Kysytty: 14.12.2010 - 03:01

Kuinka monta vuotta tulee kuluneeksii tänä vuonna ensimmäisen joulukuusen koristelemisesta ns, yleiselle torille?

Lisätty: 14.12.2010 - 10:32

tarkoitan maailmalla.



Avainsanat: ens.koristeltu joulukuusi

  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Kysyjän valitsema paras vastaus

Vastattu: 14.12.2010 - 09:42

Varhaisin tieto joulupuusta lienee vuodelta 1419. Ja tiettävästi vuonna 1441 pystytettiin Tallinnan raatihuoneen torille joulukuusi, jonka ympärillä nuoret tanssivat ja lauloivat. Koristelluista puista, joita tavataan Balttian kiltojen joulujuhlissa, on tietoa sekä Tallinnasta että Riiasta. Yleisesti katsotaan joulukuusen historian alkavan Saksasta Reininjoen yläjuoksulta ja ajoittuvan 1500-luvulle. Saksasta, Strassburgista joulukuusitapa levisikin muualle kristilliseen maailmaan. Erään tradition mukaan Martti Luther olisi keksinyt joulukuusen. Hänen kerrotaan tuoneen kotiinsa pienen havupuun, johon hän laittoi kynttilöitä jouluyön kirkkaan tähtitaivaan symboliksi. Vaikka tämä luterilainen selitys ei olisikaan tosi, auttoi tarina osaltaan joulukuusen leviämistä.

Turussa ensimmäinen joulukuusi ilmestyi Tuomiokirkon eteen vuonna 1900. Kansakoulujen kuusijuhlat 1920-luvulla tekivät joulukuusesta lopulta tunnetun kaikkialla.

Näin kertoo "Turku Suomen Joulukaupunki".
Turku taisi olla ensimmäinen suomessa.
Mahtaakohan Turkulaiset olla oikeassa?
Alla linkki.


Lähteet:
www.turku.fi/public/?content...deid=13785


Kysyjän kommentti

Kyllä Sinä aika paljon vuosilukuja esitit ja siellä vilahti luku 1500.
Googlen mukaan ensimmäinen joulukuusi koristeltiin 1510 Riian torilla, siis 500 vuotta tulee täyteen nyt.Riian Mustapäiden talon edustalle pystytettiin joulukuusi makeisin ja lipuin koristeltuna.Riika on julistautunut maailman joulupääkaupungiksi, uhkeaa titteliä perustellaan sillä,että ensimmäinen joulukuusi koristettiin kaupungin torilla tasan 500 vuotta sitten.
Tiedä sitten tieto on googlesta:"ensimmäinen koristeltu joulukuusi".
Kiitos vastaajille kaikille, kuten huomaamme on monenlaista tietoa asiasta kuin asiasta.



  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 14.12.2010 - 07:29

Historia

Historioitsija Friedrich Amelung kertoi vuonna 1885 julkaistussa kirjassaan Tallinna mustpeade ajalugu, että joulukuusi oli käytössä ja koristeltuna Virossa jo 1400-luvulla. Perinne joulukuusen hankkimisesta saapui Suomeen ensin 1800-luvulla säätyläiskoteihin, sitten talonpoikaisiin tupiin 1870- ja 1880-lukujen tienoilla. Joulukuusi yleistyi kuitenkin vasta 1900-luvun alussa. Sen yleistymistä edisti vanhan kansan tapa laittaa koristeeksi juhannus-, nimipäivä- ja hääkuusia, joskin lähinnä ulos.Joulukuusi on alun perin lähtöisin pakanajuhlista

Vuonna 1829 paroni von Klinckowströmin joulujuhlassa oli peräti kahdeksan kuusta ja niistä yhden takana piilossa posetiivinsoittaja.

fi.wikipedia.org/wiki/Joulukuusi

Lisätty: 14.12.2010 - 07:31

www.aamulehti.fi/uutiset/pir...7738.shtml

Lisätty: 14.12.2010 - 07:32

www.tunturisusi.com/joulu/ku...enhaku.htm


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 14.12.2010 - 07:45

eilen tuli kuluneeksi 80-vuotta, jos tarkoitat allaolevaa juttua:

Tiettävästi ensimmäinen joulukuusi sähkökynttilöin pystytettiin Helsingissä Senaatin torilla 13.12.1930 eli samana päivänä, kun järjestettiin ensimmäinen Lucia-kulkue.
www.savutuvanapaja.fi


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 14.12.2010 - 08:09

Maailmalla vai Suomessa, riippuu siitä?
Ensimmäinen "julkinen" joulukuusi pystytettiin Strasbourgissa v. 1605.

Lisätty: 14.12.2010 - 13:30

Jos Lutherilla oli joulupuu, se ei ollut kyllä torilla vaan omissa tiloissaan.
Kiitos tarkennuksesta eli maailmalla.... niin itsekin ajattelin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 14.12.2010 - 12:14

Varmaan joskus 1800-luvun puolelle menee.


  Ilmoita asiaton vastaus
Ida
Vastattu: 14.12.2010 - 23:05

En lähtenyt etsimään tietoa kun tuossa jo vastauksia saitkin eri vuosiluvuilla. Mutta pitkä on ollut joulukuusen perinne. Onkohan vielä saman verran eteenpäin mentyä?


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.