Kysytty: 29.11.2009 - 14:59

Työuupumus ja masennut, nyt ne iskivät meikäläiseenkin. Saman kokeneita?

Joopa, tuli mitta täyteen ja marssin lekurille. Taustana mahdoton työyhteisö ja meikäläinen liian tunnollinen työntekijä. Vaikka helpotusta tilanteeseen on tulossa, niin en enää jaksanut vaan pakko oli mennä lekurille. '
Kärsin unettomuudesta, väsymyksestä, henkisestä voimattomuudesta ja pahasta olosta. Myös tunnen itseni riittämättömäksi, huonoksi ja tunnen olevani työni kanssa niin naimisissa, ettei energia riitä enää mininkään muuhun. Olen esimiesasemassa, ja en koe omaavani työkavereissa sellaista henkilö johon voisin luottaa ns. oikeana kätenä, olen ollut keväästä asti ns. yksin työni kanssa. Yritän tehdä enemmän mihin aikani ja jaksamiseni riittää, ja kun olen koko putiikin toiminnasta vastuussa, tällä hetkellä tunne on niin että minä teen kaiken ja muut ovat vain päiväkerhoilemassa. Ja vaikka jaan tehtäviä niin se vanha ja tuttu; tee itse niin tulee tehtyä, tai saat korjata jälkiä.
Työnkuvani tulee muuttumaan siihen mitä se alunperin oli, mutta henkinen jaksaminen loppui ennen, mutta valo tunnelin päässä sentään hieman piristää.

Olen reilun puoli vuotta työntänyt kaiken mieleni sopukoihin, ja kotona avomieheni on sitten ollut sijaiskärsijä. Hän saa niskaansa kaiken sen pahan olon mikä työpäivän aikana sisälleni kerääntyy. Työ myös vie mehut niin paljon, että kotona tekisi mieli vetää peitto pään yli ja vaipua johonkin unen ja valvetilan väliin... horrokseen? En myöskään ole jaksanut pitää yhteyttä ystäviini tai harrastusporukoihini, myös keväällä hyvin alkanut kuntoiluni on kärsinyt. Tästä kaikesta koen huonoa omaatuntoa, mutta en pysty muuttamaan asiaa, en nyt vielä hetkeen.

Sain lääkitystä ahdistukseen sekä nukahtamislääkettä käytettäväksi tarpeen mukaan. Kärsin siis unettomuudesta, että herään aamuyöstä enkä saa enää nukuttua sen jälkeen. Viikko sairaslomaa alkuun (en olisi halunnut ollenkaan mutta lääkäri oli ehdoton ja olen itse asiassa helpottunut).

Anteeksi sekava teksti, toivottavasti saatte selvää:)




Avainsanat: työuupumus uupumus masennut

  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Käyttäjien valitsema paras vastaus

Vastattu: 29.11.2009 - 17:49

Hyvä alku, että saat kirjoitettua ulos näin selvää tekstiä, jossa vain olennaiset asiat.
Tämä on tyypillinen kohtalo "liian tunnollisille työntekijöille", kun toiset viis veisaavat.
Viikko ei taida juuri auttaa muuhun kuin hieman jäsentämään omia ajatuksia, elleivät olosuhteet työpaikalla muutu ratkaisevasti, tai saat edes luotettavia lupauksia muutoksesta.
Tuttu tilanne itselleni, onneksi jo vuosien takaa, minulla päättyi omaan irtisanoutumiseeni, josta "täysi" toipuminen kesti 2-3 vuotta. Parempi vaihtoehto olisi saada asiat muuten kuntoon.
Sanot kuitenkin "mutta valo tunnelin päässä sentään hieman piristää" - toivotaan.
Yritä kerätä henkisiä voimia vaikka ulkoilulla ja ehkä edes hetkeksi irtautumalla ympäristöstä, vaikka pikku risteilyllä tms.


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 29.11.2009 - 16:34

Kirjoituksesi ei ollut lainkaan sekava,kaikki olennainen selvis,En ole itse kokenut,mutta aikas läheltä läheisen tilannetta.Samat oireet,yletön väsymys,kaikkeen.
Tilanne ei varmasti yhden viikon "levolla" ratkea.Vaatii perinpohjaisen puhdistuksen tilanteestasi työpaikalla,sillä et jaksa yksin vastuullisessa tilanteessasi.
Yritä ulkoilla ja kuntoilla,psyykata itsesi olemaan ajattelematta työtilannetta,helppo ehkä sanoa.Hae apua sekä lisää aikaa...tarvitset.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.11.2009 - 17:32

Onko lääkärisi yleis-TK vai työ-ja kuntoutuslaitoksen lääkäri, nimittäin sinun pitää hakeutua viimeksi mainittuun laitokseen sieltä/llä on as.tuntijat.

Lisätty: 30.11.2009 - 06:13

Lisään vielä, että jos unettomuutesi "pahenee uniapneaksi, silloin tilanne on "itsehoidon" kannalta ajatellen niin, että on viisasta turvautua joko yksityiselle lääkärille(kallis) tai kun olet työelämässä on luonnollinen ja lain mukainenkin osoite; työterveys-ja kuntoutuslaitos, työnantajasi työpaikka-lääkärin pitäisi niin myös suositella. "Uniapnean puhkeaminen /seen liittyy usein myös koko kehon(elämäntapa) terveydellinen epätilanne. "Uniapnea" pitkittyessään on todella vaarallinen. Em. ei ole pelottelua, vaan faktaa ja neuvoa, näissä kaikissa vastaavissa tilanteissa toivotetaan " jaksamista", sekin on hyvä, mutta ei riittävää, ymmärrettävästi kaikilla ei ole muuta "tietoa" toivottaa. "Burnouttiin" todella, tutkimusten mukaankin, sairastuu herkimmin juurikin parhaat työntekijät.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 29.11.2009 - 21:32

Voimia sinulle ja hieno juttu että olet hakenut apua tilanteeseesi.
Viikon loma ei kunnon burnoutissa riitä mihinkään mutta joskus sekin voi olla ihan ok - riippuu ihan siitä kuinka syvä uupumuksesi on.
Nyt vaan pitää hidastaa tahtia ja opettele sanomaan tuo kultainen sana "Ei" ;)



  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 30.11.2009 - 00:50

Hyvä, että tunnistit ongelman ja ennen kaikkea, että sait apua. Tärkeintä on se, että tulet kuntoon. Älä niitä töitä mieti nyt.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.