Vieras
Kysytty: 01.05.2009 - 19:56

minä vuonna netti on keksitty?

yhtäkkiä tuli vain mieleen



Avainsanat: netti internet

  Ilmoita asiaton kysymys

Vastaukset

Käyttäjien valitsema paras vastaus

Vastattu: 01.05.2009 - 21:04

Internetin alkuvaiheet ovat mielenkiintoisia. Internetiä ei pitänyt alunperin edes rakentaa. Mutta vähitellen havaittiin, että verkon välityksellä voidaan jakaa tehokkaasti tutkimustietoa. Kansainväliset tapahtumat olivat muutosten moottorina.

Neuvostoliiton laukaistua ensimmäisen Sputnikin maata kiertävälle radalle vuonna 1957 Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower päätti, että Yhdysvaltain tulee päästä johtavaan asemaan tieteessä ja teknologiassa. Tuloksena syntyi myös suunnitelmia tietoverkon luomiseksi ja lopulta itse verkko, ARPANET. Vähitellen verkko laajeni uusien ihmisryhmien ja ammattien ulottuville. Lopulta monet valtiot alkoivat päästä jyvälle kansainvälisen verkon tarpeellisuudesta. Internetin laajentumisesta tuli valliseva suuntaus. Internetin kehitys on ollut viimeisten vuosien aikana räjähdysmäinen. Mutta kuinka moni muistaa, että trendi on ollut vallalla jo 25 - 30 vuotta?

Suljettu armeijan verkko
Internet on digitaalisen tiedonvälityksen verkosto, joka yhdistää tuhansia tietoverkkoja, jotka toimivat kaikkialla maailmassa yhteisten protokollastandardien välityksellä. Mutta miten kaikki alkoikaan?
Internetin tuleva malli sai alkunsa RAND Corporation'ssa, joka oli Yhdysvaltain johtava kylmän sodan aivoriihi ja sopimussuhteessa puolustusministeriöön. RANDissä mallia ryhdyttiin tutkimaan vuonna 1962. RAND teki ehdotuksen työntekijänsä Paul Baranin ideoimasta hajautetusta verkosta, joka toimisi ydinsodan aiheuttamista osittaisista vaurioista huolimatta. Ehdotus julkaistiin vuonna 1964.

RANin ehdotus perustui siihen, että tietokoneet eivät olisi kytkeytyneet toisiinsa peräkkäin samaan linjaan kuten siihen aikaan tavallisesti, jolloin yhteydet katkeavat helposti, vaan pikemminkin verkon muoto vastaisi kalaverkon kaltaista kuviota. Tulevassa verkossa ei saisi olla johtavaa auktoriteettia. Verkon kaikkien solmujen (nodes) tulisi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden. Kullakin solmulla olisi täydellinen valta sanomien lähettämiseksi, välittämiseksi ja vastaanottamiseksi.

Sanoma jaettaisiin useampaan pakettiin, joihin lisätään tieto solmusta, josta paketti on lähetetty ja solmusta, johon se on matkalla. Sanomat valitsevat oman reittinsä itsenäisesti osoitteeseensa verkossa. Jokainen reitti olisi samanarvoinen, joten joten sanomat löytäisivät aina oman tiensä osoitteeseensa. Tämä periaate on nykyäänkin käytössä internetissä. Loppujen lopuksi Pentagon hyllytti ehdotuksen, jossa esitettiin tulevan internetin ominaisuudet.

ARPANET internetin edeltäjänä
Vuonna 1967 esitettiin ARPANETin perusajatukset. Sen tuli mahdollistaa tiedemiesten tiedostojen vaihto verkon muiden tietokoneiden kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1969 tutkijat yhdistivät neljän yliopiston kampuksien tietokoneet yhdeksi verkoksi, ARPANETiksi. Vuonna 1971 nämä neljä solmua olivat laajentuneet 15 solmuksi ja 23 isäntäkoneeksi.
Verkko yhdisti tässä vaiheessa yliopistoja ja hallituksen tutkimuskeskuksia eri puolilla Yhdysvaltoja. Verkon hajautetun rakenteen ansiosta verkon laajentuminen oli vaivatonta. Sähköpostista kuitenkin tuli suosituin sovellus, koska sen avulla voitiin keskustella tutkimusprojekteista ja muista aiheista.



Lähteet:
Internetin alku ja kehitykseen vaikuttaneet asiat

  Ilmoita asiaton vastaus

Muut vastaukset

Vastattu: 01.05.2009 - 20:05

Internetin perusta luotiin 1960-luvulla Yhdysvalloissa


Lähteet:
fi.wikipedia.org/wiki/Internet

  Ilmoita asiaton vastaus
Vastattu: 01.05.2009 - 20:54

1960-luvun alussa.


  Ilmoita asiaton vastaus
Tämä kysymys on suljettu, mutta voit edelleen vastata siihen. Et kuitenkaan tienaa pisteitä vastauksestasi tähän kysymykseen.

Vastaa kysymykseen

Rekisteröidy vastataksesi kysymykseen. Rekisteröityminen on nopeaa ja helppoa!

Rekisteröidy

Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu sisään
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.

Ohjeita vastaajalle

  1. Vastaa esitettyyn kysymykseen.
  2. Kysy itseltäsi: "Auttaisiko vastaukseni kysyjää?"
    Jätä vastaamatta, jos vastaus tuohon kysymykseen on "ei".
  3. Noudata Napsun sääntöjä.
  4. Pyri antamaan selkeitä ja perusteellisia vastauksia.
  5. Älä oleta, että kysyjä tietää kysymyksen aiheesta yhtä paljon kuin sinä.
  6. Kirjoita itse omat vastauksesi. Viittaa lähteeseen, kun lainaat tekstiä.
  7. Voit antaa kysyjälle vinkkejä vastauksen löytämiseen, vaikka et itse tietäisikään suoraa vastausta kysymykseen.
Pieni hetki, sivua ladataan.