoidin nimittäin töiden ohella kaikki kotityöt. Lumitöistä alkaen. Nyt kun on ollut hänen vuoronsa tehdä esimerkiksi lumityöt, niin joha ilmestyi talliin tietysti lumilinko.Lumikolalla työskentely oli kuulemma liian raskasta. Siitä voitte ajatella.
Kuvittelin olevani eläkkeellä puolet vuodesta Espanjan lämmössä mieheni kanssa ja puolet vuodesta täällä kotona. Oikeasti se on niin, että Espanjan lämpöä katselen täällä netissä.
Kyllä eläkkeellä on mukavaa.



Kysyjän kommentti

On lohduttavaa kuulla että jollakin muullakin on samantapaisia ongelmia eikä kaikki kehu miten eläkkeellä on ihanaa ja paljon kivaa puuhaa miehen kanssa tai tyttökavereidenkanssa. Mieheni on tullut isäänsä (84 v) ja siitä päätellen hän ei tule paljoa muuttumaan. Kiitos siis vastauksestasi!


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 20.03.2011 - 19:18

Kyllä on mennyt 5 v, ettei kaikkea ehdi tekemään mitä haluaa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 20.03.2011 - 19:37

Kyllä meillä miehen kanssa sujuu ihan OK, eläkepäiviä odotellessa..
Minä kotirouvana ja mieheni vielä jonkun vuoden töissä..

Ja meillä ei todella ole hukka aikaa, harvoin saamme olla kahden vaikka kahdestaan asummekin..
Lapset melkein päivittäin kylässä..
Kesällä taas lähdemme karkuun ja Egyptiin saamme olla siellä kahden ihan 2 viikkoa sitten taas jaksaa kahvittaa...

Mutta ei saa valittaa, tiedän monia jotka eivät lapsiaan ja lastenlapsiaan näe kuin aniharvoin...


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 20.03.2011 - 20:09

Välistä on tylsempää,mutta ei kai elämän tarvitse olla aina yhtä juhlaa.Voi tehdä vapaaehtoistyötä seurakunnassa tms.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 20.03.2011 - 20:10

Jos olet sisäsiistiksi tämän miehesi opettanut älä nyt heti häntä vaihda. Minäkin nyt opettelen tätä päivittäistä yhdessä oloa, meillä mieheni, kellarissa puuhastelu näin talvi aikaan pelastaa ja kesällä piha.Meidän on tarkoitus opetella keilaaminen yhdessä, ja kesällä minigolf. Ei olla enää kovin sosiaalisia ihmisiä, ei aina edes toistemme kanssa, vuosia takana 36. Aikamme matkusteltiin paljon, ei kiinnosta enää sekään. Käymme yhdessä kaupoissa, ja lapsenlapsia on 4 heitä hoidamme paljon ja sanomalehden kirjoituksista saamme hyvää kinaamisen aihetta, puoli päivää siinäkin jo kuluu, kahvia pari kannua siinä menee kylläkin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 20.03.2011 - 20:14

Vanhempani eläköityivät muutama vuosi sitten.Eikä niitä pahemmin näe! Josseivat jossakin päin maailmaa matkusta,niin sitten vähintään mökkeilevät.Tai jossakin ystävillään yökyläilevät.Kovin ovat liikkuvaa sorttia.Onneksi terveyttä heillä riittänyt...Silloin, kun kotona ovat,kalastaa isä tai tekee puutöitä ja äiti ompelee ja lenkkeilee vuoronperään.Tai maalaa tai tekee puutarhatöitä...Lista on loputon.

Ei muuta, kun kumppania kädestä kiinni ja yhdessä tekemään jotakin.Mitä mahdoitte nuorempana tehdä yhdessä? Voisiko entisen harrastuksen vielä jotenkin elvyttää?

Työ ei ole kaikki kaikessa.Eläminen on!


  Ilmoita asiaton vastaus
Ida
Vastattu: 20.03.2011 - 20:25

Pistäkäähän päät yhteen ja miettikää mitä voisitte tehdä yhdessä. Ja miksei erikseekin. Virikkeitä kun löytyy, niin jaksaa ja parisuhdekin voi paremmin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 20.03.2011 - 20:44

Tuskin se vaihtamalla paranee, jos suhde on muuten kunnossa. Molemmille omat harrasteet ja sitten jokin yhteinen harrastus. Tuumatalkoot pystyyn.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 20.03.2011 - 20:59

Jos puoliso on hyvä ei häntä kannata vaihtaa,ku ei ollenkaan tiedä mitä saa.Kyllä varmasti keksitte jotain tekemistä että aika kuluu.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 20.03.2011 - 21:15

Minulla itselläni kyllä tekemistä riittää, enemmänkin olen huolissani puolisostani sitten kun hän malttaa jäädä eläkkeelle. Jos malttaa koskaan, kun se työntekeminen on kai sitten niin kivaa. Osaamme me jotain yhdessäkin: menemme metsään syksyllä, hän marjastaa ja minä sienestän. Mutta aika erilaisista asioista me päivämme saamme täyteen, vaan ei se menoa ole haitannut.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 21.03.2011 - 07:22

mieheni on puolieläkkeellä ja itse olen myöskin kotona kokoajan ,jot kyllä täs puuhaa riittää ,kun omakotitalossa asustellaan on aina jotain jossain puuhasteltavaa ,nytkin ois taas tiedossa puusouvia ...eli puunkaatoo metsästä ja niiden pilkkomista kuivumaan ,jot saadaan lämpöä lisää pirttiin gtämä on kyl isännän heinii , minä sit vien kahfeet hänelle ja nautiskellaan metsän tuoksuista kaffekupposen kera ...ja välillä itse ainakin lähden harastamaan omia harastuksiani ,joissa tapaan muitakin ihmisiä ... yhteistä suurempaa harastusta tuota tupa-autoilua myöskin kiitettävästi harastetaan .. treffeillä käydään ja saman harastuksen parissa olevia ystäviämme tapaamme ....jot etsi itsellesi jokin harrastus , jossa tapaat muitakin ihmisiä , kummasti jaksaa .. vaik itselläni aika kuluu tuon kullan kanssa siivillä .siltikin on kivaa välillä nähdä vaikka nooit parahia tyttökavereita ja höpötellä hyvän ruan ja juoman kera niitä näitä ...ei vaan passaa jäädä möksöttään sinne soffanurkkaan vaan nauttia tästä elämästä nyt ja aina , ettei sit vanhanna sano kiikustuolissa istuen , et ... elämä meni, mut minä en :)


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 21.03.2011 - 07:31

Kyllä aika kulluu meiillä ainaki .Huomaa aamun kun ylösnousee ja illan kun käy nukkumaan.Mutta onhan kieltämättä kova paikka jos ei kotona ole tottunut aikaansa yhtään viettämään.Aina on menopäällä eikä osaa rauhoittuakkaan. Minulla ja miehelläni on paljon yhteisiä juttuja. Kävely,uinti,pyöräily.hiihto,lumenluonti,jumppa,sitten voi totteuttaa kaikkia mistä tykkää, .Älkää pyristelkö jos pois pääsette.Siitä se elämä vasta alkaakin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 21.03.2011 - 12:39

istuppa toviksi ja mieti oikein ajan kanssa mitä menneinä vuosina olet halunnut tehdä.
nuorena ja siitä eteenpäin. varmasti löytyy jotain minkä voit toteuttaa nyt kun aikaa on ;)


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 21.03.2011 - 19:44

Asenteet kohdalleen, niin eiköhän se siitä.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 22.03.2011 - 09:42

Miestä vaihtamalla ei oma tilanne parane, se on varmaan Onko ollut jotain harrastuksia jo ennen eläköitymistä, se ratkaisee paljon. Jos ei, silloin on varmaan vaikeampaa, kun jää se työpaikan sosiaalinen yhteisö pois joka päiväisestä elämästä.
Itse en ainakaan edes ajattele että eläkkeellä pitkästyisin, sen verran harrasteita on ja muutamalle on enemmän aikaa sitten kun ei tarvitse päiviänsä työssä olla.
Jonkun ihan uuden aloittaminen tilanteessa "sitten kun olen eläkkeellä" ei kuuleman ja tutkimusten mukaan niin vain onnistukaan. Eli eläkkeelle jääminen täytyy ennakoida elämällä jo ennen sitä aikaa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.