Avainsana: tuulen viemää

Avainsanalla "tuulen viemää" löytyy seuraavat 34 käyttäjää.

aijamaarit

olen perheen äiti.kaksi lasta ja mies.maalla asuva.

Lempielokuvat: tuulen viemää

ainamarina

Lempielokuvat: Tuulen viemää

annzikka

Täti pohjoisesta. Tykkäisin matkustaa enemmänkin, kuin mitä tähän asti... Ehkä sitten eläkkeellä. Lempi paikkojani joissa olen ollut tai johon vielä halajaisin matkustaa ovat Lontoo/Englanti ja Italia. En hirmusti välitä rantalomista, mutta eipä nekään pahaa tee. =D

Lempikirjat: Elämäkerrat., Tuulen viemää

Antoniina_

Olen 16- vuotias tyttö Kouvolasta. Pidän matkailusta ja kaikesta matkailuun liittyvästä. Olen lukiossa, mutta minua kiinnostaisi matkailu ala sitten lukion jälkeen. Olen fanaattinen Manchester Unitedin kannattaja ja lempi pelaajani on Cristiano Ronaldo. Olen matkustellut vähän, mutta ne maat joissa olen ollut, ovat olleet todella kivoja. Ensimmäinen matkani oli laivalla Ruotsiin. Sitten olen ollut pari kertaa Tallinnassa ja Venäjälläkin on tullut käytyä. Olen myös käynyt vuonna 2006 Saksassa ja vuosina 2007 ja 2008 olen käynyt Gran Kanarialla Playa Del Ingles lomakohteessa. Omasta mielestäni Playa Del Ingles on ollut matkoista kaikkein mukavin ja hauskin.

Lempielokuvat: Sumujen silta..., Tuulen viemää, Benny ja Joon, Jali ja suklaatehdas, Päätön ratsumies, Notre Damen Kellonsoittaja, Taru Sormusten Herrasta, The Simpsons Movie, Moulin Rouge, Pocahontas, Kaunotar ja Hirviö, Aladdin

Anueliina

Taivaanrannan maalari,ikuinen haaveilija. Ajoittain hieman hullu...joskus jopa luova sellainen.

Lempielokuvat: Gladiaattori..., Australia, Tuulen viemää, Forrest Gump

eija61

Nainen 49v,, työssä käyvä, sinkku

Lempielokuvat: tuulen viemää, kauriin metsästäjät

harrysound

Olen hyvin säilynyt, nuorekkaan oloinen just eläkkeelle päässyt vapaaherra, jolla on paljon nuoria ystäviä, sosiaalista elämää ja harrastuksia!

Lempielokuvat: Ganes......, Jos rakastat, Ben Hur, Tuulen viemää, Citizen Kane, Kill Bill 1&2, Hitchcockin elokuvat, Marilyn Monroen elokuvat, Forrest Gump, Harry Potter-elokuvat, Dirty Harry-sarja, Psyko, Mamma Mia, Moulin Rouge, Flashdance, Fame, Chicago, Taru sormusten herrasta-sarja, Hohto, Star Wars-sarja, Pretty woman

Henriikka

Maailmalle halajava tyttönen rakastaa matkailua ja uusia kokemuksia.

Lempielokuvat: Love story, Titanic, Tuulen Viemää, Kultaiset aamut siniset illat, Juno, Ps. I love you

ilona61

Lempielokuvat: Noin seitsemän veljestä, Tuulen viemää, Derzu Uzala

irmeli-59

olen mukava. asun yksin koiran kanssa.

Lempielokuvat: tuulen viemää, päivien viemää

Jen

Lempikirjat: Agatha Christiet, Tuulen viemää, Kummisetä-trilogia

jukka-pekka9

Olen Jukka-Pekka Hätälä ja asun Oulussa ja minulla on kihlattu morsian jonka kanssa olen onnellinen. Harrastuksia mm lukeminen.

Lempielokuvat: Pikku naisia, Titanic, Tuulen viemää

katrinmarie

Hurmaava, fiksu ja urheilullinen blondi. Rakastan seikkailua ja tykkään yllätyksistä"

Lempielokuvat: Barcelona, Christina, Vicky, Bond-elokuvat, Tuulen viemää

lkhmak

Minä olen opiskelija Turusta.

Lempielokuvat: harry potter, taru sormusten herrasta, the usual suspects, tuulen viemää

MARMATTI

PISPALASSA SYNTYNYT, TAMPEREEN FLIKKA! KIERTÄNYT SUOMEA 10:LLÄ PAIKKAKUNNALLA JA NYT PALANNUT MELKEIN JUURILLEEN ( PISPALAAN ENÄÄ 18 KM MATKAA). JÄIN (ILMAN MITÄÄN ENNAKKOVAROITUSTA) LESKEKSI N. 1½ VUOTTA VSITTEN.- KOSKA MEILLÄ EI OLLUT MITÄÄN SITEITÄ ASUMALLAMME PAIKKAKUNNALLA. , MUUTIN LASTENI JA LASTENLASTENI LÄHELLE. LUULEN TIETÄVÄNI KUKA MINÄ OLEN, MUTTA EN TIEDÄ MITÄ KOHDALLENI ON VIELÄ VARATTU. MIEHENI KUOLEMA OPETTI MINULLE VAIN YHDEN ASIAN: KOSKAAN EI TIEDÄ, ONKO HUOMINEN OLEMASSA, NIIN OMALLA , KUIN TOISTENKIN KOHDALLA. YRITÄN SIIS NOUDATTAA JONKUN AJATTELIJAN ELÄMÄNOHJETTA: EILISELLE EMME ENÄÄ MITÄÄN VOI, HUOMISESTA EMME VIELÄ MITÄÄN TIEDÄ ! SIIS ELÄKÄÄMME TÄTÄ PÄIVÄÄ !

Lempikirjat: AGATHA CHRISTIEN KAIKKI, ANGELICA-SARJA, KARTTAKIRJAT, KEITTOKIRJAT, HERMAN HESSEN KAIKKI, RUNOKIRJAT, ALISTAIR MC LEANIN KAIKKI, SINUHE EGYPTILÄINEN, TUULEN VIEMÄÄ, TUNTEMATON SOTILAS

Matka2011

Vk

Lempikirjat: Tuulen viemää

matkailuavartaa-motto

elämänmyönteinen eläkeläinen

Lempikirjat: Tuulen viemää

matkalaukku

Olen 66-vuotias eläkeläismummu.Yritän olla kovasti kiinni elämässä. Seuraan aikaani ja pidän lapsista ja eläimistä.

Lempielokuvat: samoin Al Pacinon kaikki kuvat, Clint Eastwoodin kaikki kuvat, Tuulen viemää, Raid

maumau

Iloinen, nauravainen, empaattinen nainen.

Lempielokuvat: Tootsie - lyömätön lyyli., Indiana Jones, Bondit, Sumujen silta, Tuulen viemää, Ranskalaisen luutnantin nainen, aina yhtä karmaiseva, Hohto

mellukka

Lempielokuvat: Tuulen viemää

perhereissaaja

Olen äiti, vaimo, uranainen. 6-henkinen perheemme harrastaa etenkin matkustelua niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Lempielokuvat: Tuulen viemää, Titanic

piisku

Ikäiseni perusnainen: työssäkäyvä äiti ja vaimo. Onnellinen ja tyytyväinen siihen mitä on ja toiveikas sen suhteen mitä ei vielä ole saavutettu.

Lempielokuvat: Kaunis mieli., Äksyt vanhat herrat, Pieni suklaapuoti, Englantilainen potilas, Vaihtokaupat, Nothing to lose, Me kaksi & Irene, Kala nimeltä Wanda, Pay Back, Levottomat, Ferris Bueller`s day off, Tuulen viemää, Likainen tusina, Badding, American beauty, American history X

pikoja

Lempielokuvat: Tuulen viemää, Titanic

riittainkeri

Olen matkustushullu !!! Viime vuosina vaan elämässäni on ollut asioita, joiden takia en ole voinut matkustaa niin paljon kuin matkustin aikaisemmin. Plus, että minulla ei ole ollut rahaa matkustaa. Toivon, että tilanne nyt muuttuu ja pääsen taas reissaamaan kuten aikaisemminkin.

Lempielokuvat: Woody-Allen-leffat jne., Forrest Gump, Tuulen Viemää

sienipuska

iäkäs, vuorotyöläinen, joka haaveilee eläkeajasta

Lempielokuvat: tuulen viemää

sipexi

omituinen otus

Lempielokuvat: 6.aisti, tuulen viemää, sakaali

Sirpajakari

Leppoisa ja matkailusta innostunut virkanainen Vaasasta.

Lempielokuvat: Tuntematon sotilas (Laineen versio)., Tuulen viemää

suvitar

Lempikirjat: tuulen viemää

tarjamustonen13

tunteellinen, rehellinen, uskollinen, huumorintajuinen nainen

Lempielokuvat: tuulen viemää

timo2112

En tiedä

Lempielokuvat: Tuulen viemää

Vipe

vaimo ja äiti

Lempikirjat: Tuulen viemää

zarja

Lempielokuvat: sound of music, tuulen viemää
Pieni hetki, sivua ladataan.