Vieras
Kysytty: 19.11.2009 - 04:50

Miten käännöstoimiston perustaneen yksityisyrittäjän kannattaisi markkinoida itseään?

Siinäpä se kysymys olikin. Olen kielten opiskelija ja pidän välivuoden tai kaksi, joiden aikana saan toivottavasti kasaan jonkinlaisen pesämunan. Olen käynyt yrittäjäkurssin, mutta kurssin vetäjällä oli esimerkeissään aina joko kampaaja tai kaupan pitäjä eikä hän tiennyt minun alastani mitään. En ole siis opiskellut varsinaista kääntämistä ja tulkkausta vaan suomea, ruotsia ja muita vahvoja kieliäni. Yliopistolla taasen aivopestään opiskelijoita ryhtymään opettajiksi, joten sieltäkään en ole varsinaista tukea omalle asialleni saanut. Tiedän hallitsevani asiani ja olen motivoitunut tähän, mutten todellakaan tiedä, mistä aloittaa.
Kotisivut ovat loppuhiomista vaille valmiit ja aion ottaa myös Googlen AdWordsin (siis mainoksen hakutuloksissa) käyttöön. Kääntäjille on olemassa kaksi ammattijärjestöä (KAJ ja SKTL), mutta onko niissä eroa? Alanko minä vain ottaa yrityksiin yhteyttä kertoen palveluistani vai kannattaako minun pyrkiä jonkin ison yrityksen alaiseksi? Entä käyttävätkö yksityisihmiset käännös- ja oikolukupalveluja? Mistä sinä lähtisit sellaista etsimään, jos tarvitsisit? Erikoisalaani olisi tekniikka, joten ajattelin ripotella alan kouluihin mainoksia ja tarjota esimerkiksi lopputöiden oikolukua. Tiedän kuitenkin, ettei opiskelijoilla ole ylimääräistä rahaa yhtään mihinkään...

Mitä minun kannattaisi ehdottomasti tehdä tai olla tekemättä? En aio keskeyttää opintojani vaan käyn avoimen yliopiston kursseilla myös tänä aikana siinä toivossa, että saisin jopa jotain ylimääräistä kasaan. Olen hiukan masentunut tästä saamattomuudestani, mutta kuulemani mukaan ensimmäisten asiakkaiden saaminen on kaikkein vaikeinta.

Kiitos vastauksista ja vinkeistä.

 
  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Kysyjän valitsema paras vastaus

Vastattu: 19.11.2009 - 18:17

Sinuna kokeilisin ensin sähköpostia olemassaoleviin käännöstoimistoihin, ehkä hiukan pienempiin, koska sinulla ei ilmeisesti vielä ole kokemusta kovinkaan paljoa. Toiseksi laittaisin sähköpostia pienehköihin mainostoimistoihin, koska monet yritykset teettävät esim. esitteensä mainoistoimistoissa ja haluavat niihin eri kieliversioita. Samoin nettisivuille monet haluavat jo englannin tai ruotsinkieliset sivut tai muitakin kieliä. Selkeä ja hyvä sähköposti, jossa linkki selkeille ja toimiville nettisivuillesi, on periaatteessa myös ilmaista. En oikein usko, että lehtimainonta kannattaa, paitsi jos olet erikoistunut johonkin lajiin, kuten esim. mainitsemaasi tekniikkaan, niin ilmoitus alan lehdessä voi ennemminkin kannattaa, mutta on aika arvokasta.
Oikolukupalvelua voit tarjota myös erilaisten kirjoittaja-sivustojen kautta kirjailijoille ja harrastajakirjoittajille, jotka koettavat ylittää kustannuskynnystä. Ei heillä ehken ole rahaa paljon enempää kuin opiskelijoilla, mutta sekin olisi alkuun ilmainen markkinointikanava.
Tarkista myös, että nettisivuillasi on hakusanat paikallaan, jotta pääset hakukoneissa tarpeeksi ylös tullaksesi huomatuksi.
Onnea matkaan!



Kysyjän kommentti


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 19.11.2009 - 07:33

Googlella on mainoksia laidasta laitaan. Siettä sitä useimmat kysyy ensiksi!??

www.google.fi/search?source=...B6it%C3%A4


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 19.11.2009 - 09:00

Itrse en tarvitse kääntäjän palveluita, tuotan niitä itse tarvittaessa itse itselleni ja vähän muillekin. Tuskin täältä mitään neuvoa asiaan saat.
Yrittäjän ylipäätään täytyy olla asioihin tarttuva ja osata koota pakettinsa itse.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 19.11.2009 - 15:00

Edullista markkinointia on laittaa useita pieniä ilmoituksia paikallislehtiin ja ehkä myös sanomalehtiin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Ida
Vastattu: 19.11.2009 - 15:32

Lehti-ilmoitusta minäkin kannatan, mutta tee myös oma ilmoituksesi joita sitten lähetät palvelujasi tarvitseviin yrityksiin ja yhteisöihin. Ja yksi tuli vielä mieleen. Tuolla telkkarissa oleva Harju & Pöntinen mainostaa kattavansa 80% talouksista. Heillä voi myös mainostaa, kehuvat miten edullinen heidän kauttaan on puolen minuutin mainos. Jos kiinnostaa, niin laita viestiä, niin annan osoitteen sinulle.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.