Pariisin Riemukaari - L'Arc de Triomphe
Pariisin Riemukaari - L'Arc de Triomphe

Ranska pitää pintansa maailman suosituimpana kohdemaana

Vaikka matkailun ja maailman tuulet puhaltaisivat mihin suuntaan tahansa, yksi asia näyttää olevan ennallaan - Ranska on edelleen maailman suosituin matkailumaa.

Yli 82,5 miljoonaa turistia vieraili Ranskassa viime vuonna. Pudotusta tuli viime vuoteen pari miljoonaa, mutta vuonna 2015 maa oli myös maailman suosituin; noin 85 miljoonalla vierailijalla.

Pudotusta selitetään mm. terroristi-iskuilla, jotka tapahtuivat Pariisissa, Nizzassa ja Rouenissa edellisen kahden vuoden aikana.

Ranska on siis menettänyt hieman suosiotaan, mutta pitää silti pintansa suosituimpana matkakohteena. Suurin yksittäinen matkailijaryhmä ovat aasialaiset, etenkin japanilaiset.

Pudotuksesta ja viime vuosien takaiskuista johtuen viranomaiset ovat suunnitelleet toimenpiteitä turismin ja turvallisuuden kasvattamiseksi. Pariisissa suunnitellaan rakennettavaksi luodinkestävää lasiseinää Eiffel-tornin ympärille, sen kiinnostavuuden ja huomioarvon vuoksi.

Ranska tulee kuluttamaan 10 miljoonaa euroa turismiin ja mainostamiseen - tavoitteena on kasvattaa vierailijamäärä 100 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä.

Seuraavaksi suosituin matkailumaa on Yhdysvallat. Vuonna 2015 vierailijoita oli 77,5 miljoonaa, mutta vuoden 2016 virallisia lukuja ei ole vielä julkaistu.

Lähde: Travel and Leisure

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.