Kysytty: 08.07.2009 - 09:44

Huomenta napsulaiset ja mukavaa päivän alkua. Nyt on märkä keli, ihan syksylle näyttää, mites teillä? Sadepäivän puuhat?

Mie muutuin kissaäidiksi pikkuiselle emonsa hylkäämälle vauvalle. Sai eilen nimen Hiski ja on oikein tomera, mutta liian pieni vielä kissaksi, vai onko? Se oppi matkimalla tyttäreni 3kk vanhalta poikakissalta maidon latkimisen lautaselta ja samoin kiinteän ruuan syömisen. Hiski on noin 4 viikon ikäinen vasta. Viime yön nukuimme posket vastakkain ja se etsi kiihkeästi tissiä kaulastani..tyytyi imemään kaulaketjua. Aamulla se nuolaisi nenänpäätäni ja kehräsi niin kovasti, että henkeen meni välillä. Hiski katsoi minua suoraan sydämeen ja sen pienen pienet tassut hyväilivät kämmentäni johon se hyvin mahtuu kerälle. Tuossa se juuri maisteli tonnikalahiutaleita+leivänmuruja ja rohkeasti hotkaisi lämmintä maksalaatikkoa pikkuisen, päälle latkitti kissanmaitoa. Liian pieni se on, mutta rohkeus riittänee meillä kummallakin. Vilmaa on ikävä ja olimme jo ajatelleet ettemme heti ota uutta kissaa. Hiski tuli miun työn kautta, kun yksi mummukka oli löytänyt hylätyn pennun heinäladosta eikä oikein tiennyt mitä sille tekisi. Katsotaan nyt josko se alkaa meidän hiirikissaksi.



Avainsanat: harrastus perhe työ sää sade

  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Kysyjän valitsema paras vastaus

Vastattu: 08.07.2009 - 09:51

Voi miten ihana juttu että otit sen kissan, kyllä se isoksi kasvaa ja kaikkea oppii, olen 1 kissan myös noin pienestä joutunut ottamaan, piti nuken tuttipullolla syöttää, komea kolli siitä tulikin ja eli 13 vuotiaaksi. Minun pitää tänään multaa mennä pihalle levittämään , täällä Turussa on hyvä ja lämmin sää.



Kysyjän kommentti


  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 08.07.2009 - 09:55

oi paljon onnea teille, toki pidät ja voihan wilmakin tulla takaisin ja alkaa keinoemoksi tuolle pienelle rääpäleelle....kylläpäs se on suloinen se sinun hiski poika ja niin rohkeakin vielä ....jos et kuitenkaan sitä pidä, niin voisin kysyä veljeltäni jolla on kissa kuume ja heillä on kultainennoutaja joka on ihan kissa fanikin... jot sais kyllä hyvän kodin, hänen vaimonsa on kyl ihmeissään tuosta ruokakuppi määrästä , joka on meitin pojilla otolla ja onnilla....ai unohdin koko kyssärin , täällä ei sada nyt eikä ole luvassa , kui joskus iltapäivällä jotain kuuron tynkää, nyt pitää alkaa puunaan taloa, kun on puhtaat matot jotka saa lattialle sitten siivouksen jälkeen ja lopuksi kerään kauniin kukka kimpun tuolta luonnosta maljakkoon pöydälle...niin arvaas onko sen jälkeen hyvä mieli.. :))


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 11:10

Meillä on myös koleaa kuin syksyllä. Vielä en tämän päivän suunnitelmia tiedä, olen lomalla. Ihanaa että olet ottanut pienestä kissan pennusta vastuun, pidetään peukkuja että siitä kasvaa suuri ja ihana kissa. Ja niin kyllä kasvaakin.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 11:19

ihuna kisumisu. täällä paistaa aurinko ja hiukan tuulee..aattelin imuroida ja pari koneellista pyykkiä pestä...rentoo touhuilua.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 11:20

Täällä sataa myös vettä. Olen tuon nuoremman tytön kanssa järjestellyt vaatekaappeja. Paljon löytyi taas pois heitettävää. Osan vien kirppikselle ja toisten osoite roskalaatikko. Kaupassa ja asioilla käyn kohta, sitten koiran kanssa pieni lenkki. Iltapäivällä käyn nukkumaan, on yövuoro edessä.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 11:31

Vettä tulee meilläkin.Tänään menen kahden lapsenlapseni kanssa mökillemme. Haluavat silti sinne vaikka sataakin. Heillä on sadevaatteet mukanaan, jotta voivat kalastaa siellä ukin kanssa. Minulla taitaa jäädä sisähommiksi. Puuhailen sisällä kaikenlaista, laitan ruokaa, tiskaan ja mitä nyt siellä keksinkin. Sitten,kun heittää satamasta, on minulla mökillä kukkapenkkihommia ulkona ja tietty käymme soutelemassa. Siis tänään ei sada vettä koko päivää :D

Hiskille mukavia, lokoisia kissanpäiviä !!


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 11:38

Maalailin vähän mökkiä ja nyt kuluu aika koneella


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 11:45

Koirani oli sitä mieltä jo aikaisin aamulla, että en jouda nukkumaan enempää. Nyt olen aamupäivän raivaillut täällä kotona erään neidin kaaosta, kohta lähden auttelemaan 2-v-synttäreitä. Päivä on ollut pilvinen, mutta nyt aurinko paistaa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 12:00

Nukuin pitkään ja heräsin puhelimensoittoon, kun yli-innokas lehtimyyjä siellä soitteli. Ei tullut kauppoja. Kahvit juotu, lehti luettu ja miehen kainalossa pötkötelty. Päivän ohjelmassa ihanaa joutilaisuutta kuten kirjojen lueskelua, shoppailua ja perheen kanssa yhdessä oleilua. Illalla Jyväskylän Kesään Mikko Kuustosta ja Jukka Perkoa kuuntelemaan ja katselemaan.


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 14:22

Keitän tutteja ja pakkaan pari pakettia jotka lähtevät joskus ensi viikolla,
mutta ovatpahan jo valmiina. Illalla pieni lenkki jos ei sada, mutta taitaapi sataa...


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 14:28

Onnea kisun keinoemolle:), Aamupäivästä kävin puutarhalla ostamassa kesäneilikoit ja ison amppellikukan (vihdoinkin), sen jälkeen vähän murua rinnan alle ja äsken kävin perkaamas tuot kukkapenkkii, siin oli niin pitkii (parimetrisii) kukkii, jotka raa'asti leikkasin poikki tyvestä, jot näkyis sit tuo ikkunan alla oleva/tuleva kukkien 'ikkunalaatikko', johon aion nämä tummanpunaiset ja valkoiset kesäneilkat laittaa... ihan hiki tuli; parikymmentä astetta lämmintä ja aurinko paistaa, oiskohan ihan ukkosta ilmassa?


  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 08.07.2009 - 17:56

tiedätkös mitä!! täälläpä meillä tuo aamu oli kyllä viileä ja sateinen, mutta päivällä sit ilma parani ja yli +20 lämmintä. välillä jopa ihan kuumakin. nyt illalla on muutamia sade kuuroja ollu, mutta parasta aikaa aurinko paistaa:D. jospa tää ilma tästä vielä paranis


  Ilmoita asiaton vastaus
Eme
Vastattu: 10.07.2009 - 13:45

Koneella tulee olttua ja luettua sadepäivänä


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.