
Silkinpehmeää hiekkaa, luonnonaltaita ja upea kiviranta - Madeiran erilaiset rannat ihastuttavat!
Madeiraa pidetään perinteisesti aktiivisen luontolomailijan kohteena. Saarelta löytyy kuitenkin myös upeita, koko perheelle soveltuvia hiekkarantoja, uimapaikkoja ja kuvauksellisesti kauniita kivirantoja.
Portugalille kuuluva Madeiran saari on kuvankaunis matkakohde, joka soveltuu etenkin luonto- ja aktiivimatkailijalle. Madeira tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuuden rentoon rantalomaan.
Madeiralle suuntaavan lomailijan kannattaa muistaa, että suuri osa saaren luonnonrannoista on kuvauksellisia kivikkorantoja ja luonnolliset hiekkarannat ovat tuliperäisyyden vuoksi väriltään mustia. Kultahiekkaiset rannat ovat vähemmistössä, sillä ne on rakennettu kuljettamalla hiekkaa paikan päälle Saharasta.
Keräsimme vinkit viiteen erilaiseen rantakohteeseen Madeiralla:
Kilometreittäin kultaista hiekkaa: Porto Santo
Madeiran kauneimpana pidetty, luonnollisesti kultahiekkainen ranta ei sijaitse pääsaari Madeiralla, vaan viereisellä Porto Santon saarella. Pienen saaren itärannikolta löytyy peräti yhdeksän kilometrin mittainen, terapeuttisista ominaisuuksistaankin tunnettu hiekkaranta, jota reunustaa turkoosinvärinen meri.
Porto Santolle on helppo tehdä pääsaarelta vaikkapa päiväretki, sillä se sijaitsee noin 2,5 tunnin lauttamatkan päässä pääkaupunki Funchalista. Pidempää vierailua kaipaavalle saarella on myös monenlaisia majoitusvaihtoehtoja. Kauniin hiekkarantansa ja vesiurheilumahdollisuuksien lisäksi Porto Santo on kuuluisa golfkentästään.
Silkkistä mustaa hiekkaa: Praia do Porto do Seixal
Moni pitää Praia do Porto do Seixalia Madeiran kauneimpana rantana. Jyrkkien kallioiden ympäröimä, luonnonhiekkainen ranta on tunnettu silkkisen sileästä, vulkaanisuuden vuoksi mustaksi värjäytyneestä hiekastaan. Ranta sijaitsee Madeiran pohjoisrannalla, Seixalin kylän kupeessa, noin 45 minuutin automatkan päässä Funchalin kaupungista.
Rannan läheisyydessä on pysäköintialue, ravintoloita ja wc. Hiekkarannan pohjoispuolelta, hieman syrjemmästä löytyy myös kuvauksellisen kaunis, luonnon laavasta muovaama allasmainen alue.
Suurin hiekkaranta: Praia de Machico
Madeiran suurin hiekkaranta sijaitsee Machicon historiallisen kaupungin kupeessa, jonne voi matkata Funchalista joko bussilla (noin puoli tuntia) tai vuokra-autolla. Puolikuun muotoinen, suojaisa ja siksi uintiin hyvin soveltuva hiekkaranta on Madeiran saaren harvoja kultahiekkaisia rantoja – sen hiekka on kuljetettu Marokosta.
Kaupungin läheisyys tarjoaa runsaasti palveluita ravintoloineen, kahviloineen ja nähtävyyksineen. Rannan läheisyydessä on maksullinen pysäköintialue ja rantaa valvoo yleinen uimavalvoja.
Luonnon muovaamat altaat: Porto Moniz Natural Pools
Madeiran saaren pohjoiskärjessä, vajaan tunnin automatkan päässä Funchalista sijaitsee Porto Monizin kylä. Porto Moniz on tunnettu maauimalastaan, joka on vulkaanisesta kivestä luonnon muovaama, ja jossa myös lapsille on oma altaansa ja leikkialueensa. Tulivuoren laavasta muotoutuneet altaat täyttyvät luonnollisesti merivedellä ja tarjoavat turvallisen uimapaikan luonnon keskellä.
Porto Monizin altaita pidetään myös yhtenä Madeiran parhaista kohteista Instagram-kuville. Alueelle on pieni pääsymaksu.
Valokuvauksellinen: Ribeira da Janela
Porto Monizin kylästä muutaman minuutin ajomatkan päässä sijaitsee Ribeira da Janela, joka tunnetaan kivisestä mutta erittäin kuvauksellisesta rannastaan. Suurten kivien täyttämällä rannalla kävely on hieman haastavaa, mutta rannan edustalla seisovat, meren tyrskyjä uhmaavat kivenjärkäleet tarjoavat mielenkiintoisen kuvauskohteen.
Rannalle pääsee läheiseltä pysäköintialueelta kahta eri reittiä pitkin. Näistä mielenkiintoisempi saattelee kallioon louhitun pienen tunnelin läpi. Parhaan kuvakulman saadakseen rantaa kannattaa vielä kävellä tunnelin suulta kohti läheisen joen suuta.
MATKAPAKETTEJA MADEIRALLE
PERHELOMA MADEIRALLA
The Residence ★★★★+
FUNCHAL, MADEIRA, PORTUGALI
Matkanjärjestäjä: Tjäreborg
AIKUISTEN LOMA MADEIRALLA
Sentido Galomar ★★★★
CANICO, MADEIRA, PORTUGALI
Matkanjärjestäjä: Tjäreborg
YLELLINEN LOMA MADEIRALLA
Saccharum ★★★★★
CALHETA, MADEIRA, PORTUGALI
Matkanjärjestäjä: Aurinkomatkat
- Kaikki matkapaketit Madeiralle löydät ja vertailet helpoiten valmismatkahaulla - alk. 572€.
- Omatoimimatkalle? Katso lennot Madeiralle >
Teksti: Helinä Laajalahti