Turbulenssi tuntuu usein voimakkaammalta kuin mitä se todellisuudessa on
Turbulenssi tuntuu usein voimakkaammalta kuin mitä se todellisuudessa on
· Napsun toimitus

Viisi asiaa joita et luultavasti tiennyt lentämisestä

Kokeneetkaan matkailijat eivät yleensä tiedä kaikkea mitä lennon aikana tapahtuu. Lentokoneissa on erikoisia ominaisuuksia, mutta myös meissä itsessämme tapahtuu muutoksia kilometrien korkeudessa.

Kaikesta ei tavallisen matkustajan kannatakaan huolehtia lentomatkan aikana. Tarkoitus on rentoutua ja antaa henkilökunnan tehdä työnsä, jotta matkaaja saapuu rentoutuneena ja turvallisesti perille. Mutta miten lentäminen vaikuttaa meihin, ja mitä kaikkea lentokoneessa tapahtuukaan?

Makuaisti heikentyy

Lennon aikana ihminen menettää makuaististaan kolmanneksen. Tämä ei johdu huonosta ruoasta, vaan siitä, että korkeus yksinkertaisesti turruttaa makunystyröistä osan. Tämän vuoksi suurinkaan herkku ei välttämättä maistu rahansa arvoiselta lennon aikana. Ihmiset tuntuvat myös haluavan vahvan makuisia juomia, kuten tomaattimehua, sillä ne tuntuvat maistuvan paremmilta lentokoneessa.

Viisi asiaa joita et luultavasti tiennyt lentämisestä

Turbulenssi tuntuu hurjemmalta kuin oikeasti on

Vaikka turbulenssi tuntuisi kuinka hurjalta ja haluat kertoa kavereille kuinka kone tippui kymmeniä metrejä heilahdusten aikana, asia ei yleensä ole näin. Yleensä turbulenssi heilauttelee lentokonetta muutamia kymmeniä senttejä pienen tärinän aikana. Jos henkilökuntaa pyydetään istumaan paikoilleen, eli kyseessä on keskiverto turbulenssi, kone heilahtaa itse asiassa vain noin kolme metriä.

Nesteet haihtuvat

Ihminen menettää tunnin lennon aikana noin 2,5 dl vettä kehostaan ilman kuivuuden ja korkeuden takia. Tämä johtaa kymmenen tunnin lennon aikana helposti jopa kahden litran menettämiseen, puhumattakaan kuivasta ilmasta sekä paikallaan istumisen tuomista ongelmista. Nesteytä, nesteytä, nesteytä.

Miksi lentokoneissa on tuhkakupit?

Monissa lentokoneissa, varsinkin kaupallisilla lennoilla, on edelleen tuhkakupit. Tupakoiminen lennoilla on kielletty ympäri maailmaa jo 25 vuotta sitten, mutta silti uusiinkin koneisiin on asennettu tuhkakuppeja. Tämä johtuu säännöistä, ja on eräänlainen varasuunnitelma: jos joku kaikesta huolimatta päättää vastoin lakia pistää tupakaksi koneessa, on jokin paikka johon tumpata se. Outoa mutta totta.

Viisi asiaa joita et luultavasti tiennyt lentämisestä

Itku herkässä?

Tuntuuko siltä, että elokuvat itkettävät enemmän lentokoneessa? Virgin America -lentoyhtiö kysyi aiheesta omilla Facebook-sivuillaan, joten tutkimustulos voi olla hieman horjuva, mutta 41 % miehistä tunnusti itkevänsä lentokoneessa elokuvaa katsoessaan. 55 % matkustajista kertoi tuntevansa itsensä herkemmiksi lennon aikana. Tämä johtunee matkustamisen aiheuttamasta stressistä yhdistettynä korkeuden aiheuttamaan happivajeeseen. Ei ihme, että itkettää.

Lähde: Thrillist

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.