Kysytty: 24.11.2010 - 14:19

Ensi sunnuntaina on 1.adventti. Silloin eri seurakunnissa lauletaan Hoosianna-hymni. Käytkö Sinä Hoosianna kirkossa?

Kirkoissa ja eri seurakuntatilaisuuksissa sytytetään 1.kynttilä muistuttamaan meitä adventin ajasta ja
joulun saapumisesta. Itse olen käynyt Helsingissä ollessa Alppilan kirkossa ja täällä Keuruulla
omassa seurakunnassa. Alppilassa oli lapsilla palmunoksia, joita he huojuttivat Hoosianna laulun aikaan, aivan kuten ensimmäisen kerran Jeesuksen ratsastaessa aasin varsalla. Ovat olleet lämpimiä tilaisuuksia omalla kohdallani. Tuntuu kuin joulu alkaisi lämmöllään jo lähestyä minua.
Onko teillä muita tapoja adventtisunnuntain vietoista, kerro myös niistä. On kiva kuulla eri paikkakuntien tavoista. Myös kirkossa käynti kohtaan annan valinnna vapauden. Kysyn vaan tavan vuoksi, en tentattaa kirkko uskollisuutta keneltäkään.

Lisätty: 24.11.2010 - 19:27

GLOBETROTTER, vastasit, että kysymyksessä oli tamma, pieni ero mutta merkittävä
Minulla on Raamatun käännös v.1993 ja 3 kohtaa UT:ssa kerrotaan selvästi hänen tulevan aasin varsalla.
1. Luuk 19 jae mm. te näette kiinni sidotun aasin varsan jne.
2. Mark. 11 jakeet 1-8 sanotaan aasin varsa(jonka selkän kukaan ei ole vielä istunut)jne.
3.Joh.12 jakeet 4 puhutaan myös aasin varsasta jne.
4. Matt 21 jakeet 1-11, kiinni sidottu aasin tamma ja varsa, tuokaa ne minulle jae 5-Sanokaa tytär Siionille:Katso kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä , ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla jne.
No tulihan nyt tämä pieni ja merkittävä ero selväksi.
Asiasta ei enempää ole puoleltani sanottavaa, pääasiahan oli, että hän ratsasti Jerusalemiin
vähäpätöisellä aasilla, eikä karauttanut amerikanraudalla.




Avainsanat: ehkä se ajankohtaisuuskin kategoriaan kävisi.

  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Kysyjän valitsema paras vastaus

Vastattu: 25.11.2010 - 08:09

Tamma tai varsa, kuitenkin kyseessä oli aasi, kun luin molempien kirjoituksia. Aivan ihana elän. Haluaisin aasin omistaa. Toiset sanoo sitä hyvin itsepäisesksi eläimeksi, mutta hyvin viisaaksi.
Toiset on lukeneet raamatut läpi kotaisin. Osaavat ulkoa kaiken kiinnostavan. Jossa paljon asiaa. On minulta jäänyt lukematta.
Ei ole kirkkoon tullut mentyä kun Jouluaattona.Olisihan se kiva ottaa tuo adventtikin käytäntöön kirkon merkeissä.Tykkään lauluista joita siellä esitetään.Hyvä kysymys, laittoi miettimään.



Kysyjän kommentti

Kiitos kaikille vastaajille.


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 24.11.2010 - 15:38

En käy. Kynttilöitä polttelen joka päivä kotona. Hoosianna on hieno laulu, jotenkin tuntuu aina juhlalliselta kun sen kuulee. Yleensä adventti-iltana uutislähetyksessä näytetään pätkä jostain kirkosta, kun siellä lauletaan Hoosiannaa.


  Ilmoita asiaton vastaus
-m-
Vastattu: 24.11.2010 - 15:46

En käy kirkossa, mutta ensi sunnuntaina lienee pakko. Poikani aloittaa rippikoulun ja ensi sunnuntaina kirkossa jaetaan se vihkonen mihin kirkkokäynnit merkitään.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 24.11.2010 - 15:48

En ole menossa kirkkoon, mutta kynttilöitä poltan päivittäin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 24.11.2010 - 15:51

En käy mutta jouluna kyllä aion mennä, ja jos hyvinkin kun joululaulut iskevät kirkkoon niin silloin menen myös...


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 24.11.2010 - 16:34

Hoosiannan veisaaminen kuuluu adventin alkuun ja omaan perinteeseeni. Jeesus muuten ratsasti aasin tammalla eikä varsalla. Pieni mutta merkittävä ero.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 25.11.2010 - 08:53

Ei tule käytyä.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 25.11.2010 - 10:18

Ei ole mitään kirkkopakkoa adventtina. silloin kun ollaan maalla, kirkko on suhteellisen kaukana mutta kaupungissa on kyllä muutaman sadan metrin päässä.
Kynttilöitä poltellaan kotona viikonloppuisin kyllä.
Mielestäni ei ole synti se jos ajaa kirkkoon millä tahansa autolla, eli Mersu on sopiva, samoin Bemari ja muut. Vai onko jokin ei-sallittujen autojen lista olemassa? Eli jos haluaa käydä kirkossa, se on ok, ja sillä liikkumisvälineellä mitä muulloinkin käyttää.
Tarkoitain sitä että ajat ovat muuttuneet niistä alkuajoista kovasti.


  Ilmoita asiaton vastaus
Ida
Vastattu: 26.11.2010 - 18:30

En käy Hoosianna kirkossa. Kauneimmat joululaulut käyn kyllä kuuntelemassa ja laulamassa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 26.11.2010 - 21:39

Hienoa kuuneltavaa hoosianna..Mutta en käy kyllä kirkossa..Kauneimpia joululauluja käyn kyllä kirkossa kuuntelemassa..


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.