Keväällä Rooma on kauneimmillaan
Keväällä Rooma on kauneimmillaan
· Napsun toimitus

Viisi syytä matkata Roomaan keväällä

Unohda hikinen keskikesä ja suuntaa Roomaan keväällä. Se on ehdottomasti paras aika vierailla tässä ikuisessa kaupungissa. Keväällä ilma on lämmin ja aurinkoinen, hinnat edullisempia ja suurimmat turistilaumat vielä kaukana horisontissa.

Maaliskuusta eteenpäin ilma lämpenee Roomassa viikko viikolta. Keväällä aamut ja illat ovat vielä viileitä, mutta päivät ovat ihanan leudon lämpimiä. Gelatokausi alkaa kun aurinko alkaa paistaa, ja mikäpä onkaan parempi tapa tutustua kaupunkiin kuin jäätelöä syöden kirkkaan sinisen taivaan alla.

Keväällä Rooma on kauneimmillaan, sillä kukat puhkeavat kukkaan ennen kesän helteitä. Espanjalaisia portaita koristavat jokavuotiset atsaleat ja vanhojen raunioiden keskeltä nousee punaisia unikkoja maisemaa värittämään. Kukkaloistoa voi ihailla esimerkiksi Villa Borghesessa ja Villa Pamphillissa, tai vierailemalla kaupungin kauniissa ruusutarhassa, Roseto Comunalessa, joka on avoinna huhtikuusta kesäkuuhun.

Viisi syytä matkata Roomaan keväällä

Parasta keväällä matkustamisessa on valtavien turistijoukkojen puuttuminen, pääsiäistä lukuunottamatta. Kevät on suhteellisen rauhallista aikaa Roomassa, jolloin esimerkiksi Colosseumille, Forumille ja Vatikaaniin on huomattavasti helpompi päästä ilman tuntien jonotusta. Tämä johtaa myös huokeampiin hotellihintoihin, joten joustavasti matkaan pääsevien kannattaa vertailla hintoja.

Sesonkiruoka hemmottelee keväällä kaupunkiin saapuvia. Artisokasta pitävät ovat taivaassa, kun paikallinen Romanesco-lajitelma saapuu lähes jokaisen ravintolan ruokalistalle. Samoin kausi tarjoaa herkkuja parsan, mansikoiden, härkäpavun ja tuoreiden herneiden muodossa. Niitä saa toreilta hyvin edullisesti. Kokeile esimerkiksi härkäpapuja Pecorino-juuston kanssa tai pääsiäisen aikaan erityisen suosittua pizza al formaggiota.

Viisi syytä matkata Roomaan keväällä

Maaliskuusta eteenpäin Rooma täyttyy tapahtumista. 15. maaliskuuta Largo Argentinassa järjestetään jokavuotinen näytelmä Julius Caesarin kuolemasta aidolla tapahtumapaikalla.

Pääsiäinen on suurta juhla-aikaa Vatikaanissa sekä Roomassa ja kadut täyttyvät messuihin menijöistä. Roomalaisille kenties tärkein päivä on 21. huhtikuuta, Natale di Roma, jolloin juhlitaan kaupungin perustamista. Paraateja, gladiaattoritaisteluita ja tapahtumia löytyy ympäri kaupunkia ja kaikki huipentuu näyttävään ilotulitukseen.

Lennot Roomaan löydät Napsun lentohausta.

Viisi syytä matkata Roomaan keväällä

Lähde: The Culture Trip

Lue myös: 10 vinkkiä: Rooma – ikuinen kaupunki

Päivitetty:

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.