Romaniassa karkoitetaan pahoja henkiä ja sairauksia valkosipulin avulla. Kuvassa Corvinin linna, jota pidetään Draculan linnan esikuvana.
Romaniassa karkoitetaan pahoja henkiä ja sairauksia valkosipulin avulla. Kuvassa Corvinin linna, jota pidetään Draculan linnan esikuvana.
· Napsun toimitus

Pysykää poissa pahat henget! Valkosipuli on erityisen suosittua Draculan kotimaassa Romaniassa

Monet vierastavat valkosipulia ruoassaan pelätessään alkavansa haista siltä. Romanialaisissa kodeissa ja ruokapöydissä kasvilla on kuitenkin suorastaan kulttistatus.

Romanian Transylvanian kiemurtelevat, usvaiset tiet, linnat ja keskiaikaiset linnoitukset ovat toimineet kulisseina Euroopan synkimmille taruille. Tunnetuimpana niistä Bram Stokerin vuonna 1897 kirjoittaman romaanin Kreivi Dracula.

Kerrotaan ettei Stoker itse koskaan käynyt Transylvaniassa, mutta hän perusti vampyyritarinansa taruihin pahoista hengistä sekä historiallisesta Vlad Tepesistä kerrottuihin, verisiin kertomuksiin.

Vaikka Stokerin Dracula on fiktiivinen hahmo, pahat henget ovat pitkään vaikuttaneet itäeurooppalaisissa kansanperinteissä, samoin kuin valkosipulin käyttö näiden henkien torjumisessa. Pahojen henkien torjunnan lisäksi valkosipulin uskotaan parantavan esimerkiksi flunssaa.

Romaniassa valkosipulilla on kuitenkin lähes kulttistatus ja sitä löytyy lähes jokaisen kansalaisen lautasella. ”Mitä enemmän, sen parempi”, kuuluu paikallisten suusta.

Valkosipulia pidetään suorastaan korvaamattomana mausteena. Laajalle levinneenä sitä arvellaan kasvatettavan jopa 40 %:ssa kotitalouksista. Romanialaista kasvia pidetään paikallisen maaperän vuoksi uniikkina ja sen maantieteelliselle syntyperälle suunnitellaankin haettavaksi erityistä suojamerkintää.

Sen lisäksi, että valkosipulia pidetään korvaamattomana ruoka-aineena romanialaisessa keittiössä, on siinä uskottu piilevän maagisia voimia. Esimerkiksi paikallisen pyhimyksen päivän aattona 29. marraskuuta aikaan Romanian maaseudulla syödään runsaasti valkosipulia ja sitä myös hangataan ikkunoiden ja ovien pieliin suojaksi pahoja henkiä vastaan. Myös valkosipulilettejä ripustetaan roikkumaan samasta syystä.

Eikä tässä vielä kaikki. Valkosipulia myös pidetään voimakkaampana luonnonlääkkeenä kuin useita antibiootteja sen sisältämän penisilliinin kaltaisen allisiinin vuoksi.

Tihutan solan alueella Transylvaniassa vietetään vuosittain syksyistä valkosipulifestivaalia.
Tihutan solan alueella Transylvaniassa vietetään vuosittain syksyistä valkosipulifestivaalia.

Valkosipulin kunniaksi Romaniassa vietetään vuosittain syyskuussa valkosipulifestivaalia. Festivaali järjestetään Tihuţan solassa, paikassa jota pidetään porttina Kreivi Draculan maailmaan. Romaanissa ja sen pohjalta tehdyissä elokuvissa sola tunnetaan unkarilaisella nimellään Borgon sola.

Lähde: BBC

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.