Valtoimenaan virtaava Iguassu on kahden valtion upea Unesco-kohde
On vesiputouksia ja vesiputouksia. Ja sitten on Iguassu - tai Iguazu kuten sitä Argentiinan puolella nimitetään. Argentiinan ja Brasilian rajalla kansallispuistossa sijaitseva vesiputous on leuat loksauttavan suuri, sillä vettä pulppuaa valtoimenaan yli kahden kilometrin leveydeltä.
Iguassun kansallispuistosta tuli Unescon maailmanperintökohde Argentiinan puolella vuonna 1984 ja Brasilian puolella rajaa kaksi vuotta myöhemmin. Molemmat puoliskot ovat atlanttisen metsän keskeisimpiä jäänteitä, jotka aikoinaan kuuluivat paljon suurempaan metsäkokonaisuuteen Paraguayn, Argentiinan ja Brasilian yhtymäkohdassa. Atlanttinen metsä on maailmanlaajuisesti yksi uhanalaisimpia suojelukohteita.
Kansallispuistojen pyrkimyksenä on suojella yhtä maailman suurimmista ja näyttävimmistä vesiputouksista sekä sen ympärillä levittäytyvää sademetsää uhanalaisine eläinlajeineen. Lähes kolmen kilometrin levyinen kokonaisuus eri kokoisia putouksia ja koskia synnyttää ilmaan pysyvän vesipilven, joka ympäröi metsäisiä saaria ja joenpenkkoja, ja mahdollistaa vehreän trooppiselle alueelle monipuolisen lajiston.
Iguassun alueella elävä eläinlajisto on erittäin monimuotoinen. Alueelta on löydetty noin 2 000 kasvilajia, 400 lintulajia, jopa 80 nisäkäslajia sekä lukematon määrä selkärangattomia eliöitä. Iguassun ympäristössä elää mm. jaguaareja, oselotteja, jättiläissaukkoja, tapiireja ja isomuurahaiskarhuja. Linnuista näyttävimpiä ovat erityisesti harpyijat.
Iguassun putouksille voi retkeillä kansallispuistossa molempien valtioiden puolelta. Devil's Throat -nimiseen päätyyn pääsee joko veneen kyydissä tai kävelemällä trooppisen luonnon keskellä polkua pitkin. Lähimmäs putouksia pääsee Argentiinan puolelta, sillä suurin osa niitä sijaitsee rajan sillä puolen, mutta kattavimmat näköalat niihin tarjoutuu puolestaan Brasilian puolelta.
Kameraansa kannattaa suojella, sillä putouksilla on yleensä ilmassa niin paljon kosteutta että siellä on suorastaan mahdotonta säilyä täysin kuivana.
Lähde: Unesco
