Soolomatkailun suosion odotetaan nousevan vuonna 2017 - Kuva: Dreamstime
Soolomatkailun suosion odotetaan nousevan vuonna 2017 - Kuva: Dreamstime

Yksin matkalle? Soolomatkailu on ensi vuoden matkailutrendi

Oletko ajatellut, että yksin matkustaminen olisi jotenkin erikoista? Se nimittäin ei ole lainkaan kummallista ja on tutkimusten mukaan nouseva trendi, josta on ennustusten mukaan tulossa ensi vuonna jopa yksi keskeisimmistä matkailutrendeistä.

Lonely Planetin julkaiseman artikkelin mukaan yksin matkailu - eli ytimekkäämmin soolomatkailu - on ollut nouseva matkailutrendi jo jonkin aikaa. Ensi vuodelle tehtyjen, kyselyihin pohjautuvien matkailuennusteiden mukaan soolomatkailun merkitys kasvaa entisestään vuonna 2017.

Tutkimuksen mukaan jopa 51% vastaajista sanoo suunnittelevansa matkaa yksin. Saksalaisten keskuudessa tämä näkyy vieläkin voimakkaammin, sillä heidän keskuudessaan luku on peräti 80%. Artikkelin mukaan soolomatkailun suosion kasvu kulkee käsi kädessä omatoimimatkojen suosion laskun kanssa: kyselyn mukaan vain reilu 6% aikoo käyttää matkatoimistoa matkansa järjestämiseen.

Myös muut matkailutavat ovat muuttuneet: yhä useampi matkailija sanoo etsivänsä matkaltaan jotain elämää rikastavaa kokemusta. Yli 30% vastasi haluavansa oppia uusia taitoja ja yli puolet vastanneista halusi tutustua paikalliseen kulttuuriin omakohtaisesti. Vain 4% vastanneista etsii matkaltaan juhlintaa ja yöelämää.

Yksin matkalle? Soolomatkailu on ensi vuoden matkailutrendi

Lähde: Lonely Planet

Kuvat: Dreamstime

Päivitetty:

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.