Kysytty: 29.12.2009 - 00:14

Meinaatko viettää TIPATTOMAN TAMMIKUUN?Joka kahdeksas jää perjantaina viinatauolle,kertoo Terveyden edistämiskeskus.

Ensimmäinen tipaton tammikuu järjestettiin 1940-luvun alkupuolella Suomessa.Tuolloin Propaganda-aseveljet niminen järjestö puuhasi raittiuskampanjaa,jonka taustalla oli eräänlainen solidaarisuusajatus.Oli väärin,että kotirintamalla ryypättiin,kun kerran rintamallakaan näin ei voinut tehdä.Tipatonta tammikuuta ei muualla maailmassa tunneta eikä pohjoismaissakaan.Ei edes Ruotsissa,jojja alkoholinkulutus on hyvin samanlaista kuin Suomessa.Mutta ei ollut Ruotsi 1940-luvulla sodassakaan.



Avainsanat: helmikuu monen mielestä parempi>lyhyempi kuukausi suomalainen perinne tipaton tammikuu

  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Kysyjän valitsema paras vastaus

Vastattu: 29.12.2009 - 10:07

Mnä kun harvakseltaan käytän muutenkin niin ajattelin että mitäs jos vetäis perseet olalle tammikuussa ja ihan joka päivä:) Siinä voisi olla ympäristöllä ihmettelemistä.

Joskus kun noita syrjäytyneitä suurkuluttajia katselen - olen miettinyt että minkälaistahan elämää se olisi päästää kaikesta irti ja ryhtyä juopoksi. Päivät vaan kolistelisin roskiksia ja miettisin mistä ja millä keinoin saan päivän eväät kasaan - eikä huolta mistään muusta - näin kait se menisi?
Odotettavissa oleva elin-ikä kyllä lyhenisi rutkasti.

Tosin useimmat tiedossani olevat juopot - sallitakoot tämä suora sanontani: en puhu "päihdeongelmaisista" vaan reilusti juopoista - niin nämä ihmiset ovat hyvin usein selvinpäin mitä herkempiä, mukavia ja ihania ihmisiä. Eivät vaan kai kestä selvinpäin tätä elämän pyöritystä ja mikäpäs siinä sehän on jokaisen ikioma valinta.
Tietooni ei ole vielä tullut ensimmäistäkään tapausta missä jotakuta uhattaisiin pyssy ohimolla juopottelemaan.



Kysyjän kommentti

Asiallista Ankkuri,seurauksetkin ovat kaikki tyynni itseaiheutettuja,oli se tupakkaa tai alkoa.


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 29.12.2009 - 00:40

Tuskinpa vain.
Ehkä otan, ehkä en. Se jää nähtäväksi.
Jos ruokajuomat lasketaan, niin en varmasti vietä tipatonta tammi- enkä helmikuuta.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 03:09

Ainoa alkoholi, jonka mä olen tänä vuonna kurkustani alas kaatanut, oli lasillinen kuohuviiniä veljentyttäreni ristiäisissä. Sekin oli oikeastaan vahinko, sillä en ollut kuullut, kun pyydettiin viittaamaan, jos halusi alkottoman juoman.

Kiitos näistä tiedoista. En ollutkaan tiennyt tipattoman tammikuun historiaa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 03:32

Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku lauloi joku ryysyranta muinoin! Solidarnos, solidarnos?

Lisätty: 01.01.2010 - 19:10

Tipatonta tammikuuta viettävätä vain alkoholistit. Jos on luonnollinen suhde alkoholijuomiin ei tuollaisia teennäisiä tipattomia kausia tarvitse viettää.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 08:17

Enpä ole ajatellut vielä koko asiaa. Ruokajuomana saattaa kyllä mennä viiniä, mutta tuskinpa muuten otan.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 09:29

Ei ole syytä sellaaiseen, sillä minun vuotuinen alkoholin kulutus jää tippoihin, joten pitäkööt suurkuluttajat vaan tipattoman kuukauden ja sen jälkeen voivatkin jatkaa nenän valkaisua vaikka koko kevään.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 09:37

en kans mitään tipattomii , muut muruttomii pidäs alkaman... :( niiku joka vuos ja mont kertta viel vuores .. se alkaa ...-kg mettästys.. :(


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 09:41

Sen näkee sitten helmikuussa miten se tammikuu meni,toivon kuitenkin pysyväni irti pulloista ja tölkeistä.Minä olen niitä ihmisiä,että,kun otan niin vähä ei riitä ja tulee kamala morkkis.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 10:41

Saas nähdä...nyt ollut polttelematta ja mitään maistamatta jo kolme viikkoo...ja toivottavasti menis pidemmäksikin tuo taukoaminen....


  Ilmoita asiaton vastaus
Vieras
Vastattu: 29.12.2009 - 11:33

Ei ole tarvetta pitää varta vasten tipatonta tammikuuta, koska muutenkin juon niin harvoin, että automaattisesti tulee tipaton kuukausi.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 14:29

Joo kyllä tämäkin tammikuu alkomahoolin osalta jää edelleen tipattomaksi.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 14:45

En vietä. Tammikuulle osuu ainakin kahdet synttärijuhlat, jolloin lasiin saattaa eksyä jotain alkoholipitoista. Ja loppiaisena meillä on tapana hörpätä viimeisetkin glogit.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 18:15

Aika näyttää.Kerran meni vielä maaliskuukin. Tosin en pidä yleensä kirjaa päivistä.Tuakoimatta olen ollut vuosia, mutta en muista minä päivänä ja minä vuonna viimeiset savut vedin.Kuten aikaisemmin mainitsin en ole lakossa tai lopettanut. En vaan ole aikoihin tupakonut. Se voi alkaa vaikka huomenna tai sitten ei.


  Ilmoita asiaton vastaus
Ida
Vastattu: 29.12.2009 - 18:36

Unohtivat jälleen minut tilastoistaan. Ehkä otan ehkä en.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 19:18

Kyllä meinasin pitää tipattoman tammikuun...voi jatkua pitempäänkin...sen aika näyttää miten käy..


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 19:45

En usko.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.12.2009 - 22:01

Jotenkin tuntuu että tuo on lähinnä niille joilla ei ole terve suhde alkoholiin. Varmaan monelle olisi parempi pitää kuiva kausi kesäloman aikana...


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.